pettynyt

Olen todella pettynyt finnmatkojen toimintaan lomallani. ÄLKÄÄ HYVÄT MATKAILIJAT KÄYTTÄKÖ FINNMATKOJA MATKANJÄRJESTÄJÄNÄ
4270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos tästa tarkasta kertomuksesta. Olipa mielenkiitoista saada tietää tapahtumien kulku näinkin yksityiskohtaisesti. Minullakin on kerran ollut viilot auki eikä kukaan Finmatkoilta suostunut sitä sanomaan. Kyllä hävetti enkä mene enaa toista kertaa.

Äänestä

Suomi on varsin pieni matkailumarkkina. Niinpä vaihtoehtoisia matkanjärjestäjiä on rajoitetusti. On myös syytä muistaa, että firmassa kuin firmassa asiakasta palvelevat yksilöt, niin myös Finnmatkoilla. Kaikki asiakaspalveluhenkilöt eivät siinäkään firmassa ole samanlaisia.

Jotta negatiivisesta palautteesta olisi hyötyä tämän palstan lukijoille, olisi syytä kertoa yksityiskohtaisesti tapahtuneesta, joka johti tähän varoitukseen.

Äänestä

ihan vapaasti mitä mieltä haluat mutta minä käytän aina Finnmatkoja. Monesti syy ongelmiin ei edes ole matkanjärjestäjän vaan matkailjan oma moka kun tarkemmin asiaa tutkii. Ja kun et ongelmaa esille tuonnut niin varmaan näin on?

Äänestä
  • Osa finnmatkojen kohteista hoidetaan samaan tasoon kuin esim aurinkomatkat , osa on
    riman alituksia, esim poistunut intia , mitä henkilökunta ei saanut hanskaan millään.
    Osalla heidän lomistaan olen ollut todellä tyytyväinen jopa saanut paremppaa tuotetta kuin
    luullut ostaneeni mutta välillä kironnut koko putiikin alimpaan helvettiin, tasaisuus ei kuulu
    heidän prändiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KEFALONIA kirjoitti:

Olen todella pettynyt finnmatkojen toimintaan lomallani. ÄLKÄÄ HYVÄT MATKAILIJAT KÄYTTÄKÖ FINNMATKOJA MATKANJÄRJESTÄJÄNÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu