Tiedustelu

Nyt kun tällä palstalla on luettavana kaikenlaisia mielipiteitä poliiseista ja vanginvartijoista, voisiko joku niitä erityisesti vihaava, vaikka veksi53 tai punttikarju, kertoa mikä on se erityinen vika poliiseissa ja vanginvartijoissa. Tuolla samaa asiaa kysyttiinkin jo mutta otan tämän omaksi aloitukseksi ettei häviä tuonne muiden joukkoon.

Selvennykseksi että minulla ei ole samanlaista esitietoa asiasta kuin vankilassa olleilla ja muilla rikollisilla. Tiedän oikeastaan vain sen mitä ammatinvalinnassa on tullut esille, ja tietysti mediassa. Poliisit valvoo turvallisuutta ja ottaa rosvoja kiinni ja vartijat vartioi niitä. Mikä tässä mättää kun vartijat onkin sikoja ja kaikkea? Kun mielipiteet tuntuu olevan niin vahvoja, voisiko joku kertoa?
21372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Poliiseiksi hakeutuu sellaisia joilla omia ongelmia ja muuten vain ilkeitä jäykkiä mustavalkoajattelijoita persoonia. Myöskin tietenkin heikkoitsetuntoisia koulukiusaajia ja kiusattuja jotka haluavat hallita ihmisiä keinolla millä hyvänsä. Hallintakeinoja on monia. Uteliaat ja juoruisat hallitsevat ihmisiä tiedolla "tiedän sinusta sen ja sen ja kerron sen jos ja jos", eli tieto on ase. Juoruilijat ja uteliaat toki saavat pieniä kiksejä kun tietävät toisista jonkun asian ja suhteuttavat sen omiin ongelmiinsa, niin monen tiedetyt pienet ongelmat yhdistettynä on yhteensä sen oman ongelman kokoinen ja se auttaa unohtamaan kun ei tarvitse ns. katsoa peiliin. Se on hullun tapa selvitä tuo ilkeys! Toisten ongelmiin ja elämään nokkansa työntämällä unohtuu omat ongelmat tai ne ainakin tuntuvat pienemmiltä. Ja kun vielä pääsee hämmentämään toisten elämää, kuten poliisit ja vartijat, ja saa vaikka kivaa juorunaihetta sivutuotteena, niin sekös sairasta persoonaa ilahduttaa.
Nyt älkää hyvät ihmiset uskoko sarjaa Poliisit ja Lainvalvojat ja laittako heti papereita poliisikouluun! Nimittäin niissä sarjoissa esiintyy ulospäinsuuntautuneimmat terveimmät yksilöt poliiseista, vaikka ihan lahopäitä niissäkin muutama kun kauhea tarve liioitella asioita ja pullistella! Muutenkin jos muutamista tapahtumarikkaimmista 12 tunnin työvuoroista kuvataan parhaat pätkät ja saadaan 20 minuuttia matskua per se tapahtumarikas työhuki muutaman kuukauden ajanjakson sisällä ja materiaalia joka saattaa jotakin katsojaa kiinnostaa, niin ei todellakaan anna oikeaa kuvaa poliisien mielenvikaisuudesta ja siitä miten tylsää mm. juoponkantamista niiden työ oikeasti on. Mutta jos työ ei ole vaativaa, niin saahan siinä VALTAA suhteessa kansalaiseen ja virkapuvunkin, ja oijjoi kun se tekee nannaa jollekin identiteettivammaiselle.

Vanginvartija on kuten poliisi mieleltään ja olisikin poliisi mielellään. Mutta vankilatyö on varmasti tylsempää ja kun ei taidot riittäneet poliisiksi niin pakko ilmeisesti hankkia peräpukamat sitten vanginvartijana:)

En minä vihaa pollareita ja vanginvartijoita. Mutta onhan ne sellaisia tyyppejä jotka joka paikassa ovat olleet itseään tyrkyttämässä.

Äänestä

Nyt uskallan sanoa kun läheinen ei ole siellä enään, ei tarvitse pelätä kostoa.
Siellä on asiallisia vartijoita ja asiattomia, mennään nyt asiattomiin.

Jokaisesta yksinkertaisesta asiasta täytyy vartijoiden tehdä mahdottoman vaikea, ei hyvänen aika onko terve maalaisjärjen kielletty?
Kun läheiseni sai tärkeä syy loman kun menin leikkaukseen 2 vuotta sitten, niin ylivartija soitti minulle 2 päivää aikaisemmin jos mies tuo tullessaan patologin lausunnon mitä minulta on poistettu eli löydös...kun saapuu vankilaan.
No lääkäri kirjoitti vain sairaslomatodistuksen koska sellainen lausunto kestää pari kuukautta.
Ja toinen on kielenkäyttö karmeata kiroilua ja huutoa kerran kun soitin osastolle, luulin että mitä ihmettä onko väärä paikka esim.hullujenhuone, ei vartijat vähän käskytti!
Sellasta sanoinkuvaamatonta eläimellistä karjuntaa.
Ja toinen on kun kävin tapaamassa ne pihisti lehtiä, ei tullut perille vangille koskaan.
He nauttivat alistamisesta suurin osa, joukossa on asiallisia ja sääli kun nämä pilaavat siten kaikkien maineen.
Jos minun pikkukokemukseni kautta tuli huonoja kokemuksia, mitä on vangeilla? jotka joutuvat olemaan päivittäin heidän kanssaan tekemisissä.
Puhelinajat olivat vaikeita 5 minuutin puhelut olivat vartijan mielialojen mukaisia eli joskus 3 minuuttia, puhu siinä kuulumiset, sen vuoksi käytin MTV 3 tekstiviesti chattia sinne mä laitoin viestit.
Hoitakoot työnsä ja tehtävänsä mutta lopettakoot turhan päänaukomisensa ja tärkeilynsä siitä että vanki on heidän "armoillaan"

Äänestä
  • Minkä ihmeen vuoksi sinä soitit osastolle? Kyllä minuakin vituttaisi, jos rosvojen omaiset soittaisivat työpisteelleni. Mietipäs sellaista, että joillakin osastoilla saattaa olla 50-70 vankia ja kaikkien omaiset soittelisivat. No ethän sinä sitä ymmärrä, jos aikanaan olet ruunan kanssa alkanut tapaileen. Monesti viedessäni perhetapaamisiin vankien omaisia, olen huomannut heidän olevan jotenkin mieleltään hukassa. Tavallaan niinkuin jälkeenjääneitä, ei tervehditä, ei vastata asiallisiin kysymyksiin ja tiuskitaan, jos ohjeistaa hyväntahtoisesti joissakin asioissa. Itsekin luovuin palvelemisesta, kun kohtasin muutaman kusipäisen naistapaajan.

    Äänestä

  • Fr.Fionatar

    villi kettu kirjoitti:

    Minkä ihmeen vuoksi sinä soitit osastolle? Kyllä minuakin vituttaisi, jos rosvojen omaiset soittaisivat työpisteelleni. Mietipäs sellaista, että joillakin osastoilla saattaa olla 50-70 vankia ja kaikkien omaiset soittelisivat. No ethän sinä sitä ymmärrä, jos aikanaan olet ruunan kanssa alkanut tapaileen. Monesti viedessäni perhetapaamisiin vankien omaisia, olen huomannut heidän olevan jotenkin mieleltään hukassa. Tavallaan niinkuin jälkeenjääneitä, ei tervehditä, ei vastata asiallisiin kysymyksiin ja tiuskitaan, jos ohjeistaa hyväntahtoisesti joissakin asioissa. Itsekin luovuin palvelemisesta, kun kohtasin muutaman kusipäisen naistapaajan.

    Äänestä

  • Fr.Fionatar kirjoitti:

    Vankeinhoidon esimies käski ilmoittamaan osatolle kun saan tietää tärkeä syyloma tarkan päivän, eli soittoni tuli sairaalasta.
    Olen muuten kuullut että pahimmat vartijat ne jotka ovat doupanneet itsensä muodottomiksi, laitetaan sivuun kun tulee vieraita ei heitä voi näyttää edes omaisille:)
    On hyvä että sinun kaltaisesi päänaukoja lähti pois asikaspalvelutyöstä, meitä tapaajia TE PALVELETTE.

    Äänestä

  • villi kettu kirjoitti:

    Kun menimme perheleirille niin oli erikseen ohjeistettu siellä käyvät vartijat juuri kielenkäytöstä, eihän nyt teitä pitäisi erikseen ohjeistaa kun tullaan tarkistuskäynnille missä on lapsia? se siitä kielenkäytöstä ja tavoista------------------

    Äänestä

  • villi kettu kirjoitti:

    Minkä ihmeen vuoksi sinä soitit osastolle? Kyllä minuakin vituttaisi, jos rosvojen omaiset soittaisivat työpisteelleni. Mietipäs sellaista, että joillakin osastoilla saattaa olla 50-70 vankia ja kaikkien omaiset soittelisivat. No ethän sinä sitä ymmärrä, jos aikanaan olet ruunan kanssa alkanut tapaileen. Monesti viedessäni perhetapaamisiin vankien omaisia, olen huomannut heidän olevan jotenkin mieleltään hukassa. Tavallaan niinkuin jälkeenjääneitä, ei tervehditä, ei vastata asiallisiin kysymyksiin ja tiuskitaan, jos ohjeistaa hyväntahtoisesti joissakin asioissa. Itsekin luovuin palvelemisesta, kun kohtasin muutaman kusipäisen naistapaajan.

    Jos olet edes vartija, niin olet todella jälkeenjäänyt kusipää! Hyvä se huudella kun ei ole munaa edes nimeään käyttää!
    Vartijoissa on myös asiallisia jotka tekevät vaan työnsä, mutta mukaan mahtuu myös sinunlaisia mottipäitä, joiden paikka kuuluis olla paremminkin hullujen huoneella. Te olette katkeria esimerkiksi Fionattaren tapaiselle kaunottarelle, kun sinä ilmeisesti et ole pillua edes nähnyt sen jälkeen kun kävit äitisi kanssa saunassa.
    Tiedän tämän aivan taatusti, sillä kolmella eri vuosikymmenillä tuli moni talo tutuksi.
    Viimeksi riksussa ollessani yksi nuorempi pampun kusipää, mikä muistutti enempi possua, kuin ihmistä, hänen huvinsa oli katkoa tv-huoneesta piuhat kun vedettiin sieltä kaapelit selleihin, jotta tv näkyis paremmin sellissä.
    Olen kirjoittanut tästä asiasta, ennenkin ja jos kyseinen possu kävelee joskus vastaan, niin näytän hänelle vähän muunlaisia katkomismuotoja, mitä minä hallitsen.
    Kuten sanoin vartijoihin mahtuu myös asiallisia,mitkä vaan tekevät sen mikä heille kuuluu.
    Moni pamppu sai ainakin 70-luvulla pahasti pattiin esimerkiksi stadissa--jos sattui vanki kävelee vastaan.
    Minä en heidän kanssa seurustele, niinkuin tämä Rovaniemen Sulo, jonka kieli on vieläkin ruskeana pamppujen perseen-nuolemisesta.

    Poliiseista sen verran, että ole saanut useamman tuomion heidän turpaan vetämisestä. Viimeksi 1996.

    T.Veksi Tampere:)).

    sellainen vartija joka kaatuu muutamaan naistapaajaan?

    Äänestä

  • veijo53 kirjoitti:

    taas sai kun luki Veksin provosoituneena kirjoittaman vuodatuksen :) Ukko jaksaa lämmetä joka provoon...mut eihän siinä mitään,kova juttu tällä foorumilla uhota. Hyvä elämä !

    Äänestä

  • pyyhettä oven päälle kirjoitti:

    No Veksin järjenjuoksu ja käyttäytymismallit ovat lapsen tasolla, joten ei ihme.

    Äänestä

  • VeijoVatipää kirjoitti:

    No Veksin järjenjuoksu ja käyttäytymismallit ovat lapsen tasolla, joten ei ihme.

    Oletko hänen lääkärinsä? Minä olen kyllä hiukan toista mieltä, sillä tunnen kyseisen tyypin ja vielä varsin hyvin! Jep!

    Äänestä

  • Fr.Fionatar kirjoitti:

    Vankeinhoidon esimies käski ilmoittamaan osatolle kun saan tietää tärkeä syyloma tarkan päivän, eli soittoni tuli sairaalasta.
    Olen muuten kuullut että pahimmat vartijat ne jotka ovat doupanneet itsensä muodottomiksi, laitetaan sivuun kun tulee vieraita ei heitä voi näyttää edes omaisille:)
    On hyvä että sinun kaltaisesi päänaukoja lähti pois asikaspalvelutyöstä, meitä tapaajia TE PALVELETTE.

    Peruskliseitä heittelet ilmaan, kun et muuta keksi. No, eipä voi muuta vaatia, kun tietää millaisen rodun kanssa on tekemisissä. Kiva seurailla, kun kaksi (omasta mielestä) älykästä Veksi ja Fionatar kilpaa kehuu toisiaan. Ja toinen luuska luulee vielä, että tapaajia palvellaan. Se on Kilinvitut! Monesti ollaan kollegoiden kanssa pelattu ns. "hermopeliä" Pelin säännöt ovat selkeät: Kun osastolle ilmoitetaan, että vangille on tullut perhetapaaja, me kisaillaan kellä hermo kestää pisimpään seisottaa vankia ja tapaajaa odottamassa tapaamisen alkua. Itselläni ennätys 1 h 12 minuuttia...
    Toinen hauska kisa meillä vartijoilla on "pataässä". Pelin säännöt selkeät: Jos vangit on jättänyt osaston pöydälle korttipakan, kuinka ollakaan pataässä ja pari muuta korttia lähtee mukaan. Itselläni on tällä hetkellä varastossa 12 pataässää. Kolega johtaa, hänellä 17 kpl...
    Ai niin, tapaajia en palvele, jollakin muulla menee hermopelissä nopeammin pokka..

    Äänestä

  • pyyhettä oven päälle kirjoitti:

    taas sai kun luki Veksin provosoituneena kirjoittaman vuodatuksen :) Ukko jaksaa lämmetä joka provoon...mut eihän siinä mitään,kova juttu tällä foorumilla uhota. Hyvä elämä !

    Katsos tätä niljaketta! Viesteistä on pätkitty aika paljon! Nykyisin on kaikki muistitikulla, sillä tämä niljake yhdessä ex sefun kanssa pilasi tämän palstan, Tiedät varmaan miten katkeria he on Fionattarelle ja Veksille kun he löivät heidät maahan tyrmäyksellä. Tällä ääliöllä oli asenne vallan muuta, kuin antoi ymmärtää! Jotta sellainen rotta tämä sulo.s. Nikkiään ei käytä, mutta puskista vinkuu yhä. Pullakahvitkin jäi juomatta vaikka kova oli uho päällä. Tallessa on Steniin kohdistuneet solvaukset, jotta hän saa ne oikein paperilla nähdä kun käyn Tanskassa seuraavan kerran.

    Äänestä

  • Kaataja. kirjoitti:

    Lue ja nauti!

    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4157

    Äänestä

  • veijo53 kirjoitti:

    Jos olet edes vartija, niin olet todella jälkeenjäänyt kusipää! Hyvä se huudella kun ei ole munaa edes nimeään käyttää!
    Vartijoissa on myös asiallisia jotka tekevät vaan työnsä, mutta mukaan mahtuu myös sinunlaisia mottipäitä, joiden paikka kuuluis olla paremminkin hullujen huoneella. Te olette katkeria esimerkiksi Fionattaren tapaiselle kaunottarelle, kun sinä ilmeisesti et ole pillua edes nähnyt sen jälkeen kun kävit äitisi kanssa saunassa.
    Tiedän tämän aivan taatusti, sillä kolmella eri vuosikymmenillä tuli moni talo tutuksi.
    Viimeksi riksussa ollessani yksi nuorempi pampun kusipää, mikä muistutti enempi possua, kuin ihmistä, hänen huvinsa oli katkoa tv-huoneesta piuhat kun vedettiin sieltä kaapelit selleihin, jotta tv näkyis paremmin sellissä.
    Olen kirjoittanut tästä asiasta, ennenkin ja jos kyseinen possu kävelee joskus vastaan, niin näytän hänelle vähän muunlaisia katkomismuotoja, mitä minä hallitsen.
    Kuten sanoin vartijoihin mahtuu myös asiallisia,mitkä vaan tekevät sen mikä heille kuuluu.
    Moni pamppu sai ainakin 70-luvulla pahasti pattiin esimerkiksi stadissa--jos sattui vanki kävelee vastaan.
    Minä en heidän kanssa seurustele, niinkuin tämä Rovaniemen Sulo, jonka kieli on vieläkin ruskeana pamppujen perseen-nuolemisesta.

    Poliiseista sen verran, että ole saanut useamman tuomion heidän turpaan vetämisestä. Viimeksi 1996.

    T.Veksi Tampere:)).

    Hyvä Veijo53, mistä ihmeestä sinä päättelit, että täällä huudellaan? Minä en ole katkera kenellekään vanhalle luuskalle. Vielä vähemmän sinulle. En koe, että olisit Fjöösättaren kanssa minkäänlaisessa ylivertaisessa asemassa minuun nähden. Päinvastoin, olen seurannut kirjoituksiasi ja uhoamisiasi myös Youtubessa. Käyttäytymisesi on kaukana terveestä ihmisestä. En ole tähänkään päivään mennessä törmännyt vankilassa sinuntyyppiseen uhoajaan. Suurin osa vangeista käyttäytyy asiallisesti ja naureskelee sinulle, kun näytän pätkiä heille touhuistasi Youtubessa. Etenkin voimisteluvideo on pop ja kirvoittanut monet hyvät naurut. Kerran näytin eräälle entiselle lusijakaverillesi kyseisen pätkän ja hän ihmetteli, miten se Veksi on noin alas vajonnut. Olin havaitsevani tukahdutettua myötähäpeää hänen taholtaan, mutten ole varma arvioinnistani, sillä olen vain pelkkä vartija en käyttäytymistutkija.

    Siinä vasta pamppu mikä puhuu paskaa! Vankiloissa ei pääse vangit tietokoneille! Jos ei ole suhteita, niinkuin homo sulolla ja sinun laisilla typerillä pampun paskoilla, millä vaan perse kasvaa ja homehtuu!

    Kysyn oliko seksisuhdetta sulon kanssa kun sulo oli lusimassa?

    Äänestä

  • Lusinut. kirjoitti:

    Milloinkahan viimeksi olet olut lusimassa? Aika monessa paikkaa on mahdollisuus päästä näkemään tietokoneen ruutu, esimerkiksi sossussa asuntohakemuslomaketta täytellessä yms. Kai sinäkin nyt SEN VERRAN ymmärrät että ei se vanki tietokonetta käytä vaikka ruudun näkeekin. Jos ei sitten ajatuksen voimalla. Jos siellä luiskaotsan alla aivosolu toisensa löytää.

    Äänestä

  • vanhempi_vartija kirjoitti:

    Jotta vielä vanhempikin vartija puolustelee tuollaisia idiootti vartijoita, tai heihin tekeytyviksi! Eipä sinullakaan ole tuo henkinen kypsyys kasvanut vuosien saatossa. Totta kai on mahdollisuus nähdä, just sossun luukulla, mutta ei vartijat kenenkään henkilötietoja ym. jakele, puhumattakaan että siellä koko kerros katselisi jotain vanhan liiton filmejä, niinkuin vielä ex-sefun aikaan täällä joku pamppu väitti! Eiköhän sinunkin olis aika jäädä jo nauttimaan hyvin ansaitsemias eläkepäiviä!

    Äänestä

Veksi53:

Tarkoittaako tämä sitä, että olemalla jostain asiasta samaa mieltä vartijan kanssa ja sanomalla sen ääneen syyllistyy johonkin moraalisesti arveluttavaan tekoon?

Ja vielä Veksi53:

Oletko jotenkin ylpeä tuosta vai haluatko todistella tuolla jotakin? Missä tarkoituksessa halusit kertoa tuon rikoksen? Kadutko sitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Just_regular_guy kirjoitti:

Nyt kun tällä palstalla on luettavana kaikenlaisia mielipiteitä poliiseista ja vanginvartijoista, voisiko joku niitä erityisesti vihaava, vaikka veksi53 tai punttikarju, kertoa mikä on se erityinen vika poliiseissa ja vanginvartijoissa. Tuolla samaa asiaa kysyttiinkin jo mutta otan tämän omaksi aloitukseksi ettei häviä tuonne muiden joukkoon.

Selvennykseksi että minulla ei ole samanlaista esitietoa asiasta kuin vankilassa olleilla ja muilla rikollisilla. Tiedän oikeastaan vain sen mitä ammatinvalinnassa on tullut esille, ja tietysti mediassa. Poliisit valvoo turvallisuutta ja ottaa rosvoja kiinni ja vartijat vartioi niitä. Mikä tässä mättää kun vartijat onkin sikoja ja kaikkea? Kun mielipiteet tuntuu olevan niin vahvoja, voisiko joku kertoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu