pelastuukoon

Lohkolämmitin karsii bensalaskua tuntuvasti 05.12. - 17:24 (Luotu: 13:33)

Lohkolämmitin säästää hermoja ja ympäristöä.
Keskikokoluokan autolla ajava voi vähentää polttoaineenkulutusta jopa 14 prosentilla ensimmäisten 20 minuutin aikana, kun hän käyttää moottorinlämmitintä.
Esilämmitetty moottori kuluttaa jopa puolet vähemmän polttoainetta ensimmäisten ajokilometrien aikana kuin kylmänä käynnistetty moottori.VTT:ssä ja Test Center Tiililässä tehtyjen testien mukaan yksi kylmäkäynnistys kuluttaa moottoria yhtä paljon kuin vähintään 100 kilometrin ajomatka.

Auton moottorinlämmitin kannattaa ottaa käyttöön jo silloin, kun lämpötila ulkona laskee alle viiden asteen.

Lämmityksen avulla katalysaattorin toiminta tehostuu. Esilämmitys myös säästää autoa, sillä kylmäkäynnistys kuluttaa merkittävästi moottorin osia ja akkua.

Lisäksi kuljettajan on helpompi ja turvallisempi toimia liikenteessä, kun auto ja sen ikkunat eivät ole jäässä.



---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hyväksyn kaiken edellä kerrotun mutta!!!!!!!!!!!!!

En oikeen hyväksy sitä, että kaukaan koulun opet tai vastaavat pitävät autoaan lämmittimeen liitettyinä koko päivän josko lämpötila on viidessä tai nolla asteessa!

Pakkas aamuna on siinä sitten noin kymmenen autoa kuin pässit naruissaan odottamassa tuomiota.

jos olisit niin ystävällinen että kertoisit onko mun huoleni aiheeton.

Ajattelin vaan voisin vaikuttaa et ""Maailma pelastuis"".

















---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jotten ole ihan paska niin -----

KIITOS TEILLE KAUKAAN KOULUN OPEILLE JA OPISKELIJOILLE IHANISTA JOULUAIHEISISTA IKKUNA KORISTEISTANNE

On todella kivaa katseltavaa kun jouluaiheiset kuvat ovat ikkunoissanne.

KIITOS!
10333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

lämmitystolpassa on AJASTIN, ystäväiseni. Pässini narussa lämpiää siis enintään kaksi tuntia ennen tuomiota.
Kiitos mukavammasta palautteesta ikkunakoristeidemme osalta.

Äänestä
  • Tuntuu monelle vieläkin olevan uskomaton juttu, tuo ajastin. Taloyhtiössämme asennettiin kolme vuotta sitten ajastimet tolppiin. Vieläkään osa asukkaista ei usko, että auto lämpiää vasta tuota paria tuntia ennen liikkeelle lähtöä. Meiltäkin löytyy näitä valittajia, että miksi autot ovat lämmityksessä koko yön, jos aamulla lähdetään. Ei mene jakeluun, että se rupeaa vasta aamulla lämmittämään.
    Niistä koristeista, ne olivat kauniit, senverran kuljin siitä ohi, että näin.

    Äänestä

  • 7+11 kirjoitti:

    Tuntuu monelle vieläkin olevan uskomaton juttu, tuo ajastin. Taloyhtiössämme asennettiin kolme vuotta sitten ajastimet tolppiin. Vieläkään osa asukkaista ei usko, että auto lämpiää vasta tuota paria tuntia ennen liikkeelle lähtöä. Meiltäkin löytyy näitä valittajia, että miksi autot ovat lämmityksessä koko yön, jos aamulla lähdetään. Ei mene jakeluun, että se rupeaa vasta aamulla lämmittämään.
    Niistä koristeista, ne olivat kauniit, senverran kuljin siitä ohi, että näin.

    Älä selitä!! Varmana lämpeää valtion piikkiin kaikenpäivää!! Miksi sitten täytyy nollakeleilläkin pitää pässiä narussa, kysyn vaan??!

    Äänestä

  • pekkakoo56 kirjoitti:

    Älä selitä!! Varmana lämpeää valtion piikkiin kaikenpäivää!! Miksi sitten täytyy nollakeleilläkin pitää pässiä narussa, kysyn vaan??!

    jonkin sortin suosituksissa lukee, että auton moottori olisi hyvä esilämmittää lämpötilan ollessa 5astetta celsiusta tai sitä alempi.

    Äänestä

  • pekkakoo56 kirjoitti:

    Älä selitä!! Varmana lämpeää valtion piikkiin kaikenpäivää!! Miksi sitten täytyy nollakeleilläkin pitää pässiä narussa, kysyn vaan??!

    Sinä pässi. Minun autoni ei ole seissyt siellä koulunpihalla "narussa" valtion, eikä kaupunginkaan piikkiin koskaan.
    Puhuin Asunto-osakeyhtiöstä, jossa asun, en valtion, enkä kaupungin ylläpitämistä tolpista, vaan ihan yksityisistä lämmitystolpista. Menikö nyt jakeluun???
    Kuka autostaan välittää, lämmittää sitä myös jo 4-5 kelillä.

    Äänestä

Meillä ei työpaikalla ole kuin rajallinen määrä tolppapaikkoja. Onneksi japanilaiseni on hemmetin hyvä kylmäkäynnistyjä -30 asteessakin...

Äänestä

Mieku meen töihi ni töpselin laitan seinään ja kokopäivän piän lämmöissä, kesät talvet.
Ja kuntalaiste piikkiin hah! Ja sit mie lataan kännykänki kaupungi sähköl töissä.
Ku viel alkais lataamaan akkuakin töissä niin vois viiä sähköä kotiin mukana. Muahhaaaaha!

Äänestä
  • 80 euroa vuodessa. Kaupungille. Kallis pässi.

    Äänestä

  • maksan kirjoitti:

    80 euroa vuodessa. Kaupungille. Kallis pässi.

    maksavat pässiensä pitäjille 80 € vuodessa. Kaupunki perii. Opettajat tietenkin vievät piiiiitkillä kesälomillaankin autonsa koulun pihalle tolppahoitoon :)

    Äänestä

  • maksan kirjoitti:

    80 euroa vuodessa. Kaupungille. Kallis pässi.

    ja mie e maksa mittää... o se niiii vääri

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maailma........ kirjoitti:

Lohkolämmitin karsii bensalaskua tuntuvasti 05.12. - 17:24 (Luotu: 13:33)

Lohkolämmitin säästää hermoja ja ympäristöä.
Keskikokoluokan autolla ajava voi vähentää polttoaineenkulutusta jopa 14 prosentilla ensimmäisten 20 minuutin aikana, kun hän käyttää moottorinlämmitintä.
Esilämmitetty moottori kuluttaa jopa puolet vähemmän polttoainetta ensimmäisten ajokilometrien aikana kuin kylmänä käynnistetty moottori.VTT:ssä ja Test Center Tiililässä tehtyjen testien mukaan yksi kylmäkäynnistys kuluttaa moottoria yhtä paljon kuin vähintään 100 kilometrin ajomatka.

Auton moottorinlämmitin kannattaa ottaa käyttöön jo silloin, kun lämpötila ulkona laskee alle viiden asteen.

Lämmityksen avulla katalysaattorin toiminta tehostuu. Esilämmitys myös säästää autoa, sillä kylmäkäynnistys kuluttaa merkittävästi moottorin osia ja akkua.

Lisäksi kuljettajan on helpompi ja turvallisempi toimia liikenteessä, kun auto ja sen ikkunat eivät ole jäässä.



---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hyväksyn kaiken edellä kerrotun mutta!!!!!!!!!!!!!

En oikeen hyväksy sitä, että kaukaan koulun opet tai vastaavat pitävät autoaan lämmittimeen liitettyinä koko päivän josko lämpötila on viidessä tai nolla asteessa!

Pakkas aamuna on siinä sitten noin kymmenen autoa kuin pässit naruissaan odottamassa tuomiota.

jos olisit niin ystävällinen että kertoisit onko mun huoleni aiheeton.

Ajattelin vaan voisin vaikuttaa et ""Maailma pelastuis"".

















---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jotten ole ihan paska niin -----

KIITOS TEILLE KAUKAAN KOULUN OPEILLE JA OPISKELIJOILLE IHANISTA JOULUAIHEISISTA IKKUNA KORISTEISTANNE

On todella kivaa katseltavaa kun jouluaiheiset kuvat ovat ikkunoissanne.

KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu