luopuu vapaa-ehtoisesti alueteatterista, joka on ollut koko kainuulle kuintenkin taustatuki henkisen vireyden ylläpitämiseksi.
Olemmekos turha voimavara, jotka esitämme kulttuuriamme yleisölle ja luomme puitteet henkiseen hyvinvointiin.
Olemmekos turha voimavara, jotka esitämme kulttuuriamme yleisölle ja luomme puitteet henkiseen hyvinvointiin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Maksakaa omasta lompakostanne harrastuksenne kulut.
Kunnan peruspalveluihin ei kuulu teatterin ylläpitäminen
Valtiontukina ja pääsylipputuloina alueteatteri tuo enemmän rahaa kaupunkiin kun saa kaupungilta tuloja. Plus tietysti positiiviset työllistämisvaikutukset. Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen, että elon laskuopin mukaan se tarkoittaa, että jos alueteatteri lopetetaan kaupungin menot kasvavat. Ja se raha taas on pois kunnan peruspalveluista.
asiainhoitajakin toi selvästi esille, mitä Kajaani menettää. Lukekaa nettiuutiset.
Jutun viimeinen lause oli pantu ylitarkastaja Katri Santilan suuhun:
"Jos Kajaani haluaa kehittyä paikkakuntana, jonne halutaan muuttaa – ja jos Kajaani haluaa kehittyä houkuttelevana paikkakuntana myös yrityksille – jos siellä ei ole palveluita, niin ei sinne ketään sitten tule."
Jos siellä ei ole palveluita... siis teatteriko edustaa kaikkea mitä tarkoitetaan palveluilla? Ja pini teatteriko ei voi olla hyvä?
On niin tarkoitushakuisia ja manipuloivia juttuja nämä KS:njutut.
Ihan varmaa on (sen tiedän), että opetusministeriössä on valmis paketti, jossa Kajaanin ammattikorkea ja yliopistokeskus pistetään ensi vuosikymmenellä kiinni. Siinä sitä on vähän pureskimista sitten.
Miksi kajaanilaistne pitäisi maksaa maakunnan ihmisten teatterihuveja? Koska muut kainuun kunnat eivät osallistu teatterin ylläpitoon, niin kaupunginteatteri yhdellä näyttämöllä riittää varmaan hyvin meille kajaanilaisille.
Pahoja ennostelet, mutta uskon tuon.
On se teatteri kumma pullistuja. Ensin toimi vuosia hyvin puolta pienemmällä henkilökunnalla.
Sitten vaivihkaa vuosien varrella vähän salaa kasvatettiin pöhötautiseksi. Nyt jos meinataan vähentää
väkeä, vingutaan heti että on *resurssipula*. Käsittämätön kehäpäättelmä.
Teatteria tehdään ja näytelmät valitaan resurssien mukaan, eikä toisinpäin.
Sama jos kamariorkesteri valittaisi resurssipulaa, kun eihän se voi soittaa sinfonioita.
Kuinka monta ensi-iltaa on kajaanin teatterissa ollut tänä vuonna - kuusiko?
Kuka on käynyt ne kaikki katsomassa? Todella harva. Moniko on nähnyt edes puolet?
Jos vaikka olisi puolet vähäemmän, niin mitä se on meiltä pois?
Ei siitä kulttuurianemiaan sairastu.
"Miten vääntäisit rautalangasta Kajaanin päättäjille, että alueteatterin lakkautus ei tuo säästöjä Kajaanin kaupungille?"
Näin asenteellisesti toimittaja kyselee haastateltavalta juttuunsa.
Siinä haastateltava toimi vain rekvisiittana toimittajan omille ajatuksille.
Olipa melkoinen "haastattelu". Mutta enpä muuta odottanutkaan, kun
vilkaisin aiheen ja kirjoittajan, sisällön saattoi arvata lukemattakin.
Jos tämä teatteri on niin kannattava laitos,niin perustakaa yritys ja hoitakaa sitä liiketoimintana.
On se vaan kumma,että sinne pitää pumpata joka vuosi toista miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja.
Tutkia voisi myös kyseisen palvelun ostamista vaikka Oulun teatterilta.
Voisivat käydä aina silloin tällöin pitämässä täällä muutaman teatteriesityksen ja se riittäisi meille aivan hyvin.
Kyläkouluja kyllä uskalletaan sulkea,mutta jos teatterilta ollaan jotakin viemässä,niin heti alkaa hirveä vinkuminen teatterilaisten omalta ja heidän sukulaistensa taholta.
Yksi keino teatterin säästöiksi voisi olla teatterilaisten vuosityöajan lyhentäminen.
Otetaan alkuun heiltä pois vaikka 4 kuukauden palkka.
Parasta teatteria Kajaanissa muuten tekee kaupungin valtuusto. Siinä on monenlaisia vivahteita, hauskuutta ja draamaa.
maksetaankin, mutta me maalaisharrastajat tarvimme selkänojaa Kainuussa Kajaanista , joka saa tukea valtiolta siihen, että meillä kaikilla olisi joskuskaan hauskaa, ja Kajaani on ollut tuki.
