40 vuotta sitten,

ajatella,kokonainen ihmisikä jo sinällään.
Eräs Itsenäisyyspäivän aamu. Pakkasta ainakin 25-30 astetta.Sotilaat kasarmeilla valmistautuvat aamun hiljaa valjetessa paraatiin pienen kaupungin torille Pohjois-Suomessa. Samoin sotilaitten perheet. Kävely lasten kanssa kirpeässä pakkasessa kolmen kilometrin matka, panssarit ja muut sotilasajoneuvot vyöryvät ohitse.
Lapset pyntätty lämpimästi,huopikkaat jalassa.
Miten lie se aamu 40 vuotta sitten tänään mielessä, keräytyihän näitä "paraatien katselmuksia" peräti kolmisenkymmentä.
Tänä aamuna ja nyt aamun sinisellä hetkellä ulkona aamulyhtykynttilä vielä lepattelee.

Harvemmin luettu Yrjö Jylhän, voimakkaan "sotarunoilijan" ja itse henkisesti sotaan menehtyneen runo

Kohtaus metsässä.

Kiväärinpiippu ja silmää kaksi
sua väijyvät rävähtämättä,
sinä surmanliekin laukaisijaksi
kohotat kättä.

Vain silmänräpäys,hyytävä hetki
ja pitkä kuin iänkaikkisuus;
joko päättyy sult´elon partioretki,
joko metsään maatuvat luus?

On hällä oikeus tappaa, ja sulla-
mut mistä saitte sen oikeuden?
Ei voi hän vieraaksi majaas tulla;
hän on vihollinen.

Et tiedä,ken on hän, mistä,
et tiedä hänestä muuta,
kuin että käy joku ihmisistä
päin pistoolinsuuta.

Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
Vain toinen muistelemaan jäi sitä,
ja toista jossakin kaivataan.
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä ole tuollaisia kokemuksia,kun ei ollut samanlaista elämää,kuin sinulla.. Kai se meni kotona,lasten kanssa,olivat vielä aika pieniä silloin.. TV:stä katselimme ohjelmaa.. Silloin vielä näytettiin jotain Itsenäisyyspäivään liittyvää,heti aamusta..Nykyään ei ole mitään sellaista enää.. Tuntematon sotilas näytetään kuitenkin..Klo 18.00 sytytimme,sinivalkoiset kynttilät,ikkunalaudalle..ja keskityimme katselemaan Linnan juhlia.. Minulla,kun on vain tyttäriä,niin katselivat ,mielenkiinnolla,millaisia vaatteita naisilla oli päällään, ja jotkut olivat oikein kauniita ja ihanan värisiä..Siis, se jatkuu samanlaisena,vuodesta toiseen..Ehkä tein parempaa ruokaa,kuin arkena ja jäätelöä jälkiruuaksi.. Mies yleensä lähti kaupungille katsomaan ihmisiä,kuten hän aina sanoi mennessään.. parasta, tosi-elokuvaa..Minä olin lasten kanssa kotona..Mukavastihan,kaikki meni.
Toivon,että kaikilla on tänäänkin,ihana päivä! t.Irkku

Äänestä
  • Itsenäisyyspäivä ei merkitse yhä levenevän elintasokuilun köyhällä alueella eläviä suomalaisia. YLE-radion puolella Heikki Hursti sanoi, että ruoka-avustettavien määrä on lisääntynyt sadoilla tänäkin vuonna.

    Osa vähäosaisemmista on jäänyt 'nopen osille' ilman omaa syytään. Työpaikka on mennyt alta tai terveys reistailee. On myös elämäntapasyrjäytyneitä.
    Me tavikset ja maanhiljaiset olemme oppineet elämään suu säkkiä myöten. Meille riittää kun on asunto, pieni posa ruoan ja laskujen maksamiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7759675 kirjoitti:

ajatella,kokonainen ihmisikä jo sinällään.
Eräs Itsenäisyyspäivän aamu. Pakkasta ainakin 25-30 astetta.Sotilaat kasarmeilla valmistautuvat aamun hiljaa valjetessa paraatiin pienen kaupungin torille Pohjois-Suomessa. Samoin sotilaitten perheet. Kävely lasten kanssa kirpeässä pakkasessa kolmen kilometrin matka, panssarit ja muut sotilasajoneuvot vyöryvät ohitse.
Lapset pyntätty lämpimästi,huopikkaat jalassa.
Miten lie se aamu 40 vuotta sitten tänään mielessä, keräytyihän näitä "paraatien katselmuksia" peräti kolmisenkymmentä.
Tänä aamuna ja nyt aamun sinisellä hetkellä ulkona aamulyhtykynttilä vielä lepattelee.

Harvemmin luettu Yrjö Jylhän, voimakkaan "sotarunoilijan" ja itse henkisesti sotaan menehtyneen runo

Kohtaus metsässä.

Kiväärinpiippu ja silmää kaksi
sua väijyvät rävähtämättä,
sinä surmanliekin laukaisijaksi
kohotat kättä.

Vain silmänräpäys,hyytävä hetki
ja pitkä kuin iänkaikkisuus;
joko päättyy sult´elon partioretki,
joko metsään maatuvat luus?

On hällä oikeus tappaa, ja sulla-
mut mistä saitte sen oikeuden?
Ei voi hän vieraaksi majaas tulla;
hän on vihollinen.

Et tiedä,ken on hän, mistä,
et tiedä hänestä muuta,
kuin että käy joku ihmisistä
päin pistoolinsuuta.

Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
Vain toinen muistelemaan jäi sitä,
ja toista jossakin kaivataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu