Heitteille jättökö

Eräs ravintola heitti eilen poikani ulos ohut pusero päällä. Hän oli yrittännyt etsiä verkkatakkiansa, minkä taskussa oli narikkalappu, joka oli annettu narikassa olevasta takista.

Jos ravintola heittää humalaisen ulos 3 asteen pakkaseen ohut pusero ainoastaan päällänsä, niin syyllistyykö se silloin heitteille jättöön.
192200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ravintola ei voi syyllistyä heitteillejättöön.

En kyllä oikein ymmärrä miten ravintola voisi heittääkään ketään yhtään mihinkään. Taitava ravintola.

Äänestä

Suomessa ei ole sen nimistä rikosta, kuin heitteillejättö. Rikoslaista löytyy kyllä heitteillepano. Kaupunkiolosuhteissa se ei yleensä toteudu, koska siinä ihminen on jätettävä avuttomaan tilaan ja aiheutettava siten vaaraa tämän hengelle tai terveydelle.

Äänestä
  • Lueppas Suomen lakikirjasta siellä puhutaan nimenomaan heitteillejätöstä ei heitteillepanosta.

    Äänestä

Taas saivarrellaan. Tokihan "ravintolan" taustalta löytyy vastuuhenkilö, joka asiakkaan on poistanut tai poistattanut ravintolasta. Ravintola yhetisönä on oikeushenkilö ja RL 9 luvun mukaan myös rangaistusvastuussa sen toiminnassa tehdyistä rikoksissa.

Heitteillepanon toteutuminen kysyjän tapauksessa jää mahdollisesti riippumaan ulosheitetyn humalan asteesta. Jos poistettu on aivan tolkuttomassa juovukkeessa, tunnusmerkistö voisi hyvinkin toteutua.

Äänestä

Oliko poika sitten kännipäissään hukannut narikkalappunsa, vai miksi hänellä ei ollut takkiaan? Voi voi, pitäisköhän vanhemman vähän neuvoa lastaan alkoholinkäytön kohtuullisuuteen ja omista tavaroistaan huolenpitämiseen.

Äänestä
  • Hän oli jättännyt tanssin ajaksi verkkatakin pois. Portsari huomasi pojan humalan ja alkoi viemäään poikaa ulos, jolloin poika huomautti, että verkkatakki jäi jonka taskussa on narikkalappu. Verkkatakkia ei kuitenkaan löytynnyt, eikä hän saannut narikasta talvitakkia. Hain itse ne seuraavana päivänä.

    Äänestä

kannattaa tehdä rikosilmoitus. Ravintola on juridisesti oikeushenkilö ja voidaan siis haastaa oikeuteen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oikeussubjekti

"Yhtiötä, yhdistystä, säätiötä tai muuta yksityisoikeudellista oikeushenkilöä taikka muuta julkisoikeudellista oikeushenkilöä kuin valtiota tai kuntaa vastaan esitetty vaatimus tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä oikeushenkilöllä on kotipaikka tai oikeushenkilön hallintoa pääasiallisesti hoidetaan."

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340004

Jos ulos heittäjät olivat portsareita, tulee kysymykseen laki järjestyksenvalvojista.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990533

Heitteillejättö = Heitteillepano:
"Joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle, on tuomittava heitteillepanosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001

Älkää kirjoittako tänne, jos ette tiedä, eli ei ole antaa mitään lähdettä väitteelle ("Ravintola ei voi syyllistyä heitteillejättöön." yms.).

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. Jos ravintolassa annetaan alkoholia, niin kyllä se on silloin myös vastuussa.

    Äänestä

  • Joku sekopää kieltää kirjoittamasta, että ravintola ei voisi syyllistyä heitteillejättöön. Ei tietenkään voi, kun sellaista rikosta ei Suomessa ole.
    Heitteillepanoon sensijaan voi syyllistyä ihminen, eli joku ravintolassa vastuullisessa asemassa työskentelevä, ei juridinen henkilö, eli ravintola.
    Kaupunkioloissa heitteillepano ei yleensäkään toteudu, koska heitteillepantu harvoin joutuu avuttomaan tilaan, mistä aiheutuu hänelle hengen- tai terveydenvaara, vaikka ravintolasta ulos lentääkin. Jossain korvessa kylläkin.
    Lähde:

    RL 21 luku

    14 § (21.4.1995/578)
    Heitteillepano

    Joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle, on tuomittava heitteillepanosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeks

    Äänestä

  • Vanhempi..... kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Jos ravintolassa annetaan alkoholia, niin kyllä se on silloin myös vastuussa.

    Tapaukseesi en ota kantaa eli onko ravintola toiminut väärin tilanteessa, kun lähtötietoja on liian vähän (pojan todellinen humalatila ja siitä riippuva kyky pitää itsestään huolta ovien ulkopuolella jne.).

    Yleisestihän on kuitenkin niin, että ravintolassa ei anneta alkoholia vaan sitä myydään ja ostetaan siellä. Siis asiakas ostaa ja mikäli kyseessä on aikuinen ihminen (alaikäisille kun ei muutenkaan saa myydä), niin ensisijainen vastuu on aina ihmisellä itsellään. Ensisijaisesti on ihmisen itsensä vastuulla pitää huolta, että ottaa vain sen verran alkoholia, että pystyy huolehtimaan itsestään.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Joku sekopää kieltää kirjoittamasta, että ravintola ei voisi syyllistyä heitteillejättöön. Ei tietenkään voi, kun sellaista rikosta ei Suomessa ole.
    Heitteillepanoon sensijaan voi syyllistyä ihminen, eli joku ravintolassa vastuullisessa asemassa työskentelevä, ei juridinen henkilö, eli ravintola.
    Kaupunkioloissa heitteillepano ei yleensäkään toteudu, koska heitteillepantu harvoin joutuu avuttomaan tilaan, mistä aiheutuu hänelle hengen- tai terveydenvaara, vaikka ravintolasta ulos lentääkin. Jossain korvessa kylläkin.
    Lähde:

    RL 21 luku

    14 § (21.4.1995/578)
    Heitteillepano

    Joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle, on tuomittava heitteillepanosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeks

    On kyllä totta, että ravintola oikeushenkilönä ei voi syyllistyä heittellepanoon, sillä oikeushenkilön rangaistusvastuu tulee rikoslain 9 luvun mukaisesti mainita kunkin pykälän (luvun) kohdalla erikseen. Heitteillepanon kohdalla (RL 21 luku) näin ei ole. Heitteillepanoon syyllistyisi siten henkilökunta.

    Äänestä

Eikö täysi-ikäinen poika osaa pitää itsestään huolta ?Haet pojan takin ja nyt kirjoittelet tänne ?? Jos poikasi on päässyt turvallisesti kotiin niin kukaan ei ole syyllistynyt mihinkään. Anna pojallesi kotiarestia liiallisen juomisen vuoksi.

Äänestä
  • Kyllä tuossa vanhempi (on sitten paapova äiti tai ylisuojeleva isä) tekee lapselleen todellisen karhunpalveluksen! Kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä, vaikka ihminen on jo ainakin 18 (koska muuten ei olisi ravintolassa juomassa). 1940-luvulla tuon ikäiset olivat rintamalla taistelemassa maansa puolesta - ja tämän sankarin äityli tai isukki hakee poikansa puolesta ravintolasta tämän sinne kännipäissään hukkaamaa omaisuutta!

    Eihän tuollainen vajakki joka kasvatetaan noin täysin pumpulissa, tule ikinä selviämään omillaan. On todellinen "unelma" jollekin naiselle - not. Eivät naiset halua tuollaista mammanpoikaa. Vajakki tulee asumaan kotonaan uuninpankon vieressä vielä viisikymppisenä.

    Itseäni kyllä hävettäisi jos vanhempani olisivat vielä ollessani täysi-ikäinen hääränneet asioitteni kanssa tuohon malliin.

    Äänestä

  • Pääsihän se kun soitti hakemaan. Siellä se seisoi keskellä tietä ohut pusero päällä. Meillä nähkääs huolehditaan lapsista, eikä ryypätä sillä aikaa.

    Äänestä

  • vanhempi..... kirjoitti:

    Pääsihän se kun soitti hakemaan. Siellä se seisoi keskellä tietä ohut pusero päällä. Meillä nähkääs huolehditaan lapsista, eikä ryypätä sillä aikaa.

    Miksi poikasi seisoi keskellä tietä ? Hyvä ettet yli ajanut. Ketä olisit sitten syyttänyt ?

    Äänestä

Narikkalappu on sen takin taskussa, joka on annettu narikkaan. Lappuhan annetaan, kun takki on jo narikkaan laitettu.

Opeta pojallesi käytös- ja juomatapoja. Älä valita täällä. Poikasihan oli typerys.

Äänestä
  • No. itse en ainakaan koskaan jätä narikkalappua,
    naulakossa olevan takin taskuun vaan säilytän joko lompakossa,
    tai esim. taskussa, yleensähän on tapana esittää narikkalappu
    saadaksesi oman takkisi.
    eikö narikkalappu ole tietynlainen tosite siitä että
    "omistat" kyseisen.puseron tai-mikä lieneekään. Vuosien kokemus
    on eikä ongelmia, suurempia ongelmia ole ollut.
    Tosin ovimiehiäkin on monenlaisia, niinkuin ravintoloitkin, jos
    koen epäasiallista käytöstä, henkilökunnan taholta, niin ainahan
    voi jättää kyseisen ravintolan palvelut jatkossa sikseen, kyllä
    huono maine leviää hyvinkin nopeasti.

    Äänestä

  • Opettele lukemaan tekstiä.

    Äänestä

Mahdollisesti poikasi kurkkukipu myös johtunut niistä jäistä joita oli grogilasissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhempi..... kirjoitti:

Eräs ravintola heitti eilen poikani ulos ohut pusero päällä. Hän oli yrittännyt etsiä verkkatakkiansa, minkä taskussa oli narikkalappu, joka oli annettu narikassa olevasta takista.

Jos ravintola heittää humalaisen ulos 3 asteen pakkaseen ohut pusero ainoastaan päällänsä, niin syyllistyykö se silloin heitteille jättöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu