Juureton

Lueskelin vanhoja viestejä ja päätin minäkin kirjoittaa. Minun isäni on romani ja äiti oli valkolainen. Isäni henkilöllisyyttä en koskaan saanut selville. Äitini ei sitä suostunut kertomaan ja papereissa lukee "tuntematon". Mummo ja muut sukulaiset eivät ainakaan myönnä tietävänsä ja mummo sanonut suoraan ettei halua minun olevan missään tekemisissä romanien kanssa.

Oli aika jolloin olin katkera äidilleni mutta vähitellen pääsin asian ylitse. Osin siksi että se minulle itselleni parempi etten vihaa ja katkeruutta kantanut sisälläni. Viime aikoina olen taas asiaa miettinyt koska itsestäni tulossa pian äiti. Uskon että tällä kaikella on tarkoituksensa ja ehkä se jonakin päivänä valkenee...
3191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voisiko olla, että asiaa jotenkin teillä ns. hävetään eikä sitä haluta saattaa ihmisten tietoon. Ne jotka sen tietävät, niin eivät siitä halua puhua. Siis joissain tapauksissahan tuon kaltainen hyssyttely johtuu jostain tällaisesta.

Tai voisiko olla, että jostain syystä aiheena sinun isäsi on kipeä asia äidillesi ja ehkä siitä on tullut jollain tapaa myös kipeä aihe esim. mummollesi.

En voi sanoa juuta enkä jaata sen kummemmin, koska en tiedä asian laitaa, mutta nämä ovat vain arvailuja... En halua loukata sinua näillä mitä kirjoitan, toivottavasti et loukkaannukaan.

Joskus muuten tieto voi lisätä tuskaa, miten sitten lienee tässä tapauksessa.

Mutta uskon myöskin että kaikella on tarkoituksensa. Samoin asioilla on oma aikansa ja paikkansa. Voisithan yrittää vielä jutella äitisi kanssa ja sanoa, että asia on sinulle henkilökohtaisesti todella tärkeä. Tietysti oman identiteetin kannaltakin on ehkä ihan tärkeää tietää kuka oma isä oli, vaikkei häntä sen kummemmin tuntisikaan. Varsinkin oman äitiyden kynnyksellä sitä miettii monia asioita.

Kaikkea hyvää sinulle.

Äänestä
  • Tämä on yleinen asia. Piiloitetaan sitä häpeä että, toinen osapuoli on romani. Et ole yksin sen asian kanssa. Tottuus tekee joskus kipeä mutta, se että, saa nähdä, tietää eikä tavata isää/sukulaisia, on vielä tärkeämpää, vaikka sattuisikin. Kun olin pieni, en heti tiennyt että, olen romani mutta kun tuli romanit "teltoille", tieni vei heti niiden luokse ja tajusin että, nämä ovat minun porukkaa. olin 3 vuotias, kun tämä tapahtui ja sen jälkeen, olen ollut tekemisissä, asunut ja mitä kaikkea, oman porukan kanssa. Isän tapaaminen oli pettymys mutta, tärkeä. Äidin tapaaminen, oli pettynys mutta, tärkeä. Minun korvaamaton sukuni, on ollut minun tukenani aina ja minä heidän. Isän sukulaiset olivat ihania, paitsi itse isä. Äidin sukulaiset, olivat ihania, paitsi äiti. Nyt en pysty enää olemaan tekemisissä, moneenkaan äitivainaan sukulaisiin mutta, muistan heitä kaikkia lämmöllä ja puhumattakaan isän suvusta.
    Se tarve nähdä ja tietää, on niin suuri että, sitä ei pysty selittämään, sen pitää kokea.
    Tapasin hatajaisissa "uusia tukijoita" ja kun me tällä palstalla, yhdistetään voimamme, voimme ehkä saada selville, kuka sinun isäsi/sukusi on.
    Vaikka olisi kummoiset haavat tahansa, suurimman pahan tekee, jos ei kerro toisesta vanhimmasta.
    Jos haluat meidän apua, laita tietoja tänne tai sano että, et halua tänne, vaan yksityisesti, voi aloittaa minusta [email protected]. Olet tervetullut, kuinka vain haluat.
    Yhteistyöterveisin Helge

    Äänestä

  • romani1 kirjoitti:

    Tämä on yleinen asia. Piiloitetaan sitä häpeä että, toinen osapuoli on romani. Et ole yksin sen asian kanssa. Tottuus tekee joskus kipeä mutta, se että, saa nähdä, tietää eikä tavata isää/sukulaisia, on vielä tärkeämpää, vaikka sattuisikin. Kun olin pieni, en heti tiennyt että, olen romani mutta kun tuli romanit "teltoille", tieni vei heti niiden luokse ja tajusin että, nämä ovat minun porukkaa. olin 3 vuotias, kun tämä tapahtui ja sen jälkeen, olen ollut tekemisissä, asunut ja mitä kaikkea, oman porukan kanssa. Isän tapaaminen oli pettymys mutta, tärkeä. Äidin tapaaminen, oli pettynys mutta, tärkeä. Minun korvaamaton sukuni, on ollut minun tukenani aina ja minä heidän. Isän sukulaiset olivat ihania, paitsi itse isä. Äidin sukulaiset, olivat ihania, paitsi äiti. Nyt en pysty enää olemaan tekemisissä, moneenkaan äitivainaan sukulaisiin mutta, muistan heitä kaikkia lämmöllä ja puhumattakaan isän suvusta.
    Se tarve nähdä ja tietää, on niin suuri että, sitä ei pysty selittämään, sen pitää kokea.
    Tapasin hatajaisissa "uusia tukijoita" ja kun me tällä palstalla, yhdistetään voimamme, voimme ehkä saada selville, kuka sinun isäsi/sukusi on.
    Vaikka olisi kummoiset haavat tahansa, suurimman pahan tekee, jos ei kerro toisesta vanhimmasta.
    Jos haluat meidän apua, laita tietoja tänne tai sano että, et halua tänne, vaan yksityisesti, voi aloittaa minusta [email protected]. Olet tervetullut, kuinka vain haluat.
    Yhteistyöterveisin Helge

    Aika pitkälti varmasti juuri häpeästä johtuu vaikeneminen ja halu salata asia. Tosin jotenkin aina huvittanut sillä minua ja kahta velipuoltani todella vaikea uskoa sisaruksiksi. He vaaleita ja sinisilmäisiä kun taas itse olen hyvin tumma. Äitini kuoli noin vuosi sitten joten häneltä en tietoa enää saa.

    Vaikka joskus saisin tietää kuka isäni on niin tuskin yrittäisin ottaa häneen yhteyttä. Hänellä ja perheellään on oma elämänsä jota minulla ei oikeutta sotkea. Pelkästään se että tietäisi isän nimen ja että olisi jotain muutakin kuin se "tuntematon" riittäisi.

    Olen ajatellut mummoa taas jututtaa aiheesta lapseni syntymän jälkeen. Kiitos vastanneille ja hyvää itsenäisyyspäivää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


diju kirjoitti:

Lueskelin vanhoja viestejä ja päätin minäkin kirjoittaa. Minun isäni on romani ja äiti oli valkolainen. Isäni henkilöllisyyttä en koskaan saanut selville. Äitini ei sitä suostunut kertomaan ja papereissa lukee "tuntematon". Mummo ja muut sukulaiset eivät ainakaan myönnä tietävänsä ja mummo sanonut suoraan ettei halua minun olevan missään tekemisissä romanien kanssa.

Oli aika jolloin olin katkera äidilleni mutta vähitellen pääsin asian ylitse. Osin siksi että se minulle itselleni parempi etten vihaa ja katkeruutta kantanut sisälläni. Viime aikoina olen taas asiaa miettinyt koska itsestäni tulossa pian äiti. Uskon että tällä kaikella on tarkoituksensa ja ehkä se jonakin päivänä valkenee...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu