Kajaanilaiset rahoittamaan kaupunginjohtajan

hyväveliverkostoa (hvv):


" Yle Teksti-TV Sivu 504/1
KAINUU 04.12.2009 1/3

Vuokatti malliksi Oulujärvelle?

Yritykset rakentavat kevään aikana ehdotuksen siitä, millä tavalla
matkailu saadaan nousuun Oulujärvellä. Kajaani, Paltamo ja Vaala päättävät
mukaanlähdöstä ja panostuksista esityksen valmistuttua.

Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen sanoo suoraan, että tähänastiset
matkailuponnistelut eivät tyydytä.
- Ilmeisesti kukaan ei ole tosissaan uskonut Oulujärveen. Yksi laiva siellä
ja tapahtuma täällä, eivät pelkästään toimi. Kyllä tässä pitäisi rakentaa
kokonainen palvelutarjotin kuntoon ensin paikallisesti, sen jälkeen
markkinat alkavat kyllä toimia."

Huvittavaa seurata, kuinka keinoja kaihtamatta Kajaanin kaupunki koitetaan saada ostamaan palveluja Juha Tanskasen ja Antti Soinisen konsortiolta. Kovin on läpinäkyvää ja lehmät syvällä ojassa...
9425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kajaanissa oli matkailu ja vapaa-ajan palveluiden alue keskustan välittömässä tuntumassa, tämä kokonaisuus muodostui hotelli-ravintola Kuukkelista, Onnelan leirintäalueesta, Kesäniemen uimarannasta ja Huparin tanssipaikasta. Koko alue sijaitsi keskustan ja ohitustien välissä. Siis matkailijaliikenteen kannalta parhaassa mahdollisessa paikassa. Aluetta olisi pitänyt kehittää edelleen ja ottaa Pyörteen tila mukaan tähän kokonaisuuteen. Kajaanilaiset näkivät kuitenkin parhaaksi, että alueelle rakennetaan asuntoja.

Nyt sitten suunnitellaan kaikenlaista jonnekin helvetin jeeraan.

Äänestä
  • Kyllä kait tuohon hankkeeseen pitää myös Kuhmon Kalevalakylä kytkeä mukaan! Se on niin lähellä Oulujärveä, ettei tyhmä turisti huomaa. Onhan Kainuun Etu valjastettu kans tähän projektiin? Muuten se ei onnistu. Hanketiedottajaksi hovitoimittaja paikallislehdestä.

    Äänestä

  • hvv:n jäsenille, jolloinka jatkossa hommat hoituu mukavasti sisäpiiriläisten kesken ja ilman rehellisiä kilpailutuksia. "Väärät" matkailuyrittäjät joutuvatkin sitten paitsioon, vai tulleneeko paloja ?

    Äänestä

  • tai alue menetetään niin se on silloin lopullista, paluukeinoa ei enää ole. Jos yhdyskuntasuunnittelu epäonnistuu niin sillä on aina kauaskantoisia seurauksia.

    Nyt tällainen mahdollisuuksia tarjoava alue pitäisi saada synnytettyä uudelleen, mistä se löytyy ja mitkä ovat sen vetovoimatekijät? Paltaniemellä tai Vimpelin vaaralla voisi ehkä olla tällainen alue, jokivarressa keskustan tuntumassa ei ole enää mahdollisuuksia tällaiseen matkailu- ja vapaa-ajan palveluiden alueeseen. Pelkkä alueen olemassaolo ei tietenkään riitä, vaan siihen pitää saada myös tekijät, joka onkin se kovin tehtävä.

    Äänestä

  • soutavahuopaaja kirjoitti:

    tai alue menetetään niin se on silloin lopullista, paluukeinoa ei enää ole. Jos yhdyskuntasuunnittelu epäonnistuu niin sillä on aina kauaskantoisia seurauksia.

    Nyt tällainen mahdollisuuksia tarjoava alue pitäisi saada synnytettyä uudelleen, mistä se löytyy ja mitkä ovat sen vetovoimatekijät? Paltaniemellä tai Vimpelin vaaralla voisi ehkä olla tällainen alue, jokivarressa keskustan tuntumassa ei ole enää mahdollisuuksia tällaiseen matkailu- ja vapaa-ajan palveluiden alueeseen. Pelkkä alueen olemassaolo ei tietenkään riitä, vaan siihen pitää saada myös tekijät, joka onkin se kovin tehtävä.

    "matkailuponnistuksista" vaan yhteiskunnan rahavirtojen ohjailusta kahdelle sopivalle yrittäjälle.

    Ja kähmintä tulee jatkumaan.....

    Äänestä

Kyllä tuossa Oulujärven hyödyntämisessä on reippaasti ideaa. Vesistö on suomen 4.suurin ja täysin hyödyntämättä! Uskomatonta!
Lämpimästi kannatan kaupunginjohtajan ideaa. Aloittaa voisi vaikka siitä, että rakennetaan kanava ylä-ja alavesien välille. Kuluntlahden kohdalla se ei ole temppukaan. Silloin olisi vesireitti Vaalasta Vuokattiin ja edelleen ylöspäinkin valmis! Kiinnostaisi varmasti veneilijöitä kaikkialta.

Lopuksikin pieni pieraus näile, jotka epäilevät ja tyrmäävät kaikki ideat. On erittäin hyvä, että meillä on Kajaanissa Soinisen, Saastamoisten, Suutarien, Toivaisten yms. kaltaisia yrittäjiä, jotka jaksavat uskoa Kainuunkin mahdollisuuksiin, ja elättävät sen ohella kaikenmaailman sohvaperunoita, joiden ainoa elämäntehtävä on ampua alas muidenkin työ, kun ei itsekään mihinkään pysty.

Äänestä
  • Mihin perustat käsityksesi Oulunjärvestä että "Vesistö on suomen 4. suurin ja täysin hyödyntämättä Uskomatonta ! ".
    Siis hyödyntämättä.

    Äänestä

  • tapa suhtautua ihmisiin. Esität monesti hyviä asioita mutta sanoman kielteisyys vie pohjaa sen uskottavuudelta. Vittuilukulttuuri on täällä Kainuussa lujassa joten tässä valossa ajatuksenjuoksusi on ymmärrettävää.

    Äänestä

  • Ylistys ja haistatus kirjoitti:

    tapa suhtautua ihmisiin. Esität monesti hyviä asioita mutta sanoman kielteisyys vie pohjaa sen uskottavuudelta. Vittuilukulttuuri on täällä Kainuussa lujassa joten tässä valossa ajatuksenjuoksusi on ymmärrettävää.

    niin ei sitä kähmintää kehtaa katsoa läpi sormien.
    Jos tekisivätkin reilusti töitä, mutta jatkuva toisten yrittäjien selkäänpuukotukset politiikkojen ja virkamiesten avulla alkavat kyllästyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rgt/pohjolan mylly kirjoitti:

hyväveliverkostoa (hvv):


" Yle Teksti-TV Sivu 504/1
KAINUU 04.12.2009 1/3

Vuokatti malliksi Oulujärvelle?

Yritykset rakentavat kevään aikana ehdotuksen siitä, millä tavalla
matkailu saadaan nousuun Oulujärvellä. Kajaani, Paltamo ja Vaala päättävät
mukaanlähdöstä ja panostuksista esityksen valmistuttua.

Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen sanoo suoraan, että tähänastiset
matkailuponnistelut eivät tyydytä.
- Ilmeisesti kukaan ei ole tosissaan uskonut Oulujärveen. Yksi laiva siellä
ja tapahtuma täällä, eivät pelkästään toimi. Kyllä tässä pitäisi rakentaa
kokonainen palvelutarjotin kuntoon ensin paikallisesti, sen jälkeen
markkinat alkavat kyllä toimia."

Huvittavaa seurata, kuinka keinoja kaihtamatta Kajaanin kaupunki koitetaan saada ostamaan palveluja Juha Tanskasen ja Antti Soinisen konsortiolta. Kovin on läpinäkyvää ja lehmät syvällä ojassa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu