Salamointi on edelleen runsasta ja jokapäiväistä (iltaista, öistä koska sen silloin näkee). Irtaumasra on kulunut nyt puoli vuotta. Uskaltaako uskoa lääkäriä, että ei ole aihetta mihinkään?
Onko teillä kokemusta että kuinka kauan on ollut salamointia ilman että siitä on seurannut mitään pahaa?
lasiaisen irtauma ja salamointi
9
2739
Vastaukset
- pppöööö
minkä ikäinen olet? näitkö ennen irtaumaa lasiaisen samentumia kuinka kauan ja minkä verran....?
- yösalama
Näin ihan niin hyvin kuin -8 likinäköinen näkee. Toinen silmälasiainen irtautui vuosia sitten, laseroitiin. Tiesin heti mistä oli kyse kun tuo toinen salamointi yhtäkkiä alkoi, ja menin lääkäriin. Tarkistettu kahdestikin. Salamointi on melkein ainoa oire joka jäljellä, mutta sitä on yhtenään kun päätä kääntää. Lääkärin mukaan ei ole syytä mihinkään toimen piteisiin.
Siksi haluaisin kuulla, onko muilla ollut vastaavaa ja kuinka vaaratonta se on ollut. - Macular Pucker
yösalama kirjoitti:
Näin ihan niin hyvin kuin -8 likinäköinen näkee. Toinen silmälasiainen irtautui vuosia sitten, laseroitiin. Tiesin heti mistä oli kyse kun tuo toinen salamointi yhtäkkiä alkoi, ja menin lääkäriin. Tarkistettu kahdestikin. Salamointi on melkein ainoa oire joka jäljellä, mutta sitä on yhtenään kun päätä kääntää. Lääkärin mukaan ei ole syytä mihinkään toimen piteisiin.
Siksi haluaisin kuulla, onko muilla ollut vastaavaa ja kuinka vaaratonta se on ollut.Minulla salamointi alkoi keväällä 07. Kävin silmälääkärissä, ei mitään ongelmaa, sain kaksiteholasit ja salamointikin rauhoittui. Keväällä 08 kompastuin ja kaaduin eteenpäin, salamointi alkoi parin päivän jälkeen uudelleen, näkökenttään ilmestyi myös yksi pieni musta piste. Lasiaissumentumia toki on ollut jo kymmeniä vuosia. Pari viikkoa kaatumisen jälkeen näkökenttään ilmaantui valtava läjä erilaisia roskia. Kävin silmäpolilla, lasiainen irronnut, ei verkkokalvovaurioita. Salamointi jatkui. Kävin yksityislääkärillä, ei verkkokalvovaurioita.
Salamointi jatkui ja paheni, kuukausi lasiaisirtaumasta kävin taas lääkärillä, suuri reikä verkkokalvossa,laserointi seuraavana päivänä. Salamointi jatkui, jälkitarkastus ok. 3 kuukautta irtaumasta, kaksi reikää verkkokalvossa, laserointi heti. Jälkitarkastus ok, salamointi jatkui. 4 kuukautta irtaumasta näöntarkkuus alkoi sumentua, 1,0 näöntarkkuus putosi kuukaudessa 0,1-tasolle. Kolme erilaista diagnoosia, viisi ja puoli kuukautta lasiaisirtaumasta lasiaisenpoistoleikkaus ja arpikalvon kuorinta. Näöntarkkuus palasi tasolle 0,8. Pahiten irronnut kohta verkkokalvosta ei enää salamoi, mutta siinä pyörii suurempi valopallo. Ei paljon haittaa. - yösalama
Macular Pucker kirjoitti:
Minulla salamointi alkoi keväällä 07. Kävin silmälääkärissä, ei mitään ongelmaa, sain kaksiteholasit ja salamointikin rauhoittui. Keväällä 08 kompastuin ja kaaduin eteenpäin, salamointi alkoi parin päivän jälkeen uudelleen, näkökenttään ilmestyi myös yksi pieni musta piste. Lasiaissumentumia toki on ollut jo kymmeniä vuosia. Pari viikkoa kaatumisen jälkeen näkökenttään ilmaantui valtava läjä erilaisia roskia. Kävin silmäpolilla, lasiainen irronnut, ei verkkokalvovaurioita. Salamointi jatkui. Kävin yksityislääkärillä, ei verkkokalvovaurioita.
Salamointi jatkui ja paheni, kuukausi lasiaisirtaumasta kävin taas lääkärillä, suuri reikä verkkokalvossa,laserointi seuraavana päivänä. Salamointi jatkui, jälkitarkastus ok. 3 kuukautta irtaumasta, kaksi reikää verkkokalvossa, laserointi heti. Jälkitarkastus ok, salamointi jatkui. 4 kuukautta irtaumasta näöntarkkuus alkoi sumentua, 1,0 näöntarkkuus putosi kuukaudessa 0,1-tasolle. Kolme erilaista diagnoosia, viisi ja puoli kuukautta lasiaisirtaumasta lasiaisenpoistoleikkaus ja arpikalvon kuorinta. Näöntarkkuus palasi tasolle 0,8. Pahiten irronnut kohta verkkokalvosta ei enää salamoi, mutta siinä pyörii suurempi valopallo. Ei paljon haittaa.Lohduttavaa että saatiin korjatuksi noinkin hyvin! Setäni silmä sokeutui ihan kokonaan, entisaikana ei osattu.
Kyllä minulla joskus vähän salamoi se laserilla korjattukin silmä, roskat siitä on hävinneet paitsi taivaansininen pallo joskus pyörii näön edessä. Toisen silmän salamointi lisääntyy vaan, kun vaikka sormella sattuu koskettamaan luomea siis painamaan silmämunaa, niin salamoi.
Kyllä minä olen niin järkeillyt että täytyyhän salamointiin jokin syy olla, mutta polilla sanottiin siis 2 kertaa ettei ole mitään vikaa. Siis tavallinenkin silmälääkäri voi reiän nähdä? Kai kannattaa aika tilata. Kunpa ei tarvitsisi lleikkauksiin asti mennä.
Edelleen olisi kiinnostavaa kuulla muittenkin salamoinnin kestosta. - ellus59
yösalama kirjoitti:
Lohduttavaa että saatiin korjatuksi noinkin hyvin! Setäni silmä sokeutui ihan kokonaan, entisaikana ei osattu.
Kyllä minulla joskus vähän salamoi se laserilla korjattukin silmä, roskat siitä on hävinneet paitsi taivaansininen pallo joskus pyörii näön edessä. Toisen silmän salamointi lisääntyy vaan, kun vaikka sormella sattuu koskettamaan luomea siis painamaan silmämunaa, niin salamoi.
Kyllä minä olen niin järkeillyt että täytyyhän salamointiin jokin syy olla, mutta polilla sanottiin siis 2 kertaa ettei ole mitään vikaa. Siis tavallinenkin silmälääkäri voi reiän nähdä? Kai kannattaa aika tilata. Kunpa ei tarvitsisi lleikkauksiin asti mennä.
Edelleen olisi kiinnostavaa kuulla muittenkin salamoinnin kestosta.Minulla on ollut parin vuoden aikana sellainen vaiva että yskiessä pimeällä näen salamointia. tulinkin tänne katsomaan löytyykö täällä samanlaista kokemusta. kävin pari vuotta sitten silmälääkärillä kun näkökentässä näkyi pieniä mustia täpliä liikkuvan, silloin ei ollut mitään vikaa lääkärin mielestä, nyt täältä luinkin että ikä näitäkin juttuja lisää. Ei noita salamoita muuten näy, kun yskiessä, mutta kaksi kertaa on ollut sellainen valoshow päässä jonkin aikaa ja sitten se on rauhottunut itsekseen hetken kuluttua, olen ajatellut sen olevan jotain migreenin tapaista, kummempia tutkimuksia en ole lähtenyt pyytämään. Täällä on kiva kun saa lukea muiden samantyyppisisten vaivoista.
- puolisokea
sanoi salamoinnista, että verkkokalvo on kireällä kun salamoi. Itselläni oli salamointia ennen verkkokalvonirtaumaa. Kannattaa hakeutua heti hoitoon, jos alkaa näkyä nokisadetta tai jonkinlainen tumma varjo tai läikkä näkökentässä.
Irtauma on helpompi hoitaa, jos se huomataan ajoissa, ja vauriotkin jäävät pienemmiksi. Itselläni ei ensimmäinen silmälääkäri ottanut salamointia ja nokisadetta tosissaan. Sitten kahden viikon päästä oli jo myöhäistä ja näkö meni vasemmasta silmästä.- Itselläni..
.. on verkkokalvon irtaumasta taustaa vuosikymmeniä sitten. Matkan varrella on myös laseroitu heikkoja kohtia ja kerran tehty kiinnitysleikkaus.
Kuukausia sitten alkoi yllättäen salamointi molemmissa silmissä, se oli todella hurjaa. Valo oli niin kirkas, että salamointi- sana oli osuva. Lähes puoli vuorokautta sitä kauhisteltuani hakeuduin päivystykseen. Sinne päästyäni toisesta silmästä oli näkö mennyt lähes täysin, koska verisuoni oli katkennut verkkokalvon irrottua. Lasiainen oli irtoillut ja verkkokalvoa sen takia eri kohdista repeytynyt.
Laserointi on vielä vähän kesken, mutta loppusuoralla. Kuukausi- pari on mennyt siinä, että verihyytymät ovat hävineet silmästä niin, että lääkäri on nähnyt laseroida. Näkö on melko hyvin palautunut, mutta laseroiduissa kohdissa on tummat alueet, joilla en näe. Onkohan tämä tavallista? Välillä vieläkin välkähelee eri väreissä.
Kuinkahan kauan lasiainen voi irtoilla? Olin lukenut, että se kestää korkeintaan viikkoja.
