Hoidan oman terveyteni kustannuksella miestäni.
Hän on erittäin raskas hoidettava.
Syynä on se että olen ollut elämästäni suuren osan koti-äitinä joten työura ja siitä syystä eläke kärsi.
Eläkkeeni on niin pieni että en pärjää sillä.
Nyt pärjätään joten kuten miehen eläkkeen, oman eläkkeeni, kelan hoitotuen ja omaishoidontuen avulla.
Miehen eläke on pieni, hän jäi nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle.
En tee mitään ahneuttani, minulle riittäisi katto pään päällä ja jotain syömistä päivittäin.
Vaikka eläke noihin riittääkin, olen tarkka talouden pitäjä, olisi muitakin maksuja, tietokoneen käyttö maksaa, tv-lupa, lääkkeisiin menee paljon, vatteet onneksi riittävät elämäni loppuun asti, en ole muodin orja.
Jos jään yksin niin minulle ei taida jäädä kuin oma eläkkeeni. tokihan menotkin pienentyvät mutta lähes mahdotonta pärjääminen tulee olemaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
asumistukea, oletko laskenut laskurilla saisitko sitä? Totta, saat sitten vain sen oman eläkkeesi (ja mahd.sen asumistuen). Toimeentulotukea sitten jos eläkkeesi on niin pieni että olet oikeutettu toimeentulotukeen. Senkin voit jo ennakkoon laskea.
Onko sinulla lääkkeisiin laisinkaan erityiskorvattavuutta? Lääkekattohan on vuodessa se reilu 600 euroa.
Jos toinen puoliso kuolee niin se jolla on pienempi eläke saa leskeneläkettä??
Jostain sen suuntaisesta olen joskus lukenut, pitänee selvittää asiaa.