Vallankaappaus?

Männä viikolla, kun Suomi valmistautui itsenäisyyspäivän viettoon, tapahtui täällä veretön vallankaappaus.
Pääministeri Matti Vanhanen julistautui yksipuolisesti ylimmän vallan haltijaksi ja tasavallan presidentti Tarja Halonen siirrettiin ikään kuin syrjään nolosti ja häpeilemättä.
Näin toteutui kirjojen kirjan kehotus "nainen vaietkoon seurakunnassa".
Kansalaisia hämättiin ja harhautettiin perusteellisesti, kun mielipidetiedustelut kertovat, että kaappaus on hyväksytty.
Nyt jää nähtäväksi kumpi vallantavoittelijoista kättelee vieraat tänä iltana linnan juhliin?
On se aika veijari tämä Matti Vanhanen. Muutamia viikkoja sitten hän oli tosi kusessa vaalirahakohun vuoksi, mutta nyt taas kunkkuna tunkiolla.
Näin Kepu jatkaa diktaattoriperinnettä, jonka UKK aloitti 1956.
13301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Etköhän nyt ihan pikkusen suurennellut asiaa?

Etkö ymmärtänyt mistä oli kyse kun nyt käännät päälaelleen kaiken taidat olla entinen puolue päällikkö sillä oli tuo asia hallussa.

Tarja on teettänyt uuden 'förkkelin' iltaa varten ja sitä nyt pruuvataan suurella työllä,,,mihin korkeuteen se kuuluu tulla, että kaikista kanteista otetusta kuvista tulee näkyviin.

Äänestä
  • että Lissabonin sopimus ohittaa Suomen perustuslain! Ja me vaan toitotamme itsenäisyydestä! Meitähän viedään kun pässiä narussa!

    Äänestä

  • entinen puolue päällikkö, sanoo kukkahame. Eiköhän pysytellä viestien sisällössä eikä aleta leimakirveiksi.

    Äänestä

  • olla. kirjoitti:

    entinen puolue päällikkö, sanoo kukkahame. Eiköhän pysytellä viestien sisällössä eikä aleta leimakirveiksi.

    Kun luet tuon aloituksen, eikö siinäkin leimakirves heilu..??

    Palstapoliisi on puolueellinen

    Äänestä

että miehestä on moneksi, muistellaanpas ruotsin kuningasta
valtaa ei ole oikein mihinkään, ei täällä sen ihmeempää olisi.

Olen Niinistön kanssa samaa mieltä että, ei me tarvita pressaa
ollenkaan, (kalliita ylläpidettäviä) loppuisi siltäkin osin rahankulutus
jäisi tämänkin päivän juhlat historiaan.

Äänestä
  • Niinistöhän tarkoitti jos presidentiltä viedään valta,silloin ei presidenttiä tarvita.

    Niinistö on suosikki seuraavaksi pressaksi, ei varmaan ala ehdokkaaksi jos valta viedään.

    Äänestä

  • s0ss kirjoitti:

    Niinistöhän tarkoitti jos presidentiltä viedään valta,silloin ei presidenttiä tarvita.

    Niinistö on suosikki seuraavaksi pressaksi, ei varmaan ala ehdokkaaksi jos valta viedään.

    Jos Niinistö onkin suosikki ja häntä halutaan äänestyslistalle on vielä kaksi vaihtoehtoa, äänestääkö kansa häntä ja ennen kaikkea suostuuko hän, olen kuullut hänen mielipiteitään asiasta ne eivät ole sitä että hän olisi lähdössä 'kisaan'.
    Tarja on aivan tahallaan tämä järjestänyt sos demien kanssa, eräänlainen porukka näyte heidän halustaan ja vallanhimostaan.
    Onko EUssa montakin maata missä on kaksi edustajaa kokouksissa, eipä taida olla?
    Nyt meneekin joulun alus eduskunnassa tuon typerän asian selvittelyssä, eihän meillä kai tärkeämpiä olekkaan.

    Huomenta kuitenkin Kaikille!
    1 5 ei ole 6..

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Taitaa perustulaissamme olla sellainen maininta, että presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa j.n.e.
    Lissabonin sopimus on ylittämässä Suomen perustuslain.
    Herää kysymys, miten itsenäinen Suomi enää on.

    Äänestä

  • o1l123o7 kirjoitti:

    Taitaa perustulaissamme olla sellainen maininta, että presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa j.n.e.
    Lissabonin sopimus on ylittämässä Suomen perustuslain.
    Herää kysymys, miten itsenäinen Suomi enää on.

    Olen kuullut parikin sellaista kannanottoa lainoppineita radiosta että se on pääministerien kokous, on tainnut Tarjalle kutenkin tulla se sos dem taas ajatuksiin, kiusa se on pieninkin kiusa.

    Äänestä

  • selviää aikanaan kirjoitti:

    Olen kuullut parikin sellaista kannanottoa lainoppineita radiosta että se on pääministerien kokous, on tainnut Tarjalle kutenkin tulla se sos dem taas ajatuksiin, kiusa se on pieninkin kiusa.

    mielestä varmaan hyvä ratkaisu, mutta tuo vallan pakko-otto ilman sopua saattaa aiheuttaa sen, että perustuslain muutos saadaan aikaan vasta josku 2020 luvulla jos silloinkaan.

    Äänestä

  • 20+40= kirjoitti:

    mielestä varmaan hyvä ratkaisu, mutta tuo vallan pakko-otto ilman sopua saattaa aiheuttaa sen, että perustuslain muutos saadaan aikaan vasta josku 2020 luvulla jos silloinkaan.

    Miksi et kirjoittanut perusteluita kun olet perillä noista asioista, ja en minä sitä vallankaappauksena pidä eikä varmaan moni muukaan, siitä on vaan media kärjistänyt että tulisi heillekin ajankohtaisohjelmiin tiukkoja keskusteluita.
    Eräs entinen sos dem kansan edustaja arvoltaan lakitieteen tohtori otti saman kannan kuin MV, Heinäluoma nyt puhuu tässäkin asiassa puuta ja heinää.
    Mikä tuossa niin kauheasti nostattaa mieltä sellaisilla ihmisillä joille se ei edes tuota mitään haittaa, voihan sinne mennä vaikka se rintava Tukiainen, voisi saada suomalaisille mieluista tuomista kokouksesta.
    Kävihän Cicciolina aikoinaan meidän Arkadian kadun kukkulatalossa, ja sai miehet pidättämään henkeä, nyt tunnetaan Italiasta vain Berlusconi, ja ikävät huomautuksen meidän ruuasta.

    Äänestä

  • Huokausss kirjoitti:

    Huokaukselle voin vääntää asian rautalangasta.
    Otsikko "vallankaappaus" oli tietenkin provokatiivinen ja leikkimielinen.
    Ei pidä ottaa kaikkia asioita niin haudan vakavasti.
    Ihan oikeasti kysymyksessä oli "laittoman" tilan lopettaminen.
    Tarja Halonen nimittäin jatkoi sitä "laitonta" tilaa, jonka Martti Ahtisaari aloitti, kun peruslakia korjattiin vuonna 2000 vastaamaan paremmin EU-aikaa.
    Se että Matti Vanhanen teki sen tökerösti ja Tarjaa hieman loukaten, oli toinen juttu.
    Nyt uudessa tilanteessa presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa, kuten perustuslaki edellyttää, UTVA:ssa eli ulko -ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, jossa käsitellään ja päätetään kaikki ulko -ja turvallisuuspolitiikan asiat. Myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunta vaikuttaa kaikkiin ulkopoliittisiin päätöksiin, joten koko valtiojohtomme on aina mukana päätöksen teossa.
    Se, että pääministeri edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa on vain muotoseikka.
    Itse päätöksen teko tehdään Suomessa. On siis lähes yhdentekevää, kuka toimii postinkantajana EU:n ja Suomen välillä.

    Äänestä

Fingerporillisesta kärpässienipitoista taikajuomaa lankesin loveen. Ja katso. Näkyjen maailma pelmahti hämärähkö-oloiseen marraskuun iltaan.
Näin pitkän Matin ilmeen 2011 eduskuntavaalien tuloshuuman jälkeisissä tunnelmissa. Kuten tropittomatkin eräin tahoin tietävät myös kokoomus pettää aina.

Nyt kok. hekottelee virtuaaliseen partaansa; ans kattoo Nurmijärven mies...mikä on tilanne em. vaalien jälkeen. Nehän voittaaa kok.. Siitä puolueesta valitaan myös pääministeri. Näin Suomessa tapana.

Ja katso. Kansanedustajan duuni tuntuu turhauttavalta seuraavan hallituksen kokoonpanossa. Kärsimys-indeksi on niin näyttävä, että keskustan pakastevirkakaapista löytyy kuin 'sattumalta'
johtajan paikka Matille. Seuraa eskoaho-dejavuu, vai mikä se on.

No ei sii mittää - elämä jatkuu auvoisena. Johtajan uuden tammipuisen pöydän takaa 'silmä katsoo nyt tarkemmin'. Loppujen lopuksi se kokoomuksen 'kiilapoikana' olo niin hääppöistä oikeasti ollutkaan.

Pressanvallalta-oikeuksien korkkaaminen tuntui t o s i h y v ä l t ä - aikansa, mutta se kannatti elää.

Olikohan kellee jäänyt vaikka männävuotisten kärpässienisatojen ylijäämää? Voitais asiasta keskustella!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tasavaltalainen kirjoitti:

Männä viikolla, kun Suomi valmistautui itsenäisyyspäivän viettoon, tapahtui täällä veretön vallankaappaus.
Pääministeri Matti Vanhanen julistautui yksipuolisesti ylimmän vallan haltijaksi ja tasavallan presidentti Tarja Halonen siirrettiin ikään kuin syrjään nolosti ja häpeilemättä.
Näin toteutui kirjojen kirjan kehotus "nainen vaietkoon seurakunnassa".
Kansalaisia hämättiin ja harhautettiin perusteellisesti, kun mielipidetiedustelut kertovat, että kaappaus on hyväksytty.
Nyt jää nähtäväksi kumpi vallantavoittelijoista kättelee vieraat tänä iltana linnan juhliin?
On se aika veijari tämä Matti Vanhanen. Muutamia viikkoja sitten hän oli tosi kusessa vaalirahakohun vuoksi, mutta nyt taas kunkkuna tunkiolla.
Näin Kepu jatkaa diktaattoriperinnettä, jonka UKK aloitti 1956.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu