Onko D-vitamiini ihmelääke?

16941
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No ei ole ihmelääke. Johan ihminen muuttuisi kuolemattomaksi jos olisi ihmelääke.

Äänestä

Sen puutteesta kärsivälle D-vitamiini on ihmelääke. Sama pätee moniin muihinkin vitamiineihin ja hivenaineisiin.

Useimmilla suomalaisilla ilmeisesti on jonkun asteinen D-vitamiininpuute.

Seleenin puutteeseen havahduttiin aikanaan Suomessa, ja nyt seleeniä lisätään lannoitteisiin ja saanti on parantunut. Parantunut saanti näkyy varmaankin aikanaan tilastoissa, vaikka vaikutus on vaikeahko seuloa esiin, kun muutkin terveystekijät ovat muuttuneet.

Nyt on aika kohentaa D-vitamiinin saantia.

Äänestä

Kun sanot kyllä isoille D-vitamiini annoksille, tulet steroidien ihmeelliseen maailmaan. Piristävä vaikutus tosiaan, mutta kysäiskääpä noilta entisiltä urheilijoilta, tuliko mahdollisesti jotain haittavaikutusta myöskin.

Auringonvalosta ei muodostu mitään tuollaisia megamääriä, vaan elimistö pistää hanat kiinni ajoissa. En ole nähnyt yhtään tutkimuksia, joka sanoisi että auringonvalosta muodostuisi yhtä paljon steroideja elimistöön kun purkista otettu iso annos D-vitamiinia.

Äänestä
  • eli vertaat D-vitamiinia suoraan steroideihin ?

    D-vitamiini on aine josta voi olla puutetta ja suuremilla annoksilla sillä voi olla parantavia vaikutuksia.Ja vaikka D-vitamiini on hormoni - se ei ole steroidi .

    Streoidit on lääkkeitä josta ei ole kenelläkään ole puutetta .
    esim.anaboliset steroidit parantavat suorituskykyä lisäämällä punasoluja ja se taas parantaa hapenottokykyä.

    Äänestä

  • Kuka on puhunut isoista annoksista?

    Entiset urheilijat EIVÄT ole syöneet D-vitamiinia purkista.

    Täällä ei paista aurinko.

    D-vitamiini ei ole steroidi.

    """Anaboliset steroidit ovat miessukuhormonin eli testosteronin tapaan vaikuttavia hormonivalmisteita. Anaboliset steroidit edistävät lihasten kasvua ja valkuaisaineiden synteesiä. Anabolisia steroideja käytetään joidenkin sairauksien hoidossa, mutta yleisintä niiden käyttö on doping-aineena etenkin voimaharjoittelussa ja kehonrakennuksessa. Doping-käytössä käytetyt hormonimäärät ovat 10–100-kertaisia lääketieteelliseen käyttöön verrattuna."""

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Anabolinen_steroidi

    Äänestä

  • Keski-Euroopan korkeudella kesällä vartalo paljaana ihomme tuottaa keskipäivän aikoihin verenkiertoon noin 250-500 µg (mikrogrammaa) puolessa tunnissa.

    Creightonin yliopistossa tutkittiin viisi vuotta sitten, että aikuisen miehen elimistö kuluttaa joka päivä noin 75-125 µg D-vitamiinia - jos sitä on saatavilla. Virallinen saantisuosituksemme siis todennäköisesti riittää aikuisilla miehillä kymmenesosaan elimistön päivittäisestä tarpeesta.

    ja lähde on

    http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=16/2009&id=5525645

    Jouni "Neonomide" Karhu

    Professori Pentti Tuohimaa luki Jouni Karhun tekstin, eikä löytänyt siitä asiavirheitä.

    Äänestä

  • d125 kirjoitti:

    Kuka on puhunut isoista annoksista?

    Entiset urheilijat EIVÄT ole syöneet D-vitamiinia purkista.

    Täällä ei paista aurinko.

    D-vitamiini ei ole steroidi.

    """Anaboliset steroidit ovat miessukuhormonin eli testosteronin tapaan vaikuttavia hormonivalmisteita. Anaboliset steroidit edistävät lihasten kasvua ja valkuaisaineiden synteesiä. Anabolisia steroideja käytetään joidenkin sairauksien hoidossa, mutta yleisintä niiden käyttö on doping-aineena etenkin voimaharjoittelussa ja kehonrakennuksessa. Doping-käytössä käytetyt hormonimäärät ovat 10–100-kertaisia lääketieteelliseen käyttöön verrattuna."""

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Anabolinen_steroidi

    Koko ajanhan täällä vouhkataan suurista annoksista.

    Äänestä

  • en puhuisi kirjoitti:

    Keski-Euroopan korkeudella kesällä vartalo paljaana ihomme tuottaa keskipäivän aikoihin verenkiertoon noin 250-500 µg (mikrogrammaa) puolessa tunnissa.

    Creightonin yliopistossa tutkittiin viisi vuotta sitten, että aikuisen miehen elimistö kuluttaa joka päivä noin 75-125 µg D-vitamiinia - jos sitä on saatavilla. Virallinen saantisuosituksemme siis todennäköisesti riittää aikuisilla miehillä kymmenesosaan elimistön päivittäisestä tarpeesta.

    ja lähde on

    http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=16/2009&id=5525645

    Jouni "Neonomide" Karhu

    Professori Pentti Tuohimaa luki Jouni Karhun tekstin, eikä löytänyt siitä asiavirheitä.

    En edellenkään löytänyt mitään viittauksia tieteellisiin papereihin.

    "Auringosta saatu D-vitamiini näkyy verenkierrossa vasta useiden päivien kuluttua, kun suolesta imeytynyt nostaa muutamassa tunnissa veripitoisuuden erittäin korkealle ja johtaa hormonijärjestelmän palautemekanismeihin, joiden ansiosta D-vitamiinin tuhoutuminen on huomattavaa. Siksi aurinko on fysiologisempi tapa ja erityisesti ihmiselle tyypillinen. "

    Eli selvästikään purkista otettu ei toimi samalla tavalla kuin auringonvalo.

    "On menty liioittelun puolelle. Esimerkiksi Neonomide poimii vain positiiviset löydökset unohtaen monet ristiriitaiset havainnot", kommentoi anatomian emeritusprofessori Pentti Tuohimaa.

    Jos jotain siinä artikkelissa pitää paikkansa, niin tämä sitten.

    "Nyt on löydetty yhteyksiä D-vitamiinin ja tiettyjen sairauksien ilmaantuvuuden välillä. Niistä on vedetty pikaisia johtopäätöksiä, mutta seuraussuhde voi olla yhtälailla toisinkin päin", rauhoittelee ravitsemustieteiden dosentti Christel Lamberg-Allardt.

    Eli näin, krooniset sairaudet aiheuttavat sen että 25-D on matala sekä 1,25-D on korkea. Mitään sairauksia ei olla ikinä parannettu D-vitamiinin avulla, ei edes riisitautia. On vielä kyseenalaista ehkäiseekö D-vitamiini myöskään yhtään mitään.

    Calcium Absorption in Nigerian Children with Rickets
    http://www.ars.usda.gov/research/publications/publications.htm?SEQ_NO_115=169216

    The Effect of Vitamin D2 and Vitamin D3 on Intestinal Calcium Absorption in Nigerian Children with Rickets
    http://jcem.endojournals.org/cgi/content/abstract/94/9/3314

    "Conclusions: Despite similar increases in 25-hydroxyvitamin D and 1,25-dihydroxyvitamin D with vitamin D2 or vitamin D3, fractional calcium absorption did not increase, indicating that rickets in Nigerian children is not primarily due to vitamin D-deficient calcium malabsorption."

    Vitamin D discovery outpaces FDA decision making
    http://trevormarshall.com/BioEssays-Feb08-Marshall-Preprint.pdf

    Vihoviimeisintä tässä typeryydessä on se, että D-vitamiinin puolestapuhujat eivät ymmärrä että kroonisia tauteja aiheuttavat solunsisäiset bakteerit - ja että monessa tapauksessa ainoa oikea hoito on D-vitamiinin välttäminen, sekä Marshallin protokolla.

    D-vitamiini on sekosteroidihormonien esiaste, joka suurina annoksina lievittää oireita, olkoonpa kyseessä sitten masennus tai Crohnin tauti. Saman efektin kuin kortisoni antaisi, tai joku muu steroidihormoni.

    http://www.youtube.com/watch?v=hcAVeKobsxU
    http://vimeo.com/1787405

    Äänestä

  • asiantuntija. kirjoitti:

    Jotenkin tuntuu vaan siltä että jankkaat vaan ja panet vastaan vaikket edes viitsi etsiä tutkimuksia. Kyllä niitä tutkimuksia on tehty. Lisää löytyy kunhan vaan viitsit etsiä.
    Mutta jos et ymmärrä niin lopeta jo se jankkaaminen ja ole syömäti sitä D- vitamiinia

    16.11.2009
    Iho valmistaa D-vitamiinia auringon valon vaikutuksesta. Kuva: Nasa.
    D-vitamiini vahvistaa sydäntäkin
    Uusi yhdysvaltalainen tutkimus yhdistää D-vitamiinin puutteen sydän-ja verisuonitauteihin. Sen vähäinen saanti näyttää lisäävän selvästi kuoleman riskiä.

    Pitkään on ollut tiedossa, että D-vitamiini on välttämätöntä pikkulasten luuston kehitykselle. Uusi amerikkalaistutkimus viittaa siihen, että D-vitamiini vahvistaa myös sydäntä.

    Intermountain Medical Centerin tutkijat seurasivat 27 686:n yli 50-vuotiaan koehenkilön D-vitamiinitasoja ja heidän terveydentilaansa vuoden ajan. Ne joiden veren D-vitamiinipitoisuus oli hyvin alhainen, kuolivat 77 prosenttia todennäköisemmin, sairastuivat sydän- ja verisuonitautiin 45 prosenttia todennäköisemmin ja saivat aivohalvauksen 78 prosenttia todennäköisemmin kuin ne, joiden veren vitamiinitaso oli normaali.

    Tulos esitellään American Heart Associationin kokouksessa tänään maanantaina.

    Viime aikoina D-vitamiinin on osoitettu vaikuttavan muun muassa sokeriaineenvaihduntaan ja vastustuskykyyn tulehdustaudeille.

    Lue lisää D-vitamiinista uudesta Tiede-lehdestä.

    Äänestä

  • etsivä löytää kirjoitti:

    "otenkin tuntuu vaan siltä että jankkaat vaan ja panet vastaan vaikket edes viitsi etsiä tutkimuksia. Kyllä niitä tutkimuksia on tehty. Lisää löytyy kunhan vaan viitsit etsiä.
    Mutta jos et ymmärrä niin lopeta jo se jankkaaminen ja ole syömäti sitä D- vitamiinia"
    Jotenkin minusta taas tuntuu että olet ihan vajaaälyinen, joka ei ymmärrä lukemaansa.

    "Pitkään on ollut tiedossa, että D-vitamiini on välttämätöntä pikkulasten luuston kehitykselle. Uusi amerikkalaistutkimus viittaa siihen, että D-vitamiini vahvistaa myös sydäntä."
    Calcium Absorption in Nigerian Children with Rickets
    http://www.ars.usda.gov/research/publications/publications.htm?SEQ_NO_115=169216

    Interpretive Summary: Rickets in toddlers is a large problem in parts of Africa, especially Nigeria. It is not due to vitamin D deficiency but is caused by not having enough calcium in the diet.

    RIISITAUTIA EI AIHEUTA D-VITAMIININ PUUTOS!!!!!!

    The Effect of Vitamin D2 and Vitamin D3 on Intestinal Calcium Absorption in Nigerian Children with Rickets
    http://jcem.endojournals.org/cgi/content/abstract/94/9/3314

    Conclusions: Despite similar increases in 25-hydroxyvitamin D and 1,25-dihydroxyvitamin D with vitamin D2 or vitamin D3, fractional calcium absorption did not increase, indicating that rickets in Nigerian children is not primarily due to vitamin D-deficient calcium malabsorption

    D-VITAMIINI EI AUTA RIISITAUTIIN TÄSSÄKÄÄN TUTKIMUKSESSA.

    Vit*u miksi minun pitää toistaa jo kerran sanomani?
    Muutkin kirjoituksesi ovat täysin typeriä, ja saat lisää kyytiä huomenna.

    Äänestä

  • treter kirjoitti:

    Muutkin kirjoituksesi ovat täysin typeriä, ja saat lisää kyytiä huomenna

    Jos oikein ymmärrän niin olet blondi?

    Äänestä

  • ei ku köyttä kirjoitti:

    Vit*u miksi minun pitää toistaa jo kerran sanomani?
    Muutkin kirjoituksesi ovat täysin typeriä, ja saat lisää kyytiä huomenna

    Jos oikein ymmärrän niin olet blondi?

    "Jos oikein ymmärrän niin olet blondi?"
    Et ymmärtänyt yhtään miten oikein. Kommentoi tutkimuksia äläkä jauha pa*kaa.

    Edellisten perusteella
    -D-vitamiinin puute ei aiheuta riisitautia
    -kroonisia tauteja aihettavat solunsisäiset bakteerit, ei D-vitamiinin puute
    -se että 25-D on matala kroonisissa sairaksissa ei todista että D-vitamiinin puute aiheuttaa sairauksia (ei välttämättä syy-seurassuhde)

    -D-vitamiini on steroidina isoina annoksina immunosuppressiivinen, eli ajaa suunnilleen saman asian kuin kortisoni

    Vitamin D: the alternative hypothesis.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19393200

    "Early studies on vitamin D showed promise that various forms of the "vitamin" may be protective against chronic disease, yet systematic reviews and longer-term studies have failed to confirm these findings. A number of studies have suggested that patients with autoimmune diagnoses are deficient in 25-hydroxyvitamin D (25-D) and that consuming greater quantities of vitamin D, which further elevates 25 D levels, alleviates autoimmune disease symptoms. Some years ago, molecular biology identified 25 D as a secosteroid. Secosteroids would typically be expected to depress inflammation, which is in line with the reports of symptomatic improvement."

    -Antibakteerinen terapia (esim. Marshallin protokolla) normalisoi D-vitamiinitasot, ilman supplementaatiota):
    Vitamin D metabolites as clinical markers in autoimmune and chronic disease. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19758177

    Äänestä

Kun lisäsin D3-vitamiiniannokseni noin 55 µg:sta (20 µg mulitivitamiinista, 10 µg kalasta, 25 µg tabletista) noin 105 µg:aan (tabut 25->75) lisääntyi insuliiniresistenssi. Kaikki muu pysyi samana. Siis verensokereiden paastoarvot ja ruokailunjälkeiset arvot kohosivat. Olen yrittänyt googlaamalla löytää selitystä. Ei ole löytynyt.

Olen kakkostyypin diabeetikko ja ruokavaliohoidolla (VHH).

Äänestä

  • ressu1 kirjoitti:

    Reipas D-vitamiini terapia saa aikaan hyvän stondiksen...

    kui niin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

d125 kirjoitti:

Onko D-vitamiini ihmelääke?

http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=16/2009&id=5525645

http://www.kuntolehti.com/main.php?id=1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu