------- nipsattu Hesarin sivulta ------------
Syyttäjän mukaan mies sijoitti WinCapitaan kaikkiaan 160 000 euroa ja kotiutti sieltä itselleen ja avovaimolleen yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa. (Nettikeskustelun mukaan muualla olisi esitetty summaksi 60.000 euroa)
Avovaimoa syytetään siitä, että hän olisi muun muassa siirtänyt rahoja Thaimaahan häivyttääkseen niiden laittoman alkuperän.
Miehen edustaja kiisti syytteet. Hänen mukaansa WinCapita toimi kuten pitikin, kunnes se suljettiin. Kaikki, jotka halusivat kotiuttaa sijoituksensa, olivat myös saaneet rahansa, hän sanoi.
Lakimiehen mukaan WinCapita ei voinut olla pyramidihuijaus, koska sen jäsenten rahat pidettiin selkeästi erossa toisistaan verkkopalvelimella, josta jäsenet pystyivät tarkastelemaan tilejään. Syyttäjä puolestaan väittää, että kaikki rahat olivat samalla pankkitilillä, jota hallinnoi pääepäilty Hannu Kailajärvi.
Syyttäjä ja syytetyn miehen lakimies ilmoittivat oikeudelle, että juttu pitäisi käsitellä vasta sitten kun WinCapitan päähaara on käsitelty. Syytetyn naisen avustaja kuitenkin haluaisi käsitellä jutun mahdollisimman nopeasti.
--------nips----------
Siis syyteoikeuden vanhenemisen katkaisemiseksi tehty käsittelyjärjestys, kuten epäilinkin.
Verkkopalvelin virtuaalitilit asianmukaisena pankkina tai asiakastileinä on perin omaperäinen tulkinta. Näinköhän mainittu lakimies hallinnoi omien asiakkaittensa varoja?
Mutta yrittää pitää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.