Ongelma äitiyspäivärahan laskentaperusteen kanssa

Ongelmissa

Näitä kysymyksiä täällä näytti olevan jo vaikka kuinka paljon mutta ei ihan tätä lajia joten kysyn hieman tarkennuksia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

- Palasin työelämään edellisen lapsen jälkeen v2008 elokuussa.
- Nyt raskaana ja laskettu aika näyttäisi menevän kesäkuulle 2010
- Nykyinen työsopimus päättyy tammikuussa 2010 ja jatkoa on tarjottu osa-aikaisena toisen hoitamani projektin päättyessä. Täyspäiväiseksi hommat olisivat muuttuneet taas syksyllä kun uusi projekti käynnistyy.
- Edellinen lapsi täyttää 3 ennen seuraavan syntymää.

Kuinka äitiyspäiväraha lasketaan minun tapauksessani. Ei äkkiseltään näyttäisi olevan kuin huonoja vaihtoehtoja. Joko vuoden 2008 verotuksen mukaan jolloin en ole työskennellyt kuin vajaat puolivuotta. Tai 6 viimeisen kuukauden perusteella jotka näyttävät vahvasti menevän osa-aikatyön merkeissä.

Tuntuu siinä mielessä epäreilulta että olen ollut saman työnantajan palveluksessa 6 vuotta käytännössä samalla palkalla ja tuo väliin osuva puolen vuoden osa-aikatyö jakso näyttäisi pudottavan kelan laskelmissa palkan puoleen?

5

1793

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysymystä
    • --

      Jos osa-aikatyö on enintää 75 % kokoaikatyöstä, sinulla on mahdollisuus saada soviteltua päivärahaa. Minulla on sellainen käsitys, että se vaikuttaa myös äitiyspäivärahan määräytymiseen. Kysy Kelasta.

      • Ongelmissa

        Kyllä tuon toisen projektin päättyminen nyt vuoden vaihteeseen on ollut tiedossa jo pidempään ja olen hakenut muita hommia kyllä syksyn aikana joskaan ei ole ollut ihan otollisin aika työnhaulle. Eikä tuo raskaus vielä päällepäin näy joten en usko että siitä on tietoa työpaikalla.
        Täytyykin selvitellä tuo soviteltu päiväraha asia liiton ja sitten kelan kanssa.

      • Ongelmissa

        No nyt on kysytty. On se vaan ihme että siellä ei kukaan tiedä mitään. Mistähän niille siellä oikein maksetaan.

        Ensimmäinen virkailija sanoi että jos joutuu osa-aikaseksi ja ilmottautuu työvoimatoimistoon täyspäiväisen työn hakijaksi niin tuo osa-aika työ jakso rinnastetaan työttömyyteen ja äitiyspäiväraha lasketaan sitä edeltävien tulojen mukaan.
        Kysyin kaiken varalta toiselta virkailijalta joka sanoi että ei tietenkään rinnasteta vaan ainoastaan kokonaan työttömänä tai sairaana ollut on oikeutettu tuohon arviointiajan siirtoon ja päiväraha maksetaan tuon sovitellun päivärahan ja osa-aikatyön mukaan.
        No kun oli kaksi eri mielipidettä niin kysyin kolmannelta joka ilmoitti että tietenkin tuossa tapauksessa lasketaan viimeisten 6kk mukaan mutta tuota soviteltua päivärahaa ei lasketa tuloksi siinä laskelmassa.

        Se on näimmä sitten ihan arpapeliä kuinka sattuu menemään prkl..

      • niin.
        Ongelmissa kirjoitti:

        Kelalla on etuusohje, joka mukaan pitäisi toimia. Kukaan kanssasi puhunut ei varmaankaan katsonut sitä vaan muisteli. Etuusohje on Kelan sivuilla http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/130605084128MH?OpenDocument

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      283
      3522
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1958
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      41
      1603
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1139
    6. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      75
      1115
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1044
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      91
      928
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      811
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      747
    Aihe