Kävin tänään gynellä, ja hän totesi, että munasarjojeni toiminta on käytännössä loppunut. Kohdun limakalvoa oli jäljellä "paperinohuesti", eikä munasarjoissa enää munarakkuloita näkynyt. Tehtiin ultra.
Pari vuotta sitten podin jonkinasteisia kuumia aaltoja, mutta ne menivät ohi. Muita vaihdevuosioireita kyllä löytyy: väsymystä, haluttomuutta, aikaansaamattomuutta, ärtyneisyyttä, itsetunnon huononemista. Seksi ei maistu, ja siitä riidellään miehen kanssa välillä oikein kunnolla. Onneksi uni sentään tulee.
Kaiken pitäisi kaiketi olla ok? Olo on kuitenkin aika halju, sillä ikää on vasta 46 vuotta. Tässäkö tämä elämä sitten oli? En oikein tiedä, pitäisikö olla iloinen vai surullinen. Kuukautisia (olivat viimeksi elokuussa, sitä ennen viime vuoden marraskuussa) ei todellakaan ole ikävä, eikä niitä PMS-oireita, jotka ennen vuotoa vaivasivat.
Lääkäri totesi, että ehkäisyä et enää tarvitse ja tule vuonna 2011 uudelleen niin otetaan papa-koe ja tehdään ultratutkimus uudemman kerran.
Pari vuotta sitten podin jonkinasteisia kuumia aaltoja, mutta ne menivät ohi. Muita vaihdevuosioireita kyllä löytyy: väsymystä, haluttomuutta, aikaansaamattomuutta, ärtyneisyyttä, itsetunnon huononemista. Seksi ei maistu, ja siitä riidellään miehen kanssa välillä oikein kunnolla. Onneksi uni sentään tulee.
Kaiken pitäisi kaiketi olla ok? Olo on kuitenkin aika halju, sillä ikää on vasta 46 vuotta. Tässäkö tämä elämä sitten oli? En oikein tiedä, pitäisikö olla iloinen vai surullinen. Kuukautisia (olivat viimeksi elokuussa, sitä ennen viime vuoden marraskuussa) ei todellakaan ole ikävä, eikä niitä PMS-oireita, jotka ennen vuotoa vaivasivat.
Lääkäri totesi, että ehkäisyä et enää tarvitse ja tule vuonna 2011 uudelleen niin otetaan papa-koe ja tehdään ultratutkimus uudemman kerran.
Vastaukset 11
Vanhimmat
elämään ihan omaasi.
Ja ole tyytyväinen, että nukuttaa. Äläkä ala säälimään itseäsi, vaan ala harrastamaan asioita, joita et ole ennen ajatellutkaan tekeväsi.
Jokainen nainen selviää vaihdevuosista, toiset tietenkin helpommalla kuin toiset mutta oireesi eivät tosiaankaan kuulosta niiltä kaikkein kauheimmilta.
Ja seksiähän ei tarvitse harrastaa jos ei huvita. Jos miehestäsi muuten tykkäät, ala tehdä käsitöitä. Jos taas olet kyllästynyt koko tyyppiin, niin anna mennä menojaan.
Olen viiskytneljä ja viimeiset menkat oli elokuussa ja makoisaa elämää kerta kaikkiaan, kun ottaa ne avut vastaan mitä tarvitsee. On se sitten hormoonia tai luonnontuotetta:)
Miten ihmeessä ajattelet, että elämä olisi jotenkin "ohi" 46-vuotiaana? Vaihdevuosioireet ovat kyllä ikäviä, mutta niistä selviää esim. hormonikorvaushoidolla. Se tekee olon aivan yhtä täyteläiseksi ja hyväksi kuin ennen oirehtimista.
Tuli mieleeni, että mahtaakohan mielialasi johtua osittain myös masennuksesta? Tässä elämänvaiheessa sitä on vähän taitekohdassa: perhe alkaa tulla toimeen omillaan ja hyvin paljon elämästä "on jo nähty". Täytyy pitää varansa ettei ala toistaa samoja kuvioita, ajatella samoja ajatuksia, pyöritellä samoja asioita päivästä toiseen, sillä se jos mikä lisää masennusriskiä. Onko sinulla esim. joku nuoruuden unelma, jota et ole vielä toteuttanut? Esim. harrastus tai opiskelu, jonka olet aina sysännyt syrjään muiden kiireiden tieltä? Entäpä jos aloittaisit tammikuussa toteuttamaan haaveitasi todellisuudessa? Itse aloitin jokunen vuosi sitten toteuttaa kaikkia keskenjääneitä suunnitelmiani, yksi toisensa jälkeen, ja se on tosi terapeuttista.
Masennukseen ja mielialaan ei aina tarvita kemiallisia lääkkeitä. Joku mieluisa puuhailu saattaa ajaa täysin saman asian. Aivot saavat uutta virikettä ja parisuhteeseenkin tulee uutta hohtoa, kun virkistyt ja saat toteuttaa itseäsi.
Kyllä tuon tietää että pitää tehdä jotain kivaa....Mutta mitä? Kun on mieli jo maassa niin se vain pahene kun kuulee että ota itseäsi niskasta! Ei tahdo vain onnistua.
Kyllä se vaan on myönnettävä näin 50 , että jos nyt ei elämä olekaan ihan lopussa,niin parhaat päivät on ollu ja menny.
Eihän ole parhaimmat päivät menny, vaan tästä se täyteläinen elämä vastaa alkaa. 50 on vain taitekohta ja riippuu ihan siitä miten itse otat kaikki vastaan. Minäkin luulin, ettei viienkympin jälkeen ole enää elämää, mutta täytän seuraavaksi jo 55 ja olen nykyisin onnellisempi, kuin koskaan. Oli tossa kyllä muutama vuosi hakusessa.. Pitää vaan löytää paikkansa uudelleen ja ottaa vastaan kaikki avut mitä on saatavilla. Jos se vaatii hormoonihoitoa, niin se riskikin on otettava, jos hyvinvointisi on vaakalaudalla..
Minä en myös kestä sanontaa "ota itseäsi niskasta kiinni". Saakeli vaikka kaksin käsin repisin, niin en saa itseäni mihinkään. Kun mieli on maassa, ei huvita, ei jaksa ym. En tiedä olenko masentunut vai vaihdevuodetko vaivaa, mutta oireita on ja elämän tarkoitus kadoksissa. Mullekkin on sanottu, mene lenkille, tee sitä ja tätä...mutta kun ei jaksa ja siitä saa sitten todella vain pahan mielen itselle kun toiset sanoo mitä sun pitäs tehä ja mitä ajatella eikä jaksa. Kyllä välillä tuntuu, että tästä alkaa joku uusi elämän vaihe, mutta useimmiten ajatus on, että tässäkö tämä nyt oli. Pikkusen jaksan vielä toivoa (yhdessä kommentissa maininta), että elämä olisi nyt hakusessa ja sitten helpottaisi. Ja tajuaisi sen kauhean asian, että "parasta ennen" päivämäärä meni jo :) Ja vielä, ei minulla ainakaan hormoonihoito tee elämää täydelliseksi, helpottaa vähän fyysisiä oireita. Olen 52 v. ja noin 3 vuotta kitunut.
Olin 46, kun tajusin, etä vaihdevuodet tulevat joskus minullekin:) Se oli valtava järkytys.
Niin ne sitten alkoivat noin 50-vuotiaana. Oli aikaa sopeutua ajatukseen tuön myöhäisen ahaa-elämyksen jälkeen.
Olen nyt 51 ja voin todella hyvin - itse asiassa paremmin kuin koskaan. Liikun paljon ja olen timmissä kunnossa, syön terveellisesti.
Hormonikorvaushoito vei fyysiset oireet eli hikoilut ja kuumotukset, jotka haittasivat yöunta. Mitään sivuoireita minulla ei korvaushoidosta ole ollut.
Tarkoitus ei ole vähätellä niiden tunteita, jotka voivat huonosti. Niiden, joidella kaikki on edessä, voi olla kuitenkin hyvä tietää, että välttämättä kyse ei ole maailmanlopusta.
En väitä, että vuosien väistämätön väheneminen olisi kivaa, mutta minkäs teet. Niihin vaikeisiin tunteisiin meidän jokaisen on sopeuduttava ja otettava paras irti joka hetkestä.
kun kerran olet elossa. Ihmisen elinikä pitenee koko ajan, ja ensimmäinen 150 vuotiaaksi elävä voi olla jo keskuudessamme. Hän voi olla vaikka viiskymppisten ikäluokassa, arvelevat vanhuustutkijat. Pitkäksi käy aika, jos elää satakunta vuotta ajatuksella, että elämä on ohi.
Kaikenlaiset muutokset voivat olla henkisesti raskaita. Niistä aiheutuva paha olo voi saada suhteettoman suuret mittasuhteet. Sen huomaa yleensä vasta jälkeenpäin, kun uuteen tilanteeseen on sopeutunut. Ei vaihdevuosiin tarvitse välttämättä kuulua mitään katastrofaalisia rappiomuutoksia, kun pitää hyvää huolta itsestään. Huolehdi terveydestäsi, nuku tarpeeksi, syö terveellisesti ja ole kiltti itsellesi.
Jos kovasti pelkää ikääntymistä eikä kestä ajatustakaan siitä, niin saa taistella tuulimyllyjä vastaan. Näin mainoksen kirjasta, jossa tästä iästä sanotaan, että se on jumalattaren aika, naisen kolmas ikä ja naisen elämän kolmas näytös. Ne on tietysti synonyymejä ikääntyvälle naiselle, mutta näkökulma on mielenkiintoisempi. Siinä sanotaan näin: "Naisen kolmas ikä antaa mahdollisuuden tulla tai kasvaa aidoksi omaksi itsekseen. Olennaista on alkaa valinnantekijäksi ja valita itse oma elämänsä.".
Ymmärrän sinua hyvin.
Itselläni vaihdevuodet todettiin alle 40 vuotiaana juuri kun olin löytänyt vihdoin miehen ja halusin lapsia. Se oli kuin märkä rätti vasten kasvoja, elämäni oli ohi ennen kuin ehti alkaakaan.
Jotenkin tässä vain on mennä kitkuteltava kaikkien omituisten, vaihtelevien vv-oireiden kanssa ja yritettävä keksiä mistä ammentaa voimaa jatkaa.
Nyt on aika nauttia ja viettää aikuisen naisen elämää. Nyt se elämä vasta alkaa. Vssikymppisenä elämä vasta oikeasti alkaa. Osaa katsoa montaa asiaa erlailla kuin aikaisemmin. Muista hyvä hajuvesi on naisen kaunein yöpuku.