Uusperheiden ongelmana on naiset.
Miehet hyväksyy naisensa lapset paremmin kun naiset miehensä lapset.
Miehet ex-puolisoina on myös helpompia, ne tajuaa ettei ne voi sohia muiden perhe-elämää, vaan se mikä on menetetty on menetetty. Naiset sen sijaan roikkuu vanhassa, ja pelaa peliään lastensa kustannuksella.
Miehet hyväksyy naisensa lapset paremmin kun naiset miehensä lapset.
Miehet ex-puolisoina on myös helpompia, ne tajuaa ettei ne voi sohia muiden perhe-elämää, vaan se mikä on menetetty on menetetty. Naiset sen sijaan roikkuu vanhassa, ja pelaa peliään lastensa kustannuksella.
Vastaukset 9
Vanhimmat
täälläkään jotka haukkuu naisensa lapset, kuin taas päinvastoin. Monet naiset vihaavat miehensä lapsia. Täysin totta sun juttu.
montaa ex-ukkoa jotka täällä mäkättää miten nainen hylkäsi hänet ja lapset, ja miten uudet miehet on syy eroon, ja miten ei anna kyllä naisen uuden miehen tavata lapsia...
Ei ne ukot taida täällä pahemmin käydä, tämähän on ihmissuhdepalsta. Mutta niissä uusperheissä, jotka minä tunnen ja joissa on äiti lapsineen ja uusi mies, ne lapset ovat vain välttämätön paha. Tuossa naapurissakin isäpuoli äkseeraa kuin diplomivääpeli poikapuoliaan, ihana, lutuinen, yhteinen pikku herranterttu saa vetää lonkkaa kaikessa rauhassa kun velipuolet/puoliveljet huhkivat pihatöissä. Ja heti kuin vähänkin mahdollista vanhemmat lapset lähetetään muualle sukulaisiin, kuka vain huolii.
Näkeehän sen tältäkin palstalta: uusikot vinkuvat, kuinka kovasti he haluaisivat yhteistä aikaa vain sen miehen ja mahdollisten yhteisten lasten kanssa, mutta kun se exä (miehineen?) on koko ajan tunkemassa niitä kauheita kakaroita tielle.
Lapsi-raukat, ei voi muuta sanoa. Kukaan ei huolisi nurkkiinsa, uusi perhe menee aina edelle oli kyse sitten äidistä tai isästä. Miten sellaisessa tunneilmapiirissä voi kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi?
Ajattelin että en kommentoi tätä aihetta mitenkään koska aloittajan ajatukset tuntui niin omilta. Vaikka itse olen nainen niin olen ajatellut, että naiset valittaa asioista paljon enemmän kuin miehet. Tuli tunne että miehet tyytyvät hiljaa osaansa eivätkä niin kamalan paljon asioita ajattele. Mietin paljon sitä että tälläkin palstalla näkee hyvin paljon sitä tälle ajalle ominaista minä-keskeisyyttä. Kaikki minulle nyt ja heti, se on tämän päivän ajatusmaailma valitettavan monella ihmisellä. Halutaan että minulla on kiva ja mukava elämä, viis muista ihmisistä. Toivottavasti olen väärässä!
Uuden suhteen myötä olen toki minäkin kaivannut sitä kahdenkeskistä aikaa mutta aika vähän sitä on järjestynyt kun lapset ovat isän luona silloin kun isä sitä haluaa. Eli ei mitään ennalta sovittua. Mutta me olemme tottuneet siihen heti alusta lähtien että lapset ovat kuvioissa mukana ja se kahdenkeskinen aika otetaan sitten kun lapset nukkuu tai palkataan lapsenvahti. En ole kuitenkaan huomannut että miestä vaivaisi tämä ja lapset olisi hänelle välttämätön paha. Johtuu ehkä siitäkin että hän on tuntenut minut ja lapseni vuosien ajan ja viettänyt lasten kanssa paljon aikaa ennenkuin me edes mietimme seurustelua. Hänellä ei omia lapsia ole ja yhdessä emme niitä enää hanki joten hän on kyllä ottanut lapseni omakseen ja jakaa kasvatusvastuun minun kanssani.
kai tämä tällainen valtataistelu on perua jostain muinaisilta ajoilta jolloin miehellä oli monta naarasta kotiluolaa ja pesuetta hoitamassa. Miehelle kuului metsästys ja ruuan hankinta , naiset hoitivat luolaa ja kampittivat toisiaan minkä ehtivät pesueen/lauman ykkösasemasta kiistellen.
Eli tällä käytöksellä on jokin biologinen peruste. Itse olisin mielelläni kaivannut hieman kehittyneempää keskustelua mutta biologia on suuremman ajan äänessä näillä palstoilla.
Toisaalta miesten on helpompi hyväksyä naisten lapset koska he saavat lapset arkeen ja usein viikonloppuisin vielä naisensa kokonaan itselleen. ite en pystyis naisena seurustelemaan miehen kanssa joka luovuttaa lapsensa viikonlopun päätteksi äidille. se repii mua naisena ihan liikaa kun tietää että pitäisi kiintyä vaan menettääkseen. katkeraksihan semmoinen tekee. Varsinkin kun mies olettaa naisen pyörittävän sitä lapsipuoltenkin arkea. onneksi oma mies on päähuoltaja, muuten en ois sitä huolinutkaan.
Minä en voisi kuvitella että mun uusi mies ottaisi meidän asuntoon omat lapset. Miksi? Jos on eronnut vaimostaan on eronnut, ei niitä riippakiviä enää uuteen suhteeseen tuoda. Sehän ilaa uuden alun, ja loukkaa uutta vaimoa.
Eri asia on jos lapset asuvat vakituisesti miehen luona, niinkuin mun lapset mun luona, mutta että jatkuvasti rampataan kylässä ja ollaan holtittomasti eletään, niin se ei käy.
Meillä meis ei tuo lapsia meille, tai minä lähden.
Lähde sitten jo. Jos tuo ei ole provo, olet uskomattoman itsekeskeinen ja itserakas idiootti.
Minä en ymmärrä tätä nyksien mielikuvaa siitä, että jos mies on eronnut vaimostaan niin olisi eronnut myös lapsistaan. Eihän se näin saa mennä vaan kyllä isyys säilyy läpi elämän kuten äitiyskin. Asuinpaikalla ei ole mitään merkitystä. Jos minä olisin kohdannut miehen joka olisi hylännyt entisen elämänsä kokonaan niin ei hän olisi minun elämääni mahtunut. Jos on kerran lapsia maailmaan saattanut niin niistä pitää myös huolehtia jatkossakin, siitäkin huolimatta että elämässä olisi uusi ihmissuhde ja kenties lisää lapsiakin. Minun järkeen ei mahdu tämä, että miehen pitää automaattisesti hyväksyä äidin luona asuvat "entiset elämän lapset" mutta hänen on jätettävä omat lapsensa. Kieltämättä näin on melkein käynyt omallakin kohdallani sillä ei isää lapset jaksa kovin paljon kiinnostaa. Mutta siitä huolimatta en ymmärrä sitä. En minä pystyisi jättämään lapsiani uuden rakkauden ja elämän tieltä. Vaikka asuisivat isänsä luona niin haluaisin heitä säännöllisesti tavata ja olla mukana heidän elämässään niin paljon kuin mahdollista.