Sikatehtaat

Kaksi vuotta sitten Oikeutta Eläimille -yhdistys toi julkiseen keskusteluun eläinten julman kohtelun suomalaisilla tuotantoeläintiloilla.

Nyt yhdistys julkaisee tuoretta kuvamateriaalia 30 sikatilalta, joista osaa oli käyty kuvaamassa myös vuonna 2007.

Syksyllä 2009 kuvattu materiaali osoittaa, että tilanne suomalaisilla eläintiloilla on edelleen järkyttävä. Siat elävät ahtaissa, likaisissa oloissa ilman virikkeitä ja toivoa mielekkäästä elämästä. Sioilla on haavoja, ruhjeita, irtipurtuja häntiä ja katkenneita jalkoja. Useilla tiloilla erittäin sairaat siat on jätetty kitumaan ilman hoitoa.

Kaksi vuotta sitten viranomaiset sivuuttivat tehotuotanto.net -sivustolla julkaistut kuvat sanomalla, että kuvatut eläintilat olivat eläinsuojelulainsäädännön mukaisia. He lupasit myös ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin eläinten olosuhteiden parantamiseksi.

Sikatehtaat.fi -tutkimus osoittaa, että nämä olivat tyhjiä puheita. Samalla kun siat ovat kituneet tiloilla, on Maa- ja metsätalousministeriö kahden vuoden aikana rahoittanut 257 000 eurolla sianlihan trendikästä markkinointia (katso possupedia.fi).

Sikatilalliset ja viranomaiset eivät ole kiinnostuneita antamaan sioille mahdollisuutta arvokkaaseen elämään. Siksi on meidän vuoromme toimia.

Siat ovat älykkäitä ja tuntevia eläimiä. On aika ottaa vastuu siitä, miten me kohtelemme niitä.

Mikään ei muutu niin kauan kuin eläimet nähdään ainoastaan raaka-aineina ja tuotantovälineinä. Eläimet ovat hengissä, mutta niiltä on riistetty oikeus elämään.

Katso sikatiloilla kuvatut videot ja kysy itseltäsi: näinkö me todella haluamme tehdä eläimille?

http://www.sikatehtaat.fi
26836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Sairasta touhua noilla tiloilla!!! Pitäis laittaa talon isäntä sinne samaan läävään...
On se kumma miten jotkut osaa lyödä laimin kaikekn, kuitenkin on olemassa sikatiloja jossa toiminta on sellaista niinkuin sen kuuluukin..

Äänestä
  • tapahtunut?

    Äänestä

  • on sitte kirjoitti:

    tapahtunut?

    on todella järkyttävää, kun syntyy eläimiä - kuvassa porsaita ja jälkeiset eivät ilmeisesti saisi tulla pois.
    Saparon puuttuminen on järkyttävää, mutta koirilta saa typistää hännän!!!!
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Typistäminen

    Jos kuolleita eläimiä ei ole mahdollista toimitta heti pois, niitä löytyy tiloilta.
    Oliko kuvaajilla tietoa, oliko likaisessa karsinassa olevalla sialla ripuli? Kyllähän siat tekee tarpeitansa yölläkin. Miksi ei voi kuvata päivällä hoitajan käynnin jälkeen? Jos silloin löytyy merkkejä eläinrääkkäykseen, heti ilmoitus asiasta.

    Äänestä

  • !!""! kirjoitti:

    SÄ olet sairas jos ajattelet tuolleen

    Äänestä

äänestää lompakollaan, eikä osta kotimaista lihaa.
Jouluksi Tanskalainen laatukinkku kotimaisen paskassa marinoidun sijaan!

Äänestä
  • Suomalaista kinkkua kaksin kappalein kannatuksen vuoksi.

    Äänestä

  • ostaa kirjoitti:

    Suomalaista kinkkua kaksin kappalein kannatuksen vuoksi.

    suoritettavan eläinrääkkäyksen.
    Kohta ollaan tilanteessa jossa kotimaista sianlihaa ostanutta kuluttajaa voidaan syyttää yllytyksestä eläinsuojelurikkomukseen.

    Äänestä

  • siis maatiloilla kirjoitti:

    suoritettavan eläinrääkkäyksen.
    Kohta ollaan tilanteessa jossa kotimaista sianlihaa ostanutta kuluttajaa voidaan syyttää yllytyksestä eläinsuojelurikkomukseen.

    sika ei kuole siihen että siltä puuttuu saparo jonka toinen sika on äksyssään syönyt ja osoittanut vain korkeampaa asemaansa.sekö on eläinrääkkäystä?
    taidat ampua tykillä itikkaa...

    tai johonkin paiseeseen,eikö itselläs ole koskaan ollut finnejä vai onko parasta aikaa?mullon ollut itsellä ihan kunnon paiseita joista on tullu tavaraa yli toista teelusikallista ja ne kyllä puhkeaa kun kypsyvät niin itsekseen.
    ja tästä likaisuudesta,ymmärtääkseni sika haluaa kylpeä läävässä ei se siitä säikähdä ja videoiden siat taisivat vielä olla kasivärisiä että näyttivät vielä likaisemmilta mitä olivat.
    eikä se isäntä siellä koko yötä voi olla vahtimassa ja heti pesemässä jos jokin sika kärsänsä pas..an työntää.
    eiköhän rääkkäystä ole pikemminkin se että eläimille tuntemattomat tunkeutuvat keskellä yötä herättelemään eläimiä levittäen tilalta tilalle kulkiessaan kaikki mahdolliset taudit,nämä kuvaajat kun eivät taida suojavaatetuksesta olla kuulleetkaan.

    Äänestä

  • Mistä tiedät miten se on kasvatettu, onko eettisempää? Ainakin sikalat siellä päin ovat massiivisia.

    Äänestä

  • ostaa Tanskalaista jätettä:-)))

    Äänestä

  • meinaat kirjoitti:

    ostaa Tanskalaista jätettä:-)))

    Katsottuani nuo videot ostan silti kotimaisen sianperseenpuolikkaan koska uskon ja tiedän, että Suomessa ollaan kuitenkin vielä puhtaammalla ja eettisemmällä pohjalla tuossa sianlihan tuotannossa kuin muualla.
    Meillä ei esiinny esim Tanskassa yleistä salmonellaa juuri koskaan.

    Äänestä

  • ostaa kirjoitti:

    Suomalaista kinkkua kaksin kappalein kannatuksen vuoksi.

    Mistäs olet varma, että se kotimaista on? Ellet sitten tilaa joltain pienemmältä toimijalta. Joulun aikaan lihaa tulee uskomattomia määriä Saksasta, Puolasta ja Alankomaista, tosin myydään kotimaisena

    Äänestä

  • naurata kirjoitti:

    sika ei kuole siihen että siltä puuttuu saparo jonka toinen sika on äksyssään syönyt ja osoittanut vain korkeampaa asemaansa.sekö on eläinrääkkäystä?
    taidat ampua tykillä itikkaa...

    tai johonkin paiseeseen,eikö itselläs ole koskaan ollut finnejä vai onko parasta aikaa?mullon ollut itsellä ihan kunnon paiseita joista on tullu tavaraa yli toista teelusikallista ja ne kyllä puhkeaa kun kypsyvät niin itsekseen.
    ja tästä likaisuudesta,ymmärtääkseni sika haluaa kylpeä läävässä ei se siitä säikähdä ja videoiden siat taisivat vielä olla kasivärisiä että näyttivät vielä likaisemmilta mitä olivat.
    eikä se isäntä siellä koko yötä voi olla vahtimassa ja heti pesemässä jos jokin sika kärsänsä pas..an työntää.
    eiköhän rääkkäystä ole pikemminkin se että eläimille tuntemattomat tunkeutuvat keskellä yötä herättelemään eläimiä levittäen tilalta tilalle kulkiessaan kaikki mahdolliset taudit,nämä kuvaajat kun eivät taida suojavaatetuksesta olla kuulleetkaan.

    ihan oikeesti hanki elämä tai hyppää kaivoon jos ajattelet eläimistä tuolleen

    Äänestä

  • Vaikka tyhmä ootkin niin älä sitä julkisesti ilmoota.

    Äänestä

jotta löysitte tuon 30 tilaa, joissa oli jotain kuvattavaa? Kaiken järjen mukaan teidän on täytynyt käydä ainakin 200 tilalla, todennäköisesti paljon enemmälläkin, ennen kuin olette saaneet tuollaisen materiaalin kokoon. Miten huolehditte tautisuojauksesta, ettette saastuttaneet satoja sikaloita? Vai saastutitteko vaan?

Jos taas ette käyneet sadoissa sikaloissa, niin teillä täytyi olla jokin epäilys, ettei valituissa sikaloissa ole kaikki kunnossa. Miksi ette sitten menneet tilalle poliisin kanssa katsomaan ihan päivänvalossa isännän opastuksella? Sehän olisi ajanut aivan saman asian, mutta ette olisi syyllistyneet rikolliseen toimintaan.

Miksi siis hankitte materiaalinne rikollista tietä, vaikka se olisi saatavissa täysin laillisestikin?

Äänestä

Onpa osattu tehdä tekijöidensä näköisiä filmejä. Kyllä sikojen oloja tulee parantaa ja lihantuotantoa tehostaa.

Äänestä

Kaiken kaikkiaan sikojen elämä on parempaa kuin luonnossa vapaana elävien eläinten - ei pakkasta eikä nälkää

Äänestä

Laitetaan suomen sikalat heti toimintakieltoon ja otetaan venäjältä korvaavat tuotteet jolloin eläimiä ei rääkätä. Pietarin ja suomen välimaastosta löytyy pari uutta yksikköä joista tavaraa saataisiin. uskon että siellä saatte käydä kuvaamassa jopa öisin huppu päässä.

Äänestä
  • Näin. Lihahyllyt ovat jo tyhjillään toisin paikoin. Siihen tullaan pääseemään mihin on haluttukin. Muistakaa, älkää käykö viljelijöiden kimppuun kun puute iskee!! Nämä provosoivat rääkkäysjutut ovat osaltaan siihen johtaneet kaupan hinnoittelun ja kilpailutuksen lisäksi, että tuotanto hiipuu, tuottajat lopettavat. Tehkää reksiteri näistä aktivisteista, se on sitä reiluutta ja avoimuutta!

    Äänestä

  • Virikelelu kirjoitti:

    Näin. Lihahyllyt ovat jo tyhjillään toisin paikoin. Siihen tullaan pääseemään mihin on haluttukin. Muistakaa, älkää käykö viljelijöiden kimppuun kun puute iskee!! Nämä provosoivat rääkkäysjutut ovat osaltaan siihen johtaneet kaupan hinnoittelun ja kilpailutuksen lisäksi, että tuotanto hiipuu, tuottajat lopettavat. Tehkää reksiteri näistä aktivisteista, se on sitä reiluutta ja avoimuutta!

    Tuottajille pitäisi maksaa enemmän, koska kaupassa hinta on kova. Alkuperämerkinnöillä on suuri merkitys ja suosin ainoastaan suomalaisia tuotteita, koska Suomessa hoidetaan tuotantoeläimiä hyvin. Salaaotetut kuvat eivät kerro totuutta vaan antavat vääristyneen kuvan tuotantoeläinten hoidosta,

    Kuvaajien pitäisi kysyä tuottajilta lupa ja mennä yhdessä tuottajien kanssa kuvaamaan päivällä. Silloin saisimme nähdä, miten eläimiä hoidetaan. Onneksi tuottajat ovat alkaneet järjestämään avoimien ovien päivää ja jopa koululaisetkin ovat päässeet retkeilemään maatiloille ja näkemään eläimiä.

    Äänestä

  • Tuottajille... kirjoitti:

    tälläiset kuvat ja tempaukset edistävät vain jättituottajien asemaa. teurastamot saavat tekosyyn lopettaa pientuttajien sopimukset. supersikalat ovat hyvin valvottuja eikä ylimääräisillä ole sinne asiaa.pientuotannon puolesta

    Äänestä

  • pientuotannon puolel kirjoitti:

    tälläiset kuvat ja tempaukset edistävät vain jättituottajien asemaa. teurastamot saavat tekosyyn lopettaa pientuttajien sopimukset. supersikalat ovat hyvin valvottuja eikä ylimääräisillä ole sinne asiaa.pientuotannon puolesta

    Silloin loppuvat teurastamoltakin teurastettavat.
    Eihän kenenkään kannata laajentaa, koska tuotantokustannukset ovat tuloja suuremmat. Teurastamojen pitäisi maksaa tuottajille parempaa hintaa lihasta - tuottajathan tekevät sen työn. Kuitenkin liha maksaa kaupoissa maltaita.

    Äänestä

Sikamiehillä menee hyvin, vaikka muuta täällä väittävätkin.
Paha vain että ne eurot ei jää kotimaahan, vaan vievät kierot ne veroparatiiseihin.
Ja tuommoisia juotikkaita pitäisi sitten vielä kansallisista verovaroista tukea...

Äänestä

Amerikan huume välittäjät on iloisia kun sikamiesten hormooni haku reissut jatkuu.Vähentävät tietty vielä veroistakin matkansa,lääkkeesi kun tuovat .Sit taas keväällä ja syksyllä voi paskantaa kaikki lähialueen tiet.Ennen viljan puintia ruiskutetaan pellot ruskeaksi.Että semmosta puhdasta suomalaista laatulihaa.

Äänestä
  • Suomalaisilla tiloilla hoidetaan eläimiä hyvin. Salakuvatuilla tiloilla ovat tarkastajat käyneet ja asiat ovat olleet OK. Kansainvälisen tutkimuksenkin mukaan suomalaiset siat voivat erinomaisesti.

    Äänestä

eikö viherpiiperöt tajua että suomessa on asiat hyvin verrattuna tanskalaiseen useamman tuhannen sian sikalaan sikalassa paska ja lika on aivan normaalia eikä kenenkään viherpiiperön tarvitse tulla tänne pätemään eläimien oikeuksista SUOMESSA ON ASIAT HYVIN ELÄIMELLÄ

Äänestä

Kommentoi aloitusta

anna k kirjoitti:

Kaksi vuotta sitten Oikeutta Eläimille -yhdistys toi julkiseen keskusteluun eläinten julman kohtelun suomalaisilla tuotantoeläintiloilla.

Nyt yhdistys julkaisee tuoretta kuvamateriaalia 30 sikatilalta, joista osaa oli käyty kuvaamassa myös vuonna 2007.

Syksyllä 2009 kuvattu materiaali osoittaa, että tilanne suomalaisilla eläintiloilla on edelleen järkyttävä. Siat elävät ahtaissa, likaisissa oloissa ilman virikkeitä ja toivoa mielekkäästä elämästä. Sioilla on haavoja, ruhjeita, irtipurtuja häntiä ja katkenneita jalkoja. Useilla tiloilla erittäin sairaat siat on jätetty kitumaan ilman hoitoa.

Kaksi vuotta sitten viranomaiset sivuuttivat tehotuotanto.net -sivustolla julkaistut kuvat sanomalla, että kuvatut eläintilat olivat eläinsuojelulainsäädännön mukaisia. He lupasit myös ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin eläinten olosuhteiden parantamiseksi.

Sikatehtaat.fi -tutkimus osoittaa, että nämä olivat tyhjiä puheita. Samalla kun siat ovat kituneet tiloilla, on Maa- ja metsätalousministeriö kahden vuoden aikana rahoittanut 257 000 eurolla sianlihan trendikästä markkinointia (katso possupedia.fi).

Sikatilalliset ja viranomaiset eivät ole kiinnostuneita antamaan sioille mahdollisuutta arvokkaaseen elämään. Siksi on meidän vuoromme toimia.

Siat ovat älykkäitä ja tuntevia eläimiä. On aika ottaa vastuu siitä, miten me kohtelemme niitä.

Mikään ei muutu niin kauan kuin eläimet nähdään ainoastaan raaka-aineina ja tuotantovälineinä. Eläimet ovat hengissä, mutta niiltä on riistetty oikeus elämään.

Katso sikatiloilla kuvatut videot ja kysy itseltäsi: näinkö me todella haluamme tehdä eläimille?

http://www.sikatehtaat.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu