Piipahdin naapuripalstalla, missä oli pari mielenkiintoista kommenttia viineistä. En väitä olevani mikään viinitieteitten asiantuntija, mutta nautin mielelläni hyvän ruuan kanssa hyvää viiniä. Pöydässä on tietysti aina myös vettä. Viinin kerrottiin olevan pahanhajuista ja yliarvostettua moskaa. Tjaah... Onkohan Sotiksella vamma sivistyksessä, kun en ymmärrä, että viskikin on paremaa, kuin viini. Tai sitten vikaa hajuaistissa. Minusta viini tuoksuu hyvältä, en halua tästä sen kummemmin opponoida, makuja on tietysti monia ja kaikki yhtä arvokkaita. Ja Cavakin kuulemma on myrkkyä aivoille tjtn. Voihan Wilson, tällä kulutuksella Sotiksen pitäisi olla jo neurologisesti sairas, mutta kun ei. Cava kivana aurinkoisena kello viiden iltapäivähetkenä lomilla on oiva potku iltaan. Niin ja tietysti kaikissa soveltuvissa käänteissä, kun on syytä juhlaan. Uudenvuoden aattona vetäistään Mr. Sotiksen kanssa Puertossa hääpäivä-Cavat senkin uhalla, että ollaan pian seniilejä ja dementoituneita.
Viinikokemuksista ei palstalla kauheasti olla juteltu ja aihe sopinee hyvin juhlapäivään. Ookke kertoi laittavansa silakkalaatikkoa; itselläni on ruokapalstalta poimittu silakkaohje - pistin juuri myöhemmin paistettavat silakat marinoitumaan kerma-dijonsinappilitkuun. Sitten vaan pannulle ruisjauhokuorrutuksella. Ja tarjolla on hyvää valkoviiniä, kun espanjalaista ei nyt ole kotona, pitänee tyytyä italialaiseen, joka saa kelvata myös itsenäisyyden päivän maljoihin. Noh, ehkä yksi glögi sallitaan lämmikkeeksi. Sekin on perskutarallaa viinipohjaista, mutta menkööt.
Viinikokemuksista ei palstalla kauheasti olla juteltu ja aihe sopinee hyvin juhlapäivään. Ookke kertoi laittavansa silakkalaatikkoa; itselläni on ruokapalstalta poimittu silakkaohje - pistin juuri myöhemmin paistettavat silakat marinoitumaan kerma-dijonsinappilitkuun. Sitten vaan pannulle ruisjauhokuorrutuksella. Ja tarjolla on hyvää valkoviiniä, kun espanjalaista ei nyt ole kotona, pitänee tyytyä italialaiseen, joka saa kelvata myös itsenäisyyden päivän maljoihin. Noh, ehkä yksi glögi sallitaan lämmikkeeksi. Sekin on perskutarallaa viinipohjaista, mutta menkööt.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle, kuin toki myös kaikille palstalaisille!!
Viineistä en ole oikea ihminen puhumaan, kun en todellakaan eroita hyvää huonosta tai kallista halvasta. Oma suu se sanoo että mistä tykkään ja mistä en, mutta kyllähän se ei-niin-hyväkin menee kurkusta alas mukisematta, kun en koskaan mitään kalliita vuosikertaviinejä ole oppinut juomaan.
Reissussa tykkään juoda liharuuan kanssa tintoa, ja yleensä se on joko Sangre de Toro´a tai sitten talonviiniä joka parhaimmillaan on oikein hyvää ja pahimmillaan silkkaa vedellä jatkettua etikkaa. Mutta näköjään etikkakin menee, sillä ainoastaan kerran olen reklamoinut viinistä kun se oli juotavaksi kelpaamatonta, jopa tälläisen maallikon mielestä, eli Cruzissa ravintola Copenhaguessa. Saatiin sitten tilalle hyvää olutta!
Kuivasta valkoviinistä tykkäisin tosi paljon, mutta kun tuo ukko ei sitä suuhunsa pistä, niin aika harvinaista herkkua se itselle on, varsinkin kun tosiaan olen oluen ystävä ja sitä tulee useimmiten tilattua.
Cava on ehdottomasti lempijuomiani, ja hotellin jääkaapissa mulla on aina jokunen miniputeli sitä laatua. Niin, ukko ei suostu kuohuvaakaan juomaan kun saa siitä kuulemma päänsäryn. No eipä hätiä mittään, jääpihän sitten enemmän minulle!
Tänään meidän perheen "juhlaillallisilla" on tarjolla makaronilaatikkoa ja espanjalaista punaviiniä. Luultavasti tinto on vasta jälkiruokana.. Vaikka olen kerran tilannut tintoa myös katkarapumunakkaan kanssa ja hyvää oli. Hyvä oli myös tarjoilijan ilme tilauksen vastaanottaessaan ;))
Olipa unohtua... Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle ja kaikille palstaa seuraaville.
Eihän noissa viinihommissa ole oikeaa tai väärää valintaa, jokainen juo sitä, minkä parhaaksi katsoo. Rosadot ovat siitä kivoja, että ne menevät läpi koko aterian ja ovat kevyitä sekä raikkaita. Suosikkini tällä saralla on Torres de Casta rosado, kuten olen aiemminkin tainnut kertoa. Talon viinit joko kannussa tai yhä useammin nykyään pulloina on ihan hyvä valinta.
Moni kertoo saavansa migreenioireita, mm. äitini, erityisesti tintosta. Vaikka itse olen tohon vihulaiseen taipuvainen, ei ole minulle aiheuttanut ongelmia. Pikemminkin sitten väkevien puolella GT joskus, vaikka se on liki ainut mitä siinä sarjassa ilkeän juoda. Noh, joku brandy, kuten Torres, menettelee yömyssynä.
Minulla on heti alkuviikon ruokalistalla kunnon lihamakaronilaatikko, jota meillä laitetaan n. kerran parissa viikossa. Erityisesti perheen miesväen herkkua. Arkioloissa tarjolla on kivennäisvettä, jonka muuten yksi tv-kokki kertoi edistävän ruuansulatusta...
Jaaha, nyt syömään, keittiöstä tulee ihana (?) silakan tuoksu, joten ei kun kiinni!
Terkkuja, Sotis
Cava on kertakaikkisen ihanaa juomaa, nyt lomaillessamme Puerto de la Cruzissa ostimme Cava Rosadoa ja voi miten miellyttävä maku. No niinkuin tuolla toisella palstalla olikin puhetta että vaikuttaa aivojen toimintaan, saattaapi olla tai ei, mistä sitä tietää kun aivot toimivat miten toimivat kenenkin mielestä.
Miten onkaan ihanaa parvekkeella ottaa lasilliset "teeaikaan". Cava on myös mitä mainioin ruokajuoma, alkuruuista jälkiruokien kanssa sopivaa, näin jotkut asiantuntiat ovat suositelleet, Cavaa käytämme myös mielellämme esim. juuri lomailessamme ruokajuomana.
Cavahan valmistetaan samalla menetelmällä kuin champanja ja jotkut ovat sitä mieltä että kunnon cava vie voiton champanjasta, sitä en tiedä kun harvoin champanjaa ostelemme, joskus keltaista leskeä johonkin tärkeään juhlaan, ei paljon muuten. Cava on kohtuuhintaistakin kaiken lisäksi. Mainitakseni vielä hinnan joka tuolla Cava rosadolla oli 2.99€ puteli, siis iso pullo! Kokeilkaa ketkä siellä lomailette, hyvää on. Toki kalliimpihintaisia löytyy ja tosi hyviä mutta suosittelen kuitenkin, silläkin uhalla että vaikuttaa aivojen toimintaan.
Cava rosadoa en ole tullut maistaneeksi, vaikka muuten rose-viineistä tykkään kovasti; tulee testattavaksi lähiviikkoina!
Moni on puhunut juuri tuosta shamppanjamenetelmän ainutlaatuisuudesta ja laadun tasosta verrattuna aitoon. Toki juuri Keltainen leski, jota joskus on firman juhlissa saanut ja pari kertaa lahjaksikin, on mainio juoma sekin.
No eipä ollut hinnalla pilattu se Cava rosado. Pitänee pyörähtää heti ensimmäisenä päivänä marketissa, muistan nimittäin aiemmilta vuosilta, että Uuden vuoden aikaan Cavan kysyntä on huikea ja parhaat kohtuuhintaiset tuotteet viedään käsistä.
Tuli mieleen ettei ihan näin paljon nautittu juhlajuomaa, vaikka kovasti ylistinkin sitä.
Tämä "näytelmä" esitettiin Hotelli Bonantzassa eräänä iltana, johon emme valitettavasti päässeet, tuttumme kävivät siellä katsomasa. Me katsoimme siellä eräänä iltana flamenco esitystä joka oli myös hyvä mutta tämä oli ollut tosi hauska siellä esitettynä.
http://www.youtube.com/watch?v=NDqD0Dz_J-M
Täällä kun valvon niin aloin katsomaan valokuvista josko tuosta cava juomasta olisi joku kuva sattunut tulleeksi ja siinähän se, nimi: Cava - Castellblanch Rosado dulce, saattaa olla että on puolimakeaakin mutta tässä oli merkintä dulce.
Pistin merkin muistilistalle. Nauroin aivan katketakseni sitä videota, olipa mainio.
Yleensä cavoista löytyy myös seco tai semiseco, mutta katsellaan. Kaikki käy...
Rondell'in Oro cavaa. Maksoi vuosi sitten Inglesissä noin 3,25 pullo. Ei mielestäni liian makea.
Toinen hyvä Freixenetin musta brut tai sama musta semi seco. Jälkimmäistä ei Suomesta saa.
Valkoviineistä mielestäni kokeilemisen arvoinen on Faustino VII ja siitä harvinaisempi semi seco.
Oikein hieno ja kuiva valkoviini olisi Caliziasta kotoisin oleva Albariño, jota en edes San Fernandon kaupoista oli löytänyt. Puertossa saattaisi olla. Taitavat kanarialaiset tykätä makeammista juomista.
Punkkuna Faustino on myös hyvää.
Kuukauden päästä lähdetään maistelemaan punaviinejä. harmi vaan kun ei tahdo muistaa kaikkia hyviä merkkejä.
Kuivia sherryjä Kanarialla on heikohko lajitelma. Eivät oikein siellä niitä arvosta. Niin erilainen Kanaria on mantereeseen verrattuna.
Olimme vuosi sitten tuttavien kanssa syömässä Inglesin ehkä yhdessä kuuluisimmista tapaspaikoista ja sieltä ei kuivaa sherryä löytynyt lainkaan. Sama tilanne oli kaksi vuotta sitten ja silloin omistaja lupasi, että seuraavalla kerralla kun tulet, heillä sitä on. No ei tietenkää muistanut ja ehkä se juoma ei häntä mitenkään kiinnostanutkaan.
Paikan nimi on Tango ja se sijaitsee ent. Berrystä tultaessa postia kohti oikealla ennen postin risteystä viimeisen talon alakerrassa. Omistajat ovat espanjalaisia samoin kokit. Tarjoilijatytöt kylläkin kaikki ruotsalaisia. Hieman kallis paikka, mutta kokeilemisen arvoinen.
Ja nimenomaan rutikuiva on meitsin lemppari, mutta äiteen kanssa juodaan sitten keltaista (tjtn) eli puolikuivaa.
Faustino on tuttu punkkuna, ja espanjassa asustava kaverinikin siitä tykkää, tosin nimenomaan siitä kalliimmasta versiosta jonka järjestysnumeroa en nyt tietenkään muista. Itse harrastan vain halpisversiota jota alkostakin saa.
Sherrystäkin pidän, ja senkin suhteen olen enemmänkin kuivan kuin makean ystävä. Ja tästä ontuva aasinsilta portviiniin joka on MUST juustojen kanssa! Yhdistelmä vie kielenkin mennessään!!!
"Dinner for one", eli "illallinen yhdelle" on perinteinen UV´n ohjelma jota on katsottu jo monen monena vuonna, ja silti se jaksaa naurattaa aina vain. Toivottavasti tulevanakin UV´n aattona tuo ohjelma telkusta tulee, sillä pitäähän perinteitä vaalia!! Toinen mitä kaipailen on "The Joulukalenteri", mutta eipä sitä ainakaan tänä vuonna nähdä :((
Myös Puerto de la Cruzissa jälkkäriviini Torresin Moscatel Oro maistui mukavalta tosin pikkaraisesti vaan kun on niin makeaa, mutta hyvää. Marketista puolikkaan pullo maksoi 6,50€ Ron Miel cocal on kuulemma paikallisten käyttämä flunssalääke ja sekin on kaffettelussa mukava piristäjä.
Anna de Codorníu Brut Reserve cava on myös oikein hyvää ja edullista ainakin olettaisin kun sitä tarjoiltiin San Felipe hotelissa AI:ssä.
Masaru hotellissa koimme tarjoilussa oudon tavan, viinipullo kun tuotiin pöytään se vaivauduttiin vain aukaisemaan. Sellaista en ole aiemmin kokenut mutta ihan kaikille asiakkaille toivat pullon ja pelkkä avaus, ei kaatoa lasiin. Monet ihmettelivät Masarun ravintolapalveluiden alkeellisuutta. Kyllä palveluissa on eroja, en valita ettenkö itse saisi viiniäni kaadettua lasiin, mutta siihen nyt on vaan ravintoloissa tottunut. Arvata saattaa kasvoiko tippikassa tarjoilijoilla.
Kiitos viinivinkeistä masa11, pitääpä laittaa muistiin!
Cavoista juuri Rondell on tutuin, Freixnetiäkin on kokeiltu. Punaviinien hinta-laatusuhteeltaan aatelia on nimenomaan Faustino. Useimmiten tulee jo monta kertaa todettuna lomalla juotua Torres de Casta rosadoa, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Se oli pari kesää sitten kausijuomana Suomessa, mutta sen jälkeen ei ole näkynyt. Muutenhan espanjalaisten (tosin mantereelta) viinien valikoima täkäläisessä alkossa on aika hyvä.
Sherry on vallan retrojuomaa tällä hetkellä. Varaan itselleni iltapäivästä aikaa, jotta voin katsoa vanhaa laadukasta brittisarjaa "Kahden kerroksen väkeä". Siinä lordi ja majuri perheineen ja vieraineen tempaisevat sherryä kaikissa mahdollisissa käänteissä. Juoman tarjoilee butler, Mr. Hudson.
Puertossa olen löytänyt kuivaa Tio Pepe -sherryä Tony's shopista (ent. Generalisimo, Pizzeria Napolitanan takana käytävässä).
kokeilla Ribeira del Dueron alueen punkkuja....vähän on hintavampia kuin halvimmat viinit, mutta tällä hetkellä jossain viinipiireissä arvostetumpi alue kuin Rioja....Suomessa valitettavasti alueen viinejä vähän, lähialkossa vain yksi viini nimeltään Prado Ray n 11e, mutta löytyy onneksi saarilta isommista marketeista hyviä alkaen 6 euron hujakoilta.
Muistakaa viilentää punkku n. 18 asteiseksi, maku paranee paljon, varsinkin jos kelit ovat helteiset.
Mikäs muuten on tupakkakartongin hinta saarilla nykyään, viime syksynä vielä oli halpaa, mutta tänä syksuýnä tuli poikettua mantereella ja Mallu kartsa oli lähes 35 ekee, joten sai talonvahti kalliimman tuliaisen kuin yleensä...
Tuo outo ja Espanjan keskushallintoa välillä uhmaava maakunta tai itsehallintoalue on tietysti Galicia, jonka nimeä olin kaltoin kohdellut tuossa ylempänä.
Viinitalo on D. Pedro de Soutomaior ja mainio kuiva valkoviini oli siis Albariño Rias Braixas.
Ainakin ennenmuinoin etiketissä oli neliönmuotoinen pieni reikä. Mulla on jemmassa sitä yksi pullo vuodelta 1999. Pitäisi varmaan jo juoda, voi silti olla etikkaa!
Kyllä se Suomessakin myytävä Faustino VII on minunkin mielestäni aivan kelpo viini.
Olen joskus ostanut Faustino V, saattaa olla vieläkin parempaa. Faustino I en ole koskaan raskinnut ostaa.
Todettiin tässä taannoin, että Torresin kallis Mas la Plana oli Siljalla halvempaa, kuin Espanjassa.
Kokeilkaapa joskus myös pohjoisesta Navarran alueelta tulevia punaviinejä, esim. Bodegas Julian Chivite'n Feudoja.
Tiedätko Sotis, jouvatko ne (nyyhky)sarjojen englantilaiset ladyt kuivaa vai makeaa sherryä.
Epäilen vahvasti, että makeaa.
Itse yritän metsästää niin kuivaa, kuin mahdollista. Se on oivaa ruoansulatukselle. Tio Pepeä kuivempaa ei saarilta oikein löydy. Niitä pitää mennä metsästämään Andaluciasta.
Oikein kuiva sherry on niin pahaa, että se on jo suorastaan hyvää.
Eräs kieltä hyvin osaava opetti minulle, että tilaa sanoilla; vino fino.
Hei te viini-ihmiset kertokaa viinittömälle miten viini on kuivaa? Olen sitä usein pohtinut mutta en ole viitsinyt etsiä vastausta. ja mistä sen sitten tietää mikä on kuivaa, kun kuitenkin pullossa hölskyy kaikki viinit.
Oman sherryni juon mieluiten rutikuivana. Ja siinä tv-sarjassa, siis "Kahden kerroksen väkeä" juoman väri on kullankeltainen, mikä viittaa makeahkoon sherryyn.
Tuo sarja ei ole todellakaan mikään nyyhky, sijoittuu 1900-luvun alun Lontooseen ja kertoo yläluokkaisen perheen ja talon palveluskunnan elämästä.
Sherryä siinä lipittävät niin ladyt, kuin herratkin.
Kiitos tuosta vino fino -vinkistä. Pitääpä kokeilla.
Utelias viinitön, tiedon jyviä:
Tässä sinulle tietoa mikä on kuivaa viiniä, oppia ikä kaikki sanotaan, saatko ikäsi puolesta maistaa viiniä?
http://www.alko.fi/fi/532AB6774C11FEEBC22572A7002F414A?opendocument&src=1,7&expand=16
Kiitos tuosta osoitteesta viinien "kuivuudesta" Nytpä sen tiedän, mikä on kuivaa ja mikä sitten ei. Olen kyllä sen ikäinen ettei se enään rajoittaisi viinien maistelua, mutta en ole siihen muuten haksahtanut. Jouluksi ajattelin ostaa punaviiniä kinkun kanssa, kun saan vieraita ja siksi tuota kuivuutta kyselin. Kai ne alkossakin neuvoo jos rohkenen kysyä. olisi ensivierailu alkoon.
Kun kerran Espanjaan viittaavalla palstalla ollaan, niin kokeile ekavisiitillä Alkoon vaikka espanjalaista El Coto, eli hirviviiniä kinkun kanssa. Vaikka se tuleekin Riojan alueelta, joka taannoin oli oikeastaan ainoa arvostettu viinialue Espanjassa. Hinta siinä kympin tietämissä samoin, kuin esim. Faustino VII. Tietysti viinikysymys on ensisijaisesti makukysymys, mutta olen jostakin syystä, siis makusyystä mieltynyt tuohon viiniin jo vuosia aikaisemmin kuin se ilmestyi alkon hyllylle.
Tuo kuivuusasteikko ei oikein sovi punaviineihin. Koskee enämpi valko- ja kuohuviinejä.
Jos pidät makeahkoista valkoviineistä, kokeile vaikka espanjalaisia Satinellaa ja Torresin San Valentinia. Espanjahan ei ole kovin arvostettu valkoviinimaa. Jos haluat oikein hyviä kuivia, täytynee vaihtaa Ranskaan. Sieltä esim. Alsacin alueelta löytyy hyviä valkoviinejä, jotka eivät kuitenkaan ole niin kuivia, että aloittelija peästyisi ja naama menisi kurttuun.Tämä on vanhakantainen käsitykseni. En osaa sanoa mitään uuden mantereen ja Etelä-Amerikan viineistä. Niihin en ole koskaan vielä päässyt (aina pudonnut pöydän alle aikaisemmin).
Olet oikeassa. Punaviinit luokitellaan (värikoodi hinnastoissa ja hyllyissä) kevyt (keltainen), keskitäyteläinen (vihreä) ja täyteläinen (punainen). Keltaiset ovat yleensä edullisimpia, mutta maku paranee mitä täyteläisemmästä viinistä on kysymys. Itse käytetään pääosin vihreässä kategoriassa olevia keskihintaisia viinejä. Kymppiä enempää en botellasta viitsi maksaa. Sillä saa jo ihan kelvollista ja hinta-laatusuhteeltaan hyvää ruokajuomaa.
Kiva, kun viitsitte neuvoa! On hyvä vähän etukäteen tietää, jos nyt sitten kehtaan alkoon mennä ja tyhmyyteni näyttää. Kun en enään ole mikään pikkupoika, vaan jo vähän kurttujakin naamasta löytyy. Olen vain säästynyt näistä hommista vakaumukseni vuoksi. taitaa olla viisainta pyytää kinkun syöntiin tulijaa tuomaan viinin tullessaan. Miten korkea voikin tuo alkon kynnys olla siellä käymättömän.
Nyt sitten joulu mennyt menojaan. En sitten itse sitä kinkkuviiniä hakenut alkosta, vaan pyysin tuttavan tuömaan viinin tullessaan. Hänellä oli joku Torres punaviini, enempää en siitä ymmärtänyt, kovin vieraani sitä kiitteli. Itse en todellakaan sitä maistellut.
hampaat narskuu. Viinejäkin on kuivaa ja rutikuivaa. Selviää vain maistamalla. Joskus sain saksalaista kuohuviiniä laivalla ja kyllä narskui. Vantaalta sain tosihyvää kuivaa samppanjaa, kun kysyin myyjältä ja sanoin että en pidä ihan rutikuivasta. Brut se oli mutta ei brut brut.