Sain 500 € palkinnon yhdestä vanhasta opiskeluaikaisesta keksinnöstä.
Hämmästyksekseni se olikin veronalaista tuloa :(.
Olen työmarkkinatuella enkä tule ilmoittamaan tästä työkkäriin, koska ärsyttää niin ketusti ja se ei ole vaikuttanut mitenkään omaan työnhakuuni, joka tulee loppumaan viimeistään toukokuussa, koska sain töitä.
Tuleeko se jossain vaiheessa ilmi (verotiedot vuoden lopussa?)
Juu, ja tiedän sen, että jokainen tulo pitää ilmoittaa.
Eli onko jollain tietoa siitä, menevätkö verotiedot automaattisesti kelalle työmarkkinatuen saajalla??
Verotiedot Kelalle?
10
1829
Vastaukset
- Ei vaikuta
Noin vähäinen tulo vuodessa ei vaikuta tukeesi (jos ei muita ole). Älä suotta stressaa :) Verotus menee tietty Kelan tietoon vuosittain, mutta tuo ei vaikuta työmarkkinatukeesi. Itsekin sain perintöä 2006 6000 euroa josta meni verot tietty siihen aikaan ja se ei vaikuttanut työmarkkinatukeen eikä asumistukeen. Otin vielä selvää etukäteen Kelasta vaikuttaako.
- ----------------
Ei perintö edes voi vaikuttaa Kelan tukiin, sillä perinnöstä ei mene mitään tietoa mistään Kelaan, ei edes perintöveron muodossa, sillä verottajalta Kela saa vain tiedon tulo- ja pääomaveroista.
- ´´´´´´´´´´
Jos tuo on palkinto eikä palkkio, niin ei se mitään työmarkkinatukeen vaikuta eikä näy sellaisissa verotiedoissa, joista kelalle tieto mene.
Vaan jos kyse on palkkiosta, niin suosittelen sitten ilmoittamaan Kelalle, koska se menee yhteensovitukseen. Jos et ilmoita, niin käry käy ennemmin tai myöhemmin. Viimeistään verotuksen valmistuttua Kela palaa asiaan. Ja Kela on aika ikävä pulju tuollaisessa tilanteessa.
Mutta jos todella palkintosumma, niin unohda Kela.- samma
Kysymyksessä on julkisesta kilpailusta, joka järjestettiin 2oo7. Voitin sen yhdellä ehdotuksella ja sain siitä palkinnoksi tuon summan, joka tulee maksuun nyt.
Kilpailun järjestäjä vaatii verokorttia tammikuulle 2010.
Työmarkkinatuen säännösten mukaan myös palkinto on tuloa, joten pitäisi siis ilmoittaa.
Olen kuitenkin ollut pitkän aikaa alle köyhyysrajan, joten tuelle summalle olisi hyvinkin käyttöä (polkupyörä ja talvikengät) töihin menoa varten. - ^^^^^^^^
samma kirjoitti:
Kysymyksessä on julkisesta kilpailusta, joka järjestettiin 2oo7. Voitin sen yhdellä ehdotuksella ja sain siitä palkinnoksi tuon summan, joka tulee maksuun nyt.
Kilpailun järjestäjä vaatii verokorttia tammikuulle 2010.
Työmarkkinatuen säännösten mukaan myös palkinto on tuloa, joten pitäisi siis ilmoittaa.
Olen kuitenkin ollut pitkän aikaa alle köyhyysrajan, joten tuelle summalle olisi hyvinkin käyttöä (polkupyörä ja talvikengät) töihin menoa varten.''''Työmarkkinatuen säännösten mukaan myös palkinto on tuloa, joten pitäisi siis ilmoittaa.'''
Mistähän tuollaisen säännöksen löydät?
Palkinto tulee todella ilmoittaa, jos se on riittävän suuri. Palkinto lienee rinnastettavissa lahjaan ja perintöön. Tuolloin työmarkkinatukeen vaikuttava raja on jotain 12 000 euron päälle. Tarkka summakin löytyy Kelan sivuilta, mutta en nyt lähde tuota hakemaan.
Koska kyseessä on kertamaksunluonteinen juttu ja se ei ole palkkatuloa eikä palkkiota, niin tuo summa pitäisi joka tapauksessa jakaa koko kalenterivuodelle ja vasta sitten yhteensovittaa. Sinuna unohtaisin koko jutun summan pienuuden vuoksi. Mutta voithan asian vielä Kelalta tarkistaa, jos haluat. - ^^^^^^^^^
^^^^^^^^ kirjoitti:
''''Työmarkkinatuen säännösten mukaan myös palkinto on tuloa, joten pitäisi siis ilmoittaa.'''
Mistähän tuollaisen säännöksen löydät?
Palkinto tulee todella ilmoittaa, jos se on riittävän suuri. Palkinto lienee rinnastettavissa lahjaan ja perintöön. Tuolloin työmarkkinatukeen vaikuttava raja on jotain 12 000 euron päälle. