Kovin on ollut viime aikoina synkät nämä pulinat ja eikä tietenkään aiheetta.
Mieletön tuho maantiellä ja mittaamaton suru lukemattomissa perheissä.
Kaikkeni toivon heidän jaksamisen puolesta. Ei sitä ihminen tiedä milloin matkan pää on edessä.
Kuitenkin elämän on jatkuttava ja ihan näin aurinkoisen päivän piristeeksi kopioitsen Teille -hyvät ystävät- otteen syystä, miksi en ainakaan ionsinööriksi itseäni mainosta.
Esko, älä sinä lue tätä. Muuten kohta väität, että meidän lapsemme kaatoivat tämän laivan. :-))
Hurrikaani iski täysin odottamatta. Risteilyalus upposi ja insinöörimies
havahtui ajautuneena pienen saaren rantaan eikä hän nähnyt muita ihmisiä
tai tarvikkeita. Hänellä oli vain banaaneja ja kookospähkinöitä.
Tottuneena viiden tähden hotelleihin hänellä ei ollut aavistustakaan mitä
tehdä, joten seuraavan neljän kuukauden aikana hän söi banaaneja, joi
kookospähkinämehua, kaipasi vanhaa vaimoaan ja tarkkaili merta toivoen
huomaavansa pelastusaluksen.
Eräänä päivänä kun insinööri oli makailemassa puoliunessa rannalla, hän
havahtui silmäkulmastaan huomaamaansa liikkeeseen. Kyseessä oli soutuvene,
jossa oli kauneimman näköinen nainen jota hän oli koskaan nähnyt. Nainen
souti hänen luokseen.
Epäuskossa mies kysyi häneltä:
- Mistä sinä tulit? Kuinka sinä pääsit tänne?
- Soudin saaren toiselta puolelta, nainen vastasi, ajauduin tänne, kun
risteilyalus upposi joitain kuukausia sitten.
- Uskomatonta, insinööri vastasi. Luulin, että kukaan muu ei selviytynyt.
Kuinka monta teitä on? Olitpa onnekas, kun soutuvene ajautui luoksesi,
minulla ei ole mitään.
- Olen yksin, nainen vastasi, eikä tämä soutuvene ajautunut, ei minullakaan
ollut mitään.
Mies oli hämmentynyt.
- Mistä sinä sitten sait tuon soutuveneen?
- Voi, sehän oli yksinkertaista, nainen vastasi.
- Tein soutuveneen siitä, mitä tältä saarelta löytyy. Airot ovat kumipuun
oksia, ja koversin pohjan palmupuun rungosta ja sivut sekä keulan
Eukalyptus-puusta.
- Mu-mu-mutta sehän on mahdotonta! insinööri änkytti. Sinulla ei ollut
työkaluja eikä tarvikkeita, kuinka sinä siinä onnistuit?
- Eihän se nyt ollut ongelma, nainen vastasi. Saaren toisella puolella on
paljon ihmeellistä laavakiveä ja huomasin, että kun sitä kuumentaa
tulisijassa, siitä tulee helposti muotoiltavaa rautaa. Käytin sitä
tehdäkseni joitain työkaluja ja niillä sitten sain tehtyä kaiken
tarvittavan. Mutta ei siitä sen enempää, nainen jatkoi. Missä sinä asut?
Häpeillen insinööri tunnusti, että hän oli nukkunut rannalla avotaivaan
alla koko ajan.
- No, eiköhän sitten soudeta minun puolelleni, nainen sanoi.
Parin minuutin soutamisen jälkeen vene rantautui pieneen merenlahteen. Kun
mies katsoi rannalle hän melkein tippui veneestä. Rannalta lähti kivetty
polku johtaen upeaan bungalowiin, joka oli maalattu siniseksi ja
valkoiseksi. Kun nainen kiinnitti venettä ammattitaitoisesti punotulla
hamppuköydellä, insinöörimies pystyi vain tuijottamaan tyhmänä. Kun he
saapuivat taloon, nainen sanoi rennosti:
- Eihän tämä nyt kovin erikoinen ole, mutta kutsun sitä kuitenkin kodiksi.
Istu alas, ole hyvä. Haluaisitko drinkin?
- Ei, ei kiitos, mies vastasi edelleen hämmentyneenä. En halua enää
pisaraakaan kookospähkinän mehua.
- En ajatellut kookospähkinämehua, nainen vastasi. - Miten olisi Pina
Colada? Yrittäen peittää hämmästyksensä mies nyökkäsi vaisusti, ja he
istuivat sohvalle keskustelemaan.
Kun he olivat kertoneet tarinansa, nainen ilmoitti:
- Vaihdan nyt jotain mukavampaa päälleni. Haluaisitko käydä suihkussa ja
ajaa partasi? Partahöylä on yläkerrassa kylpyhuoneen kaapissa. Kysymättä
enää yhtään mitään insinööri meni kylpyhuoneeseen. Kaapissa oli partahöylä,
joka oli tehty luusta. Keksi terävää simpukankuorta oli kiinnitetty
sivuistaan kasvoja myötäilevään mekanismiin.
- Tämä nainen on ihmeellinen, hän mutisi. Mitähän ihmeitä tässä vielä
paljastuu?
Kun hän palasi olohuoneeseen, nainen istui sohvalla pukeutuneena ainoastaan
pariin isoon lehteen, jotka oli strategisesti aseteltu, ja hän tuoksui
ihanalta. Nainen pyysi häntä istumaan viereensä.
- Kerrohan minulle, nainen aloitti vihjailevalla äänensävyllä siirtyen
samalla lähemmäksi miestä, me olemme olleet tällä saarella todella pitkään,
ja olen ollut yksinäinen. Uskoisinpa, että sinäkin haluaisit tehdä juuri
nyt jotain, mitä olet kaivannut kaikkina näinä kuukausina, ymmärräthän...
ja hän tuijotti syvälle miehen silmiin.
Insinööri ei voinut uskoa korviaan.
- Tarkoitatko--? hän vastasi, - että voin lukea sähköpostini täältä?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Heh=) sä olet kyllä ihana, kun aina jaksat muita piristää. Iloista kevättä ja voimia kaikille :)
sinkkumies kohtasi yh-äidin
-nauraa kitapurje vilkkuen-
kiitos yh-isä
mukavista kirjoitukista
älä tukista
-hih hurraa ja lisää viiniä-
Nauru pidentää ikää ja huumori voittaa alakulon.
Olipa kerran kaksi leijonaa, jotka olivat nälissään ja miettivät, mitä söisivät. Toinen sanoi, että mennään tielaitokselle ja syödään kaksi siivoojaa seuraavaksi. Toinen sanoi, että ei missään tapauksessa sehän huomataan heti. Syödään pari insinööriä. Kukaan ei viikkoihin huomaa mitään???? Koulutukella ei ole mkitään merkitystä vaan ihmisyydellä. Se on jotain.
Kahden tulevan insinöörin äiti
p.s. tää ei varmaan liity asiaan, mutta no problem....
Menee jo ihan vitsailun puolelle, mutta menköön tämän kerran.
Kuulin kerran, että miten insinööri eroaa esinahasta?
Kuulemma esinahka älyää siirtyä syrjään silloin kun hommat tosissaan aloitetaan.
Aurinkoista päivää kaikille oppiarvoista riippumatta. Mukavalta tuntu aamuisin herätä, kun ei olekaan niin pimeää.
Ja lapsetkin jo laskevat koulupäiviä kesälomaan.
Vielä viimeiset tuskailut numeroiden parantamiseksi ja sitten se kesä taas koittaa.
Tietysti peruspessimistinä kaikkien pitäisi jo alkaa syksyn tuloa murehtia. On se surkeata kun räntää tulee ja on sitten pimeää. Yyh, Yyh :-)))
Tempaisempa ihan kevään kunniaksi runon tuostapahan äkkiseltään:
Ah kevät on tullut ja siintää hanget.
Ei haittaa hullut, uppoo maahan kanget.
Pian sirkat soittaa, ynnä pääskyt laulaa
Kunhan kesä koittaa, ei palele kaulaa.
Mut sitten saapuupi syys, siitä ihan oon varma.
Painaa syyshämäryys, silloin luoksein käy karma.
Enpä ilakoida jaksa, vaikka nytten oisi hyvin.
Vaikkei polveni naksa, silti kuumeessa ryvin.
Hheeeeh, hiukan kökköhän tuosta tuli, mutta en kiireessä kerkene parempaa tekelehtimäänkäänkääkkä.
Hyvää päivänjatkoa.
Kahden insinöörin äitsykkänä voin todeta,
että totuus on tarua ihmeellisempää! :)
*Kurkkii aurinkoa rantuisten ikkunoiden takaa
ja miettii kenet kutsuisi ikkunanpesuun,
vai laittaisiko kaihtimet eteen* Heh ;)