Kiiman ihanuus

Meillä on uros ja narttu, nyt varsinainen kiima kestänyt 6 päivää ja meininki on pahimmillaan. Pari ensimmäistä päivää uros oli suht rauhallinen, vaikka narttu osoittikin jo olevansa valmis. No, nyt on varmaan sitten h-hetket meneillään. Muutaman päivän ajan olen ollut aika paljon uroksen kanssa poissa kotoa nartun ollessa kotona, sillä tavalla meni ihan hyvin. Nyt pitäisi vaan itsekin yrittää levätä, kun yöt menee vinkunaa kuunnellessa...

Uros on jo välillä aika stressaantunut, ei oikein osaa rauhottua, vaikka noin muuten on erittäinkin hyvähermoinen tapaus. Täytynee taas keksiä sille jotain muuta ajateltavaa.

Kertokaapa ihmiset, miten olette selvinneet koirienne kiimoista, kauan on tarvinut eristää, oletteko harkinneet kiiman estämistä lääkinnällisesti (sekin kai on mahdollista)? En vain haluaisi sekottaa koirien hormoneita. Kummankaan kastraatio ei ole missään nimessä vaihtoehto.

No, nyt se nukahti (uros siis), ehkä tästä selvitäänkin. Oli vaan pakko päästä avautumaan, puuuh..
390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On selvitty nartun juoksusta viemällä jompi kumpi hoitoon. Ei sitä hullukaan kesä uroksen vinkunaa, kun samassa kämpässä on juoksuaikainen narttu. Ja se vinkuna tuntuu vain pahenevan mitä vanhemmaksi uros tulee. Tsemppiä!

Äänestä
  • Vielä lisää. Ei ole oikein urosta kohtaan pitää juoksuaikaista narttua samassa kämpässä. Uros stressaa siitä liian paljon.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Vielä lisää. Ei ole oikein urosta kohtaan pitää juoksuaikaista narttua samassa kämpässä. Uros stressaa siitä liian paljon.

    Joo, sehän tässä eniten mietityttääkin, että onko todellakin liian rankkaa urokselle. Kuitenkin nyt vasta pari päivää on ollut hermona ja vinkunut, eli jos tämä varsinainen kiima on nyt lopuillaan, niin ihan siedettävissä rajoissa on vielä stressi pysynyt. Jos taas jatkuu vielä useita päiviä, niin sitten onkin huonompi juttu.

    Seuraavassa kiimassa on todennäköisesti tarkoitus viedä uros hoitoon pahimpien päivien ajaksi. Tällä kertaa se ei vaan vielä onnistunut, uros on vasta kotiutunut meille, eikä olisi vielä ollut valmis menemään muualle hoitoon.

    Jatkossa on kyllä tarkoitus varautua paremmin ja etsiä sopiva järjestely tähän.. Toki halusin tämän ensimmäisen kerran yrittää, että miten onnistuisi, jos ovat molemmat kotona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


otus000 kirjoitti:

Meillä on uros ja narttu, nyt varsinainen kiima kestänyt 6 päivää ja meininki on pahimmillaan. Pari ensimmäistä päivää uros oli suht rauhallinen, vaikka narttu osoittikin jo olevansa valmis. No, nyt on varmaan sitten h-hetket meneillään. Muutaman päivän ajan olen ollut aika paljon uroksen kanssa poissa kotoa nartun ollessa kotona, sillä tavalla meni ihan hyvin. Nyt pitäisi vaan itsekin yrittää levätä, kun yöt menee vinkunaa kuunnellessa...

Uros on jo välillä aika stressaantunut, ei oikein osaa rauhottua, vaikka noin muuten on erittäinkin hyvähermoinen tapaus. Täytynee taas keksiä sille jotain muuta ajateltavaa.

Kertokaapa ihmiset, miten olette selvinneet koirienne kiimoista, kauan on tarvinut eristää, oletteko harkinneet kiiman estämistä lääkinnällisesti (sekin kai on mahdollista)? En vain haluaisi sekottaa koirien hormoneita. Kummankaan kastraatio ei ole missään nimessä vaihtoehto.

No, nyt se nukahti (uros siis), ehkä tästä selvitäänkin. Oli vaan pakko päästä avautumaan, puuuh..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu