tilanne on Suomessa, mahtaisiko tuo lupaus muuttua lihaksi ja koskahan..
"Komissio päätti tänään antaa jäsenvaltioille luvan myöntää maataloustuottajille kertamaksuna jopa 15 000 euroa valtiontukea. Tämä on yksi niistä keinoista, joilla komissio pyrkii vakauttamaan maidontuottajien tuloja, mutta tukea voivat tietenkin saada myös muut maataloustuottajat. Päätöksellä muutetaan talouskriisin vuoksi käyttöön otettua väliaikaista valtiontukikehystä, jonka komissio hyväksyi tammikuussa 2009 ja johon jo sisältyy erilaisia tukimahdollisuuksia, joilla helpotetaan eurooppalaisten yritysten rahoituksen saantia. Tämänpäiväisellä komission päätöksellä kehykseen lisätään maataloustuottajille myönnettävä enintään 15 000 euron tuki. Tuki voidaan myöntää kullekin maatalousyritykselle kerran vuoden 2010 loppuun mennessä. Tästä määrästä on vähennettävä vuoden 2008 alusta myönnetty vähämerkityksinen tuki. Tähän perustuvien tukijärjestelmien on oltava avoimia kaikille alkutuotannossa toimiville tuottajille ja täydennettävä jäsenvaltiossa jo käyttöön otettuja yleisiä kriisitoimenpiteitä. Ajatus maataloustuottajille myönnettävästä enintään 15 000 euron valtiontuesta esitettiin maitoalaa käsitelleessä komission tiedonannossa 22. heinäkuuta 2009."

Vastaukset 10
Vanhimmat
suomes oo maitotilat vaikeuksis euroopan korkeinta tuottajahintaa maksellaan ja t
uet on on maailman parhaat lähes kolminkertaset usaan verrattuna ei pitäis olla hankaluuksii eläkkeelle pääsee varhain vaarinpirtti makseltu verovaroista nuorelle tuottajalle kymmeniätuhansia pesämunaa lahjotellaan varaa ostella ylihintasia länsitraktoreita kun belaruksia setoreita ursuksia universaalia saa kolme kertaa edullisimmin vaikka niiss työteho parempi eihän sossusta kukaan avustusta saa jos sinne aikna uuella mersulla menee anomusta täyttään kenkää tulis lujasti mutta maataloustoimistossa täti vain humisee myötätuntosena eemelin selitelles talousvaikeuksia
minua munille kun kytkin akseli katkesi voi tana mikä romu
Pohjois-Suomessa olisi maitotila myytävänä. Maitokiintiö lähes 400 000 litraa.
15 vanha skoda hinta 350000 euroo mikset osta.Osta hyvä veli älä oo kateellinen.Hyvät renkaat Huolto kirja ja ratio.Yhel omistajal opettajal naisopettajal.
Tuleeko aloitus tuki korko tuki luopumis tulki luopumis eläke investointi tuki ympäristö tuki onko naapurilla etuosto oikeus.Vuoristo tuki, tuki tuki Käynnistys tuki sammuts tuki.
vai onko koko homma vesittynyt.
ole rahaa
-
-
-