Hmm...

Ajattelin nyt johonkin sydäntäni purkaa...

Mietin, miten helppoa olisikaan, jos vain pystyisi unohtamaan tuosta vain. Mutta kun ei voi.
Miten voisinkaan unohtaa maailman kauneimmat kasvot. Miten mä voisinkaan unohtaa sut. Ei kai sitä koskaan täysin unohdakaan. Kaikki ihmiset säilyy jollain tavalla sydämessä. Ehkä sillä oli jokin tarkoitus, miksi mä sut tapasin. Mä en vain tajua, että mikä.

Se on maailman mahtavin tunne olla ihastunut. Se ihastumisen tunne nostaa sut johonkin sellaisiin atmosfääreihin, ettet tajua sitä itsekään. Yhtäkkiä joku yksi ja tietty ihminen täyttää sun ajatukset ja valloittaa sun sydämen täysin. Miten se yksi ja ainoa ihminen voikaan saada sut tuntemaan niin. Miten hänen pelkkä ajatteleminen voikin saada hymyn nousemaan huulille. Hullua, ajattelen nyt näin jälkikäteen. Tuntuu, että tein itsestäni täystollon hänen edessään.

Niin sitten koittaa se päivä, jolloin putoat sieltä korkealta. Sitä huomaa, että ei tule eikä saa koskaan saamaan sitä ihmistä itselleen. Vaikka sitä yrittää kuunnella järkeään kaikin tavoin niin silti tunteet vievät aina voiton. Sitä yrittää lopettaa ajattelemasta häntä, yrittää tukahduttaa tunteensa, mutta se kaikki on yhtä turhan kanssa. Kun tunteitansa kieltää niin ne vain voimistuvat entisestään. Yhtäkkiä se mahtava ihastumisen tunne on muuttunutkin kauheaksi pahanolon möykyksi rinnassa. Ahdistaa, itkettää välillä jopa raivostuttaa. Sitä muuttuu pikku hiljaa ihmisraunioksi, tai siltä musta tällä hetkellä tuntuu. Tällä hetkellä tuntuu suoraan sanottuna aivan helvetin pahalta. Sen mä tiedän, että viina ei auta tässä tilanteessa mitään, se vain pahentaa oloa. Ehkä sitä hetkeksi aikaa unohtaa kaiken, mutta sitten muistaa taas miltä tuntuu. Silti mä ajattelen sua. Sitä, miltä tuntuisi pitää sua ihan vain lähelläni, katsoa sua syvälle silmiin, suudella sua. Ei kai sitä sitten tunteillensa voi mitään. Kai ne kuolee sitten aikanansa, kun niille ei vastakaikua saa.

Mä kirjoitin sulle tuossa jokin aika kirjeen, mutta en mä sitä lähettänyt. On se mulla vieläkin tallessa, ehkä mä vielä jonain päivänä poltan sen. Sen mä tiedän, että en tule sitä koskaan lähettämään. En mä halua sun maailmaa järkyttää, tai tuskin se järkkyisikään. Ehkä mä enemmän pelkään sitä sun suhtautumistapaa siihen. Mulla kun on sen verran huono itsetunto, että en varmaan kestäisi sitä, jos se olisi sulle räkäinen naurunaihe.

Sä olet olemassa, mutta et mulle. Sen mä tiedän. Oon tiennyt alusta alkaen, mutta silti mä lankesin suhun.
Olisin silloin halunnut sanoa sulle jotakin, kun viimeisen kerran nähtiin, mutta mä otin jalat allenin ja lähdin menemään. Se mua kaduttaa, mutta ei sillä varmaan mitään väliä olisi ollut, vaikka olisin sulle jotakin sanonut. Enhän mä edes tiedä, että mitä olisin sulle sanonut. Ehkä olisin toivottanut hyvät jatkot tms. niin kuin tapana on.

Sydämessäni mä toivon, että sulla on kaikki hyvin. Susta saa vielä hyvän naisen itsellensä. Toivon, että tietäisit sen, että mitä ikinä tapahtuukin niin se ei johdu susta eikä ole sun syytäsi. Sä oot ja tuut aina olemaan mun sydämessä.
Anteeksi, en tiedä miksi pyydän, mutta mulla on vaan pidemmän aikaa ollut sellainen olo.
642156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Olipas siinä rankkaa tekstiä! Puit omat ajatukseni sanoiksi.

Äänestä
  • tuli niin exä mieleen lukiessani tekstiäsi. ja ikävä. vaikka erosta on jo jonkin aikaa.
    tiedettiin molemmat, ettei kuuluta yhteen, mut silti mä kaipaan.. hm..

    Äänestä

olisipa se joka mun sydämen vei, kirjoittanut tuon..

ja miks kieltäisit tunteesi, kun en itekään niin tee. hyvällä tätä "omaani" ajattelen.. ja.. miten niin viimeisen kerran? ja miten niin et ole sitä ihmistäsi varten, ketä ajatteletkin? miksi?
äläkä pyydä anteeks tyttö hyvä.

mun sydän ehkä murtuis palasiksi, jos ei oo enää sitä vähääkään toivoa....

Äänestä

Nyt on taas rivi naisia sydän syrjällään jonossa odottamassa jos se ehkä olis se yks ja oikee:)
Kiitos, rohkaisusta ja ennenkaikkea turhien toiveiden herättelystä :D

Äänestä
  • nou_name: täytyy nyt sanoa että ekaa kertaa viestin tälläiseen pistän. ja vikaksi taitaa jäädäkin. tulivaan sellanen tunne, että hänkö..

    mut siis yhelle naisellahan on mahdollisuus.. ja ainoa joka tähän mennessä vastannu noin minä, joten hyvältä näyttää, eikös. ja muut voi sitten jättää yrittämättä.

    en kyllä usko että hän tälläistä foorumia käyttää.. mut oon ihmetelly viime aikoina..

    aloittajalta odotan sitä vastausta.. tai jotain joka meidät yhdistäis..

    Äänestä

menettäneen kommentti:

sano tämä hänelle. ja lähetä se kirje!

Siinä että tuntee jotakin ja paljon jotain kohtaan ei ole mitään hävettävää.

joku kirjoitti tosiaan, että rakkaus on rohkeille. näin se on. ja tosirakkaus tosirohkeille - sillä sitä se vaatii.

Äänestä

Ajattelin kyllä ensin, että en tänne enää mitään kirjoita. Kaduttaa jo nimittäin, että menin
tuon aloituksen kirjoittamaan.
Mutta tässä nyt näitä vastauksia teille arvon neidit:

Ensiksi isokymysymysmerkille:
En usko, että sä olet se kyseinen henkilö, en usko, että kukaan teistä, joka tällä foorumilla käy. Hän, kun mun tietääkseni on hetero, että sillälailla.
En mä tiedä miksi mä yritän tunteitani kieltää, kai siksi, että tällä hetkellä ne alkaa sattumaan liikaa. Mutta vaikka muhun sattuu niin silti mä ajattelen lakkaamatta tätä ihmistä. Ehkä ainut "hyvä asia" tällä hetkellä tässä on se, että en häntä näe. Vaikka taas toisaalta välillä ei mitään muuta toivo niin paljon kun että hänet näkisin. Tää on vähän tällainen kakspiippuinen juttu.
Ja sulle mä haluan sanoa, että toivoa on kyllä aina, jos uskoo siihen vahvasti. Mun kohdalla se toivo ja usko on jo osoittautunut turhaksi.

Ja sulle, joka olit menettänyt tosirakkauden:
Niinhän se on, että rakkaus on rohkeille ja tosirakkaus tosirohkeille. Mä en oo tosirohkea enkä edes rohkea. Tällä hetkellä tuntuu, että mä en ole mitään.
Mä en näe nyt syytä miksi mä lähettäisin sen kirjeen hänelle. Se, että jos mä sen kirjeen lähettäisin niin se tuntuisi enemmän siltä kuin mä kääntäisin veistä omassa haavassani.

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä nou_name:lle:
Mun tarkoituksena ei ole etsiä sitä yhtä ja ainoaa täältä vaan tarkoituksena oli enemmän vain purkaa omia ajatuksia. Mutta olisipa se ainakin elämäni ensimmäinen ja varmaan myöskin viimeinen kerta kun niitä naisia olisi sydän syrjällään jonossa odottamassa, että heistä joku olisi sydämeni valittu.;)
Mähän muuten olen oikein maailmanmestari tuossa turhien toiveiden herättelyssä :), nimittäin montaa kertaa omalle kohdalle kylläkin vain osunut. En mä noita muiden toiveita ole herätellyt vaan noita omia järjettömiä toiveita, jotka ei tule toteutumaan.
En tiedä miksi, mutta tuossa sun viestin kohdalla kyllä nousi pitkästä aikaa hymy huulille, kiitos siitä.:)

Äänestä
  • Taioitpa hyvin myös minun ajatukseni sanoiksi. Olen aika lailla samassa tilanteessa. En halua sekaantua millään lailla tämän naisen elämään, koska luulen olevani oikeassa siinä, ettei hän ole kiinnostunut. En pysty lähestymään häntä paristakin syystä. Jään vain odottelemaan milloin tunteet katoavat.

    Äänestä

  • väsy_nyt kirjoitti:

    Taioitpa hyvin myös minun ajatukseni sanoiksi. Olen aika lailla samassa tilanteessa. En halua sekaantua millään lailla tämän naisen elämään, koska luulen olevani oikeassa siinä, ettei hän ole kiinnostunut. En pysty lähestymään häntä paristakin syystä. Jään vain odottelemaan milloin tunteet katoavat.

    sulle! Todellakin, tämä on yhtä kidutusta. Toivon mukaan jonakin päivänä alkaa helpottamaan. Pelottavaa vain miettiä, että kuinka paljon sitä aikaa tarvitsee siihen, että ne tunteet katoaa. Tai katoaakohan ne koskaan? Kai sitä jonain päivänä herää vain sitten siihen, kun se ihminen ei enää saa aikaan samanlaista tunnekuohua sisälläni, i hope so.
    Täytyy myöntää, että en mä ole koskaan tuntenut näin ketään toista ihmistä kohtaan. Oon mä seurustellut ja ollut ennenkin ihastunut, mutta tää on jotain voimakkaampa kuin ne mun aiemmat ihastukset ym. Tää tuli jotenkin kuin salama kirkkaalta taivaalta, taisin menettää sydämeni sitten pahanpäiväisesti.

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    tietääkö kohde sinun suuntautumisestasi`?

    Äänestä

  • dvm kirjoitti:

    tietääkö kohde sinun suuntautumisestasi`?

    oo varma.

    Äänestä

  • ihanaa tekstiä,mut hei älä ajattele et ei se ehkä nää tota tekstiä ku hetero...mäkin myös hetero ja täysin samassa tilassa ja ainoo ketä mietin on yks työpaikan nainen.joten anna sen saada tietää tosta mitä kirjotit,kyl mäki haluisin tietää jos joku mulle ajattelis noin.hyviä iltoja

    Äänestä

Se tulee ja menee, se paha olo. Eilen olin toiveikas, tänään taas aivan maassa. Ja kaikki tämä heilunta edes näkemättä häntä muualla kuin fb-kuvassa. Kaunis kuva se onkin. Päiväkirjassani kutsun häntä Merenneidoksi. Tekisi mieli taas huutaa täyttä kurkkua, että anna minulle edes pieni vihje siitä, mitä ajattelet. Tai sitten vain olla vaiti, kunnes kaikki äänet ovet laskeutuneet. Kärsivällinen en kuitenkaan enää jaksaisi olla, vaikka se lieneekin ainoa vaihtoehto, kun Merenneitoni on hiljaa.

Äänestä
  • tunteet heilahtalee toisesta äärilaidasta toiseen. Tuttua...
    Mulla on nyt ollut pidemmän aikaa tässä tällainen huonompi vaihe menossa, en varmaan koskaan ole näin pohjalla ollut, mutta silti pitää päivästä päivään esittää, että kaikki on hyvin. Nyt ei enää vain jaksaisi. Mä haluaisin vaan irrottaa kaikesta. Saako ihminen luovuttaa, jos ei enää jaksa taikka kykene enää mihinkään?
    Huutaminen voisi auttaa, pitää kokeilla.
    Mä en mun ihastukselleni mitään kutsumanimeä ole keksinyt. Myönnän, että olen hänen fb-kuvaansa silloin tällöin käynyt katsomassa, kaveriksi en ole häntä viitsinyt pyytää. Tyydyn vain ihailemaan hänen kuvaansa.

    Ajattelin laittaa tähän vähän musiikkia. En tiedä tykkäätkö, mutta tuli vain tää kappale heti mieleen tosta kun sanoit, että kutsut sun ihastustasi Merenneidoksi.

    http://www.youtube.com/watch?v=xO1WlOdJWaw

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    tunteet heilahtalee toisesta äärilaidasta toiseen. Tuttua...

    En ole ennen kuullut tuota, mutta pidän siitä. Se sopii tunnelmaani. Laittaisin fb-profiiliini, mutta en viitsi, sillä joku kuitenkin hoksaa yhteyden.

    Äänestä

  • Arkihöhlä kirjoitti:

    jos tykkäsit.:)

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    jos tykkäsit.:)

    Jos hän ei tiedä sinun tunteista etkä sinä hänen, ettekä edes tiedä toistenne suuntautumistanne, niin eihän tämä asia mihinkään etene?

    Äänestä

  • gfbff kirjoitti:

    Jos hän ei tiedä sinun tunteista etkä sinä hänen, ettekä edes tiedä toistenne suuntautumistanne, niin eihän tämä asia mihinkään etene?

    mä sen käsityksen sain, että hän hetero on.
    Hän ei kyllä muuten suuntautumistani tiedä, ellei ole osannut sitä mun käyttäytymisestä lukea.
    Hän varmaan muutenkin pitää mua täysidioottina.

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    mä sen käsityksen sain, että hän hetero on.
    Hän ei kyllä muuten suuntautumistani tiedä, ellei ole osannut sitä mun käyttäytymisestä lukea.
    Hän varmaan muutenkin pitää mua täysidioottina.

    Tai ehkä sinä et lukenut hänen käyttäytymistään oikein? Ja hän onkin bi/lesbo.
    Ja hän ehkä tulkitsi sinut heteroksi?

    Äänestä

  • vhvbnvm kirjoitti:

    Tai ehkä sinä et lukenut hänen käyttäytymistään oikein? Ja hän onkin bi/lesbo.
    Ja hän ehkä tulkitsi sinut heteroksi?

    voi olla, eihän mistään voi koskaan olla täysin varma.
    En mä tiedä, nyt mun ajatukset on sitten vaan entistä enemmän sekaisin. Kiitos.:)
    Mutta sitä vaan mietin, että miksi hän sitten antoi olettaa, että on hetero. Vai oonkohan mä vain uskotellut itselleni niin, koska en uskalla tehdä mitään.
    En mä kyllä ketään muuta samalla lailla kattellut kuin häntä, ei ehkä olisi pitänyt. Se kun antaa pikkusormensa niin se vie loppujen lopuksi koko käden.
    Daaamn, liika ajatteleminen ei sovi mulle. Taitaa taas olla edes jälleen yksi uneton yö.:/

    Noh, ehkä hän ei halunnut hehkuttaa ei-heterouttaan jos ei tietänyt sinunkaan suuntautumistasi? En minäkään ilmoita vastaantulijoille suuntautumistani noin vain. Mistä oletit että hän on hetero?

    ehkä hän ei tulkinnut katsettasi oikein? Mistä hän tajuaisi vertailla katsettasi kuin katsot häntä ja muita?

    Olitteko hyviä kavereita vai tuttuja?

    Äänestä

  • vff vdsew kirjoitti:

    enhän mäkään suuntautumistani ilmoittele tuosta vain...
    Ai mistä mä oletin, varmaan siitä, mitä se muiden kanssa puhui jne.
    Niin, kyllähän hän vastasi mun katseisiin, mutta en mä siitä ajatellut, että hän voisi olla kiinnostunut tai jotain. Ja muutenkin mä taisin käyttäytyä häntä kohtaan joskus hieman "oudosti", jos nyt voi tuollaista ilmausta käyttää. Ehkä mä loppupeleissä annoin sellaisen kuvan, että en mä hänestä tykkää, mä kun olen tällainen idiootti.
    Hmm, mitähän tohon vimppaan kysymykseen vastaisi, kai me jollain tasolla sit kai tuttuja ollaan/oltiin.

    Uskon vieläkin mahdollisuuteen että hän ei ole hetero ja että olette molemmat tulkinneet asiat oudosti. voimia!

    Äänestä

  • fgvbfds kirjoitti:

    Uskon vieläkin mahdollisuuteen että hän ei ole hetero ja että olette molemmat tulkinneet asiat oudosti. voimia!

    Kiva että joku uskoo, mä en vaan jaksa uskoa.
    Mä olen vain tällainen parantumaton pessimisti, ehkä mä kadun tätä lopun elämääni. Ja mä kyllä ansaitsen sen, että riudun omissa tuskissani.

    Mutta Hyvät yöt sulle...ja hyvää viikonloppua myös!:)

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    Kiva että joku uskoo, mä en vaan jaksa uskoa.
    Mä olen vain tällainen parantumaton pessimisti, ehkä mä kadun tätä lopun elämääni. Ja mä kyllä ansaitsen sen, että riudun omissa tuskissani.

    Mutta Hyvät yöt sulle...ja hyvää viikonloppua myös!:)

    Gonatt och trevligt veckoslut till dej me!

    Äänestä

On sulla puhelin ja on sulla numero, eikös?
Aina voi kysyä kahville kaveriksi ja katsastaa tilanne?
Minä ainakin odotan, että hän yksi soittaisi.
Pallo on nimittäin hänelle heitetty viimeiseksi.

Äänestä
  • Helepommin sanottu ku tehty...

    Äänestä

Niille jotka miettii kauanko suuren suurta ihastusta kestää... No mun tapauksessa olen ollut vuoden verran täysin sekaisin suurista tunteista ja nyt vasta alkaa helpottaa. On aika raastavaa yrittää tukahduttaa tunteensa, kääriä niiitä myttyyn ja heittää menemään. Olla niin kuin ei olisi mitään pelissä. Olen viettänyt monia unettomia öitä, itkenyt ja miettinyt, miksi en saa häntä koskaan itselleni. Olisi maailman onnellisin jos saisin hänet syliin... Tosiasiassa tämä nainen pysyy aina sydämessä ykköspaikalla ja on aika ihme jos siihen joku tulee tilalle.

Äänestä
  • Onnellinen olisin minäkin, jos edes ihan vaikka vain pieneksi hetkeksi saisin häntä sylissäni pitää.
    Sydämessäni tulee aina olemaan hänelle paikka, jota kukaan muu ei voi viedä.
    Mulla on sitten varmaan vielä edessä paljon näitä unettomia ja ahdistavia öitä... Parempia aikoja odotellessa..? Saa nähdä kuinka kauan tätä jaksaa.

    "Vaikkemme enää koskaan elämässämme tapaisi toisiamme, minusta tuntuisi, että jollakin tapaa koko olemassaoloni seikkailu oli oikeutettu siksi että kohtasin sinut."

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    Onnellinen olisin minäkin, jos edes ihan vaikka vain pieneksi hetkeksi saisin häntä sylissäni pitää.
    Sydämessäni tulee aina olemaan hänelle paikka, jota kukaan muu ei voi viedä.
    Mulla on sitten varmaan vielä edessä paljon näitä unettomia ja ahdistavia öitä... Parempia aikoja odotellessa..? Saa nähdä kuinka kauan tätä jaksaa.

    "Vaikkemme enää koskaan elämässämme tapaisi toisiamme, minusta tuntuisi, että jollakin tapaa koko olemassaoloni seikkailu oli oikeutettu siksi että kohtasin sinut."

    siis jos et enää oo nähny sitä naista niin sit kyl voisit kokeilla yhteyttä vaik fb n kautta ja jos tuntuu et ei lähiaikoina tapaamisia hänen kanssaaan.olitte samassa töissä???mulla aivan sama tilanne ja en kyl uskalla ottaa mitään yhteyttä tähän toiseen samalla mietteillä kun sulla. mut aattelin tehä jonkun näkösen testin et uskaltaudun viereen esim kahvipöydäs ja sit keskustelus tm niin et sai´s jonkun yhteyden koska muuten alan välttelee ku pelkään et jään jotenkin kiinni liiallisest yrittämisestä ja en oo 100 varma et tykkää tytöistä.

    Äänestä

  • maria_t kirjoitti:

    samassa työpaikassa oltiin. Fb:n kautta olisi tosiaan helppo ottaa yhteyttä, mutta en mä taida. Aikaa mennyt jo kuitenkin sen verran. Enkä mä edes kehtaa pyytää sitä kaverikseni. Eikä mulla toi rohkeus piisaa. Tunnen itseni sen verran hyvin, että jos ne asiat menisivät sillä pahimmalla tavalla niin mä olisin varmaankin narun jatkona. Siis kyllä mä sen kestäisin, jos hän ei tuntisi samoin, mutta jos se olisi hänelle jokin hyvä naurunaihe, jota voi muille kertoa niin sitä mä en kestäisi. En mä kyllä usko, että hän sellainen ihminen olisi, mutta mä kun olen aikoinani luottamuksen ihmisiin menettänyt niin jotenkin sitä aina uskoo pahinta.

    Äänestä

vain, miksi on niin vaikeaa unohtaa. Tai ei kai sitä koskaan täysin voi unohtaa.
Haluaisin vain, että mulla olisi edes yksi sellainen päivä, jolloin et olisi mun mielessä.
No onneksi tänään on perjantai...
Äh, mä oon kai tulossa hulluksi tai jotain, kun mä tänne näitä selitän.
Sori, jos jotain ottaa päähän.

Äänestä
  • Mäkin täällä olen päättänyt unohtaa. Jotenkin olin elätellyt jossakin harhaluuloa, että se joku pitäisi minusta edes pikkaisen, mutta nyt vihdoin tajusin, ettei sitä voisi minun olemassaoloni vähempää kiinnostaa. Kai tämä on lopun alkua jollekin, mitä ei ole ikinä ollutkaan. Kaikessa haikeudessaan se on vähän huvittavaa. Kaikkea se mielikuvitus teettää.

    Äänestä

  • Arkihöhlä kirjoitti:

    Mäkin täällä olen päättänyt unohtaa. Jotenkin olin elätellyt jossakin harhaluuloa, että se joku pitäisi minusta edes pikkaisen, mutta nyt vihdoin tajusin, ettei sitä voisi minun olemassaoloni vähempää kiinnostaa. Kai tämä on lopun alkua jollekin, mitä ei ole ikinä ollutkaan. Kaikessa haikeudessaan se on vähän huvittavaa. Kaikkea se mielikuvitus teettää.

    jollain tapaa elättelin jotain, vaikka alusta asti silloin, kun ihastuin häneen, tiesin ettei siitä voisi koskaan tulla mitään. Ja vaikka hän ei olisi hetero ollutkaan niin ei hän siltikään olisi musta koskaan ollut kiinnostunut. Mutta jotenkin tuo ihmisen mieli ihastuneena toimii jollain oudolla tavalla, sitä alkaa jollain tapaa uskoa sellaisiin asioihin, mitä ei oikeastaan ole. Sitä yrittää kaikin mahdollisin tavoin kuunnella järkeään, mutta loppujen lopuksi ne tunteet aina saa vallan, oli tilanne sitten mikä hyvänsä...
    Voimia sulle!

    ettehän jätä asioita puolitiehen. Jos pelkää, ei voi voittaa. Jos yrittää, niin voi voittaa x2. Hänet ja tiedon siitä, että oli oikeessa ja kannatti riskeerata. Tai sit voittaa sen, että ei haikaile turhaan, jos epäonnistaa. Mitä vähemp aikaa, sen parree toipua. Tuskin kukaan oikeesti naurais, jos toinen on rohkee arassa asiassa.

    Äänestä

  • eläkää kirjoitti:

    En tiedä, nauraisiko. Joku ehkä saattaisikin. Ihmisiä on niin moneen lähtöön. Todennäköisempi reaktio saattaisi kuitenkin olla hämmentynyt hiljaisuus, sitten vielä hämmentyneempi vastaus. Jos siis on saamassa pakit. Minun ei enää tarvitse sitä kylläkään arvuutella, mutta ap:lle on vaikea sanoa, mitä pitäisi tehdä. Ei tunteiden tunnustaminen ole aina paras ratkaisu, ja joskus se saattaa olla huonoin mahdollinen, jos se esimerkiksi katkaisee ystävyyden tai johtaa julkiseen nolaamiseen. On tietysti myös olemassa vaihtoehto, ettei se liikauta universumia suuntaan tai toiseen. Nöyryytyksen tunnekin haalistuu aikanaan, ja muistosta voi tulla jopa positiivinen, kun on kerran uskaltanut.

    mä usko, että hän nauraisi, tai en mä ainakaan halua uskoa, että hän olisi sellainen. Sellainen pitkä hiljaisuus siitä voisi syntyä.
    Itsekin olen miettinyt sitä, että tuo tunteiden kertominen ei aina ehkä ole se paras ratkaisu. Se voi satuttaa lisää. Ja joskus pitää ajatella omaa vointiansa, eli kestääkö seuraukset.
    Toisaalta taas tuo kertominen voisi vapauttaa. Sen kertomisen jälkeen voisi ehkä olla helpompi ns. jatkaa elämää, en tiedä. Miten joku yksinkertainen asia voi muuttuakaan näin monimutkaiseksi.
    Mua vain pelottaa, kai se on normaalia.

    Äänestä

mä meinasin sen kirjeen lähettää. Kävin asioilla ja ajattelin, että vien sen kirjeen sitten siinä samalla postiin jne. Olin psyykannut itseni aika hyvin. Olin ensimmäistä kertaa tässä asiassa päättäväinen. Ajattelin, että ihan sama miten hän mahtaa asiaan suhtautua. Mietin, että kaikki alkaisi helpottamaan, että sitten jotenkin tulisi vapauttava olo. Ennen postiin menoa sitten sytytin tupakin, ja sitten siinä iski se, että ei helvetti, mitä mä olen tekemässä. Yhtäkkiä tuli vain sellainen ahdistava olo ja mun takaraivossa jyskytti vain ajatus siitä, että mun on päästävä kotiin ja äkkiä. Taas huomaan, millainen pelkuri mä olen. Enkä mä kyllä varmaan muuksi muutu. Ja kai mä muutenkin olen tällä hetkellä niin rikki. Ei mulla ole oikeutta sotkea toisen elämää. Ja loppujen lopuksi muuttuisiko mikään, vaikka mä hänelle tunteistani kertoisin. Kuitenkin mulle tulisi siitä jokin häpeän tunne, jonka kanssa mä en osaisi/pystyisi elämään. Vaikeuksia elää jo oman itsensä kanssa.
Mä hävitin sen kirjeen, ehkä niin on parempi, aika näyttää.

http://www.youtube.com/watch?v=Iu3-5B9GhzU

Äänestä
  • ollu sitä mieltä että tupakin myynti pitäs lopettaa!Menit vetämään hermosauhut,ni siihen se lässähti sit:(

    Ei mut pidä lippu tai kaks korkeella,jooko:)
    Jouluja sulle,levollista mieltä ja rauhaa sydämeen

    Äänestä

  • lähimmäisenrakas kirjoitti:

    ollu sitä mieltä että tupakin myynti pitäs lopettaa!Menit vetämään hermosauhut,ni siihen se lässähti sit:(

    Ei mut pidä lippu tai kaks korkeella,jooko:)
    Jouluja sulle,levollista mieltä ja rauhaa sydämeen

    mitä tästä opimme; hermosauhuista ei ole loppujen lopuksi mitään hyötyä.:D Pitäis kyllä lopettaa, kun eihän siitä tupakoinnista mitään hyvää seuraa.:/ Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

    Yritän pitää lipun korkealla, kai tää jonakin päivänä vielä iloksi muuttuu.
    Hyvät joulut myös sulle :)

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    mitä tästä opimme; hermosauhuista ei ole loppujen lopuksi mitään hyötyä.:D Pitäis kyllä lopettaa, kun eihän siitä tupakoinnista mitään hyvää seuraa.:/ Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

    Yritän pitää lipun korkealla, kai tää jonakin päivänä vielä iloksi muuttuu.
    Hyvät joulut myös sulle :)

    Nauti joulusta äläkä vaan ihmettele ihastustasi ! joulun iloa

    Äänestä

  • femk kirjoitti:

    Nauti joulusta äläkä vaan ihmettele ihastustasi ! joulun iloa

    nauttia joulusta, se ei aina vaan oo niin helppoa pyyhkiä toista pois mielestä.

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    nauttia joulusta, se ei aina vaan oo niin helppoa pyyhkiä toista pois mielestä.

    mutta joskus se on pakko tehdä :(

    Kauan sinulla muuten on ollut tunteita häntä kohtaan? Ihan uteliaisuuttani kyselen, itsellänikin kun on osittain samantyyppinen tilanne; pitäisi pyyhkiä eräs mielestä pois.

    Äänestä

  • kuulosti todella suloiselta jotenkin :)

    Äänestä

  • uuden alku kirjoitti:

    kuulosti todella suloiselta jotenkin :)

    täshän aivan punastuu. :) Onhan niitä jo kesästä asti ollut noita tunteita ja nyt tuntuu, että ne on vain voimistunut, kun ei ole sitä toista muutamaan kuukauteen nähnyt.:(
    Kiva, jos oot tykännyt noista biiseistä, mulla toi musiikkimaku heilahtelee melko laidasta laitaan.:)
    Sitten mun pitäisi varmaan kirjoittaa se kirje sulle.;D En mä tiedä, mä en pidä itteeni juuri minään. Pitäis varmaan opetella arvostamaan itteensä enemmän.

    Tykkätköhän sä tästä biisistä? Mulla tulee aina jotenki tästä toi mun ihastus mieleen.:)

    http://www.youtube.com/watch?v=K2FHRzEifTE

    Onkos välit poikki vai ainoastaan jäässä? Kirje käy, tai sit face2face ehkä mieluummin. Tapaaminen jossai joskus ja PUM kerrot hänelle suoraan.

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    en mä osaa sanoa minkälaiset meidän välit on. Ei ainakaan tällä hetkellä enää nähdä.
    Mä oon sen verran ujo, että uskon ettei musta olisi tuohon face to face tapaamiseen, ja muutenkin on mulle hyvin tyypillistä, että loppujen lopuksi mä tukahdutan omat tunteeni.

    No soittaminenkin on parempi vaihtoehto kuin kirje. Ja onhan se helpompi tukahduttaa tunteet kun on saanut vastauksen.

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    No soittaminenkin on parempi vaihtoehto kuin kirje. Ja onhan se helpompi tukahduttaa tunteet kun on saanut vastauksen.

    varsinkin kun on ujo. En tiedä mitä mieltä kirjeen saaja taas olisi, meitä on moneksi :) Itse tykkäisin, varsinkin kun ap. kirjoittaa kivasti.

    Äänestä

  • uuden alku kirjoitti:

    varsinkin kun on ujo. En tiedä mitä mieltä kirjeen saaja taas olisi, meitä on moneksi :) Itse tykkäisin, varsinkin kun ap. kirjoittaa kivasti.

    Mjeh, joo vastaanottajalle (riippuu henkilöstä toki) on ihan hyvä koska pallo on vastaanottajalla, mikä tarkoittaa että kummassakaan tapauksessa (kiinnostus/ei kiinnostunut) ei tarvitse vastata kirjeeseen. Plus että kirje voi mennä väärään osoitteeseen.

    Puhelu voi myös viestittää siitä että on valmis palautteeseen eikä vaan kirjeenvaihteluun. Plus että molemmat saavat kuulla toisten reaktioita.

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    No soittaminenkin on parempi vaihtoehto kuin kirje. Ja onhan se helpompi tukahduttaa tunteet kun on saanut vastauksen.

    en mä tiedä, mitä mun pitäis tehdä tai ajatella. Tällä hetkellä vaan tuntuu, että oon umpikujassa, josta ei ole poispääsyä, ahdistaa aika kovaa. Ehkä sitä vaan pelkää, että joutuu naurunalaiseksi, pelkää, että se on toiselle joku hyvä vitsi, josta voi naureskella muiden kanssa. Mä en kyllä usko, että hän sellainen olisi, mutta mä oon ennenkin uskonut muista hyvää ja loppujen lopuksi saanut puukkoa selkään.
    Kyllä mä sen tiedän, että ton kertomisen myötä se asia tulisi päätökseen ja sitten olisi helpompi unohtaa. Mutta mä nyt vain olen tällainen, pelkään aina kaikkein pahinta.:/

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    täshän aivan punastuu. :) Onhan niitä jo kesästä asti ollut noita tunteita ja nyt tuntuu, että ne on vain voimistunut, kun ei ole sitä toista muutamaan kuukauteen nähnyt.:(
    Kiva, jos oot tykännyt noista biiseistä, mulla toi musiikkimaku heilahtelee melko laidasta laitaan.:)
    Sitten mun pitäisi varmaan kirjoittaa se kirje sulle.;D En mä tiedä, mä en pidä itteeni juuri minään. Pitäis varmaan opetella arvostamaan itteensä enemmän.

    Tykkätköhän sä tästä biisistä? Mulla tulee aina jotenki tästä toi mun ihastus mieleen.:)

    http://www.youtube.com/watch?v=K2FHRzEifTE

    "Onhan niitä jo kesästä asti ollut noita tunteita ja nyt tuntuu, että ne on vain voimistunut, kun ei ole sitä toista muutamaan kuukauteen nähnyt.:("

    Toi siis. Siitä tunteesta eroon pääsemisen täytyy olla vaikeeta jos se jopa on voimistunut vaikka ette ole olleet tekemisissä. Ehkä sinuna yrittäisin kuitenkin vielä jotenkin selvittää tota tilannetta, etenkin jos ette enää myöhemminkään "joudu" olla tekemisissä (vai onko niin?). Se kirjeen lähettäminen vois olla paras mitä keksin...

    "En mä tiedä, mä en pidä itteeni juuri minään. Pitäis varmaan opetella arvostamaan itteensä enemmän."

    Tohonkaan en voi sanoa kun että noinhan se on, omallakin kohdalla... Siks ehkä olen tässä tilanteessa.

    Ja pidän tosta biisistä! Joku toinen versio tosin oli mun mieleen vielä enemmän, mutta ei toikaan huono... Erilainen.

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    Mjeh, joo vastaanottajalle (riippuu henkilöstä toki) on ihan hyvä koska pallo on vastaanottajalla, mikä tarkoittaa että kummassakaan tapauksessa (kiinnostus/ei kiinnostunut) ei tarvitse vastata kirjeeseen. Plus että kirje voi mennä väärään osoitteeseen.

    Puhelu voi myös viestittää siitä että on valmis palautteeseen eikä vaan kirjeenvaihteluun. Plus että molemmat saavat kuulla toisten reaktioita.

    totta toikin, paremman ja varmemman palautteen saa puhelimessa (jos toinen vastaa, ehtii puhua, eikä lopeta heti puhelua, eli ei sekään 100% varma), mutta on kirjeessäkin hyvät puolet. Saa ne ajatukset siihen selkeästi eikä kummankaan pidä sanoa hätiköityjä sanoja. Ei nekään aina ole ainoita oikeita ja sen aidompia.

    Jos on ujo, niin mun mielestä kirje on kuitenkin parempi kuin ei mitään.

    Äänestä

  • uuden alku kirjoitti:

    "Onhan niitä jo kesästä asti ollut noita tunteita ja nyt tuntuu, että ne on vain voimistunut, kun ei ole sitä toista muutamaan kuukauteen nähnyt.:("

    Toi siis. Siitä tunteesta eroon pääsemisen täytyy olla vaikeeta jos se jopa on voimistunut vaikka ette ole olleet tekemisissä. Ehkä sinuna yrittäisin kuitenkin vielä jotenkin selvittää tota tilannetta, etenkin jos ette enää myöhemminkään "joudu" olla tekemisissä (vai onko niin?). Se kirjeen lähettäminen vois olla paras mitä keksin...

    "En mä tiedä, mä en pidä itteeni juuri minään. Pitäis varmaan opetella arvostamaan itteensä enemmän."

    Tohonkaan en voi sanoa kun että noinhan se on, omallakin kohdalla... Siks ehkä olen tässä tilanteessa.

    Ja pidän tosta biisistä! Joku toinen versio tosin oli mun mieleen vielä enemmän, mutta ei toikaan huono... Erilainen.

    eihän mulla toisaalta olisi mitään menetettävää, muuta kuin ehkä omat kasvoni. Eihän ne mun tunteeni vääriä ole, ei kenenkään tunteet ole. Ehkä mulle se suurin kynnyskysymys on se, että mä oon aina liikaa miettinyt sitä, että mitä muut on musta mieltä, mitä ne musta ajattelee jne. Tiedän, ettei pitäisi muiden mielipiteitä ajatella, mutta minkä sitä itselleen voi. Hmm, tuntuu vaan, että tää asia vain menee koko ajan hankalammaksi, mitä enemmän sitä pyörittelee.

    Äänestä

  • uuden alku kirjoitti:

    totta toikin, paremman ja varmemman palautteen saa puhelimessa (jos toinen vastaa, ehtii puhua, eikä lopeta heti puhelua, eli ei sekään 100% varma), mutta on kirjeessäkin hyvät puolet. Saa ne ajatukset siihen selkeästi eikä kummankaan pidä sanoa hätiköityjä sanoja. Ei nekään aina ole ainoita oikeita ja sen aidompia.

    Jos on ujo, niin mun mielestä kirje on kuitenkin parempi kuin ei mitään.

    vähän veikkaan, että jos mä hänelle soittaisin niin löisin varmaankin siinä kohdassa luurin korvaan, kun hän vastaisi.:D

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    täshän aivan punastuu. :) Onhan niitä jo kesästä asti ollut noita tunteita ja nyt tuntuu, että ne on vain voimistunut, kun ei ole sitä toista muutamaan kuukauteen nähnyt.:(
    Kiva, jos oot tykännyt noista biiseistä, mulla toi musiikkimaku heilahtelee melko laidasta laitaan.:)
    Sitten mun pitäisi varmaan kirjoittaa se kirje sulle.;D En mä tiedä, mä en pidä itteeni juuri minään. Pitäis varmaan opetella arvostamaan itteensä enemmän.

    Tykkätköhän sä tästä biisistä? Mulla tulee aina jotenki tästä toi mun ihastus mieleen.:)

    http://www.youtube.com/watch?v=K2FHRzEifTE

    Mä lauloin tän biisin mun tyttöystävälle eräässä kuppilassa karaokessa!
    Se tykkäs vähän paljon ja jengi hakkas käsiään...se ilta oli niiin rakkautta täynnä ja yö;)
    Sillä oli sinisimmät silmät koskaan,jäänsiniset.
    Ja kun vähän aikaa sitten erottiin,ne oli suorastaan kylmät,hrrrrr.

    Äänestä

nyt sattuu. En olisi hänestä uskonut. Tai en mä tiedä uskonko sitä, mitä kuulin.
Sitten kyllä täytyy myöntää, että meni mun tuntemukset päin mettää, jos se on oikeasti totta.
Ja juuri kun mä luulin, että nää mun tunteet alkaa laantua. Nyt ne taas heittää kuperkeikkaa.

Äänestä
  • mitä sä kuulit?

    Äänestä

  • kerro.... kirjoitti:

    mitä sä kuulit?

    hän on kuulemma jotain paskaa puhunut, en nyt tässä lähde tarkemmin erittelemään. Ja olen hänelle ollut joku naurunaihekin. Vaikea uskoa siitä ihmisestä mitään tuollaista, kun itellä ollut ihan erilainen kuva hänestä. Ehkä oli hyvä, että en sitä kirjettä sit hänelle lähettänyt.
    Tällä hetkellä on aika paha olo.:/ Vittu...

    ite kanssa petyin ihastukseeni.. nyt alkaa paljaatumaan niiitä huonoja puolia.. vituttaa kyllä, en vaan ois uskonu hänestä.

    ikävää että sullakin noin.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    ite kanssa petyin ihastukseeni.. nyt alkaa paljaatumaan niiitä huonoja puolia.. vituttaa kyllä, en vaan ois uskonu hänestä.

    ikävää että sullakin noin.

    vaikea uskoa hänestä tuollaista. Kai sitä pitää sit vain unohtaa. Sattuu kyllä aika kovaa, kyllä kai tää tästä

    Äänestä

  • Kysymysmerkki? kirjoitti:

    vaikea uskoa hänestä tuollaista. Kai sitä pitää sit vain unohtaa. Sattuu kyllä aika kovaa, kyllä kai tää tästä

    Ihastuessa sitä on niin sokea, että näkee (ja kuvitteleekin!) toisessa vain hyvää, ei ainakaan jää miettimään syvällisemmin huonoja puolia. Sitten vähitellen jos ihastuminen jatkuu ja ihastuksesta näkee uusia puolia, iskevät ne ikävät puolet aika lujaa ja yllättäen. Muutamia kertoja on näin käynyt mullekin. Olisi kai "fiksumpaa" ihastua ihmiseen, jonka jo tuntee erittäin hyvin, mutta eihän sellaiseen ihastu. Ihastuminen ei ole fiksua.

    Millasia asioita hänestä paljastui, jos jotain pystyt kertomaan? Jaksamista joka tapauksessa!

    sit varmaan tosiaankin sokaisee. Tai sitten se toinen osaa esittää silmien edessä toista, mitä ei oikeasti sit olekaan. Tää tosiaankin iski kovaa, mä oon aika huono itkemään, mutta tää kyllä sattu jotenkin syvälle. En mä tiedä miksi mä tunnen näin, eihän meillä koskaan olisi varmaan mitään ollut, mutta en mä voinut ikipäivänä uskoa, että hän olisi tehnyt noin. Paskanjauhaminen on yksi sellaisista asioista, jota en voi sietää, vaikka on siihen joskus itsekin sortunut, mutta joo. Tuntuu jotenkin tyhmältä tuntee jonkinlaista surua tästä, mutta minkä sitä tunteillensa voi.:(
    Niinpä, ihastuminen ei todellakaan ole fiksua, voisipa tunteensa jäädyttää ja heittää vaikka pakastimeen.:D
    Mä en halua niistä jutuista tarkemmin kertoa, mitä oon kuullut. Sattuu sen verran paljon, että on vain parempi unohtaa.
    Onpa tulossa taas "mukava" uusi vuosi..:/

    http://www.youtube.com/watch?v=BiAWSoCaygQ

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysymysmerkki? kirjoitti:

Ajattelin nyt johonkin sydäntäni purkaa...

Mietin, miten helppoa olisikaan, jos vain pystyisi unohtamaan tuosta vain. Mutta kun ei voi.
Miten voisinkaan unohtaa maailman kauneimmat kasvot. Miten mä voisinkaan unohtaa sut. Ei kai sitä koskaan täysin unohdakaan. Kaikki ihmiset säilyy jollain tavalla sydämessä. Ehkä sillä oli jokin tarkoitus, miksi mä sut tapasin. Mä en vain tajua, että mikä.

Se on maailman mahtavin tunne olla ihastunut. Se ihastumisen tunne nostaa sut johonkin sellaisiin atmosfääreihin, ettet tajua sitä itsekään. Yhtäkkiä joku yksi ja tietty ihminen täyttää sun ajatukset ja valloittaa sun sydämen täysin. Miten se yksi ja ainoa ihminen voikaan saada sut tuntemaan niin. Miten hänen pelkkä ajatteleminen voikin saada hymyn nousemaan huulille. Hullua, ajattelen nyt näin jälkikäteen. Tuntuu, että tein itsestäni täystollon hänen edessään.

Niin sitten koittaa se päivä, jolloin putoat sieltä korkealta. Sitä huomaa, että ei tule eikä saa koskaan saamaan sitä ihmistä itselleen. Vaikka sitä yrittää kuunnella järkeään kaikin tavoin niin silti tunteet vievät aina voiton. Sitä yrittää lopettaa ajattelemasta häntä, yrittää tukahduttaa tunteensa, mutta se kaikki on yhtä turhan kanssa. Kun tunteitansa kieltää niin ne vain voimistuvat entisestään. Yhtäkkiä se mahtava ihastumisen tunne on muuttunutkin kauheaksi pahanolon möykyksi rinnassa. Ahdistaa, itkettää välillä jopa raivostuttaa. Sitä muuttuu pikku hiljaa ihmisraunioksi, tai siltä musta tällä hetkellä tuntuu. Tällä hetkellä tuntuu suoraan sanottuna aivan helvetin pahalta. Sen mä tiedän, että viina ei auta tässä tilanteessa mitään, se vain pahentaa oloa. Ehkä sitä hetkeksi aikaa unohtaa kaiken, mutta sitten muistaa taas miltä tuntuu. Silti mä ajattelen sua. Sitä, miltä tuntuisi pitää sua ihan vain lähelläni, katsoa sua syvälle silmiin, suudella sua. Ei kai sitä sitten tunteillensa voi mitään. Kai ne kuolee sitten aikanansa, kun niille ei vastakaikua saa.

Mä kirjoitin sulle tuossa jokin aika kirjeen, mutta en mä sitä lähettänyt. On se mulla vieläkin tallessa, ehkä mä vielä jonain päivänä poltan sen. Sen mä tiedän, että en tule sitä koskaan lähettämään. En mä halua sun maailmaa järkyttää, tai tuskin se järkkyisikään. Ehkä mä enemmän pelkään sitä sun suhtautumistapaa siihen. Mulla kun on sen verran huono itsetunto, että en varmaan kestäisi sitä, jos se olisi sulle räkäinen naurunaihe.

Sä olet olemassa, mutta et mulle. Sen mä tiedän. Oon tiennyt alusta alkaen, mutta silti mä lankesin suhun.
Olisin silloin halunnut sanoa sulle jotakin, kun viimeisen kerran nähtiin, mutta mä otin jalat allenin ja lähdin menemään. Se mua kaduttaa, mutta ei sillä varmaan mitään väliä olisi ollut, vaikka olisin sulle jotakin sanonut. Enhän mä edes tiedä, että mitä olisin sulle sanonut. Ehkä olisin toivottanut hyvät jatkot tms. niin kuin tapana on.

Sydämessäni mä toivon, että sulla on kaikki hyvin. Susta saa vielä hyvän naisen itsellensä. Toivon, että tietäisit sen, että mitä ikinä tapahtuukin niin se ei johdu susta eikä ole sun syytäsi. Sä oot ja tuut aina olemaan mun sydämessä.
Anteeksi, en tiedä miksi pyydän, mutta mulla on vaan pidemmän aikaa ollut sellainen olo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu