Joulun perimmäinen tarkoitus

steineräippä

Minä leivon pipareita ja koristelemme taloa. Lapset kertailevat jouluevankeliumia, jota on opeteltu steinerkoulussa. Askartelemme itse lahjat ja mieheni veistelee puunukkea. Emme osta mitään lahjoja kaupasta. Leivomme, ompelemme ja askartelemme kaiken ihan itse. Esitelmässään Joulu Rudolf Steiner kannusti meitä luopumaan materialismista joulunvietossa.

Rakkaat steinerkoulun ystävät, haluan muistuttaa meitä kaikkia Steinerin sanoin Joulun perimmäisestä tarkoituksesta: "Vihittyjen lausunnoissa esiintyy aina syvällisiä salaisuuksia. He puhuvat sellaisia salaisuuksia, että heidän lauseitaan voi ymmärtää usealla tavalla, koska niillä on syvällinen merkitys. Paavali, joka oli vihitty, on puhunut sellaisia lauseita, joilla on aina useammanlainen merkitys. Mitä pitemmälle me itse pääsemme maailmankaikkeuden ja henkisten maailmojen ymmärtämisessä, sitä syvällisemmäksi tulee meistä eräs Paavalin lauselma. Paavali tiesi, että maaruumis on tuskalla tullut kiinteäksi ja että se huoaten odottaa vapautustaan, taivaalliseksituloaan. "Koko luonto huokaa tuskissa odottaen lapseksipääsemistä", sanoo hän. Vihitty Paavali tarkoittaa näillä sanoilla niitä tuskia, joita tuntien kiinteät kivennäisaineet ovat muodostuneet sellaisiksi, että me nyt saatamme seisoa ja kävellä niitten pinnalla."

Joulun tarkoitus on siis lihaksi tuleminen, inkarnaatio, ei krääsä ja maallinen materia. Mukavaa joulunodotusta kaikille! Steinerin Joulu esitelmä on muuten luettavissa kokonaisuudessaan myös netissä. http://www.teosofia.net/antropos/joulu.htm

2

901

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Normijoululainen

      Meilläkin leivotaan pipareita. Mutta lapset eivät kertaa jouluevankeliumia vaan lukevat kokeisiin. Joululahjokin he toivovat: uutta pleikkaripeliä ja Disneychanal-kanavakorttia. Kyllä hekin tietävät luterilaisen jouluperinteen, ja suunniteltiin, että jospa mentäisiin yhdessä jonnekin joululaulu-konserttiin.

    • ex-steikku

      Steiner kirjoitti: Ihmiset tuntevat joulujuhlasta tavallisesti tuskin enempää kuin että se on lahjananto- ja -saantiaika. Mitä he tuntenevatkin, on hyvin vähäonnista verrattuna niihin syvällisiin tunteisiin, jotka täyttivät esi-isiemme sielun. Ihminen on menettänyt elämän yhteisyyden tunnon ja tiedon. Tämän tappion korvaaminen kuuluu teosofian lähetystyön tehtäviin.

      Tästä teosofista lähetystyötä minäkin sain haluamattani osakseni.. Ja jouluevankeliumi käytiin hartaasti steinerkoulussa läpi. Sitä paukutettiin koko joulunaika. Myös Mikael ym. juhlat koin uskonnollisina eikä niistä saanut pyynnöstä huolimatta vapautusta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe