Viime hetket
tunnit minuutit
olen kuullut
sinut nähnyt
tuntenut läpi
tuulen repimän metsän
ojentuvat kätesi
odottavat
pilvet matalalla
jotain pimeydessä
avojaloin kulkenut
raskauttavan matkan
tunnit minuutit
olen kuullut
sinut nähnyt
tuntenut läpi
tuulen repimän metsän
ojentuvat kätesi
odottavat
pilvet matalalla
jotain pimeydessä
avojaloin kulkenut
raskauttavan matkan
Vastaukset 16
Vanhimmat
Riehuva myrsky.
Repinyt rintani riekaleiksi.
Selvittänyt sisimpäni.
Koskettanut kipeintäni.
Puhdistanut ajatukseni
pieksävillä oksillaan.
Antanut odottaa.
Että seestyy. Tyyntyy.
Löytää.
Aistii.
Läsnäolosi.
Jalkapohjat haavoillako?
Ei toki.
Minähän rakastan.
Paljain jaloin kulkemista.
Sitä oikeaa elämää.
Rajuilma
tasoittaa tietä
aidolle tunteelle
Ajatusten
täytyy käydä läpi
raivoavat tuulet
hiekkaiset erämaat
myrskyävät meret
Paljain jaloin
löytää oikean tien,
puuveneen kylkeen
on kirjoitettu kotisataman nimi
hiekkaa silmissä.
Hiekkaa
Unihiekkaa
pöllähtää silmiin
jo väsy alkaa painaa
makea on makoilla
siilin kanssa sammalella
untuvaisen unen mailla
sinä osaat....runilemisen taidon!
kiitoksia Miekko
Ahaa, tässäkö se kirjoitusvirhe..:) Kuule, ei haittaa!
Tuo alku oli valmiina jonkin aikaa.. kesti aikansa saada nuo viimeiset kuusi sanaa, kun en päässyt oikein tuohon tunnelmaan enää... tuntui että pitäisi kirjoittaa jotakin muuta välillä.. pieni kirjoituskatko, mutta niitähän sattuu itse kullekin.. Olin katsomassa yhtä juttua joka perustui Edgar Allan Poen Usherin talon häviöön.. istuin kauhun lamaannuttamana...tuo oli jotakuinkin esitetystä tekstistä: "viime tunnit ja minuutit olen kuunnellut hänen ääntään"..tykästyin tuohon tunnelmaan, jonka voi lukea myös romanttisena.. piti muuttaa tuo kohta valmiiseen runoon mutta jotenkin unohdin sen alkuperän kirjoituskatkon aikana..
Kiitos kommentista:)
Tässä eräänä aurinkoisena talvipäivänä metsätiainen laskeutui ojennetulle kädelle ja viipyi siinä hetkisen. Maailma on kaunis tuollaisina hetkinä... Harmi, kun ihminen näkee usein maailman sellaisena kuin haluaa nähdä sen eikä sellaisena kuin todellisuus on...
Mutta, joo, pidin tästä runostasi, jotenkin alakuloisesta tunnelmasta. Kysymyksistä, joita se herätti kuten viive: kuinka paljon se on... kommunikoinnissa? Päiviä, tunteja, minuutteja?
Mukavaa joulukuun alkua :)
Missä kummassa satumetsässä oleilet kun sinulla on aurinkoa, talvi ja kesyjä metsäneläimiä...??? Joo, pitäisi vähän teroittaa näkökykyään ja nähdä kaikki kaunis, kaikki mahdollisuudet maailmassa.. liian usein näkee vain ne pelot ja mahdottomuudet ja muut.
Kiitos, että pidit runostani :) Kainona piirtelen varpaalla hiekkaan... kommunikoinnin viive.. vaikka sanojen väli olisi harva niin tapahtuuhan siinä paljon sanatonta viestintää... voi tehdä paljon ajatustyötä (tosin ajatukset johtavat usein harhaan).. mutta liian pitkä tauko kommunikoinnissa on kyllä kiduttavinta mitä tiedän! Uskon varmasti kuitenkin jotenkin kai luultavasti asioiden tapahtumiseen oikeaan aikaan. Täytyy olla olemassa oikea aika. On pakko.
joten kainous ja aitous kunniaan :) Vau, jäin vain miettimään, että mitä mahdoit piirrellä siihen hiekkaan... Harmi toisaalta, mutta olen todella surkea satuilemaan, opettelen vasta antamaan mielikuvitukselle vähän enemmän tilaa. Omasta puolestani se voisi lentää liihottaa paljon vapaamminkin ja korkeammalle, sillä joskus nimenomaan liika järkeily johtaa omia ajatuksia harhaan.
Joo, uskon myös ehdottomasti siihen, että kaikella on aikansa. Siinä mielessä olisi hyvä opetella elämään tässä ja nyt. Huomaa herkemmin sen kun aika on...
Näin on :) Olen kyllä oikeasti huono piirtelemään ja kaikessa taiteellisessa, mutta mielikuvitusta kyllä löytyy. En ole käytännön ihminen ollenkaan, ajatusten laukka ohjautuu usein siihen suuntaan joka ei ole kovinkaan järkeväksi luokiteltavissa. Kai sitä on tultava toimeen sillä mitä on.. nauttia järkevyydestä jos sitä on suotu, tai mielikuvituksesta kun sitä kerran riittää. Voihan sitä muuttua tai ottaa vaikutteita toiselta. Eihän ole hyvä olla kokovartalojärkevä tai täyshaihattelija.
Mielestäni järkeily johtaa harhaan erityisesti silloin kun yrittää järkeillä tapaa jolla toinen ihminen ajattelee... "tuo toinen varmaan ajattelee noin, joten en voi tehdä näin", "toinen vaikuttaa tuollaiselta joten ei varmasti ole kiinnostunut tällaisesta".. omiakin ajatuksia on joskus mahdoton setviä saati sitten toisten..
Tässä ja nyt. Niin, hyvä opetella. Kaikella on aikansa. Toivottavasti näin on.
varpaat kantoon kolhinut?
Kun ampiainen
suutuspäissään
pistää varpaaseen
se tekee kipeää
vaan pian jo leppyy
ja katuvana
hakee kolostaan
hunajaa pehmeää
Tähän mää eilen yritin vastata, kun tuo ohjelma katkaisi jalot aikeeni... :/
(Erästä kirjettäki kirjoitin eilen, liki toista tuntii ja ku yritin lähettää, mut paiskattii ulos ku mikäki miero - julkeaa...)
Toi runon loppu jotenki sulattaa mun sydäme - tai ainaki uloimman kerroksen jäät siinä =)
Se on makee!
Hitzi, mun tulee oikeesti mieleen elokuva - Kissaihmisiä - äläkä kysy miks =)
Kun aikeet ovat jalot, on jokainen toimi anteeksiannettavissa.
Vai kissaihmisiä... noo joo... Sain tuon runon alun mieleeni kun olin katselemassa kauhuoopperaa Usherin talon häviö.. Lopussa tulee nainen kädet ojossa, vaan mielessä vallan muut asiat kuin halit tai kukkaiset korulauseet.. oli aika hemmetin hyytävää, ja tietty oitis toi mieleeni ihmissuhteeni.. että minua on tulossa hakemaan tuo menneisyyden haamu.. kohtaloni on kalpoinen, kosto on kaikkea muuta kuin sulosointuinen.. eli ei kai Kissaihmiset kovin kaukana ole tuosta tunnelmasta, luulen.
Runon lopun kirjoitin jälkikäteen. Kun seuraavana päivänä olikin valoisaa, haamut olivat tiessään ja tuntui että jonkinlaista tulevaisuuttakin kai edessä on.. jäi tuo runo silleen, kunnes tuon lopun tempaisin ties mistä, en muista.. mutta raskauttava matka kuvaa sitä samaa kauhuskenaariota tavallaan.. tosin tein tuon sellaiseksi, että luetaan romanttisesti.. kun ei kauhu ole minun juttuni.. tuli nimimerkki Korppi lähinnä mieleen..
Kiitos kommentista :)
Tämä runo vetosi minuun, en osaa eritellä mikä siinä, mutta osui ja upposi kertalaakista!
Kiitos, kiva kuulla että oli vetävää :) Eihän tämä niin paha ole, kun tässä lueskelee.. onnistuin varmaan aika hyvin tunnelmankuvauksessa. Ikään kuin mennyt ja nykyinen kohtaavat. Hmm... joskus se mennyt on käsinkosketeltavissa, enemmän elävää ja todellista kuin nykyhetki. Se voi olla hyvä juttu tai sitten huono. Useinhan sitä sanotaan, että eteenpäin elävän mieli.. mutta jos ne hyvät jutut eiliseltä saisi kaapattua mukaansa ensin. Ainahan sitä oppii ja vahvistuu ja vaikka mitä. Olen tulevaisuususkoinen, jos ei ole tullut tässä todettua.. sentimentaaliseksi tai melankoliseksi en itseäni luokittelisi. Kiitos kommnetoinnista:)