Ylikriittiset asunnon katsojat

Kypsyttää.

Myyn itse kerrostaloasuntoa Helsingin kantakaupungissa. Kohde on juuri sellainen, josta pitäisi markkinoilla olla kova kysyntä: hyvä sijainti arvostetulla ja halutulla alueella, talossa tehty isot remontit ja asunto on pieniä pintavirheitä lukuunomttamatta ihan ok-kuntoinen. Alueella ei ole tällä hetkellä vastaavanlaista tarjolla. Teetin hinta-arviot usella välittäjällä, jonka lisäksi laskin itse excelissä muiden vastaavien asuntojen hintoja. Hinnan pitäisi olla tosi kohdallaan, jopa ehkä vähän alakanttiin.

Kysyntä ennen ensimmäistä näyttöä oli kova ja ostajaehdokkaita olisi tullut jo ennen ekaa näyttöä. Näyttö sitten olikin ihan helevetillinen! Sinänsä työni puolesta olen perillä asuntokaupan koukeroista, mutta itse myyminen oli tuskaa.Sisään lappasi 15-20 ostajaa, jotka kaikki tarkistivat asuntoa viimeistä piirtoa myöden. Siinä avattiin jokainen vaatekaappi, kaikki keittiönkaapit, kurkittiin jopa roskisten taakse. Selkeästi kiinnostusta oli, koska viipyivät kaikki kauan, kyselivät ahkeraan ja lukivat taloyhtiön papereita suurennnuslasin kanssa. Sitten alkoikin melkoinen kritisoiminen. Kaikkea kritisoitiin kovasanaisesti ihan pienintä puutettakin myöden. Hassua, että myynnissä on yli 200 tonnin asunto, mutta esim. lattioiden paikoittainen kulunut kunto muodostui heille ongelmaksi. Kämppääni pistäisi tyylikkäät parketit 500 eurolla, joten kaiken järjen mukaan sen ei pitäisi olla ostohalukkuutta estävä tekijä. Korvat punaisina sain kuunella ties mitä. Tarjouskin tuli heti ekan näytön jälkeen, mutta niin alhainen, etten jaksanut hänen kanssaan edes alkaa vastatarjoukseen. Toinen näyttö oli jo sovittu ennen ekaa näyttöä, ja sinne sanoi moni kiinnostunut myös tulevansa. Mutta helevetti soikoon saattaa pinna palaa, jos itkuvirsi jatkuu samana.
Tuli ihan mieleen todeta, että miten sitä tässä onkaan näin karmeessa läävässä pystynyt asumaan viimeiset 6 vuotta!

Onko nuoret ensiasunnon ostajat niin hemmoteltuja, että kaiken pitää olla täydellistä? 70-vuotiaan talon pitää olla kuin uusi. Jokainen parketin lohkeama on tietysti osoitus pahasta vesivahingosta, radioaktiivisuudesta tai ties mistä epäilyttävästä avaruuslimasta. Taloyhtiön hyvä kunto ei merkitse näille stailiohjelmia seuraaville mitään, joten kaupaksi menee kyllä jobbarin kivasti pintaremppaama trendikäs kämppä talossa, jossa hetkellä millä tahansa ropsahtaa "huokean" myyntihinnan päälle 50 tonnin taloyhtiöremontit.

Kriittisimmät kommentit tulivat nimen omaan niiltä nuorimmilta kävijöiltä, esim. sijoittajat suhtautuivat asiaan asiallisesti. Vai luulevatko ne 20-v poitsut, joilla on oma äiti makutuomarina, että hintaa hilataan alas kritisoimalla aivan naurettavia asioita? Olemme itse käyneet asuntonäytöissä etsimässä perheasuntoa, emmekä ole huomanneet, että katsojat olisivat näin kriittisiä. Edes homeloukossa, jossa koko seinä ja puolet lattiasta oli avattu. Ehkä ikä ja kokemus aikaisemman asunnon ostamisesta/omistamisesta tuo jotain rauhallisuutta.

No, onneksi mulla ei ole mitään kiirettä saada asuntoa myytyä. En todellakaan aio tiputtaa hintaa, kun tiedän sen olevan ihan kohdallaan. Enemmänkin voisin pyytää. Ja miksi niin tekisinkään? Ainahan voin pitää asuntoa yksityisnäytöillä odottamassa sitä oikeaa ostajaa, kun kiire uuteen asuntoon ei ole kova.

23

3486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wauuuuuu

      Tervetuloa oikean kiinteistövälittäjän hommiin. Tuollaistahan se aina on. Pitää vaan löytää ne oikeat potentiaaliset ostajat. älä koskaan aliarvioi ostajaehdokasta. ei se ikä mitään tee, kuitenkin vanhemmat tulee vielä udelleen katsomaan asuntoa.

    • välittäjää käyttänyt

      joka hommaan löytyy ammattilaisia. käytä niitä. ostajat katselevat ja kyselevät vapaammin asuntoa eikä välittäjä ota kommentteja henkilökohtaisesti. saavat asunnoista parempia hintojakin ne ammattilaiset. on itselläkin helpompaa kun ei tarvitse päivystää esittelyssä.

    • joku vaan

      Asunnon myyminen itse on hämmästyttävän työlästä.

      Välittäjän käyttö on vielä hankalampaa koska palkkio jaetaan puoliksi sopparin saaneen ja asunnon myyneen välillä.

      Välittäjällä ei siis ole suurtakaan intressiä myydä hyvällä hinnalla, usein odottelevat pari kuukautta tekemättä mitään ja sitten tulevat sanomaan että hintaa pitää alentaa. Tottahan halvat asunnot menevät helposti kaupaksi.

      Itse olen ostamassa lapsille opiskelukämppää, oikein hyvä löytyi mutta löytyi asuntojen.hintatiedot.fi :stä alueella viime vuoden aikana tehdyt kaupat. Kauppahinnat olivat 2700-3400 euroa neliö, hintapyyntö noin 4400. Keskiarvo oli 3019.

      • Huvina

        No huh huh!

        "Välittäjän käyttö on vielä hankalampaa koska palkkio jaetaan puoliksi sopparin saaneen ja asunnon myyneen välillä." - ei se ihan noinkaan mene, mutta annan anteeksi älyttömän kärjistyksesi..
        Mutta siis tuo: "Välittäjällä ei siis ole suurtakaan intressiä myydä hyvällä hinnalla, usein odottelevat pari kuukautta tekemättä mitään ja sitten tulevat sanomaan että hintaa pitää alentaa. Tottahan halvat asunnot menevät helposti kaupaksi." Ei jumalauta:D No, olen pahoillani, että olet saanut huonoa palvelua. Jotkut kyllä varmasti tekevätkin noin, mutta ole kiltti, älä yleistä. Meitä mahtuu siihen kieroon joukkoon ihan ihmisiäkin, joilla on moraali kohdallaan ja jotka välitämme ihan oikeasti siitä, että asiakkaamme ovat toimintaamme tyytyväisiä.


    • naurettavaa...

      Niin onhan se aika naurettavaa, että ollaan valmiita ostamaan 200 tonnin asunto, mutta ei ole sitten muka varaa 500 euron parketteihin. Ja, jos olet kuusi vuotta asunut asunnossa, niin kyllä siitä nyt jotain jälkeä luulisi elämisestä jäävän asuntoon..No mut niinhän se menee, puitteet pitää olla prameet, mut ihan sama onko varaa maksaa vai ei. Ei ihme, että jengi velkaantuu ja sit tulee kaikenlaisia ongelmia...

    • afasfasfaf

      Ensiasunnon osto on sen verran suuri asia, että silloin ollaan helposti jopa liian kriittisiä ja kiinnitetään huomiota pieniinkin asioihin. Heillä on täysi oikeus kriittisyyteen, kun kerran he sitovat itsensä valtavaan asuntolainaan. Parempi käydä vaikka sadoissa näytöissä ennen ostopäätöstä (ja vuosien ajan), kuin ostaa asunto liian hätäisesti.

      Ja joskus omistajalle pikkuseikalta tuntuva asia on erittäin tärkeä asunnon katsojalle, joten nuo välillä hölmöiltä kuulostaviin kysymykset täytyy vain sietää. Täytyy myös muistaa, että monet nuoret haluavat asunnon valmiina, eivätkä halua tehdä yhtään remonttia muuton jälkeen. Ei edes maalausta tai parketin vaihtoa. Monet nuorista nimittäin inhoaa remontointia, eivätkä he muutenkaan osaa remontoida.

    • Olla pielessä, eli hinta..

      Itsekin löin aina vähintään 20 % realistisen myyntihinnan päälle, jos aistin että omistaja aikoo yrittää itsemyyntiä.

      Parkettilattiaa ei saa sinun (ilmeisesti 45-55 m2) asuntoon 500 eurolla. Ehkä 200.000 € asunnon ostaja ei halua Bauhausin 8,50 €/m2 tajouslaminaattia lattiaansa (ihan vain tiedoksi, laminaatti ei ole parkettia, vaan muovilla päällystettyä paperimassaa).

      Lisäksi olet kuudessa vuodessa sokeutunut asuntosi kunnon suhteen, kuten jokainen tekee, eli sinulle hyväkuntoinen asunto voi ostajaehdokkaan silmissä olla "läävä". Muuta puoleksi vuodeksi pois, ja mene sitten katsomaan asuntoasi, varmaan valittaisit itsekin sen huonoa kuntoa?

      Ainahan joku kävijä valittaa, mutta jos kaikki valittavat niin hinta on LIIAN KOVA, usko jo (äläkä itke täällä).

      • joku vaan

        Olen laitattanut erittäin hyvän palaparketin muutamaankin kämppään.

        Kun itse raivaa entiset alta (työ maksaa saman kuin parketin hiominen) niin se on aineet 10 euroa neliö hiomisesta ja lakkauksesta. Kannattaa maksaa vähän enemmän muutamasta ylimääräisestä lakkakerroksesta.

        Jos kämppä on 45-55 neliötä niin siinä on paljon mihin parkettia ei tarvitse, kylppäri, keittiö, vaatehuone, komerojen lattiat. Loppu onkin melko halpaa.

        Kylppäriremontti maksaakin sitten vähän enemmän ja keittiöremontti eniten, vaikka siinä on pelkkää lastulevyä.

        Olen myynyt asuntoja itse ja välittäjän kautta, aina ne ostajat valittavat. Välittäjä yrittää lisäksi puhua hintaa alas.


    • > Kämppääni pistäisi tyylikkäät parketit 500 eurolla

      Parketti hintaan 30 e/m2 ja 10 neliötä kuluttaisi tuosta 300 euroa. Ehkä 200 eurolla joku tuon asennuksenkin tekisi noin pieneen tilaan... Juuri ja juuri.

      Mutta sitten hinta? Kokoa luokkaa 15 neliötä ja 200 000 euroa, antaa hinnaksi päälle 13 000 euroa neliöltä. Tuolla hinnalla pitäisi olla uusi kohde huippuyhtiössä ja parhaalla paikalla kaupunkia. Ja ylin kerros.

      Vinkki: asenna se tyylikäs parketti ennen seuraavaa näyttöä. Loppuu valittaminen ja saat taatusti 500 euroasi takaisin kauppahinnassa.

    • Eläkkeellä oleva aut

      perseaukiset pulunnussijat ovat etsineet kämppää halvalla.
      Ole huoleti todellisia ostajia tarvitaan vain yksi ja on takulla jo syntynyt.

    • Tavis Tate

      Itse en asuntoa ostaessani ollut noin tarkka tai ainakin kiinnitin huomioni ihan muihin asioihin. Asiat, jotka tökki oli useimmiten huonejärjestys/pohjaratkaisu ym. epäkäytännöllisyydet, pieni keittiö tms. Sijainti oli myös yksi ykkösasioista. Yhdessä asunnossa oli kylppäri remontoitu juuri ja oli valittu karmeat laatat, parkettikin olisi pitänyt vaihtaa. Mulla ne ainakin tökkäs, varsinkin jos asunnon hinta oli jo suht korkea. Ehkä parkettiremppa ei ole sitten kallis, mutta jotenkin se meille oli jonkinmoinen kynnys.
      Jos asunto on mielestäni muuten täydellinen, "must-saada" ja hinta sopiva, nuo ei häiritse. Itse kyllä kieltämättä etsin suht uutta asuntoa, johon ei tarvitse heti tehdä kylppäri ja keittiöremonttia ainakaan. Toki siinä on se hyvä puoli, että saa oman maun mukaisen. En todellakaan katso kaappeihin tai tutki kovin tarkkaan asuntoa. Mutta eräs työkaveri taas on ihan toisenlainen. Häntä esim. häiritsee kovasti se, jos asunto on sotkuinen tai huonekalut ei ole häneen makuunsa (vaikka ne eivät edes kuulu kauppaan!). Hän tutkii asunnon tarkkaan. Ja häntä voi esim. häiritä naapuritalon "väärän" värinen katto tai naapurit. Ikää n. 50 v. Eli ei se ikä välttämättä vaikuta.

      Itselleni asunnon lisäksi itse talolla on myös suuri merkitys. Jos talo on huono kuntoinen ja ruma, mutta asunto viimeisen päälle, en todennäköisesti osta asuntoa.

      Itselleni tuli juuri tuo mieleen, että ehkä he yrittävät kritisoimalla saada hintaa alas? Toisaalta, jos kyseiset ihmiset ei edes tee tarjousta niin mikä idea...?

      • Tavis Tate

        Semmoinen juttu vielä, että jos asunto ei kiinnosta yhtään niin lähden aika pian pois. En tutki asuntoa pitkään!


      • ....
        Tavis Tate kirjoitti:

        Semmoinen juttu vielä, että jos asunto ei kiinnosta yhtään niin lähden aika pian pois. En tutki asuntoa pitkään!

        Sama juttu, joistakin olen kääntynyt pois jo eteisestä tai viimeistään keittiöstä, vaikka on ollut 2-kerroksinen asunto, ja suuri osa tiloista on jäänyt kokonaan näkemättä. Se mitä ehdin nähdä vakuutti - tänne ei ainakaan.


    • Huvina

      Kylläpä sain makeat naurut, melkein vedet silmissä sain täällä hekotella, että kiitos siitä! :) Välittäjä_LKV:lla on aina silloin tällöin ihan asiaa, mutta minä olen kyllä sitä mieltä, että jos ihmiset valittavat niin ei se aina siitä hinnasta ole kiinni. Jos asunto ei mene kaupaksi 1-2kk, niin sitten hinta saattaa olla pielessä, mutta jos siellä kerran käy porukkaakin niin silloinhan ihmiset ovat valmiita maksamaan pyydetyn summan! Todennäköisesti kunto ei ole ihan sitä, mitä katsojat odottivat. Älä ylimainosta, niin sellaiset jotka etsivät valmista, jäävät pihalle.

      Mutta siis ihan oikeasti, nykyajan ihmiset (suurin osa) ovat tottuneet ihan liian valmiiseen eivätkä VIITSI tehdä mitään itse! Kaikki pitäisi saada halvalla, eikä mitään pitäisi joutua tekemään itse. Ei se lattian laitto ole niin iso asia, kylppäriremontti on sitten eriasia.
      Asuntojen myyminen on tosi mukavaa hommaa, mutta joskus tekisi mieli heittää sellaiset vinkujat pihalle, jotka eivät osaa kuin tulla haukkumaan toisen kotia kovaan ääneen yleisessä esittelyssä. Olen joskus sanonutkin, että jos muuta asiaa ei ole niin ulko-ovi on tuossa.. voi antaa muiden katsoa rauhassa, ettei pilaa toisten intoa.

      Seuraavalle joka vinkuu vaikka lattiasta, niin sano että lyö rahat tiskiin niin sinä laitat sen. Todennäköisesti ei tee silti tarjousta, ne ovat yleensä tekosyitä. Ja jos jollain jää oikesti muuten hyvällä sijainnilla oleva, hyväpohjainen asunto ostamatta lattian takia, niin menköön kotiinsa kasvamaan aikuiseksi. Odottaa siellä sitten, että äiti tulee sanomaan että osta tuo ja isi laittaa siihen lattian. Tai anna välittäjälle, se toimii hyvin suodattimena eikä kerro ehkä ihan yhtä raadollisesti, kuinka paljon paskaa sieltä näytöiltä tulee. (Ja sitten se paska tulee ulos anonyymisti täällä keskustelupalstalla näin viikonlopun näyttöjen jälkeen, kun välittäjä on ensin yrittänyt hymyillä sekä paskaa suoltaville ostajille ja sitten valanut toivoa myyjään ja itseensä, että kyllä sen joku ostaa vaikkei osta kuitenkaan koska se parketti pitää laittaa, vaikka se olikin hinnassa huomioitu :D ). Tätä se on, tosin olen aina kuvitellut, etteivät itsemyyjät saa yhtä raakaa palautetta kuin välittäjät. Näköjään ihmisillä ei kuitenkaan ole minkäänlaisia käytöstapoja. Ei voi kun toivottaa pitkää pinnaa ja onnea myyntiin!

      • onnea yritykseen

        Tuo oli hyvä pointti. Jos on käyttänyt myynti-ilmoituksessa ylisanoja (upea täysin uuden veroinen), niin näytöllä voi tulla pettynys vaikka asunto olisikin ihan ok-kunnossa.

        Toinen itsemyyjien vika on se että he pyrkivät peittelemään asunnon heikkouksia, vaarallisinta tämä on silloin kun salataan joku kosteusvaurio tai rakenteellinen virhe. Vikoja ei pidä salailla, vaan niistä pitää kertoa, silloin niistä ei joudu myöhemmin vastuuseen.

        Ja hinta olisi sitten syytä olla kerralla kunnossa, ilmeisesti aloittajalla omasta mielestään näin onkin. Ylipyynnillä myyntiin tuleva asunto vanhenee, eikä se mene kaupaksi reilullakaan hinnan laskulla.


    • ....

      Kyse vanhasta rivitaloasunnosta, jossa oli poikkeuksellinen pohjaratkaisu. Pesuhuoneen laatoitus oli osin irronnut ja saumaukset irrallaan, tapettien kohdistukset makuuhuoneissa ihan pielessä, olohuoneessa kaksi muovimattoa päällekkäin, ilman huonekaluja, ollut kuulemma 2 vuotta ilman asukkaita.

      Ainoa syy noihin moitteisiin oli se, ettei kukaan muu kiinnostuisi asunnosta. Eikä sitten kiinnostunutkaan. Ollaan asuttu täällä kohta 16 vuotta, tehtiin remppaa eka puoli vuotta, ja sitten pienen tauon jälkeen kaikki loput paikat. Nyt on toinen remonttikierros jo aloitettu.

    • Huvina

      Mua kiinnostaa edelleen tietää, miten kävi?

    • valivalivali

      välittäjä ja lopeta valittaminen.

    • ottakkaa opiksi

      Miksi et ota välittäjää, hän suodattaa kaiken tuon paskan pois. Ostajahan se palkkion maksaa...

      • Urpotus

        Hämmästyttää ihmisten tyhmyys välillä. Jos haluat säästää rahaa ja ostaa käytetyn asunnon, niin luulisi sitä sen verran ymmärrystä olevan ettei kaikki edellisen omistajan tekemät ratkaisut esim pintamateriaalien suhteen voi olla sinun mieleesi. Mikäli asunto on ammattitaitoisesti remontoitu ja hyvänä pidetty, ei sinulla ole mitään oikeutta alkaa urputtaa ja vaatia hintaa alas kun ei se laminaattilattian sävy tahi olohuoneen seinän tehostetapetti sovikkaan sinun makuusi. Asiat joihin voit ottaa kantaa ovat sijainti ja pohjaratkaisu, näitä kun on pikkasen hankala muuttaa mieleisekseen.

        Jos hingut asuntoa jossa jokakinen yksityiskohta on prikulleen niinkuin sinä haluat, ole hyvä ja suuntaa katseesi uudistuotannon suuntaan, niin pääset vaikuttamaan mateiaaleihin yms jo rakennusvaiheessa. Muista myös ruinata pankkineidiltä sellaiset 100000€ enemmän lainaa.


      • Parkettionperseestä!
        Urpotus kirjoitti:

        Hämmästyttää ihmisten tyhmyys välillä. Jos haluat säästää rahaa ja ostaa käytetyn asunnon, niin luulisi sitä sen verran ymmärrystä olevan ettei kaikki edellisen omistajan tekemät ratkaisut esim pintamateriaalien suhteen voi olla sinun mieleesi. Mikäli asunto on ammattitaitoisesti remontoitu ja hyvänä pidetty, ei sinulla ole mitään oikeutta alkaa urputtaa ja vaatia hintaa alas kun ei se laminaattilattian sävy tahi olohuoneen seinän tehostetapetti sovikkaan sinun makuusi. Asiat joihin voit ottaa kantaa ovat sijainti ja pohjaratkaisu, näitä kun on pikkasen hankala muuttaa mieleisekseen.

        Jos hingut asuntoa jossa jokakinen yksityiskohta on prikulleen niinkuin sinä haluat, ole hyvä ja suuntaa katseesi uudistuotannon suuntaan, niin pääset vaikuttamaan mateiaaleihin yms jo rakennusvaiheessa. Muista myös ruinata pankkineidiltä sellaiset 100000€ enemmän lainaa.

        Oletkos koskaan ajatellut, että meitä on monia jotka eivät edes halua parkettilattiaa. Itselläni on kaksi alle kouluikäistä lasta ja sano mitä sanot, parketti on se KAIKKEIN typerin lattiamateriaali mitä maa päällään kantaa.Laadukas laminaatti pesee parketin materiaalina täysin 100-0, niin käytännöllisyyden kuin näyttävyydenkin suhteen. Omassa asunnossani on kaikissa huoneissa laminaattilattiat, poislukien keittiö jossa on laattalattia(maksoi muuten aivan helkkaristi, mutta kyllä kannatti). Ainoa asia, joka kannattaa muistaa laminaattia valitessa, että katsoo valikoimasta vaikka 3 kaikkein kalleinta vaihtoehtoa ja valitsee niistä. Itselläni on pian 7-vuotta vanhat lattiapinnat, käsi sydämellä voin vakuuttaa ettei ainuttakaan naarmua/kolhua löydy. Mitenhän mahtaisi olla jos olisin aikoinaan asentanut niin kovin huikean arvostetut parkettilattiat. Huh huh..


      • 5 4 43 3
        Parkettionperseestä! kirjoitti:

        Oletkos koskaan ajatellut, että meitä on monia jotka eivät edes halua parkettilattiaa. Itselläni on kaksi alle kouluikäistä lasta ja sano mitä sanot, parketti on se KAIKKEIN typerin lattiamateriaali mitä maa päällään kantaa.Laadukas laminaatti pesee parketin materiaalina täysin 100-0, niin käytännöllisyyden kuin näyttävyydenkin suhteen. Omassa asunnossani on kaikissa huoneissa laminaattilattiat, poislukien keittiö jossa on laattalattia(maksoi muuten aivan helkkaristi, mutta kyllä kannatti). Ainoa asia, joka kannattaa muistaa laminaattia valitessa, että katsoo valikoimasta vaikka 3 kaikkein kalleinta vaihtoehtoa ja valitsee niistä. Itselläni on pian 7-vuotta vanhat lattiapinnat, käsi sydämellä voin vakuuttaa ettei ainuttakaan naarmua/kolhua löydy. Mitenhän mahtaisi olla jos olisin aikoinaan asentanut niin kovin huikean arvostetut parkettilattiat. Huh huh..

        Olen itse ollut myyjänä ja ostajana ja oppinut, että myyjä yleensä yliarvioi oman asuntonsa ihanuuden. Sitä sokeutuu oman kodin virheille ja ihannoi sitä liikaakin. Tiedän että se ärsyttää, viimeksi muka asunnossani ei ollut tarpeeksi kaappitilaa. Eikö sitä nyt vio irtokaappeja hankkia?... Toisaalta minkä sille voi, jos kukaan ei sitä sitten halua ostaa, niin hintaa on vain laskettava, vaikka olisi omasta mielestä millainen helmi kyseessä. Tosiaan ketään ei voi pakottaa ostamaan oman mieleini mukaista asuntoa, niin harmillista kuin se onkin.

        Nyt olen ollut liikkeellä ostajana. Tosiaan olen tarkastanut asunnot viimisen päälle, nimittäin kokemuksesta oppii. Ehkä sinä itse tiedät, ettei teillä ole vesivahinkoja, mutta ostajat eivät tiedä, ja yrittävät varmistua asioista tutkimalla ja kyselemällä. Kerrankos sitä joku yrittää peitellä sellaisia jälkiä pintaremontilla esimerkiksi, epärehellisiä riittää, tai ihimisiä, jotka eivät ole edes tietoisia kostesvauriosta rakkaassa kylpyhuoneessaan.

        Tietenkään ostattavan asunnon ei tarvitse olla valmiiksi seuraavan asukkaan tyyliä, mutta jos remontti on huomattavan kallis, niin kyllä sen pitää näkyä hinnassa. Vaikka vanhan kokolattiamaton tai kangastapetin poistaminen on kallista puuhaa. Jos koko keittiö tai kylppäri pitää panna uusiksi, niin kylä se ostajaa kiinnostaa. Kyseessä on valtavan iso sijoitus ja laina vuosikymmeniksi, että on vain fiksua katsoa, mihin omaisuutensa sitoo.

        Monet tekevät sen virheen, että ryhtyvät lisäksi remontoimaan asuntoaan myyntiä varten "hienommaksi". Ne ovat karmeimpia tapauksia. Aika usein maku on ihmisillä niin erilainen, että myyjän mielestä maailman tyylikkäin parketti voi olla ostajan silmissä niin junttimainen, että se pitäisi vaihtaa ensimmäisenä. Ei kannattaisi ryhtyä siis liikaa remontoimaan, jos tietää muuttavansa pois.

        Ehkä sen takia olisi hyvä käyttää välittäjää, että heidän ammattitatoonsa kuuluu kestää kritiikkiä ja hymyillä ystävällisesti päälle.


    • Masentaja..

      Laitappa sinne asuntoon parketit 500 eurolla ja nostaa pyyntiä vastaavasti (mahd. myyntivoiton vero huomioiden).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3810
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2017
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      544
      1617
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1288
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1087
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe