vetoomus

Viime viikkkoina on useampi tanssiravintola lopettanut toimintansa. Tanssitarjonta vähenee myös lavapuolella koko ajan.

Eri keskustelupalstoilla haarukoidaan syystä miksi näin ja osa ei edes tunnista että tällaista ogelmaa edes on.

Riita tästä mielipiteestä tietysti tulee mutta olen sitä mieltä että liiallinen suoritus ja kilpailu mentaliteetti on pilannut lavatanssit suomesta.

Lavoilla käy enää tosi uskovat ja uudet ihmiset ei enää uskalla mukaan tulla.

Siksi vetoan tanssijärjestäjiin: uskaltakaa aloittaa perinteiset lavatanssit uudestaa.

Ennakkomarkkinointi: perinteiset lavatanssit, niin tupa on täynnä!
331192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Enemmistö tanssipaikoista on sellaisia missä tanssitaan lähes ainoastaan perinteisiä lavatansseja. Tanssijoita niissä käy valitettavan vähän - alle sadasta ja enimmillään vajaa kaksisataa. Millään isolla tanssipaikallla ei ole varaa riskeerata jopa yli tuhannen yleisömääriä jollain vanhakantaisella tanssimisella. Yrityksiäkin on ollut, mutta ne ovat päättyneet käytännössä katastrofiin, ja isot tanssipaikat vaatii, pitääkseen nykyiset yleisömäärät, monipuolisen tanssitarjonnan.

Niitä perinteisiä lavatansseja löytyy selvästi enemmän monipuolisen tanssin paikkoihin verrattuna, joten siinä suhteessa ei pitäisi olla mitään valittamista tarjonnan suhteen.

Varsinkin naiset pyrkii hakeutumaan monipuolisen tanssin paikkoihin, ja minne naiset hakeutuu, niin sinne hakeutuu myös miehet. Monipuolisen tanssin vetovoima on havaittu myös eläkeläistansseissa, jä niissäkin bändeiltä odotetaan monipuolista tarjontaa tanssilajien suhteen, ja varsinkin nyt kun 50-luvun rokkaajat ovat tulossa eläkeläistanssien asiakkaiksi, niin myös odotetaan rokkitanssimusiikkia. Varttuneiden tanssijoiden rokkitanssit ovat vetäneet yllättävänkin paljon tanssijoita.

Äänestä

tuossa on kyllä paljon totta. mutta ajat on muuttneet. on muitakin harrastuksia kuin lavatanssi.
luulen että vielä lopettaa moni tanssipaikka. tietysti jää muutama viimeisen päälle hyvä paikka jonne harrastajat ajavat kaukaakin. tavallinen tanssilava, se aika on ohi eikä koskaan palaa. en usko että vanhalla perinteisellä lavatanssikonseptilla pärjäisi. ei harrastajat menisi sinne ja mikä se olis jos muutama ns. "tavallinen" pariskunta siellä kävelisi? Nyt pitää olla hyvät esiintyjät, mielellään kaksi orkesteria ja puitteet nykyaikaiset ja se maksaa rahaa ja käyttöastetta.

Äänestä

Tämä keskusteluhan on käyty jo kertaalleen tällä palstalla. Olisit kaivellut sen vanhan keskustelun esiin, kun täällä on nyt tämä hieno nostosysteemikin.

Äänestä
  • ...kertaan on tämä aihe kaluttu sekä täällä että muilla tanssijoiden käyttämillä palstoilla.

    Aina se täällä on lähtenyt siitä, että itseään tanssijoina kehittävät on syyllistetty ja hyvin nopeasti on menty täysin asiattomuuksiin ja solvauslinjalle, kuten täällä jokseenkin aina käy.

    Esimerkkinä vanhimmista ja takkuisimmista vaikkapa tämä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/3205311

    Äänestä

Nuorten eikä vanhainkaan tanssihinnastoa ei olisi alunperinkään pitänyt korottaa kuusinkertaiseksi. Nyt sen alentaminen kuudenteen tahi sitä pienempään ei enää onnistu. Jotkut ehkä yrittävät, mutta silloin tulee juurikin näitä lippujen laittoja sekä nuorten- että vanhaintanssiluukuille. Ne, jotka eivät yritä, joutuvat laittamaan lippujaan luukuille myöhemmin. Kirotunkin epäkummallinen tilanne: vaikka rahan määrä sekä nuorten- että vanhaintanssimarkkinoilla tällä tavalla pienenisi, saisi pienemmällä rahalla siitä huolimatta entistä enemmän eli rahan arvo lippuluukuilla nousisi!

Ehdotan, että sekä nuorten- että vanhaintanssikurssiminimipääsyvaatimukseksi asetetaan, että kurssille pyrkivä henkilö osaa kuuden (6) kertotaulun ja osaa soveltaa sitä myös nuorten- ja vanhaintanssikäytäntöönsä. Ja jotta nuorten- ja vanhaintanssikurssien ns vanhoja asiakkaita ei uusien kustannuksella suosittaisi, ehdotan, että myös vanhojen nuorten- ja vanhaintanssikurssien asiakkaitten pitää pääsykokeessa sekä nuorten- että vanhaintanssikurssilta tipahtamisen uhalla läpäistä em pääsyvaatimus.

T: Eräs vakiokirjoittajista

Äänestä
  • Hienoa, vaikka sanaakaan en oikeastaan ymmärtänyt...

    Äänestä

  • Lehtori-72 kirjoitti:

    Hienoa, vaikka sanaakaan en oikeastaan ymmärtänyt...

    Sinä tuossa ihmesepustuksessa näet?

    Äänestä

  • Lehtori-72 kirjoitti:

    Hienoa, vaikka sanaakaan en oikeastaan ymmärtänyt...

    Talousasiat ovat todellakin yksinkertaisia, kun ne ensin oppii: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että jo sekä nuorten- että vanhaintanssikirjanpidon perusteissa kerrotaan, kuinka tärkeää on pitää tulot ja menot omilla paikoillaan siten, että credit pidetään aina ikkunan puoleisessa päässä pöytää ja debet sen puoleisessa päässä, jossa ikkuna ei ole, jolloin tulot ja menot pysyvät automaattisesti järjestyksissään. Tämä yksinkertaisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö näistä sekä nuorten että vanhain tanssitalousasioistakin voisi helkkarin hienosti – jotkut tosin pitävät asiantuntevaa talouskerrontaakin jokseenkin vaikeaselkoisena, mutta se johtuu siitä, etteivät he osaa edes alan terminologiaa eivätkä ymmärrä, että tilin nimellisarvo eli palkka pitää aina jakaa kuudella, jolloin tulee automaattisesti palkan eli tilin reaaliarvo – puhua.

    Mikäli ei osaa joko nuorten- tahi vanhaintanssitunnelmain tahi molenpain himokas henkilö kuuden (6) jakotaulua, niin sitten pitää po henkilön osata näitä nuorten- ja vanhaintanssihinnastoja katsellessa soveltaa käytäntöönsä kuuden (6) kertotaulua, jolla muunnetaan po hinnaston nimellishinnat tilinauhan reaaliarvoa vastaaviksi. Joka tätä ei talousteoriasta joko käsitä tahi suostu ymmärtämään, tekee ennen pitkää myöskinsä sekä nuorten- että vanhaintanssillisen konkurssin. Hyvää viikonloppua!

    T: Eräs vakiokirjoittajista

    Äänestä

  • Def Laatio kirjoitti:

    Mun mielestä se on perustellusti juuri päinvastoin!!!

    Äänestä

No jaa. Pari nuorehkoa tuttuani aloitti juuri äskettäin lavatanssiharrastuksen ja kiinnostuivat nimenomaan uusista vauhdikkaista lavatansseista. Ei niillä perinnetansseilla ainakaan nuorta väkeä saada paikalle.

Äänestä

Eipä ole totta.
Perinteisiä lavatansseja on kesällä vaikka kuinka paljon, mutta ne eivät vedä porukkaa vaikka niissä
eivät käy nämä "ammattilaiset".
Ja se toinen jutu; miksi yrität syyllistää ne jotka kantavat eniten rahaa tanssipaikoille?

Äänestä
  • Muuten olen samaa mieltä, mutta en olisi ihan varma tuosta että tässä syyllistetään niitä, jotka kantavat eniten rahaa tanssipaikoille. Ahkerasti tanssivat eivät tuo rahaa juuri muuten kuin lipputuloina ja niistäkin saavat usein alennuksia. Kesähumppaajat käyttävät paljon enemmän rahaa oheispalveluihin. Säännöllisesti tanssiva saa käydä aika monta kertaa tansseissa, että tuo yhtä paljon rahaa tanssipaikalle kuin kunnon lärvit lavalla juhannuksena vetävä kerran kesässä tanssiva örvelö. Useamman kerran kesässä tanssiva örvelö ylittää oman urheilujuomapullon kanssa lavalle tulevan tanssinharrastajan koko vuosibudjetin helposti.

    Äänestä

  • Köyhäilijä kirjoitti:

    Muuten olen samaa mieltä, mutta en olisi ihan varma tuosta että tässä syyllistetään niitä, jotka kantavat eniten rahaa tanssipaikoille. Ahkerasti tanssivat eivät tuo rahaa juuri muuten kuin lipputuloina ja niistäkin saavat usein alennuksia. Kesähumppaajat käyttävät paljon enemmän rahaa oheispalveluihin. Säännöllisesti tanssiva saa käydä aika monta kertaa tansseissa, että tuo yhtä paljon rahaa tanssipaikalle kuin kunnon lärvit lavalla juhannuksena vetävä kerran kesässä tanssiva örvelö. Useamman kerran kesässä tanssiva örvelö ylittää oman urheilujuomapullon kanssa lavalle tulevan tanssinharrastajan koko vuosibudjetin helposti.

    ---tällä palstalla on vuosien varrella moneen kertaan kumottu.

    Siis tämä: "Useamman kerran kesässä tanssiva örvelö ylittää oman urheilujuomapullon kanssa lavalle tulevan tanssinharrastajan koko vuosibudjetin helposti."

    Esimerkiksi minä, joka vastaan jokseenkin keskivertoaktiivitanssijaa kulutukseni osalta, käyn nykyisin n. 150 kertaa vuodessa tanssimassa. Keskimäärin tulee yhden tanssi-illan aikana kannetuksi taloon 20 euroa.

    Niissä paikoissa, missä virvoitusjuomien, kahvin ja leivonnaisten lisäksi myydään myös alkoholia jossakin muodossa, tulee noita kaikkia annoksen verran nautituksi. Niin tekee varsin suuri osa muustakin harrastajajoukosta.

    Kova pitää örveltäjän olla, jos 3 000 euroa kesän aikana lavan antimiin kuluttaa. Läheskään kaikilla lavoilla ei edes ole anniskeluoikeuksia.

    Aktiiviharrastajaporukka käyttää säännöllisesti muutamia suosittuja, melko laajalle alueelle sijoittuvia kantapaikkojaan (kesäisin n. 5-10 ja talvella hiukan vähemmän), joten niihin tulee vuoden aikana syötetyksi vallan merkittävät määrät rahaa.

    Niitä vähemmän suosittuja, pieniä lavoja saavat sitten pitää yllä paikalliset satunnaistanssijat -ne örveltäjät mukaanlukien.

    Tuo laskenta perustuu siihen, että ryyppäämään tuleva suorittaa koko juopottelunsa tanssipaikan ravintolassa. Ei se niin ole, Ensin ryypätään kotona tai loma-asunnossa, sitten mennään terassille, ja lavalle tullaan vasta sitten kun autossa on nappailtu puolenkymmentä olutta. Sitten vasta mennään lavalle sisään jossa otetaan max 4 jos tarjoillaan. Jos asiakas ei ole ympäripäissään niin hän ymmärtää käydä autolla tankkaamassa halvempaa.
    Toinen virhe kaavaan tulee siitä, että tanssija tullessaan kyydillä ottaa usein pari-kolme illan mittaan. Jos ajaa itse niin vetäisee kahvit ja pullat.
    Kolmas virhe tulee siitä, että vesipullon kanssa tanssiva voi käydä humpalla 100-150 kertaa. Saa siinä olutsieppo kuluttaa rahaa niinä viitenä kertanaan. :)

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ---tällä palstalla on vuosien varrella moneen kertaan kumottu.

    Siis tämä: "Useamman kerran kesässä tanssiva örvelö ylittää oman urheilujuomapullon kanssa lavalle tulevan tanssinharrastajan koko vuosibudjetin helposti."

    Esimerkiksi minä, joka vastaan jokseenkin keskivertoaktiivitanssijaa kulutukseni osalta, käyn nykyisin n. 150 kertaa vuodessa tanssimassa. Keskimäärin tulee yhden tanssi-illan aikana kannetuksi taloon 20 euroa.

    Niissä paikoissa, missä virvoitusjuomien, kahvin ja leivonnaisten lisäksi myydään myös alkoholia jossakin muodossa, tulee noita kaikkia annoksen verran nautituksi. Niin tekee varsin suuri osa muustakin harrastajajoukosta.

    Kova pitää örveltäjän olla, jos 3 000 euroa kesän aikana lavan antimiin kuluttaa. Läheskään kaikilla lavoilla ei edes ole anniskeluoikeuksia.

    Aktiiviharrastajaporukka käyttää säännöllisesti muutamia suosittuja, melko laajalle alueelle sijoittuvia kantapaikkojaan (kesäisin n. 5-10 ja talvella hiukan vähemmän), joten niihin tulee vuoden aikana syötetyksi vallan merkittävät määrät rahaa.

    Niitä vähemmän suosittuja, pieniä lavoja saavat sitten pitää yllä paikalliset satunnaistanssijat -ne örveltäjät mukaanlukien.

    mihin rahat menevät-kun tuohon lisätään polttoaine- ja muut harrastuksesta aiheutuvat menot ollaan jo vähintään 5000euron tetämillä. -siis vuositasolla

    Itse en IKI)NÄ haluaisi moista elämäntyyliä missä kaikki liikenevä raha menee YHTEEN ainoaan asiaan -ja muuten sinnitellään jotenkuten Muistuttaa alkoholismia,tai peliriippuvaisen tai muuten pahasti addiktoituneen ihmisen elämää, joka pyörii ainoastaan yhden asian ympärillä.

    Jos ei tuossa elämä ja näkökenttä kapene -niin ei sitten missään!!

    Äänestä

  • no way kirjoitti:

    Saattaa mennä ihan toisinpäin, siis se, että kun ei harrasta mitään kunnolla niin alkaa vain kytätä toisia joilla on jotain muutakin kuin televisio tai kerran-vuodessa-ulkomailla -elämä.
    Kummallista laskea että mitä joku kuluttaa tekemisiinsä. Jos joku ei kävisi tanssimassa niin mitä pitäisi tehdä? Onko sinulla joku parempi ehdotus?
    Oliko idea se, että mihinkään ei saisi keskittyä kunnolla? Sillä on jo nimikin, se on sit-ku -elämää. Sitku-elämään kuuluu olennaisena osana katkeruus niille jotka jo ovat tehneet. Jos ihmisellä on sisältöä omassa touhussaan niin ei kyllä kiinnosta viisastella muille.
    Miksihän nämä sohvasankarit jaksavat kuitenkin jatkuvasti pokkuroida näitä addiktion ja riippuvuuden puhtaita ilmentymiä kuten urheilijoita tai muita pitkälle päässeitä. Asialleen omistautunut ihminen ei oikeasti välitä onko tekemisen tuloksena hyvä mieli vai säkillinen kultaa.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ---tällä palstalla on vuosien varrella moneen kertaan kumottu.

    Siis tämä: "Useamman kerran kesässä tanssiva örvelö ylittää oman urheilujuomapullon kanssa lavalle tulevan tanssinharrastajan koko vuosibudjetin helposti."

    Esimerkiksi minä, joka vastaan jokseenkin keskivertoaktiivitanssijaa kulutukseni osalta, käyn nykyisin n. 150 kertaa vuodessa tanssimassa. Keskimäärin tulee yhden tanssi-illan aikana kannetuksi taloon 20 euroa.

    Niissä paikoissa, missä virvoitusjuomien, kahvin ja leivonnaisten lisäksi myydään myös alkoholia jossakin muodossa, tulee noita kaikkia annoksen verran nautituksi. Niin tekee varsin suuri osa muustakin harrastajajoukosta.

    Kova pitää örveltäjän olla, jos 3 000 euroa kesän aikana lavan antimiin kuluttaa. Läheskään kaikilla lavoilla ei edes ole anniskeluoikeuksia.

    Aktiiviharrastajaporukka käyttää säännöllisesti muutamia suosittuja, melko laajalle alueelle sijoittuvia kantapaikkojaan (kesäisin n. 5-10 ja talvella hiukan vähemmän), joten niihin tulee vuoden aikana syötetyksi vallan merkittävät määrät rahaa.

    Niitä vähemmän suosittuja, pieniä lavoja saavat sitten pitää yllä paikalliset satunnaistanssijat -ne örveltäjät mukaanlukien.

    paljon ole,jos aktiiviharrastajaporukka käyttää kesäisin 5-10 ja talvella hiukan vähemmän.Jos sitten tarkoitat viikossa,asia on jo toinen.

    Äänestä

  • tarkkuutta kirjoitti:

    paljon ole,jos aktiiviharrastajaporukka käyttää kesäisin 5-10 ja talvella hiukan vähemmän.Jos sitten tarkoitat viikossa,asia on jo toinen.

    ...kaivataan taas.

    Tanssipaikkojen määrästä oli kysymys. Kesällä paikkoja on enemmän tarjolla, ja matkustaminen niihin (kauemmaksikin) on mukavampaa jo valaistusolosuhteidenkin vuoksi -aurinko nousee paluumatkan aikana.

    Kyllä niissä suosituimmissa paikoissa tulee useimpien käydyksi kesäkauden aikana vähintään kymmenen kertaa kussakin -siis käyntejä vakipaikoissa yhteensä vähintään viisikymmentä ja aktiivisimmat jopa yli satakin kertaa, sillä joissakin pitkään auki olevissa (esim. Pavi ja Kisaranta) ehtii vierailla reilustikin yli puolen vuoden ajan.

    Satunnaisia käyntejä toki useimmilla tulee, varsinkin kesäaikaan muillekin lavoille. Jotkut tekevät joka kesä melkoisen pitkiäkin kierroksia asuntoautolla, jolloin viiden tanssi-illan viikkovauhdilla ehtii kuukauden kesälomalla katsastamaan aimo annoksen kaikelaista lavaa.

    olikin,SORI,näin siinä käy,kun lukee huolimattomasti!

    Äänestä

  • no way kirjoitti:

    mihin rahat menevät-kun tuohon lisätään polttoaine- ja muut harrastuksesta aiheutuvat menot ollaan jo vähintään 5000euron tetämillä. -siis vuositasolla

    Itse en IKI)NÄ haluaisi moista elämäntyyliä missä kaikki liikenevä raha menee YHTEEN ainoaan asiaan -ja muuten sinnitellään jotenkuten Muistuttaa alkoholismia,tai peliriippuvaisen tai muuten pahasti addiktoituneen ihmisen elämää, joka pyörii ainoastaan yhden asian ympärillä.

    Jos ei tuossa elämä ja näkökenttä kapene -niin ei sitten missään!!

    Miten vaan, mut tämän ketjun aihe olikin että mikä karkoittaa väkeä lavoilta, eikä Truehumin solvaaminen. Vaikka tietenkin sun piti heti ruveta... :-(

    Äänestä

Outo väite. Ne tanssipaikat missä tanssitaan runsaasti myös kädenalitansseja, vetävät myös suurimmat määrät tanssijoita ja näissä paikoissa on myös usein tungos. Perinteisen tanssin paikat ovat usein aika väljiä, vaikka niitä järjestetään usein aika pienissäkin tiloissa.

Äänestä
  • - Ne on kivoja siksi , että siellä on kaikki tutut paikalla
    - Siellä ei tarvitse osata tanssiakkaan, kun massaan uppoaa ilman taitojakin
    - Orkesterit on Sinitaivas/Pekkaniskan Pojat/ Finlanders, tanssipaikan järjestäjät tietää
    - Saa pistää mennen tullen tankin täyteen ja ajaa, ajaa satoja kilometrejä / tai hotelli maksaa

    Yksi pikku juttu vaan unohtuu tanssijoilta :( Ehkäpä sekin selviää sitten, kun ei ole tarjontaa
    kuin siellä "isoilla vesillä" ! Näin talvitanssikautena ainakaan ! Nyt on jo tiedossa muutamat tanssipaikat
    joilla
    ei ole kuulema tarpeeksi tanssijoita, että kannattaisi tansseja pyöritellä !
    - Herätkää tanssijat, ennen kuin on liian myöhäistä !!!
    - Suosi lähipalveluita - se kannattaa tanssipaikan järjestäjillekin ! Tanssiseuratkin voisi tuon jo oivaltaa !!!

    Äänestä

  • Sulkee tanssipaik. kirjoitti:

    - Ne on kivoja siksi , että siellä on kaikki tutut paikalla
    - Siellä ei tarvitse osata tanssiakkaan, kun massaan uppoaa ilman taitojakin
    - Orkesterit on Sinitaivas/Pekkaniskan Pojat/ Finlanders, tanssipaikan järjestäjät tietää
    - Saa pistää mennen tullen tankin täyteen ja ajaa, ajaa satoja kilometrejä / tai hotelli maksaa

    Yksi pikku juttu vaan unohtuu tanssijoilta :( Ehkäpä sekin selviää sitten, kun ei ole tarjontaa
    kuin siellä "isoilla vesillä" ! Näin talvitanssikautena ainakaan ! Nyt on jo tiedossa muutamat tanssipaikat
    joilla
    ei ole kuulema tarpeeksi tanssijoita, että kannattaisi tansseja pyöritellä !
    - Herätkää tanssijat, ennen kuin on liian myöhäistä !!!
    - Suosi lähipalveluita - se kannattaa tanssipaikan järjestäjillekin ! Tanssiseuratkin voisi tuon jo oivaltaa !!!

    Epäilemättä tuossa on ainakin osaksi perää. Ei voi olla kokonaisuuden kannalta hyväksi, jos lähes kaikki tuppautuvat yhteen tai kahteen paikkaan ja kaikki muut paikat ovat melkein tyhjiä. Ennenpitkää ei ole kuin ne kaksi tanssipaikkaa. Tanssinharrastaminen käy raskaaksi ja kalliiksi, jos aina pitää lähteä pitkän matkan päähän. Aloittajalle kynnys on hirmuinen, jos lähialueella ei ole enää yhtään tanssipaikkaa.

    Äänestä

  • Jope S kirjoitti:

    ...ja utopistisia ajatuksia toki maailmaan mahtuu.

    Niiden perusteella ei kuitenkaan pidä ruveta ketään painostamaan tai syyllistämään.

    Tanssiharrastuksen omakseen ottaneista tuskin monellekaan motiivina on ollut laupeudentyö tähän tyyliin: Haenpa tanssimaan niitä, jotka muuten eivät pääse lattialle ja pitelen pystyssä kannattamattomia tanssipaikkoja viimeiseen asti, vaikka niissä ei kunnollista tanssimusiikkia kuulekaan eikä pääse omaksumiaan oppeja toteuttamaan, kun tanssitettavat/tanssittajat ovat mitä ovat.

    En jaksa uskoa että moiseen kannustavat itse esimerkiksi suosivat sellaisia kauppoja, joista eivät saa tarvitsemiaan tuotteita -ainakaan edullisesti ja korkealaatuisina.

    Tanssijat ovat vähentyneet.

    Äänestä

  • Vähemmän tanssijoita kirjoitti:

    Tanssijat ovat vähentyneet.

    Miksi tanssimisen pitäisi kehittyä jotenkin erilailla kuin muu elämä?
    Eihän urheilukatsomoissakaan ole katsomot täynnä väkeä kuten joskus. Ihmiset ajavat autoilla isoihin marketeihin ostoksille, ei ennen vanhaan niin tehty vaan käytiin vain kyläkaupassa.

    jne jne

    Äänestä

  • potkis kirjoitti:

    Niinhän se on. Mutta on se sääli, jos tanssimaan ei pääse kuin muutamaan paikkaan. Loppuu työt soittajiltakin, kun muutamaa suosikkia vaan kierrätetään niissä jäljelle jäävissä paikoissa.

    Äänestä

Hei!

Oletteko jo huomanneet, että 19.12.2009 avataan uusi tanssipaikka Koskenrannan tanssit? Tanssit järjestetään tapahtumakeskus Koskenrannassa (Helsingin vanhan kaupungin kosken rannalla) joka lauantai. Ensimmäinen esiintyjä 19.12. tansseissa on Saija Tuupanen ja Tornados.

Facebook-sivu: http://www.facebook.com/koskenrannantanssit
Huom! Facebook-sivulta voi tulostaa etusetelin sisäänpääsymaksua varten.

Äänestä
  • Huh huh ja liput väh. 13€ neljän tunnin tansseista.

    Äänestä

  • 18+20 kirjoitti:

    Huh huh ja liput väh. 13€ neljän tunnin tansseista.

    No pitäiskö venyttää 6 tuntiin ja soittaa välillä levyjä? Tyydyttäiskö se sua?

    Äänestä

Kyllä vain tanssilavat ja varsinkin tanssiravintolat vähenevät. Syitä: tanssiyleisö tulee paikalle vain jos on
tähtiartisti ja niiden hinnat on TODELLA pilvissä, miinusta tulee helposti jos "tupa ei ole täynnä", lippujen hinnat joudutaan pitämään korkeina mikä ei ole kiva asiakkaillekaan.
Tanssilattialla ei ole enää kiva ja vapautunut tunnelma; tosi tanssijat jyräävät alta pois meidät tavalliset
hiihtelijät. Tanssiravintolan kannalta ei myöskään ole järkeä nykyisessä tilanteessa: äänekkäiden
vaatimusten jälkeen on taivuttu antamaan ILMAISTA jäävettä niille jotka eivät sitten alekortilla ostetun
lipun lisäksi muuta ostakkaan. Entisaikojen ruoka- ja juomamyynneistä ravintoloitsija voi vain haaveilla !
Lisäksi viihderavintolan pitäjä on eri asemassa urheiluseurojen ylläpitämien lavojen kanssa: lipun alv 8 % ja
ja eri kategorian teosto maksut kurittavat vielä. Tuloksesta osan vie kallis lehtimainonta oli sitten lava tai
ravintolayrittäjä. Tällaisia ajatuksia olen itse kuullut ja läheltä seurannut.

Äänestä
  • ...tietää, missä ravintoloissa noita ilmaisia vesiä ja alennuksia jaetaan (ja vielä kovaäänisesti vaaditaan).

    En ole moisia vaatimuksia kuullut. Ilmaista vettä on osunut ravintolassa kohdalleni viimeksi Waltikassa kolme vuotta sitten. Lopetettiin pian sekin, kuten naistentanssitkin siellä.

    Krouvin lavalla, jonka voi tietysti ravintolaksikin halutessaan luokitella, tosin saa ilmaista vettä keskimmäisen baarin tiskin ääreltä. Ihan ilman pyytämistä tuokin palvelu on tarjolle tullut (Matti hallitsee hommansa.)

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ...tietää, missä ravintoloissa noita ilmaisia vesiä ja alennuksia jaetaan (ja vielä kovaäänisesti vaaditaan).

    En ole moisia vaatimuksia kuullut. Ilmaista vettä on osunut ravintolassa kohdalleni viimeksi Waltikassa kolme vuotta sitten. Lopetettiin pian sekin, kuten naistentanssitkin siellä.

    Krouvin lavalla, jonka voi tietysti ravintolaksikin halutessaan luokitella, tosin saa ilmaista vettä keskimmäisen baarin tiskin ääreltä. Ihan ilman pyytämistä tuokin palvelu on tarjolle tullut (Matti hallitsee hommansa.)

    kun yleensä tunnut kaiken tietävän,niin tanssista ,ravintoloista,kuka niitä pyörittää jne.Oletkos itse ravintolan pitäjä,kun sanoit että et ole moisia vaatimuksia kuullut.Ethän sinä niitä kuulekkaan,ei sinulta niitä pyydetä,ellet sitten ole ravintolan pitäjä.Mutta jos sinua nuo ilmaiset vedet,alennukset ym.kiinnostaa ,niin kyseleppä eri ravintoloista ,eiköhön se selviä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kaipaa94 kirjoitti:

Viime viikkkoina on useampi tanssiravintola lopettanut toimintansa. Tanssitarjonta vähenee myös lavapuolella koko ajan.

Eri keskustelupalstoilla haarukoidaan syystä miksi näin ja osa ei edes tunnista että tällaista ogelmaa edes on.

Riita tästä mielipiteestä tietysti tulee mutta olen sitä mieltä että liiallinen suoritus ja kilpailu mentaliteetti on pilannut lavatanssit suomesta.

Lavoilla käy enää tosi uskovat ja uudet ihmiset ei enää uskalla mukaan tulla.

Siksi vetoan tanssijärjestäjiin: uskaltakaa aloittaa perinteiset lavatanssit uudestaa.

Ennakkomarkkinointi: perinteiset lavatanssit, niin tupa on täynnä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu