Saako vastaanottaja julkaista lähettämäni kirjeen ulkopuolisille ilman suostumustani? Kyseessä on yksityinen sähköpostikirje johon ei liity kolmansia osapuolia vaan se on keskustelu yhden lähettäjän ja yhden vastaanottajan kesken. Kirjeen sisältö on henkilökohtaista eikä se liity esimerkiksi työasioihin.
Kirjesalaisuus
kirjoittelija vaan
6983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mikäli kirje ei sisällä mitään sellaista, joka olisi jostain tietystä syystä salassapidettävää tai muuten sellaista, jota ei saa julkaista (esimerkiksi sisältöä, jonka julkaiseminen olisi kunnianloukkaus).
Lähtökohtaisesti itse lähettämänsä tai vastaanottamansa kirjeen saa julkaista, koski se sittenyksityisasioita tai jonkun yhteisön asioita.
Saa julkaista ilman suostumustasi, mutta vain rehellisessä tai muuten perustellussa tarkoituksessa ja salassapidettäviä tietoja julkaisematta. Esim arkaluonteisia henkilön tai perheen asioita ei saa loukkaamistarkoituksessa julkaista, sehän on yksityiselämää loukkaavaa tietojen levittämistä ja lainvastaista. Hassua on että lainvastaisuutta ei ratkaise sisältö vaan nimenomaan tarkoitus ja sehän on vaikea näyttää toteen että tarkoitus on lainvastainen. Joten vaikka sinusta julkaistut tiedot olisivat sinulle kiusallisia tai harmillisia niin lainvastaisuus edellyttää että julkaisemisen tarkoitus on loukkaava.
"Hassua on että lainvastaisuutta ei ratkaise sisältö vaan nimenomaan tarkoitus ja sehän on vaikea näyttää toteen että tarkoitus on lainvastainen."
Juuri toisinpäin, eli lainvastaisuutta ei ratkaise tarkoitus vaan sisältö.
"Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
Valitettavasti saa. Tämä on mielestäni väärin, mutta laki sen sallii, jos julkaiseminen ei vain täytä mitään rikosta kuten Kunnianloukkaus tai Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L24
entäs jos sähköpostin vastaanottaja on edelleenlähettänyt postin kolmannelle ihmiselle, ja tämä kolmas henkilö julkaisee kirjeen?
julkaisemiseen on vain henkilöllä, jolle viesti on tarkoitettu.
"Viestin lähettäjä tai se, jolle viesti on tarkoitettu, voi käsitellä omia viestejään ja niihin liittyviä tunnistamistietoja, jollei jäljempänä tässä tai muussa laissa toisin säädetä."
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2004/20040516