Remmirähjääjä...

Minulla on 2 ja puoli vuotias kastroitu sekarotuinen uros. Ongelmana on ulkoilut, tai lähinnä muut koirat. Poika kävelee remmissä nätisti ja tottelee hienosti, mutta kun toinen koira on näköpiirissä saa meiän ukko semmosen kohtauksen että. Koirapuistossa leikkii innokkaasti muiden kanssa ja on ehkä jopa alistuva, mutta remmissä on ihan kamalaa. Tilanteet on jo niin inhottavia, että usein vaihdetaan suuntaa tms. jos mahdollista että vältettäisiin kohtaamisia. Kaikenlaisia tekniikoita on kokeiltu ja välillä ne auttavat ja välillä ei.. mitään pysyvää käytöksenmuutosta ei herkut eikä muutkaan ole saaneet aikaiseksi.
Muuten koiramme on todella ihana ja kiltti tapaus. Kovin ihmisystävällinen ja hyvä luontoinen.

Onko todella meidän lenkit aina puskissa hyppelyä. Rakastamme ulkoilua, mutta täytyy todeta, ettei kukaan perheestämme enää kovin mielellään ulkoile koiran kanssa, kun aina saa pälyillä olan taakse yms.
111087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kiinnitä siis huomiota omaan äänenkäyttöösi ja käytökseesi lähestymistilanteessa. Aloita hyvissä ajoin remmin lyhennys, tee se niin että koira ei sitä huomaa. Kerro koiralle rauhallisesti miten tulee toimia kohtaamistilanteessa(menemme suoraan, emmekä "puhu" toiselle mitään), puhu koko ajan rauhoittavasti. Kun helvetti repeää ennen, kohdalla tai jopa jälkeen kohtaamistilanteen, vie koira tyynesti ohi. Päättäväisesti ja varmasti, ja sanot korkeintaan hyi, häpeä, perkele tmv. mistä koirasi tietää että nyt meni homma överiksi.

Tämä ei toimi kerrasta eikä kahdesta(kuten ei mikään), vaan vaatii vaan toistoa toistoa ja vielä kerran toistoa ja sitä että JOKA kerta todella kiinnität huomion OMAAN toimintaasi.

Vihoviimeisiä asioita mitä kannattaa tehdä on lähteä puskia ryynäämään, namittaminen samoin jos koira on sellainen että ylipäätään namit ei kelpaa. Samoin koiran repiminen väkisten luokse kohtaamisen lähetessä ja karjuminen sekä kaikkinainen muukin hermoilu. Hermostunut omistaja=hermostunut koira.

Äänestä

lähes kaiken eli omalla käytökselläsi (tai vastaantulevan koiran omistajan) saa monesti koiran käyttätymään tuolla tavoin. Kurssilla opit lukemaan koiraasi ja kouluttamaan sitä ja mikä tahansa keino sitä on jatkettava ikuisesti, ei mikään koira opi noin vain. Ja jokaisen perheenjäsenen on toimittava samoin myös lasten ja aina, muuten koira ei voi oppia, kun välillä toimitaan tosin ja taas vaihdetaan toimintatapaa ja jokainen vähän eri tyylillä.

Äänestä

Vai remmissä rähjäämisestä huolimatta viihtyy puistossa toisten koirien kanssa...

Ettei koira vain pelkää toisia koiria >>sinun puolestasi>>, tai ole mustasukkainen/kateelline?

Äänestä
  • eikä osaa tulkita koiraansa, koira voi olla hyvinkin stressaantunut siellä koirapuistossa, mutta omistajan silmin (koska juoksentelee, menee leikkiinkutsuasentoon jne) on iloinen. Nuo merkithän eivät aina kerro iloisuudesta. Paneutuisin ehdottomasti tähän.

    Äänestä

  • että koira pelkää puolestani ja miten ihmeessä siihen voi vaikuttaa? Olen miettinyt, että koira pelkää muita koiria/kokee ne uhaksi remmissä. Ja niinkun sanoin erilaisia keinoja tähän useista koirakirjoista ym. on kokeiltu, mikään ei vaan tunnu auttavan. Menemme lenkeillä aina ihmisen ehdoilla. Vaihdetaan suuntaa, jos hermostuu/ namien kanssa siedätystä tms. Pieniä tuloksia, muttei kestäviä.

    Äänestä

  • epätoivoinen jo kirjoitti:

    että koira pelkää puolestani ja miten ihmeessä siihen voi vaikuttaa? Olen miettinyt, että koira pelkää muita koiria/kokee ne uhaksi remmissä. Ja niinkun sanoin erilaisia keinoja tähän useista koirakirjoista ym. on kokeiltu, mikään ei vaan tunnu auttavan. Menemme lenkeillä aina ihmisen ehdoilla. Vaihdetaan suuntaa, jos hermostuu/ namien kanssa siedätystä tms. Pieniä tuloksia, muttei kestäviä.

    Tarkoittaa että koira ei luota kykyysi hoitaa mahdollisia ongelmia ja siksi päättänyt olla sinun uskollinen apulaisesi ja suojelijasi. Jos jatkuvasti vain pakenet mahdollisia ongelmia tai yrität kääntää huomion muualle lähestyvästä vaaratekijästä lykkämällä namia lärviin se katsoo että olet kykenemätön johtamaan laumaasi turvallisesti elämän karikkoisilla vesillä.
    Niinpä teillä on ainakin tässä nimenomaisessa tilanteessa johtajuusasema päässyt kääntymään päälaelleen. Kuten muutamalla tuhannella muullakin koirakolla tässä maassa.

    Lue vielä kerran ajatuksella tuo ensimmäinen vastaus jonka ketjuun sait. Siinä on ongelmanratkaisun siemen.

    Äänestä

Meillä jo edesmennyt sekarotuinen narttukoiramme oli samanlainen. Se oli kuin unelma, totteli aina ja oli tosi lutunen, kunnes lähistölle ilmaantui toinen koira. Silloin alkoi kamala räyhäys ja remmissä riutominen- Kokeilimme koirakoulua, mutta jouduimme lopettamaan, kun pimu riehui sielläkin. Yritimme erilaisia koulutustekniikoita, mutta turhaan. Lenkkeilyt olivat rasittavia, kun koko ajan itse pelkäsi seuraavaa vastaantulijaa.
Sitten eräänä kauniina kertana, koiramme ollessa n.5-vuotias, sen nähtyä vastaantulevan koiran, juuri kun se alkoi remuamaan, sanoin rauhallisesti "-Ssshh." Koirapa hämmästyi ja just samalla hetkellä kehuin sen maasta taivaaseen! Toinen koira ohitti meidät kehumisen aikana eikä meidän pimu sanonut mitään. Sen jälkeen suhisimme aina kun huomasimme toisen koiran ja pimun ihmetellessä, et mitäs tuo oikein tuossa sihisee, kehuimme sen ja niin ohitukset alkoivat sujua. En tiedä tepsiikö kaikkiin koiriin, mutta jos päätät kokeilla niin muista et ajoituksella on tässä iso merkitys- Sihinä just ennen kun koira aloittaa kailotuksensa ja sitten kehut kun se hämmästyksestä hiljenee ;)

Äänestä

Meillä on ollut samanlaisia ongelmia ja on vieläkin, mutta välillä jo helpottaa. Parhaiten meidän narttuun on tehonnut toiseen koiraan etäisyyden ottaminen esim. tien puolen vaihto tms. ja olla itse koiran ja vastaantulijan välissä. Sitten vaan painelen vauhdilla ohi ja puhun koiralle leppoisasti. Jos etäisyyden ottaminen ei onnistu suht helposti niin olen vaan jäänyt itse koiran eteen, silloin se yleensä yrittää murista ja hyppiä, pidän vaan koiran paikallaan niin kauan kuin on taas neljällä jalalla ja jatkan matkaa, ihan kuin toista koiraa ei olisikaan. Tuo oma fiilis tosiaan ratkaisee aika paljon, välillä kun palaa itelläkin hihat niin koirakin tuntuu räjähtävän käsiin (näyttää myös ulkopuoliselle katsojalle siistimmälle kun edes toinen saa pidettyä tunteensa kurissa ;)), mutta kun on itse rauhallinen niin koirakin monesti lähtee siihen mukaan ja huomaa olevansa hiukan hömelö.

Muistathan muuten, että remmirähjääjän kanssa ei ikinä mennä tervehtimään muita koiria hihnassa. Jos joku pyrkii lähestymään niin sano että koulutus on kesken ja ette tutustele hihnassa. Koirapuistossa käyntiäkin kannattaa miettiä, jos sielä on käytävä ehkä voisitte käydä sielä vain kahden tai vain muutaman koiran kanssa? Alistuvaisuus puistossa voi kertoa koirasi pelosta muita kohtaan. Tsemppiä! Saman ongelman kanssa painii todella moni muukin, et tosiaan ole yksin.

Äänestä
  • Juu no yksi keino on että kun koira tulee vastaan otat rennosti. Et kiinnitä vastaantulevaan koiraan huomiota vaan kävelet eteenpäin ja kättäydyt kuin mitään ei olisi siellä edessä. Elikkäs kun koira tulee vastaan ja teitää että oma turre alkaa räksyttää sitä jännittyy ja ottaa koiran piuhan tiukalle viereen. Koira tietysti tajuaa että hei omistaja jännittää ja sitä ehkä pelottaa joten koira alkaa haukkua vast.tulevalle koiralle. Joten kun kävelet 'kohdetta' kohti älä katso sinne suuntaan ja anna koiran mennä löysällä piuhalla. Vasta kun olette koiran kohdalla kiristä piuhaa (jos koira taipuvainen hyökkäämään toista koiraa kohti, usein on) ja jatka matkaa ihan hiljaa. Ja vedät koiran mukana. Sitten ihan taas tavalliseen kävelyyn. Eli otat tilanteen rennosti. Niin koira alkaa tajuta, että 'Hei eihän tässä miitään vaaraa/pelottavaa/uhkaa ole.' Tämä tietysti vaatii toistoa, toistoa ja vielä enemmän toistoa. Ja sitä enemmän koulutusta koiralle mitä vanhempi. Koiranne on 2 ja puol. Kyllä siinä kestää mutta pitää muistaa kouluttaa koiraa ja olla kärsivällinen. :D

    Äänestä

  • Milberry kirjoitti:

    Juu no yksi keino on että kun koira tulee vastaan otat rennosti. Et kiinnitä vastaantulevaan koiraan huomiota vaan kävelet eteenpäin ja kättäydyt kuin mitään ei olisi siellä edessä. Elikkäs kun koira tulee vastaan ja teitää että oma turre alkaa räksyttää sitä jännittyy ja ottaa koiran piuhan tiukalle viereen. Koira tietysti tajuaa että hei omistaja jännittää ja sitä ehkä pelottaa joten koira alkaa haukkua vast.tulevalle koiralle. Joten kun kävelet 'kohdetta' kohti älä katso sinne suuntaan ja anna koiran mennä löysällä piuhalla. Vasta kun olette koiran kohdalla kiristä piuhaa (jos koira taipuvainen hyökkäämään toista koiraa kohti, usein on) ja jatka matkaa ihan hiljaa. Ja vedät koiran mukana. Sitten ihan taas tavalliseen kävelyyn. Eli otat tilanteen rennosti. Niin koira alkaa tajuta, että 'Hei eihän tässä miitään vaaraa/pelottavaa/uhkaa ole.' Tämä tietysti vaatii toistoa, toistoa ja vielä enemmän toistoa. Ja sitä enemmän koulutusta koiralle mitä vanhempi. Koiranne on 2 ja puol. Kyllä siinä kestää mutta pitää muistaa kouluttaa koiraa ja olla kärsivällinen. :D

    Meilläkin remmirähjä-narttu, jonka kanssa yritin tota rentona menoa. Omasta mielestäni olin tosi rento, mutta koirapa ampaisi silti räyhäämään ja kun hihna oli vielä löysällä, niin sehän pääsi ihan vastaantulijan kuonon eteen. Nykyisin ei sitten omat hermot enää kestä tuota metodia, sillä joka kerta pelkään sen taas pimahtavan.

    Vaihdan vaan suosiolla suuntaa tai kadun toiselle puolelle, sillä en ilmeisestikään osaa noita fiksuja keinoja toteuttaa. Onneksi nartullani on kavereitakin, joiden kanssa voi nuuhkasut vaihtaa tai leikkiä koirapuistossa. Vieraat koirat tai jo tutuksi tulleet "vihamiehet" kierrämme kaukaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen jo kirjoitti:

Minulla on 2 ja puoli vuotias kastroitu sekarotuinen uros. Ongelmana on ulkoilut, tai lähinnä muut koirat. Poika kävelee remmissä nätisti ja tottelee hienosti, mutta kun toinen koira on näköpiirissä saa meiän ukko semmosen kohtauksen että. Koirapuistossa leikkii innokkaasti muiden kanssa ja on ehkä jopa alistuva, mutta remmissä on ihan kamalaa. Tilanteet on jo niin inhottavia, että usein vaihdetaan suuntaa tms. jos mahdollista että vältettäisiin kohtaamisia. Kaikenlaisia tekniikoita on kokeiltu ja välillä ne auttavat ja välillä ei.. mitään pysyvää käytöksenmuutosta ei herkut eikä muutkaan ole saaneet aikaiseksi.
Muuten koiramme on todella ihana ja kiltti tapaus. Kovin ihmisystävällinen ja hyvä luontoinen.

Onko todella meidän lenkit aina puskissa hyppelyä. Rakastamme ulkoilua, mutta täytyy todeta, ettei kukaan perheestämme enää kovin mielellään ulkoile koiran kanssa, kun aina saa pälyillä olan taakse yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu