Tämä ehkä kuuluisi tuonne parisuhde osastolle mutta..
Minulla on avomies sekä lapsi.
Meillä on kauhean pahoja ongelmia lähinnä tunne puolella. Tai minun puoleltani.
Olen bi ja tuntuu että hän ei riitä. En saa häneltä tarpeeksi läheisyyttä, ymmärrystä yms. Tuntuu kuin puhuisi pakkasukolle joka ei tajua mistään mitään.
Miehessä ei periaatteessa ole mitään vikaa, hän käy töissä ja raha-asiat ovat hyvin..on hyvä isä ja sen semmoista. Kyllä hän yrittää kovasti minuakin tukea ja niin edelleen, mutta kun ei ole tunteita enää minun puolelta.
Ja seksi. Se onkin pahin puoli tässä. En tunne mitään yhteyttä, en sellaista mitä naisen kanssa olen tuntenut.
Ikävöin sitä tunnetta että rakastan täydestä sydämmestäni ja joku todella vastaa suudelmiin, tunteisiin yms.
En todellakaan tiedä mitä tekisin, sillä olisi hullua laittaa kaikki pilalle vain siksi että olen bi. SE olisi erittäin itsekästä..mm.lapsen kannalta.. en voi tehdä sitä hänelle.
En voi tehdä sitä miehellenikään, sillä kuitenkin rakastan häntä.. Hän on vain mies.
Kyse on minusta. En halua pettää tai elää kaksoiselämääkään.
Miksi minun piti syntyä bi-seksuaaliksi? en ole lesbo koska olen kuitenkin joskus tuntenut vetoa mieheeni kovastikkin. Mutta se on erilaista.
Minä en enää tiedä mitä tekisin, sillä on yksi elämä, en ole vielä kovin vanha n.30..Tiedän että ulkonäöltäni olen kaunis ja kukaan ei voisi kuvitella että se olen minä joka tänne kirjoitan. Meillä on kulissit kyllä pystyssä, mutta sisältä olen ontto.
Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta?
Minulla on avomies sekä lapsi.
Meillä on kauhean pahoja ongelmia lähinnä tunne puolella. Tai minun puoleltani.
Olen bi ja tuntuu että hän ei riitä. En saa häneltä tarpeeksi läheisyyttä, ymmärrystä yms. Tuntuu kuin puhuisi pakkasukolle joka ei tajua mistään mitään.
Miehessä ei periaatteessa ole mitään vikaa, hän käy töissä ja raha-asiat ovat hyvin..on hyvä isä ja sen semmoista. Kyllä hän yrittää kovasti minuakin tukea ja niin edelleen, mutta kun ei ole tunteita enää minun puolelta.
Ja seksi. Se onkin pahin puoli tässä. En tunne mitään yhteyttä, en sellaista mitä naisen kanssa olen tuntenut.
Ikävöin sitä tunnetta että rakastan täydestä sydämmestäni ja joku todella vastaa suudelmiin, tunteisiin yms.
En todellakaan tiedä mitä tekisin, sillä olisi hullua laittaa kaikki pilalle vain siksi että olen bi. SE olisi erittäin itsekästä..mm.lapsen kannalta.. en voi tehdä sitä hänelle.
En voi tehdä sitä miehellenikään, sillä kuitenkin rakastan häntä.. Hän on vain mies.
Kyse on minusta. En halua pettää tai elää kaksoiselämääkään.
Miksi minun piti syntyä bi-seksuaaliksi? en ole lesbo koska olen kuitenkin joskus tuntenut vetoa mieheeni kovastikkin. Mutta se on erilaista.
Minä en enää tiedä mitä tekisin, sillä on yksi elämä, en ole vielä kovin vanha n.30..Tiedän että ulkonäöltäni olen kaunis ja kukaan ei voisi kuvitella että se olen minä joka tänne kirjoitan. Meillä on kulissit kyllä pystyssä, mutta sisältä olen ontto.
Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olisin voinut kirjoittaa aloituksesi! Jotenkin ihan kamala olo....olen hänelle vähän vihjannutkin, että haluaisin jotain muutakin...Tuntuu, että musta on vaan kolmasosa olemassa, ja aion ottaa ainakin yhden kolmasosan vielä käyttöön. Toivottavasti niin käy että törmään vielä joskus johonkin ihanaiseen ja uskallettaisiin tutustua...
Mulla sama juttu, olen 40 ja olen jonkin verran jo yrittänyt ottaa kaikki puoleni käyttöön. Välillä on raskasta ja vaikeaa, välillä vain vaikeaa...
valehdella itsellesi vuosia ja taas vuosia. Olla kunnon marttyyri ja muka hyvä äiti ja ihan ok puoliso miehellesi. Ihmiset taputtaa varmasti sulle kun sä olet 87v ja mietit että melkein tuli elettyä hyvä elämä.
Sä olet pilaamassa sun elämää, sun lasten elämän, sun miehen elämän.
Kyllä nykyään saa olla oma itsensä, ei viedä vankilaan vaikka seurustelisi ja eläisi naisen kanssa. Itse niin teen ja elämä on ihan normaalia. Paitsi että olen onnellinen.
Jos sä haluat tuhlata sun elämän siihen että melkein olet jotain niin saathan sä.
Luulet sen olevan se turvallinen vaihtoehto.
Minä sanon että laita elämäsi kuntoon, anna miehellesi mahdollisuus löytää nainen joka rakastaa häntä takaisin niin kuin vaimon miestään kuuluisi, anna lapsellesi esimerkki että erilaisuus ei ole kauhistus ja anna itsellesi mahdollisuus olla sinä.
ei ole niin yksinkertaisia ja simppeleitä...minä ainakaan en ole "kaappilespo", itsensä määritteleminen on aivan hirveän vaikeaa! Ei tästä irtaudu itseään hakemaan, kun on rakkautta saanut ja rakkaudessa elää. Jollei asioita etsi tämän rinnalla
vaikeaa lähteä kun ei ole onnellinen mutta on vakiintunut? Minusta elämä on niin suuri asia että on suorastaan häpeällistä olla vain tyytyväinen elämäänsä eikä onnellinen. MItä pelkäämistä on itsensä etsiminen? Onko se niin kauheata olla yksin kun on tottunut että joku rakastaa vaikka itse on tyytymätön tunne elämäänsä, onko se raukkamaista käyttää toisen rakkautta hyväkseen ja etsiä itselleen sutinaa siinä sivussa.
Minusta jokainen saa tehdä elämällään mitä parhaaksi näkee se on selvä. Mutta jos valittaa siitä niin onko kenessä se vika? Kuinka moni voi katsoa peiliin ja sanoa että elää onnellista elämää. Minä pystyn, siksi ehkä oletan että jokaisen tavoite on elää hyvä ja onnellinen elämä. Mutta ehkä jokin turvasatama on joillekkin parempi kuin matka itseensä ja onneen.
vielä valmiita lähtemään matkalle etsimään itseään ja onnea. Onni voi siinä vaiheessa olla juuri se turvasatama, minkä toinen tarjoaa. Kun se ei enää riitä, on lähdön aika.
Ei asioita eikä kehitystä varmaankaan ole helppoa nopeuttaa.
Käykääpä lukemassa lepakkolaakso.net-sivuja. Siellä on myöhäinen herääminen osa 2 (tuoreimmat tapahtumat) ja avioero, äitiys ja myöhäinen herääminen (vanhemmat tapahtumat). Täällä palstalla on paljon samassa tilanteessa olevia naisia, ja kokemuksesta voin kertoa, että helppoa ei tule olemaan päätitte tehdä mitä tahansa...