Otan sydämestäni osaa kaikkien kohtalotovereiden puolesta, jotka ovat näitä kokemuksia käyneet läpi. Erityisesti tietenkin sinun puolestasi, jolla näkö meni toisesta silmästä. Eikö sille mitään voi tehdä nykyisellä osaamisella, olisi tietenkin jo tehty.
Kuinka selviät(te) henkisesti, itse olen jotenkin 'hidastunut'. Tuntuu, ettei uskalla oikein mitään tehdä eikä tietenkään vielä vapaasti saakaan. Eikä koskaan, siihen on tottuminen. Mielala vetää koko ajan masennukseen, vaikka pakko on yrittää perheen takia. Muuten varmaankin vain makaisin silmät kiinni suuren osan ajasta. Kertokaa tuntemuksianne, jos jaksatte. - puolisokea
Itselläni.. kirjoitti:
.. on verkkokalvon irtaumasta taustaa vuosikymmeniä sitten. Matkan varrella on myös laseroitu heikkoja kohtia ja kerran tehty kiinnitysleikkaus.
Kuukausia sitten alkoi yllättäen salamointi molemmissa silmissä, se oli todella hurjaa. Valo oli niin kirkas, että salamointi- sana oli osuva. Lähes puoli vuorokautta sitä kauhisteltuani hakeuduin päivystykseen. Sinne päästyäni toisesta silmästä oli näkö mennyt lähes täysin, koska verisuoni oli katkennut verkkokalvon irrottua. Lasiainen oli irtoillut ja verkkokalvoa sen takia eri kohdista repeytynyt.
Laserointi on vielä vähän kesken, mutta loppusuoralla. Kuukausi- pari on mennyt siinä, että verihyytymät ovat hävineet silmästä niin, että lääkäri on nähnyt laseroida. Näkö on melko hyvin palautunut, mutta laseroiduissa kohdissa on tummat alueet, joilla en näe. Onkohan tämä tavallista? Välillä vieläkin välkähelee eri väreissä.
Kuinkahan kauan lasiainen voi irtoilla? Olin lukenut, että se kestää korkeintaan viikkoja.
Otan sydämestäni osaa kaikkien kohtalotovereiden puolesta, jotka ovat näitä kokemuksia käyneet läpi. Erityisesti tietenkin sinun puolestasi, jolla näkö meni toisesta silmästä. Eikö sille mitään voi tehdä nykyisellä osaamisella, olisi tietenkin jo tehty.
Kuinka selviät(te) henkisesti, itse olen jotenkin 'hidastunut'. Tuntuu, ettei uskalla oikein mitään tehdä eikä tietenkään vielä vapaasti saakaan. Eikä koskaan, siihen on tottuminen. Mielala vetää koko ajan masennukseen, vaikka pakko on yrittää perheen takia. Muuten varmaankin vain makaisin silmät kiinni suuren osan ajasta. Kertokaa tuntemuksianne, jos jaksatte.alku oli tietysti vaikeaa, mutta kummasti sitä jaksaa, kun on pakko.
Oli kaksi pientä lasta, työtön mies ja asuntolaina. Itse jouduin jäämään pienelle eläkkeelle. Aluksi oli vaikea tottua heikkoon näköön. Tuntui etten osaa enää edes kaupassa käydä yksin. Nyt kyllä liikun ja hoidan itse asiani vaikka välillä kompuroinkin, kun syvyysnäköä ei ole. Kaikkeen tottuu. Totta kai välillä on mieli maassa, kun ei pysty tekemään kaikkea, mitä normaalisti näkevät esim. ajamaan autoa tai harrastamaan jotain hyvää näkökykyä vaativaa. Mutta olen yrittänyt ajatella, että heikko näkökin on parempi kuin että olisin täysin sokea.
Jaksamista ja rohkeutta sinulle. Vähitellen helpottaa. - pilvi58
puolisokea kirjoitti:
alku oli tietysti vaikeaa, mutta kummasti sitä jaksaa, kun on pakko.
Oli kaksi pientä lasta, työtön mies ja asuntolaina. Itse jouduin jäämään pienelle eläkkeelle. Aluksi oli vaikea tottua heikkoon näköön. Tuntui etten osaa enää edes kaupassa käydä yksin. Nyt kyllä liikun ja hoidan itse asiani vaikka välillä kompuroinkin, kun syvyysnäköä ei ole. Kaikkeen tottuu. Totta kai välillä on mieli maassa, kun ei pysty tekemään kaikkea, mitä normaalisti näkevät esim. ajamaan autoa tai harrastamaan jotain hyvää näkökykyä vaativaa. Mutta olen yrittänyt ajatella, että heikko näkökin on parempi kuin että olisin täysin sokea.
Jaksamista ja rohkeutta sinulle. Vähitellen helpottaa.Niin juuri, perheen takia on pakko jaksaa. Ihmeesti sitä ihminen myös sopeutuu näköjään. Rohkeutta ja voimia myös itsellesi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262173
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161484- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883