Maassa rauha

ihmisillä hyvä tahto. Joulun ihmettä odotellessa, hyvää yötä.
9151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja mukavaa huomista päivää

Äänestä

ja suuren joulusukan kuvia..
Kohta minäkin menen pötkälleen jahka ensin lipittelen kupposen kuumaa kaakaota :))

Äänestä

ja hyviä unia. :) Täällä on sellainen joulun ihme, että pakkasta on peräti 9 astetta, kuu paistaa ja luntakin on edes näön vuoksi. Oli niin tunnelmallista ulkona... Nyt ei enää nukutakaan, mitenkähän mahtaa olla vajaan kahdeksan tunnin kuluttua kun kello soi...

Äänestä
  • häiritä vielä sen verran ja kertoa tuosta sadistisesta miehestäni. Eli hänellä kello soi aamulla kolme kertaa! Kaksi ensimmäistä kertaa on siksi, että on niiiiiiiiin ihana sammuttaa kellon pärinä (kännykän) ja kääntää kylkeä ja jatkaa nukkumista. Ja sama uusintana. Kolmannella kerralla kuuluu sitten raskas kirous, ja mies nousee ylös ähisten ja puhisten.
    Mutta entäs minä! Herään tietenkin jo siihen ensimmäiseen pirinään (piipityksen) ja vaikka kuinka vielä haluaisin nukkua muutaman minuutin (reilun puoli tuntia), katoaa unet silmistäni ja hampaat irvessä jään odottelemaan kännykän seuraavia piippauksia. Että se riipii!
    Muutaman kerran olen asiasta miehelleni maininnutkin, mutta turhaan! Rikon kännykän vai ulkoistan mieheni makuuhuoneesta? Tietysti korvatulpatkin olisi yksi ratkaisu.
    Että näin meillä. Hyvää yötä!

    Äänestä

  • 9+1 kirjoitti:

    häiritä vielä sen verran ja kertoa tuosta sadistisesta miehestäni. Eli hänellä kello soi aamulla kolme kertaa! Kaksi ensimmäistä kertaa on siksi, että on niiiiiiiiin ihana sammuttaa kellon pärinä (kännykän) ja kääntää kylkeä ja jatkaa nukkumista. Ja sama uusintana. Kolmannella kerralla kuuluu sitten raskas kirous, ja mies nousee ylös ähisten ja puhisten.
    Mutta entäs minä! Herään tietenkin jo siihen ensimmäiseen pirinään (piipityksen) ja vaikka kuinka vielä haluaisin nukkua muutaman minuutin (reilun puoli tuntia), katoaa unet silmistäni ja hampaat irvessä jään odottelemaan kännykän seuraavia piippauksia. Että se riipii!
    Muutaman kerran olen asiasta miehelleni maininnutkin, mutta turhaan! Rikon kännykän vai ulkoistan mieheni makuuhuoneesta? Tietysti korvatulpatkin olisi yksi ratkaisu.
    Että näin meillä. Hyvää yötä!

    Minä taas nousen aina ennen miestä, tai ainakin yritän. No huomenna ainakin on pakko kun 7 aikaan pitäisi olla jo tien päällä. Meillä on kuitenkin niin päin että minun kello (känny) soi ja minä painan sen hiljaiseksi, kohta se soi uudestaan ja minä painan sen hiljaiseksi... pahimmillaan tätä painelua on kestänyt 1,5 tuntia. :D Mies on niin tottunut siihen ääneen että hän ei enää havahdu ollenkaan vaan nukkuu vaan tyytyväisenä, ja se ei tietenkään edistä meikäläisen heräämistä ollenkaan.

    Minuakin kyllä enemmän häiritsee se miehen kännykän ääni, silloin jos itse haluaisi nukkua pitempään. Mutta se varmaan johtuu siitä että en ole niin tottunut siihen ääneen.

    Se on kyllä oikeasti ihan vaan paha tapa, että ei nouse ylös eka kerralla... Ehkä me ansaitsisimme tulla ulkoistetuksi makuuhuoneesta joksikin aikaa, minä ja miehesi...?? Minun ulosheittäjällä on vaan liian hyvät unenlahjat...

    Äänestä

  • old_profile_16101 kirjoitti:

    heitän siis miehen pellolle makkarista, ja samaan kyytiin laitetaan kuorsaava kissa! Mies ja kissa muuten kuorsaa kovempaa kuin minä ja muut kirppusirkukset yhteensä! Siinä olisikin muuten taas yksi valitusvirren aihe, mutta jätetään se tuonnemmaksi. Siis minähän en kuorsaa, vaikka muuta olen kuullut väitettävänkin..

    Jos tässä ei ala kohtapuoliin uni tulemaan silmäkulmaan, niin käppäilen teille ja raahaan sinut porstuaan kännyköinesi, ja painaudun sitten miehesi ja valkoisten susien kainaloon nukkumaan käppyrään kuin kettu. Toivottavasti sinua ei palele siellä lattialla. Ja toivottavasti miehesi ei säikähdä jos vanha huuhkaja vieressä nukkuu! Ei se säikähdä, luulee vaan että on jo Pääsiäinen kun noidat on liikkeellä!

    Hyvää yötä siihen asti.. kunnes sipsutusta kuuluu teidän lattialta.. ja se ei ole tonttu ;))

    Äänestä

  • 3+12 kirjoitti:

    Joo, no onneks koirien sänky eteisessä on aika pehmeä... Koiriahan se mies vaan syyttää jos alkaa sipsutus kuulua, ja ei se sinua pois aja, koirat saattaa joutua lähtemään... tuo vanhempi koira muuten kuorsaa aika kovasti, ja haukkuu tosi paljon unia katsellessaan, kannattaa ehkä harkita otatko sitä sinne viekkuun. :D

    No niin, hyviä unia sitten vaan... katotaan sitten aamulla missä kukakin herää kenen kännyyn. :D Jos jostain syystä heräät ennen meikäläistä niin laita nyt sitten edes kahvinkeitin päälle... :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

prosko kirjoitti:

ihmisillä hyvä tahto. Joulun ihmettä odotellessa, hyvää yötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu