Sisarukset

Olemme alkamassa sijaisperheeksi ja nyt mietitään, että tarjoisimmeko kodin yhdelle lapselle vaiko jopa sisaruksille. Olisi mukavaa jos saisimme kuulla kokemuksia ja kommentteja teiltä joille on tullut sisarukset.
8414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meille on sijoitettu kahdet sisarukset. Ensimmäiset ovat jo olleet kohta 8:san vuotta. Tulivat 4 ja 5 vuotiaina. Pari vuotta sitten tuli kriisisijoituksena 1,5 ja 2,5 vuotiaat sisarukset, jotka sitten jäivät pitkäaikaiseksi sijoitukseksi. Ihan hyvä juttu että sisarukset pääsevät samaan paikkaan. Ainoa asia on, että alkuun enemmän touhua kun tulijoita on kaksi. Ajattelin lähinnä tutustumista ja perään katsomista ennenkuin opitaan tuntemaan paremmin. Tokihan sitä työtä on enemmän yhdestä kuin kahdesta. Pienten tulon aikaan otin puoleksi vuodeksi tyttäremme kanssani hoitamaan lapsia koska he olivat aika vaativia lapsia. Nyt jo tilanne tasaantunut. Hoitajan otin ihan sen tähden, että kaikki lapset saavat huomiota ja kotityötkin tulee hoidettua.

Äänestä
  • Tämä nyt ei alkuperäiseen ketjuun liity, mutta kerroit teille tulleen 4 ja 5-vuotiaat lapset. Meille on tulossa 4-vuotias (yksi siis ;)) ja aihe kiinnostaa. Kuinka arki alussa sujui? Rakentuiko kiintymyssuhde hyvin? Ja kuinka sen teitte eli lähinnä olivatko lapset kovin "roikkuvaisia" vai vetäytyviä?

    Mikä oli vaikeaa, mikä asia sujui mukavasti? Entä yöt, oliko paljon tarkasteluheräilyä tms. ?

    Kiitoksia etukäteen, kaikki kokemukset ovat tervetulleita!!

    Äänestä

  • Tuleva sijaismami kirjoitti:

    Tämä nyt ei alkuperäiseen ketjuun liity, mutta kerroit teille tulleen 4 ja 5-vuotiaat lapset. Meille on tulossa 4-vuotias (yksi siis ;)) ja aihe kiinnostaa. Kuinka arki alussa sujui? Rakentuiko kiintymyssuhde hyvin? Ja kuinka sen teitte eli lähinnä olivatko lapset kovin "roikkuvaisia" vai vetäytyviä?

    Mikä oli vaikeaa, mikä asia sujui mukavasti? Entä yöt, oliko paljon tarkasteluheräilyä tms. ?

    Kiitoksia etukäteen, kaikki kokemukset ovat tervetulleita!!

    kiintyivät tosi nopeasti meille. Peräänkatsomista oli alkuun paljon, kun kaikki paikat piti tutkia. Yöt nukkuivat ensimmäisen vuoden omassa makuuhuoneessamme. Nukkuivat hyvin eikä yöllä heräilty. Ekaa kertaa kun näimme lapset ja olimme muutaman tunnin lastenkodissa heidän kanssaan pyysivät jo päästä mukaan. Samoin sanoivat, että älkää jättäkö meitä ja ette saa vielä lähteä. Syöminen oli vaikeata juuri pienemmällä hän söi kyllä kaikkea ruokaa mutta ruokailu kesti pitkään.Lapset ei muistaakseni tarkistellu ollaanko paikalla. Heitä ei oltu varmaan jätetty yksin aikaisemmin.Lapset ei myöskään ollu mielestäni erityisesti kiinni meissä vaan touhusivat omia touhuja aikuisten läheisyydessä. Leikkiä lapset ei tahtoneet osata vaan heidän leikki oli leikistä toiseen siirtymistä yhtä mittaa. Tänä päivänä lapset on 11 j 12 vuotiaita ja ovat kuin "omia lapsia".
    Toivotan sulle ihania hetkiä tulevan sijaislapsesi kanssa.

    Äänestä

Meille muutti juuri sisarukset. Nyt huomaa että kun ovat vieraassa paikassa niin turvautuvat toisiinsa. Me aikoinaan päädyimme juuri siitä syystä sisaruksiin jotta he voivat tarjota toisillee jotain sellaista mitä me toiset emme koskaan pysty antamaan. Heillä on omat kokemukset ja yhteiset muistot. He voivat muistella vanhempien kanssa viettämäänsä aikaa ja vanhempi voi kertoa nuoremmalle äidistä ja isästä sellaista mitä me emme edes tiedä.
Jos teillä on mahdollista tarjota sisaruksille koti, niin suosittelen ehdottomasti. On jo lasten oikeuskin päästä yhdessä perheeseen ja sellaisia perheitä tarvitaan!
Onnea matkaan!

Äänestä
  • samaan aikaan 3 pientä sisarusta. Olihan se sossu soittanut, kun minun läheiseni oli 2 kk talossa ollut, että täällä ois kolme, pannaan se yksi muualle. Mutta kun kyseessä oli niin huippupätevä sijaishuoltaja ja rahaakin tarvittiin otettiin koko lasti kerralla. No, kyllähän siinä pikkuiset koville joutuivat - huomasin, kun muutaman kerran sain talossa vierailla - ennen tontillemeno kieltoa. Tontillemenokiellon sain, kun raportoin sossuille havaitsemistani lasten laiminlyönneistä. No, talo oli niin huippupätevä, että noin ½ vuoden kuluttua noiden 4 pienen sijoituksen jälkeen siellä pidettiin leiri ja lähes samaan aikaan talo ilmoittitoimivansa myös kriisiperheenä.
    Joten näiden lasten kokemusten jälkeen minua suorastaan naurattaa tämän ketjun viestit. Ottakaa yhteyttä tuohon ammatilliseen sijaisrouvaan, niin saatte varmasti hyviä neuvoja, miten 4 pientä lasta alle 2v, alle 2v, 4v, ja 10 v (2 eri perheestä) otetaan samaan aikaan taloon. Samaan aikoaan sijaisrouva kyllä laittoi pois erään 11 vuotiaan, kun ei halunnut oman tyttärensä kanssa samanikäistä kilpailemaan. Kaksi alle 2 vuotiasta (kuukausi ikäeroa) otettiin kyllä samaan aikaan. Jotta repikää siitä!

    Äänestä

  • Jyväskylä ruleeeeee kirjoitti:

    samaan aikaan 3 pientä sisarusta. Olihan se sossu soittanut, kun minun läheiseni oli 2 kk talossa ollut, että täällä ois kolme, pannaan se yksi muualle. Mutta kun kyseessä oli niin huippupätevä sijaishuoltaja ja rahaakin tarvittiin otettiin koko lasti kerralla. No, kyllähän siinä pikkuiset koville joutuivat - huomasin, kun muutaman kerran sain talossa vierailla - ennen tontillemeno kieltoa. Tontillemenokiellon sain, kun raportoin sossuille havaitsemistani lasten laiminlyönneistä. No, talo oli niin huippupätevä, että noin ½ vuoden kuluttua noiden 4 pienen sijoituksen jälkeen siellä pidettiin leiri ja lähes samaan aikaan talo ilmoittitoimivansa myös kriisiperheenä.
    Joten näiden lasten kokemusten jälkeen minua suorastaan naurattaa tämän ketjun viestit. Ottakaa yhteyttä tuohon ammatilliseen sijaisrouvaan, niin saatte varmasti hyviä neuvoja, miten 4 pientä lasta alle 2v, alle 2v, 4v, ja 10 v (2 eri perheestä) otetaan samaan aikaan taloon. Samaan aikoaan sijaisrouva kyllä laittoi pois erään 11 vuotiaan, kun ei halunnut oman tyttärensä kanssa samanikäistä kilpailemaan. Kaksi alle 2 vuotiasta (kuukausi ikäeroa) otettiin kyllä samaan aikaan. Jotta repikää siitä!

    kun ihmettelee ääneen, mitä sijaishuollossa tapahtuu. Läheiseni sijoituksen jälkeen kaikki tuntui epätodelliselta. Mielestäni se, mitä sain nähdä, oli niin ala-arvoista sijaishuoltoa, että en voinut olla puuttumatta asioihin. Mutta siitähän se kiusaaminen alkoi ja on jatkunut vuosia ja vuosia - nykyisten jyväskyläläisten sossujen salliessa sen. He kun itse noita lapsia taloon tehtailivat. Talo oli tehnyt kunnan kanssa sopimuksen, että ottaa vain siltä sijoitettavia, tukilapsia ja kriisisijoitettavia lapsia. Johtava sossu sai mitaleja, kun tuon sijaishuoltajan toisessa yhteydessä käyttämin sanoin " kevensi kunnan kulutaakaa". Eipä ole kuitenkaan sossuja liiemmälti kiinnostaneet lasten kärsimykset - eivät tällä hetkelläkään puutu raskaaseen henkiseen väkivaltaan.

    Äänestä

  • Kiitokset kommenteista! Juuri tästä samasta syystä, kuten Jellona 78, olemme alkaneet miettimään sisaruksien mahdollisuutta. Onhan se totta, että kahdesta on enemmän työtä kuin yhdestä. Omat lapsetkin syntyivät pienellä ikäerolla ja siitäkin selvittiin ihan kunnialla. Nyt nuo omat lapsukaiset ovat jo koululaisia, joten heistä on apua ainakin kotihommissa.

    Tarviikin alkaa miettimään tuota sisarusten otaamista oikein kunnolla! Kiitokset vielä kommenteista ja lisää saa laittaa. Hyvää joulun odotusta kaikille!!!

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Kiitokset kommenteista! Juuri tästä samasta syystä, kuten Jellona 78, olemme alkaneet miettimään sisaruksien mahdollisuutta. Onhan se totta, että kahdesta on enemmän työtä kuin yhdestä. Omat lapsetkin syntyivät pienellä ikäerolla ja siitäkin selvittiin ihan kunnialla. Nyt nuo omat lapsukaiset ovat jo koululaisia, joten heistä on apua ainakin kotihommissa.

    Tarviikin alkaa miettimään tuota sisarusten otaamista oikein kunnolla! Kiitokset vielä kommenteista ja lisää saa laittaa. Hyvää joulun odotusta kaikille!!!

    Meillä on toiveena sisarukset, saa nähdä kuinka kauan vielä heitä odotamme. Tarvetta käsittääkseni on kovasti perheille, jotka pystyvät ottamaan sisaruksia, suurin osahan kuitenkin toivoo sitä yhtä. Monesti on mahdotontakin ottaa useampaa kerralla, jos esim. omia lapsia on monta - usein pitää siinä kohtaa miettiä jo asunnon ja auton vaihdot ja muut sellaiset.

    Meillä ei itsellä ole lapsia. Siksi olemme ajatelleet, että sisaruksilla olisi toistaan tukea ja seuraa jo heti alkuun ja lasten kasvaessa side säilyisi vahvana. Lisäksi meillä on tilaa, ja koska olen itse suunnitellut jääväni kotiin ainakin vuodeksi-kahdeksi sijoitettujen lasten kanssa, riittänee energiaa kahdenkin lapsen kanssa touhuamiseen. Kolme lasta voisi jo olla vaikeampaa... vaikka on niitä isompia sisarussarjojakin joskus vailla kotia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Olemme alkamassa sijaisperheeksi ja nyt mietitään, että tarjoisimmeko kodin yhdelle lapselle vaiko jopa sisaruksille. Olisi mukavaa jos saisimme kuulla kokemuksia ja kommentteja teiltä joille on tullut sisarukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu