Olen tuntenut avomieheni neljä vuotta ja asunut hänen kanssaan vuoden. Puolisollani on kaksi poikaa jotka käyvät meillä säännöllisesti, lisäksi perheessämme on minun poikani edellisestä liitosta. Puolison poikien käynnit sujuvat muuten ok, mutta minulle he eivät puhu mitään. Eli joskus harvoin kun olen keskenään lasten kanssa, niin meillä on tosi hiljaista. Olen yrittänyt jutella koulusta, harrastuksista, kavereista ja saan juuri ja juuri vastauksen. Pojat ovat kuitenkin jo koululaisia eivätkä mitään puhumaan opetteljoita eli tekstiä pitäisi tulla. Isälleen kyllä puhuvat.
Olen lueskellut muiden tilanteita ja pitäisi tietysti olla hyvillään kun miellä ei rähistä ja riidellä, mutta ei tälläinen näkymättömän roolikaan kiva ole. Olen joskus puhunut asiasta puolisoni kanssa, mutta ei hän ole huomannut tilanteessa mitään outoa. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta ja miten selvisitte tilanteesta?
Toinen tilanne on myös se, kun lapset käyttäytyvät puolison exän luona sopimattomasti, heidät lähetetään meille "kurinpalautukseen". Myös tämä sotii minun ajatusmaailmaani vastaan, eikös se joka arkea pyörittää vastaa myös lasten kasvatuksesta ja ohjauksesta siinä tilanteessa. Totta kai vanhemmat ja myös me uudet siipat ollaan yhdessä sääntöjen laatijoita, mutta jokainen kantaa myös vastuuta niiden noudattamisesta.
Olen lueskellut muiden tilanteita ja pitäisi tietysti olla hyvillään kun miellä ei rähistä ja riidellä, mutta ei tälläinen näkymättömän roolikaan kiva ole. Olen joskus puhunut asiasta puolisoni kanssa, mutta ei hän ole huomannut tilanteessa mitään outoa. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta ja miten selvisitte tilanteesta?
Toinen tilanne on myös se, kun lapset käyttäytyvät puolison exän luona sopimattomasti, heidät lähetetään meille "kurinpalautukseen". Myös tämä sotii minun ajatusmaailmaani vastaan, eikös se joka arkea pyörittää vastaa myös lasten kasvatuksesta ja ohjauksesta siinä tilanteessa. Totta kai vanhemmat ja myös me uudet siipat ollaan yhdessä sääntöjen laatijoita, mutta jokainen kantaa myös vastuuta niiden noudattamisesta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minun nyk. miehellä on myös kaksi lasta. Hekään eivät puhu. Ovat iältään 13 ja 15 vuotiaat. Kysyttäessä yleensä vastaavat en tiedä, kyllä taí joo. ei muuta. Istumme olohuoneessa täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Olen yrittänyt luoda vapaan tunnelman ja jutella niitä näitä mutta vastassa on mykkyys. Tilanne kiusaa minua. En tiedä miksi välillämme on näkymätön seinä. Mies ei näe asiassa mitään outoa,, itse en ole tottunut tälläiseen mykkyyteen,,.
kilttejä lapset ovat mutta he eivät vain puhu,, en tiedä miksi. Onko kyseessä ujous vain erilainen perhekulttuuri,,??
Toki lapset voivat vielä ujostella mutta, itselläni on ihan omia teini murkkuja (2x14V ja 1x15v),
Niin välillä ei saa vastukseksi kuin HMMMN kysyi ihan mitä vaan.
Eli voi liittyä pelkästään ikäänkin.
Välillä tulee tekstiä, että alta pois.
Anna aikaa, älä painosta.
Riippuu lapsesta. Oma poika oli 10 kun aloimme seurustelemaan ja alkoi puhumaan kunnolla mieheni kanssa oikeastaan vasta sitten kun muutimme yhteen, kahden vuoden seurustelun jälkeen.
Älä siis mieti että kyseessä ois mikään mielenosoitus, lapset vaan on lapsia.
ei joko ole asiaa tai he eivät muuten vain halua puhua sinun kanssasi. Syitä siihen voi olla monia. Vaikuttavatko he vihamielisiltä sinua kohtaan tai masentuneilta? Jos poikien isä, joka poikansa tuntee, ei huomaa mitään outoa, niin ehkä mitään outoa ei olekaan.
Onhan vanhempien ero tietysti vaikuttanut poikiin, ja se voi oireilla puhumattomuutenakin. Toivotaan nyt kuitenkin, ettei se ole mitään vakavaa. Ei aina tarvitse puhua pälpättää.
vanhemmilleen:(
Mutta siltikin kannatan tuota puhuttamistyyliä..kuitenkin sinuna kertoisin murkkuikäisille että oot kiinnostunut heidän olemassaolostaan..ja että tuntuu oudolta kun eivät sinulle vastaa.
Murkkuikäinenkin haluaa kuulla että hänestä ollaan kiinnostuneita,ja että hänestä välitetään.
Meill ainakin murkkuikäiset poikani kaipaa aikuisenkin läsnäoloa,rajoja,hyväksyntää ja rakkautta.Mieheni murkkuikäinen poika,asuu meillä,mutta ei ole tunteiden näyttämisen mertaristasoa..mutta on lähes 4.jän viime vuoden aikana jo oppinut tunteista puhumista/ja niiden näyttäämistä.
Kun kyselen nuorilta heidän elämästään,menoistaan,koulusta..he kyllä kertovat mielellään..tietävät siten että olen heistä kiinnostunut ja että he ovat tärkeitä minulle.
Miehet ei aina huomaakaan omissa lapsissaan tai heidän toimissaan mitään outoa.Esim. mieheni ei ole muka huomannut oman nuoremman ,eskari-ikäisen pojan,"vauvamaista puhetyyliä" josta konsonantit puuttuu..on r-ja s-vikaa jne.Käytöskin hyvin "seinän vieruksissa nyhjäävää",ei uskalla puhua tai kysyä mitään.Mies ei ilmeisesti halua huomata virheitä omissa lapsissaan...vaikkakin,kun tuollaiset seikat ajoissa huomaa voi lapselle apua hakea.
Vai onko se normaalia että lapsi 6v.ei pyydä omatoimisesti mitään,ei edes lasillista vettä...wc.hen pitää erikseen käskeä,samoin lapsi ei kerro koska on nälkä..eikä ole toiveita ruoan suhteenkaan.Ja jos hän ei halua jotain syödä,ei kerro sitäkään..vaan sitten syö ja oksentaa pahana pitämänsä ruoan takaisin lautaselle.
Onko tuo siis normaalia?Miten lapsi voi olla noin sulkeutunut?Ilman mielipidettä asioista?
Oon suurperheen äiti, työskentelen lisäksi eri perheissä lastenhoitajana..ja monissa perheissä jopa 3 vuotias poika on ollut omatoimisempi ja sanavalmiimpi lapsi kuin tuo mieheni 6v.
Olethan täysin vieras ihminen, eikä kukaan vieraille ihmisille omista asiita puhu. En minä ainakaan enkä sallisi omienkaan lasten puhuvan vieraille omia tai perheemme asioita. Minusta lapset toimivat aivan oikein.
Miksi utelet heidän asioitaan?
Mitä tarkitat tällä lauseella? Heh, aika hauska:
Toinen tilanne on myös se, kun lapset käyttäytyvät puolison exän luona sopimattomasti, heidät lähetetään meille "kurinpalautukseen".
Oletko noin katkera että kekkaat moisia satuja.