Mamut tarttee niitä rahoja enemmän. Nyt on talvi ja parille sadalle pitää ostaa Adidaksen untuvatalvitakit, Adidaksen sukat, Adidaksen kengät, Adidaksen...ne ja nämä.
Ja niiden pitää kaikkien ajaa ajokortit. Ja kaikille pitää hankkia uudet huonekalut. Ja paritonnia kulutusrahaa per kuukausi.
näyttää leviävän jos ei nyt ihan kulovalkean tavoin niin nopeasti kuitenkin ympäri maata. Millaisen kuvan ulkopaikkakuntalainen saa Kajaanista tällaisten uutisten myötä? Uskon että se kuva ei voi olla muuta kuin negatiivinen.
Positiivisesti asiaan suhtautuvia ovat varmasti Etelä-Suomen asukkaat jotka näkevät maakuntien teatterit ja muunkin periferioiden palvelutarjonnan pääasiassa kuluna joita ylläpidetään heidän kustannuksellaan, ja hekin näkevät asian positiivisen puolen vain omista lähtökohdistaan ja Kajaania kohtaan tunnetaan lähinnä vahingoniloa. Tällaista stereotypiaa vastaanhan täällä pitäisi taistella?
Imagotappio tämä ainakin on Kajaanille. Kuinka paljon näitä negatiivisia uutisia voidaan maailmalle tuottaa, että se alkaa vaikuttamaan Kajaanin kiinnostavuuteen asuin- tai yrittämispaikkana? Jos kiinnostavuus vähenee niin helposti menetetään se raha joka teatterin säästöillä uskotaan saavutettavan. Tosin teatterin leikkauksiakin suurempi imagotappio Kajaanille oli paperitehtaan menettäminen.
Ymmärrän kyllä mikä on taloustilanne Kajaanissa tällä hetkellä ja aivan varmasti jotain pitää tehdä, ja se tekeekin asiasta vaikean, mutta pitää myös muistaa asian moniulotteisuus.
Jaa että millaisen kuvan ulkopaikkakuntalaiset saa.
Ja mitähän ulkomaalaisetkin meistä ajattelevat.
No jospa se kuva on nyt semmonen, että Kajaani
ei enää tuhlaa shamppanjaan ja säästä tulitikuissa.
Olisko tuo hyvä kuva, ainakin parempi kuin entinen.
Kukaan ei halua muuttaa kuntaan, jonka talous
on retuperällä, mutta pois voi sen takia lähteä
moni.
UPM, teatteri...
No, pääasia ettei talous ole retuperällä...heh heh...
"Miksi kajaanilaistne pitäisi maksaa maakunnan ihmisten teatterihuveja? Koska muut kainuun kunnat eivät osallistu teatterin ylläpitoon, niin kaupunginteatteri yhdellä näyttämöllä riittää varmaan hyvin meille kajaanilaisille."
Montako kertaa se pitää sanoa, että Kajaani ei maksa mitään alueteatterista. Rahat siihen tulee lipputuloista ja veikkausvoittorahoista. Ei verorahoista eikä kunnallisverorahoista. Alueteatteri tuo rahaa ja työpaikkoja maakuntaan. Täällä joku johdonmukaisesti levittää valhetta että kajaanilaisten rahoja menee alueteatteriin. Tahallaan vai silkaa tyhmyyttään?
antaahan se sellaisen kuvan, että Kajaanissa aletaan pikkuhiljaa tulla järkiinsä kulttuurivouhotuksen suhteen. Ja sen jälkeen viiden sekunnin kuluttua uutisen luettuaan koko Kajaani on jo unohtunut ajatuksista, koska muualla asuvilla ihmisillä sattuu olemaan muutakin ajateltavaa kuin maailman tärkein kajaanin teatteri!
Nimenomaan tullaan järkiin. Kaikki kulttuuri POIS HETI. Se on ihan turhaa. Olen samaa mieltä kun moniulotteinen. Teatterit kiinni. Elokuvateatteri kiinni. Taidemuseo kiinni. Generaattori kiinni. Uimahalli sulki. Jäähalli vittuun. Ja katuvalot myös pois, ne kuluttaa energiaa ihan älyttömästi. Istutaan pimeässä, rukoillaan jumalaa.
Tässä teatteri vouhkaamisessa on kysymys samasta asiasta jos perheen isä juo ja rahaa ei riitä ruokaan.
Ei teatteri kuulu lakisääteisiin menoihin kunnissa. Eikö tämä jo mene perille.
Katsokaa mallia teatteri RETIKASTA , toimii yhdistyksenä ja voi hyvin. Eikä maksa maltaita.
Sitten tuosta tynkä teatterista mitä johtaja paukuttaa ilman alueteatteria. Tynkäteatteri riittää tähän käpykylään ihan loistavasti.
Ei mitään "tynkäteatteria" vaan teatteri kokonaan pois. Tilalle ostoskeskus. Ei kajaani tarvitse teatteria. Eikä kulttuuria yleensäkään. Ei mitään.
missä on teatteri? Joillakin se tuntuu kiristävän pipoa ihan hirveästi. Miksi nämä teatterin vastustajat eivät mene asumaan sinne missä ei ole teatteria eikä muitakaan kunnallisia taidepalveluja haittona. Esim. Ristijärvellä ei ole, eikä Paltamossa, jossa tosin toimii kesäteatteri, mutta olisihan siellä sitten jotain vastustettavaa, ei tulisi niin koti-ikävä.
Kyllä se niin on, että jos on vähänkään isompi kylä niin siellä on teatteri ja muutakin taidetarjontaa, isommissa kylissä on myös isompia kauppoja, ravintoloita, liikuntapaikkoja, kouluja, sairaaloita ja enemmän työpaikkoja, siksi tällainen kylä onkin isompi kuin jotkut muut.
olla yhtä ja samaa Ristijärveä? Onhan jo Iso Ruuhijärvi ja Pieni Ruuhijärvi ja Iso Vimpelinlampi ja Pieni Vimpelinlampi, voisi olla myös Pieni Ristijärvi ja Iso Ristijärvi (entinen Kajaani)? Ainakin henkinen tila lähestyy kovasti toisiaan, tiedä sitten kumman eduksi.
Kajaanin teatteri on yksinkertaisesti liian iso kunnan kantokyvylle. Henkilöstöä on yli 50 ja kaksi näyttämöä. Ei se sellainen peli vetele pitemmän päälle. Yksi näyttämö ja max. 30 henkilötyövuotta, siinä olisi kompakti paketti. Haluaisinpa kuulla perustelut minkä takia jollain alueteatterilla pitää välttämättä olla kaksi näyttämöä. --Niin, niitä perusteluja ei ole olemassa.
Yksi asia on tuo ruma talonkuvatus, jossa teatteri nyt toimii. Siitä pitäisi päästä irti, ja siirtää koko teatterihomma kaukamehtään. Sinne vielä uimahalli ja museotkin niin vot, olisipa meillä kulttuurikeskusta kerrakseen!
Mutta järjellhän näissä kunnan hommissa ei ole sijaa, varsinkaan Kajaanissa. Miettikääpä vaikka valtuuston viime kokousta, jossa pölhöpopulistit istuttivat porukkaa 28000 euron edestä. Siinä meni taas yhden näyttelijän vuosipalkka. Ja mitään sen kummempaa tulosta ei saatu aikaan, kuin paljon suhupierujen hajua.
1) valehtelet taas kerran, alueteatterilla on vain yksi näyttämö ja se on Sissilinnassa.
2) toisekseen alueteatteri tuo enemmän rahaa kapunkiin lipputuloina ja veikkausvoittorahoina, kuin se syö, eli se tuottaa voittoa
3) kaukmetsä imee vuodessa yli miljoona euroa - siis mihin? seinistä siinä maksetaan
mutta tuosta Kaukametsän käytöstä eri mieltä. Uimahallin sijoittamisesta on keskusteltu jo niin paljon ettei siitä enää sen enempää kuin, että en ymmärrä mitä uimahallin sijoittamisella Kaukametsään oikein uskotaan saavutettavan. Jos matkailu on se pointti niin haiskahtaa vähän köyhän miehen katinkullalta ja tästä tuleekin sellainen "yli sieltä mistä aita on matalin" -fiilis ja tällaiset ratkaisut ei välttämättä aina toimi. Uimahallin sijaan sinne tarvittaisiin kunnon kylpylä tai joku vastaava pyydys, uimahalli ei riitä, ja tämäkin on yksityisten markkinatoimijoiden asia, ei ainakaan yksin kaupungin.
Kaukametsässä näkisin mielellään enemmän toimintaa, jotenkin minulle on tullut sellainen käsitys, että siellä on melkeinpä pelkät kulissit joita siellä ylläpidetään. Mutta aika mahdoton ajatus ajatella että sinne näissä taloudellisissa oloissa rakennettaisiin jotain uutta kunnallista palvelutarjontaa, kun suunta on kulttuuripalvelujenkin osalta niukkuuden jakamisen suuntaan.
Nykyisen Kaukametsän toiminnan tehostaminen ja kulttuuripalvelujen turvaaminen, siinä sitä mielestäni olisi tekemistä näin aluksi.
Aika paljonhan sinne Kaukametsään on noita peruspalveluja jo rakennettukin ja lisää vaaditaan, minusta hotellimatkailun menestymisen lähtökohta ei voi olla pelkät kunnalliset vapaa-ajan oheispalvelut. Kyllä sinne Kaukametsän suuntaan tarvitaan markkinamiesten ja- naisten aitoa kiinnostusta.