Verojen suuruus

Maksetaanko suosiolahjasta, joka ei ole ennakkoperintöa suurempi vero kuin ennakkoperinnöksi katsotusta lahjasta.
5700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei,

Kyllä vero on sama oli kyse sitten perinnöstä, ennakkoperinnöstä, suosiolahjasta tai muusta vastikeettomasta saannosta. Veron suuruuteen vaikuttaa mihin parenteeliin kuulut, eli kuinka läheistä sukua olet.

Veroa voi yrittää pienentää kiinteistöjen tai asuinhuoneistojen osalta esim. hallintaoikeuden pidättämisellä. Jos omaisuus on tarkoitus myydä, niin kannattaa yleensä pyrkiä maksamaan vero täydestä arvosta, koska se on yleensä edullisempi kuin myyntivoiton verotus. Jos taas aiot pitää omaisuuden tästä maailman tappiin asti, kannattaa yrittää väheksyä omaisuuden arvoa verottajan silmissä. Käteisen tai arvopapereiden osalta voi tosin olla vähän vaikeata, jos lahjoitus tehdään ihan virallisesti.

Äänestä

Ennakkoperintö lisätään laskennallisesti saajansa perintöosuuteen, kun perittävä kuolee. Tällöin laskennallinen perintö kasvaa ja koska perintöverotus on progressiivista, voi omaisuuden määrästä riippuen joutua maksamaan enemmän veroa siihen nähden, ettei olisi saanut enakkoperintöä lainkaan.

Suosiolahjaa taas ei koskaan lisätä saajansa laskennalliseen perintöosuuteen perintöverotuksessa. Siten suosiolahjasta joutuu maksamaan vain lahjaveron, joka maksetaan lahjaa vastaanotettaessa.

Äänestä
  • Miten lahjakirja tulisi muotoilla että lahjaa ei tulkittaisi ennakkoperinnöksi. Miten selvästi täytyy näkyä mitä lahjoittaja tarkoittaa. Isäni kuoli ensin ja kymmenen vuoden päästä äiti. Äiti on jakanut lahjakirjoja, mutta niissä ei lue erikseen mitään miten hän halusi asian olevan.

    He jotka ovat saaneet lahjoja väittävät niiden olevan suosiolahjoja. Kuka sen ratkaisee näin jälkikäteen. He argumentoivat että 'kai sitä saa antaa omaa omaisuuttaan miten vaan ja kenelle hyvänsä ilman että kysyy keneltäkään'. Kysyn vain rintaperillisenä, että onko näin?

    Voiko suosiolahja-asuntoon olla lahjanantajalla hallintaoikeus, vai koskeeko sellainen vain ennakkoperintöä. Mielestäni lahjoitukset olivat verotaktisia ennakkoperintöjä eikä tarkoitettu suosimaan ketään. Mielipiteet menevät ristiin. Onko tässä mitään selvää linjaa.

    Äänestä

  • Carina kirjoitti:

    Miten lahjakirja tulisi muotoilla että lahjaa ei tulkittaisi ennakkoperinnöksi. Miten selvästi täytyy näkyä mitä lahjoittaja tarkoittaa. Isäni kuoli ensin ja kymmenen vuoden päästä äiti. Äiti on jakanut lahjakirjoja, mutta niissä ei lue erikseen mitään miten hän halusi asian olevan.

    He jotka ovat saaneet lahjoja väittävät niiden olevan suosiolahjoja. Kuka sen ratkaisee näin jälkikäteen. He argumentoivat että 'kai sitä saa antaa omaa omaisuuttaan miten vaan ja kenelle hyvänsä ilman että kysyy keneltäkään'. Kysyn vain rintaperillisenä, että onko näin?

    Voiko suosiolahja-asuntoon olla lahjanantajalla hallintaoikeus, vai koskeeko sellainen vain ennakkoperintöä. Mielestäni lahjoitukset olivat verotaktisia ennakkoperintöjä eikä tarkoitettu suosimaan ketään. Mielipiteet menevät ristiin. Onko tässä mitään selvää linjaa.

    Kovasti ovat sinulla sekä kanssaperillisilläsi käsitteet sekaisin. Kerrataanpa sen vuoksi vielä ne.

    Ennakkoperintö = 1)lahja jonka perittävä on antanut rintaperilliselle laittamatta lahjakirjaan ehtoa, että se ei ole ennakkoperintö tai
    2) lahja jonka perittävä on antanut muulle kuin rintaperilliselle ja lahjakirjassa on ehto, että se on ennakkoperintönä otettava huomioon perinnönjaossa.

    Suosiolahja = sellainen lahja jonka perittävä on antanut rintaperilliselle, jonka tarkoituksena on ollut suosia lahjansaajaa toisten rintaperillisten vahingoksi. Suosiolahjasta puhutaan vain silloin, jos rintaperillinen ei voi saada lakiosaansa jääämistön ja perinnönjaossa huomioon otetavan jäämistön ulkopuolisen varallisuuden kokonaisuudesta (esim. perittävän tekemien lahjoitusten vuoksi).

    >>He jotka ovat saaneet lahjoja väittävät niiden olevan suosiolahjoja. Kuka sen ratkaisee näin jälkikäteen.>>

    Lahjansaajan ei kannata väittää lahjan olevan "suosiolahja", koska silloin se voidaan laskennallisesti lisätä jäämistöön, jos joku rintaperillisistä ei voi saada lakiosaansa. Mutta toki muut perilliset voivat väittää, että lahjoitukset eivät ole ennakkoperintöjä eivätkä suosiolahjoja. Silloin ne ovat vain "lahjoja". Kuka tahansa saa todellakin lahjoittaa omaisuuttaan vapaasti. Nämä toimet voidaan kuitenkin ottaa perinnönjaossa huomioon.

    Asian ratkaisee käräjäoikeuden määräämä pesänjakaja, jota voi kuolinpesään hakea kuka tahansa perillinen. Pesänjakajan päätöksestä voi valittaa käräjäoikeuteen -> hovioikeuteen -> valituslupa korkeimpaan oikeuteen.

    >>Voiko suosiolahja-asuntoon olla lahjanantajalla hallintaoikeus, vai koskeeko sellainen vain ennakkoperintöä.>>

    Lahjanantajan pidättämällä hallintaoikeudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko omaisuus ennakkoperintöä tai suosiolahjan luonteista. Nämä ovat täysin eri asioita. Lahjanantaja voi aina pidättää hallintaoikeuden, jos niin haluaa tehdä.

    >>Mielestäni lahjoitukset olivat verotaktisia ennakkoperintöjä eikä tarkoitettu suosimaan ketään.>>

    Mitään verotaktista hyötyä ei ole siitä, että perittävän antama lahja olisi ennakkoperintö. Päinvastoin: silloin kun lahjakirjassa on ehto, ettei sitä oteta huomioon ennakkoperintönä, voi lahjansaaja saada verohyötyä alempana perintöverona.

    Äänestä

  • Laki niin kuin luetaan kirjoitti:

    Ilmeisesti joudutaan käräjöimään. Itse kuulun niihin jotka eivät ole lahjoja vastaan ottaneet.
    Tämä on todella niin vaikeasti ymmärrettävää asiaan, että ehkäpä tarvitsen juridista apua. Minulla ei todellakaan ole harmainta aavistustakaan lakiteksteistä. Olen ihan eri alalla.

    Yksi sukulaisukko esiintyy niin kuin asiantuntijana, mutta vaikutta siltä että hän ei ole oikein perillä siitä mitä asia koskee nyt kun luin tämän vastauksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Carina kirjoitti:

Maksetaanko suosiolahjasta, joka ei ole ennakkoperintöa suurempi vero kuin ennakkoperinnöksi katsotusta lahjasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu