Miksi näin?

Asun todella pienellä paikkakunnalla ja tiedän lähes kaikki koulussamme naamalta, suurimman osan myös nimeltä, vaikken koskaan olisikaan kyseisille tyypeille puhunut. Ja jostain syystä kaikki vihaa mua. Ja tämä ei ole minkään emopellen angstausta, vaan kylmä tosiasia. Olen poikatyttö, lievästi ylipainoinen, ja tyyliäni on vaikea määritellä mitenkään. Olen myös bi-seksuaali ja harrastan erikoisia asioita joita kaikki eivät tajua ja hyväksy. Olen hyvin hiljainen ja ujo, joten kiusaamista ei voi selittää sillä että olisin ollut muille kelju.

Ja tämän takia, koska kaikki (paitsi muutama kaveri) syrjivät mua ja pitää mua alempiarvoisena, säälittävänä, rumana ja inhottavana, en tietenkään koskaan löydä itselleni poika/tyttöystävää. On aiempia suhteita ollut, ja tiedän ainakin pari tyyppiä joihin olen netissä tutustunut, jotka ovat/ovat olleet ihastuneita minuun, mutta en halua enää kaukosuhdetta. Yksi kunnon suhde ollut, ainoa jätkä joka koskaan on musta tykännyt (muut suhteet ollut kaukosuhteita tyttöjen kanssa), mutta sekin selvästi häpesi mua ja valehteli kaikille ettei me seurustella ja julkisesti ei voitu pitää edes kädestä kiinni ettei kukaan sen luokkalainen näe. Se oikeasti otti pidemmän päälle hermoon ja viimeisin niitti oli se että se petti mua toisen tytön kanssa (ihan julkisesti olivat suudelleet etc., tietenkin uskalsi koska tämä toinen tyttö oli nätti, laiha ja tyttömäinen; kaikkea muuta kuin millainen itse olen).

Ärsyttää myös se, että monet itseäni paljon lihavammat, finninaamaiset ja muutenkin kiusatut jätkät hekin inhoavat minua. Sen nyt jotenkin tajuaa jos joku muka täydellinen, komea ja rikas fruidesnobi katsoisi minua nenänvarttaan pitkin, mutta se menee jo yli ymmärryksen että.. miten sen nyt sanoisi... no, suoraan sanottuna, jopa itseäni rumemmat ja läskimmätkin ihmiset inhoavat minua. Itselläni ei ole ollut heitä vastaan mitään ennenkuin tajusin että aha, katos, noikin vihaa mua, miten ihanaa.

En anna enää itseni ihastua keneenkään, kun tiedän etten voi kuitenkaan saada ketään. En ainakaan täällä. Pitää varmaan vaan käydä kiltisti tämä yläaste loppuun ja lähteä jonnekin muualle opiskelemaan.. Pääsisi pois täältä ahdasmielisten ihmisten keskeltä.

Muilla samantapaisia ongelmia? :)
2354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No lopeta ainakin ERIKOISET JUTTUS ja laihduta niin eiköhän viha katoa...

Äänestä

Siis, sinuu vihataa, koskaa oot erilaine. Miul oli ite samalaine juttu. Olin erilaine ku muut, nyt oon tälläne ihq daa lissu, paitsi että oon ruvennu näyttämää muille millane oon oikeesti. Muutan itteeni hiljalleen hei silmis nii et hyö pitää miust, mut pääsen olemaa kuiteki normaali. Sinuna varmaan haukkusin ne kaikki paskaks. Ite ainakin harrastan tätä. Mua on haukuttu reilusti, mut mie oon vaa haukkunu takasi ja kehittäny lujan ulko kuoren, jonka läpi en päästä ketään. Tiedän, että mitä teen on typerää, mutta pärjään näi paremmi ku enne. Peitän todellisen itseni ja liityn massaan. Koska : "jos et voi voittaa heitä, liity heihin" tuo on fiksu sanonta. Tätä mieltä mie oon. Tai sit aina ku sinuu haukutaa voit vaa kattoo heitä nenä vartta pitkin ja kävellä nokkapystyssä pois. On myös mahollista, että kiusaajasi eivät uskalla olla omana itsenään, sillä pelkäävät, että heitäkin aletaan syrjimään. Ei miulla muuta, pärjäile.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Boogiegirl kirjoitti:

Asun todella pienellä paikkakunnalla ja tiedän lähes kaikki koulussamme naamalta, suurimman osan myös nimeltä, vaikken koskaan olisikaan kyseisille tyypeille puhunut. Ja jostain syystä kaikki vihaa mua. Ja tämä ei ole minkään emopellen angstausta, vaan kylmä tosiasia. Olen poikatyttö, lievästi ylipainoinen, ja tyyliäni on vaikea määritellä mitenkään. Olen myös bi-seksuaali ja harrastan erikoisia asioita joita kaikki eivät tajua ja hyväksy. Olen hyvin hiljainen ja ujo, joten kiusaamista ei voi selittää sillä että olisin ollut muille kelju.

Ja tämän takia, koska kaikki (paitsi muutama kaveri) syrjivät mua ja pitää mua alempiarvoisena, säälittävänä, rumana ja inhottavana, en tietenkään koskaan löydä itselleni poika/tyttöystävää. On aiempia suhteita ollut, ja tiedän ainakin pari tyyppiä joihin olen netissä tutustunut, jotka ovat/ovat olleet ihastuneita minuun, mutta en halua enää kaukosuhdetta. Yksi kunnon suhde ollut, ainoa jätkä joka koskaan on musta tykännyt (muut suhteet ollut kaukosuhteita tyttöjen kanssa), mutta sekin selvästi häpesi mua ja valehteli kaikille ettei me seurustella ja julkisesti ei voitu pitää edes kädestä kiinni ettei kukaan sen luokkalainen näe. Se oikeasti otti pidemmän päälle hermoon ja viimeisin niitti oli se että se petti mua toisen tytön kanssa (ihan julkisesti olivat suudelleet etc., tietenkin uskalsi koska tämä toinen tyttö oli nätti, laiha ja tyttömäinen; kaikkea muuta kuin millainen itse olen).

Ärsyttää myös se, että monet itseäni paljon lihavammat, finninaamaiset ja muutenkin kiusatut jätkät hekin inhoavat minua. Sen nyt jotenkin tajuaa jos joku muka täydellinen, komea ja rikas fruidesnobi katsoisi minua nenänvarttaan pitkin, mutta se menee jo yli ymmärryksen että.. miten sen nyt sanoisi... no, suoraan sanottuna, jopa itseäni rumemmat ja läskimmätkin ihmiset inhoavat minua. Itselläni ei ole ollut heitä vastaan mitään ennenkuin tajusin että aha, katos, noikin vihaa mua, miten ihanaa.

En anna enää itseni ihastua keneenkään, kun tiedän etten voi kuitenkaan saada ketään. En ainakaan täällä. Pitää varmaan vaan käydä kiltisti tämä yläaste loppuun ja lähteä jonnekin muualle opiskelemaan.. Pääsisi pois täältä ahdasmielisten ihmisten keskeltä.

Muilla samantapaisia ongelmia? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu