Ronja

Päiväuni

Tämä tarina on osittain tosi. Nimet on muutettu.


Olen tuntenut Ronjan jo 6 vuotta. Ystävystyimme 16- vuotiaina, kun molemmat muuttivat samalle paikkakunnalle opiskelemaan. Tulimme heti todella hyvin toimeen, aivan kuin olisimme tunteneet aina.

Ronja oli jo silloin aika päällekäyvä ja villi tyttö. Aina hän oli huomion keskipisteenä, myös siksi että hän oli säteilevän kaunis. Minä olin enemmänkin ujo ja syrjäänvetäytyvä ja monesti tunsin oloni vaivaantuneeksi esim. hänen hypätessä hajareisin syliini missä milloinkin.

Varsinkin esimäisenä opiskelu vuotena pidettiin juhlia aika usein. Viina virtasi reilusti ja minunkin estoni katsoivat. Humalassa yleensä kaikki naiset päätyivät jostain syystä pussailemaan toisiaan ilman sen suurempaa merkitystä. Minäkin olin antamassa kielisuudelmia milloin kenellekin, mutta Ronjassa oli jotakin erilaista. Tunsin sen heti ensimäisestä suudelmasta asti, joka oli jotenkin niin pehmeä ja syvä, sanoinkuvailematon.

Yhtäkkiä huomasin olevani ihastunut Ronjaan. Minulla oli myös poikaystävä, mutta jokin Ronjassa vaan veti minua puoleensa. Joka kerta kun hän tuli minua vähänkään lähemmäksi, minusta tuntui kuin jalat olisivat pettäneet alta. Ronja ei tehnyt asiaa yhtään helpommaksi, koska hänellä oli vain tapana olla ihmisten lähellä paljon, halailla ja pitää kädestä.

Ehkä Ronja jo siinä vaiheessa viesti minulle jotakin, mutta hölmöyttäni ja ujouttani en ymmärtänyt mitään. Me saatoimme nukkua vierekkäin saman peiton alla tekemättä mitään. Ronja halusi aina nukkua vieressäni, jos olin hänen luonaan yötä. Sydämeni hakkasi silloin aina tuhatta ja sataa, mutta en silti uskaltanut tehdä mitään. Rukoilin vain mielessäni että hän joko menisi pois tai tekisi aloitteen. Minusta tuntui, että hän kidutti minua, mutta en voinut sanoa asiasta mitään, koska pelkäsin ystävyytemme puolesta.

Vuodet kuluivat tähän samaan piinaavaan tahtiin. Välillä oli viileämpiä kausia, välillä taas olin kuin tulessa ja ajattelin vain häntä masturboidessani. Poikaystävät eivät saaneet minua ikinä kiihottumaan kunnolla.

Koulukin loppui ja muutimme eri paikkakunnille. Tunsin ehkä pientä helopotusta. Yritin unohtaa Ronjan ja keskittyä silloiseen poikaystävääni. Suhde miehen kanssa kuitenkin kariutui ja olin pitkään yksin.

Kesällä menin käymään Ronjan luona. Emme olleet nähneet pitkään aikaan ja minusta tuntui uskomattoman hyvältä halata häntä. Hyvä kun pystyin katsomaan häntä edes silmiin, niin peloissani olin.

Ensimäisenä yönä hän tietenkin kehotti minua nukkumaan vieressään. Tullessani sänkyyn hän makasi ilman paitaa pienet, pystyt rinnat paljaana sängyllä ja katsoi suoraan silmiini. Sydän pamppaillen menin hänen viereensä ja suljin silmäni. Korvissani humisi. Odotin, että hän laskisi edes pienen kauniin kätensä minun päälleni. Mutta ei. Mitään ei tapahtunut.

Kului vuosi kun näin hänet seuraavan kerran. Minulla oli taas suhde erääseen mieheen, mutta se ei ollut kovin vakavaa. Joimme baarissa reilusti ja Ronja oli koko ajan kimpussani. Poikaystäväni suhtautui asiaan huumorilla. Minulla alkoi taas ns. vanha suola janottaa.

Seuraavana päivänä tapasimme Ronjan kanssa hänen asunnollaan kahdestaan. Kesä oli kauneimmillaan. Ronja lyhyt, kukkamekko päällään oli kuin mikäkin kesän prinsessa. Illalla istuimme sohvalla punaviiniä litkien ja elokuvaa katsellen. Yhtäkkiä tunsin, miten Ronjan käsi laskeutui nilkalleni. Annoin käden olla siinä. Jatkoin television tujottamista, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ronja alkoi silittää jalkaani. Nielaisin kuivasti. Silmissäni alkoi sumeta. Annoin hänen kuljettaa kätensä reidelleni asti, ennenkuin käänsin katseeni häntä kohti. Ronja katsoi minua silmät raollaan ja hymyili turvonneilla huulillaan. En voinut enää vastustella. Vedin hänen vartalonsa syliini ja aloin suudella häntä. Hänen huulensa olivat jos mahdollista, pehmeämmät kuin koskaan. Olisin voinut olla siinä hetkessä vaikka ikuisuuden. Hän suuteli paremmin kuin kukaan muu.

Silitin hänen pehmeitä hiuksiaan toisella kädellä, toisen käden siirsin hänen rinnalleen. Tunsin hänen kovan, suuren nänninsä mekon läpi. Aloin puristella sitä hellästi, jolloin Ronja alkoi huohottaa syvään samalla kun jatkoi suutelemistani. Hän siirsi omat kätensä paitani alle, avasi hakaset rintaliiveistäni ja heitti ne sitten pois. Hän painoi minut makuulleen ja istui hajareisin päälläni. Nopealla liikkeellä veti mekon päänsä yli ja antoi minun hetken katsella kaunista vartaloaan, ennenkuin alkoi riisua minua.

Kun olimme molemmat alasti, hän meni oikealle puolelleni ja alkoi silitellä koko vartaloani. Hän pyöritteli suuria rintojani ja vastaani siroilla sormillaan. Sormet kiusasivat minua hetken ja siirtyivät sitten klitorikselleni. Hän pyöritteli kosteaa klitoristani etusormellaan hitaasti ja nautinnollisesti. Minä painoin oman sormeni ensin hänen sisälleen ja asetin sitten hänen paisuneen klitoriksensa etu ja keskisormen väliin. En liikuttanut sormiani ollenkaan vielä, annoin hänen vielä odottaa.

Suutelin hänen rintojaan, annoin kieleni kulkea yhä alemmas. Voi miten ihanalta hän tuoksuikaan! Hän avasi reitensä kokonaan, asetti kätensä omille rinnoilleen ja tujotti minua anoen suoraan silmiin. Levitin hänen häpyhuuliaan ja painon kieleni hänen klitorikselleen. Ronja vinkui nautinnosta. Laitoin etu ja keskisormeni hänen sisäänsä ja aloin liikutella niitä hellästi samalla kun nuolin pitkiä nuolaisuja alhaalta ylös. Hänen pillunsa näytti niin kauniilta ja täydelliseltä, minun oli pakko pysähtyä välillä tuijottamaan sitä.

"Lisää...lisää...älä kiltti lopeta", kuiskaili Ronja. Painoin sormeni hänen sisäänsä niin syvälle kuin ne vain menivät ja aloin sitten liikutella kieltäni pyörivin liikkein klitorista vasten. Voimakkaammin ja yhä nopeammin liikkui kieleni. Ronjan selkä taipui kaarelle, hän vapisi ja tärisi suutani vasten kuin kone. Lopulta hän puristi sormeni sisälleen kaikilla voimillaan ja kirkui niin kovaa kun keuhkoista lähti. Hän oli saanut elämänsä orgasmin kasvojeni edessä. Katselin, miten hänen emättimensä sykki ihanasti.

Hetken rauhoituttuaan hän nousi ylös ja käski minun siirtyä ruoka pöydälle. Menin makaamaan pöydän reunalle reidet levitettyinä. Sydämeni hakkasi. Ronja istui tuolille ja alkoi tutkia minua. Minusta oli ihana olla katseltavana. Välillä hän härnäsi kosteaa klitoristani etusormellaan, välillä antoi sille nopeita suudelmia. Sitten hän työnsi taitavan kielensä sisälleni. Se oli minulle aivan uusi ja uskomaton tunne. Hän tiesi tarkalleen mistä minä nautin. Hän otti kielensä sisältäni ja alkoi liikuttella klitoristani nopeasti etu ja keskisormellaan. Jatkuvasti hän tarkkaili silmät kiiluen pilluni reaktioita. Piti piinaavan tauon, katseli hymyillen ja jatkoi jälleen.

Olin jo melkein huipulla. "Uuh uuh, jatka, jatka", minä hoin, vinguin ja ynisin kuin tuskissani. Hän painoi sormensa sisälleni. Sitten, aivan hellästi ja hitaasti kielensä kärjellä hän pyöritteli minulle pitkän ja syvän orgasmin.


Tämän jälkeen nukuimme vierekkäin ja alastomina saman peiton alla rauhalliset ja hyvät yöunet.

Aamulla keskustelimme ajatuksistamme ja selvisi, että hänkin oli halunnut minua koko sen ajan kun olimme tunteneet, ei vaan ollut uskaltanut sanoa mitään. Selvää oli, että rakastelimme vielä monet kerrat tämän jälkeeenkin. Miehen heitin pellolle. Nyt minulla oli Ronja, ihana nainen, jota niin kauan olin odottanut.

3

9759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sallutus

      TEE JATKOA TOI OLI TODELLA HYVÄ TARINA

    • HCoGID

      Ihana:)

    • mies

      tämä oli kaunista! Kiitos =)
      Erityisesti alku ja loppu olivat maltilliset, eroottisesti latautuneet ja niin todentuntuiset :)
      Vain itse seksikohtaus olisi saanut olla lyhyempi ja kauniimpi, mutta eihän kaikkea voi täydellisesti kukaan tehdä, vaikka tämä varmaan jo lähelle sitä meneekin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      52
      3769
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      118
      2807
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      642
      2460
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      20
      2107
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      86
      2074
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      44
      1771
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      22
      1723
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1665
    9. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      97
      1516
    10. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1486
    Aihe