Isäni myi omistamansa omakotitalon - hänen ainoa merkittävä omaisuutensa - lapselleen noin puolesta arvosta markkinahintaan verraten. 3 muuta sisarusta sai tietää kaupasta vasta vuosi sen teon jälkeen ts. se tehtiin salassa.
Ilmoitin isälleni pahennukseni tapahtuneen johdosta kysyen, halusiko hän välirikkoja ja joskus mahdollisesti hänen kuolemansa jälkeen tulevia käräjöintejä. Isä pyysi anteeksi ja jätin jutun sillensä hänen sydänsairautensakin vuoksi.
Mutta miten tästä v-mäisestä omasta olostani pääsisi? Olen pyrkinyt ajattelemaan niin, että tämä kuuluu asioihin joille en mitään voi. Yllättävän voimakasta - jopa uniin tulevaa - pyöritystä se on aiheuttanut. Valitettavan luottamuspulan ja katkeruudenkin lisäksi.
Ilmoitin isälleni pahennukseni tapahtuneen johdosta kysyen, halusiko hän välirikkoja ja joskus mahdollisesti hänen kuolemansa jälkeen tulevia käräjöintejä. Isä pyysi anteeksi ja jätin jutun sillensä hänen sydänsairautensakin vuoksi.
Mutta miten tästä v-mäisestä omasta olostani pääsisi? Olen pyrkinyt ajattelemaan niin, että tämä kuuluu asioihin joille en mitään voi. Yllättävän voimakasta - jopa uniin tulevaa - pyöritystä se on aiheuttanut. Valitettavan luottamuspulan ja katkeruudenkin lisäksi.
Vastaukset 21
Vanhimmat
saa tehdä omaisuudellaan mitä tahtoo. Vai oletko sitä mieltä, että sinulta pitäisi pyytää lupa siihen mitä isäsi tekee??
Onpahan vähemmän tapeltavaa, kun isäsi lopettaa maallisen vaelluksensa.
Hae vaikka tilastotietoja ja vertaa niihin faktoja niin näet missä haarukassa hinta olisi ollut. 50 % heitto arviossa ei merkitse mitään.
Aikuinen ihminen myi laillista omaisuuttaan neuvottelematta ulkopuolisten kanssa, lupaa pyytämättä - voi kuinka kamalaa! Älä nyt vaan luovuta, vie konnat käräjille!
olon parantamiseksi. Aina on paras toimia jotenkin niin kuin nyt teit kuin tänne kirjoitit, vaikka vastaukset ovat ehkä vähän hipsan-sun-hapsun. Mutta se riski pitää niellä kun tässä meediassa kirjoitta. ;-)
Pitää ainakin puhua siitä pettymyksestä toisten kanssa, jos ei se ehkä muuta olosuhteita.
Luulen että lakimies ehkä voisi auttaa jotenkin. Pyydä sisaruksiltasi kauppakirjan jäljennös, kaupantodistajan nimikirjoituksella varustettuna ja kysy että onko lainhuuto tapahtunut. Tärkeää tietää onko kaupanteko sujunut siten kun pitää.
Kauppa otetaan huomioon perinnönjaossa.
Kauppakirjan ja tiedon lainhuudosta tarvitset, sillä jos et ole nähnyt niitä, niin myynti ei ole ehkä ollutkaan puoleen hintaan. Rahaa ei ole tarvinnut käyttää lainkaan, joten sinun pitäisi saada jäljennös kuitista mitä on maksettu isälle talosta.
Ennakkoperintö on liian halvalla myynti ja silloin vaadit perinnönjaossa otettavaksi sen huomioon. Jos kuluu aikaa 20-25 vuotta ennen kuin isä kuolee, niin veljelläsi on jo nautintaoikeus, joten mitään ei ole silloin enää tehtävissä.
"Jos kuluu aikaa 20-25 vuotta ennen kuin isä kuolee, niin veljelläsi on jo nautintaoikeus, joten mitään ei ole silloin enää tehtävissä."
Aika ei vaikuta ennakkoperinnön pysyvyyteen millään tavalla.
Eikö kukaan teistä tosiaankaan kiinnitä huomiota siihen, että aikuinen ihminen kitisee itselleen toisen omaisuutta - onko laki todellakin sellainen, ettei ihminen voi maallisella mammonallaan tehdä miten parhaaksi katsoo? Tämä on todella aivan järkyttävä keskustelu moraaliselta kannalta!
Etsitään aineksia korvausvaatimuksille. Kannattaa tehdä paperit tai hankkia todistajat. En minä ainakaan antaisi periksi jos vellikuppi vaihdettaisiin maatilaan.
Eli laittaisit isäsi syyntakeettoman hourun asemaan? Jos ajattelen itseäni, niin minä teen tavarallani ja omaisuudellani tasan mitä miellyttää, eikä tulisi mieleenikään kysyä tyttäreni mielipidettä asiasta. Se, että tullaan penäämään omaisuutta jonka ansaitsemiseen ei ole ollut osaa eikä arpaa on yksinkertaisesti suunnatonta röyhkeyttä.
Minä käsitin niin, että kyse ON enemmänkin moraaliin kuin juridiikkaan liityvä tilanteessa, jossa sekä perilliset että hänen lapsensa elävät. Jossakin vaiheessa se sitten muuttuu juridiseksikin. Toki tällaiset tilanteet - vanhempien epätasapuolisuus - nostavat tunteita esiin ja pistävät miettimään koko elämää ja asetelmia lapsuudessa nykyhetkeen sen "mammonan" näytellessä sivuroolia prosessin käynnistäjänä.
Puhut tyttärestä. Eihän kyseisenlainen problematiikka ole edes mahdollista jos on vain yksi lapsi. Minä en löytänyt mistään kohden näistä viesteistä ennen sinua mainintaa syyntakeettomasta hourusta. Onhan toki sekin mahdollisuus hyvä huomioida. Kuten mahdollinen kiristys ja muu manipulointikin.
Ehkä ilmaisin asian sopimattomasti, koska olin todella vihainen. En voi sille mitään, että veri kuohuu, kun tullaan penäämään elossa olevan ihmisen tavaraa ja omaisuutta, kiistäen hänen määräämisoikeutensa omaan omaisuuteensa. Siksi käytin houru-sanaa, koska oman moraalisen käsitykseni mukaan tämmöisiin asioihin saisi puuttua vain, jos todella on selvää toisen oikeustoimikelvottomuus.
Ehkä siksikin reagoin niin voimakkaasti, kun olen viimeaikoina seurannut miten vanhusta estellään muuttamasta tasokkaaseen hoitokotiin, kun se vie lapsilta perinnön.... uhhh!!
sisko vetää sinua turpaan ja unohtaa sinut muutamaksi päiväksi matolaatikkoosi virumaan. Mietitkö silloin, että kieltäydyt laittamasta nimeä paperiin ?
Ihmettelen tässä kyllä nyt kovin paljon sitä kuinka jätetään huomioimatta moraalinen näkökanta siitä että talo myydään yhdelle lapselle (ja jos hintakin on vielä alakanttiin) Eikö kaikkien lasten pitäisi olla vanhemmilleen samanarvoisia ja sisarusten keskenään toisiaan kunnioittavia, etteivät menisi tekemään toistensa seläntakana salakähmäisiä kauppoja. Meidän perheessä sisaruksilla ainakin on niin korkea moraali ettemme alistu moiseen.
Ja toinen asia on myös tuo vanhuksen asuminen; me haluamme äidillemme parhaan mahdollisen (vaikka tuleekin kalliimmaksi kuin viruttaa jossain kämpän nurkassa)asumismuodon jota hän tarvitsee. Olemme äidin omalla suostumuksella hakemassa hänelle paikkaa palvelutaloon jotta hänellä olisi ympärivuorokautinen turva ja apu lähellä, itse kun emme pysty olemaan 24 h/vrk hoitamassa häntä.
Kylläpä menee moralisoinniksi. Ei oteta huomioon, että tilanteita ja ihmisiä on erilaisia.
En ymmärrä vaatimusta, että vanhempien pitäisi kohdella kaikkia sisaruksia samalla tavalla. Entä jos on tilanne, että joku sisaruksista todella huolehtii vanhuksista ja joku toinen lähettää jouluna postikortin ja soittaa kerran vuodessa, kohtelevatko nämä sisarukset tasapuolisesti vanhusta? Miksi vanhus ei saisi osoittaa kiitollisuuttaan jopa omaisuuden merkeissä rakastavalle lapselleen. Vanhushan voi testamentata omaa omaisuuttaan 50 % vaikka kodittomille undulaateille ja lapset saavat kuitenkin lakiosan. Sekin on joskus aivan liikaa hulttiolapsille, jotka ovat vain saaneet surua aikaan vanhusten mielessä. Tapauksista ja taustasta pitää tietää enemmän, että voi asettua jonkun puolelle edes moraalisesti.
vanhemmat antoivat maatilan vanhimmalle lapselleen, muut sisarukset sai polkupyörän tai lehmän, se oli siinä, ei mitään riitoja.
Kuten jo otsikossakin sanoin nyt eletään nykypäivää!!! Mutta taitaa mennä "perillisten" puolelta aina vaan kierommaksi elämä. Missä on siis moraali ja sisarusrakkaus? Ahneus kukoistaa!!!!!
Perilliset ovat tässä pelissä vain nenästävedettäviä.
Ajatelkaas kun harkitaan. Mitä sanoisitte, jos teistä tehtäisiin isä kuoleman jälkeen jollekin toisen miehen siittämälle tai isyytenne omaan poikaan kumottaisiin puhumatta mitään ja ainoa poika olisi se joka isyyden kumoamisen järjesti?
Sisarus rakkautta ei ole olemassakaan,olen sen kokenut henkilökohtaisesti.kun saa päällensä kaikki p....t ja solvaukset silloin kyllä rakkaus kaikkoaa.onhan se perinnön jako sellainen prosessi. ahneus, kateus,luulo ovat huonoja elementtejä siinä tilanteessa.