Sinappi

Mikä on paras sinappi kinkun kanssa ?
Teetkö itse sinappia, ja millaista ?
Mihin ylipäätään sinappia laitat ?

Minulla on tapana levittää Auran (ennen Turun) sinappia näkkileivän päälle, oli jo lapsuuden herkku.
14293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

tulee taas mieleen . Oltiin joulupöydässä ja2 herkkua oli siinä monenlaista2 niinkun on tapana jouluna. Tyttäreni oli sillon ehkä 3 vuotias kun ei oikein saanut häntä maistelemaan kaikkia ,mikä olisi ollut äidille niin kovin mieluista. Pyysin taas kerran että otahan nyt pikkusen vaikka tuota ,tai tuota, niin hän oli kohtelias ja sanoi että voinhan minä pikkusen Simanappia maistaa.:=)

Toisella kerralla taas samainen tyttär oli minun äidilläni pikkuisen hoidossa, ja ja eikä ruoka meinannut maistua. Hän olikin aika kronkeli yhteen aikaan ruuansuhteen,--niin keksipä sanoa kohteliaasti että hän ei raskitte sitä ottaa kun olisi jätettävä äidille kanssa. Mitäs siihen sitten mummukaan osas sanoa ,kun oli niin nätisti kieläytynyt syömästä.

Äänestä
  • joskus vauvoja saotaan.
    ostan usein joulumyyjäisistä koitekoista sinappia, viimeksi siinä oli konjakkia, mielenkiintoinen maku, mutta Aura paras.

    Kinkun kuorrurtan ensin sinapilla, sitten korppujauhoa ja kuumaan uuniin vähäks aikaa. Hernesoppaan laitan myös, no grillimakkaraan tietenkin.

    Äänestä

  • sinappikoneiksi kirjoitti:

    joskus vauvoja saotaan.
    ostan usein joulumyyjäisistä koitekoista sinappia, viimeksi siinä oli konjakkia, mielenkiintoinen maku, mutta Aura paras.

    Kinkun kuorrurtan ensin sinapilla, sitten korppujauhoa ja kuumaan uuniin vähäks aikaa. Hernesoppaan laitan myös, no grillimakkaraan tietenkin.

    Joulumyyjäisistä saa hyviä sinappeja, ja kotitekoiset pitää olla jo tuttuja makuja, olen joskus pettynytkin, Rauman suunnalla käydessä täydennän pullolla jopa kahdella jos hyvin käy.
    On eräs pitokartano joka tekee valkosipulisinappia ja tavallista, sitä saa hyvällä tuurilla taajaman kaupasta, joskus ei saa.
    Suuntaviittaus tulikin tuossa edellisessä lauseessa, eipä ole tullut koskaan oikein isompaa erää tullut ostettua, mutta sen olen jo päättänyt että seuraavalla kerralla 'täytän' kassini.
    Hakaniementorilla markkinapäivinä, 1x kk on myös koju jossa saa sinappeja, maustettuina ja siellä on kyllä purkkipoikineen, valkosipulejakin marinoituina useita makuja.

    Tämä ei ole mainos ;-D

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Joulumyyjäisistä saa hyviä sinappeja, ja kotitekoiset pitää olla jo tuttuja makuja, olen joskus pettynytkin, Rauman suunnalla käydessä täydennän pullolla jopa kahdella jos hyvin käy.
    On eräs pitokartano joka tekee valkosipulisinappia ja tavallista, sitä saa hyvällä tuurilla taajaman kaupasta, joskus ei saa.
    Suuntaviittaus tulikin tuossa edellisessä lauseessa, eipä ole tullut koskaan oikein isompaa erää tullut ostettua, mutta sen olen jo päättänyt että seuraavalla kerralla 'täytän' kassini.
    Hakaniementorilla markkinapäivinä, 1x kk on myös koju jossa saa sinappeja, maustettuina ja siellä on kyllä purkkipoikineen, valkosipulejakin marinoituina useita makuja.

    Tämä ei ole mainos ;-D

    Niin hyvää sinappista salaattikastiketta en ole koskaan mistään löytänyt.
    Meillä n vuosikausien traditio, M...a tekee minulle poropeukalole laatikot ja kastikkeen, minä taas muista jollain muulla tapaa.

    Aikaisemmin mainitsemani perunajoulutortut onnistuivat.... ainakin tavallaan.
    Kaulin koko helahoidon uunipellille ja panin luumumarmelaadia päälle
    pakkaseen odottamaan joulua.
    Se taikina nimittäin tarttui kaulimeen, joten katsoin parhaaksi taputella taikinan pellille, ja uuniin.
    On kyllä hyvän makuista tuo perunavoitaikinasta tehty.
    Olisin valmistanut perinteiset tortun malliset joulutortut, mutta taikina tarttui jäähdytettynäkimn kaulimeen kiinni.
    Käsin sitten taputtelin pellille, ja kypsyttyä, jäähtyneinä leikkelin paloiksi.
    * vähän nolostuuneen näköisenä selittelee*

    Äänestä

  • Aina kivoja nuo lapsien sanonnat . Taidankin ottaa käytäntöön tuon simanapin kuullosti kivalta.

    Äänestä

Meidän sinappi tehdään kolmea laatua. Runsasproteiininen.

suhde:
-teelusikallinen sinappijauhetta, kastikkaasta peltipurkista.
-3 teelusikallista hienoa sokeria.
-sekoitetaan ne kaksi ainetta ja lisätään vettä. Tässä vaiheessa yhtä kolmesta erästä keitetään , jotta saadaan tummempaa.

-lisätään seokseen vielä esim. SportLife Nutrition Isolate 700g maustamaton heraproteiinijauhetta, jolla laimennetaan makua.

Lisätään tuota proteiinijauhetta eri määriä 2-5 teelusikallista, jotta saadaan sopiva väkevyys niin vauvalle kuin vaarille. Ja vettä sopiva määrä.

Ei suolaa, jotta ei verenpaineet nouse turhaan.

Jo yli 15 vuotta on riittänyt meidän palvikanan kanssa, joka on meidän kinkkumme. jossa myöskään ei ole lisättyä suolaa.

Äänestä

Aura Dijon-sinappi on melkein tarpeeksi vahvaa ja erittäin kelvollista.
Meidommat "sokeritahnat" eivät ole sinappia.

Äänestä

Dijon on lemppari.
Käytän broilerinkin kanssa.
Beng

Äänestä

Saksassa ku pari viikkoa sitten ostoksilla 4 purkkia " Düsseldorfer Scharfer Senf", muistuttaa edesmenneen "Fryysarin " sinappia !

Skånepåg

Äänestä

Dijon hunajasinappi tuunaa sitä hiukan neilikalla tai piparjuurella ja valkosipulilla, toimii hyvin eikä maksa paljoa.

Äänestä

Ostan aina jostakin myyjäisistä, hyviä ovat olleet.

Äänestä

Ikivanha aloitus.

Toisaalta kerran vuodessa ajankohtainen. Kumma vaan, kuka näitä viistoista vuotta vanhoja ketjua viittii haeskella, luulis helpompaa kirjoittaa ihan uus.

Jouluks tulista ja makeaa sinappia. Vähän vaihtelee, mitä tulee ostettua. Toi halpissinappi Koti sinappi muuten yllättävän hyvä kinkkusinappi. Nämät tuupisinapit ei oikein muutenkaan huilaa, jotenkin liika jauhosia. Hangon sinappi tosin ihan jees. Mulla kuluu dijonia kyllä paljon, mutta ei passaa mun mielestä kinkun kans. Taidan ostaa jotsin konjakkisinappia.

Mulla on kyllä hyvä konjakkisinappi resepti, Eka mennään alkoon ja ostetaan leka Hennesseyn wsop-tä....Kätevä juttu jos viittis ite paistaa kinkun. Eka vääntää sinappia ja sitten tunkee kinun uuniin. Kun konulessu on tyhjä, kinkku on kypsä.

Mä en siis vietä joulua, en usko enää joulupukkiin tai jesseen. Jouluruuatkin paljolti sellaista halpaa pulajan mättöä, mutta jotain kylmäsavulohta, mätiä,, savukalkkunaa tms kyllä ostan. Ja tieten rosollia. Noita ei ole kaupassa välttämättä ympäri vuoden. Kinkkua nyt syö melkein päivittäin muutenkin, vaan jos sattuu löytymään kunnollista läskistä kinkkua, varman ostan palan. Ja sellanen rasvanen kinkku, se tarvii sitten kunnon sinapin.

Joop, väkevää ja makeaa.

=DW=

Äänestä

Joku kaveri kerran keikalla katseli makkaran syöntiäni ja tuumasi, että sinä syötkin sitten sinappia makkaralla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Si Nappi kirjoitti:

Mikä on paras sinappi kinkun kanssa ?
Teetkö itse sinappia, ja millaista ?
Mihin ylipäätään sinappia laitat ?

Minulla on tapana levittää Auran (ennen Turun) sinappia näkkileivän päälle, oli jo lapsuuden herkku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu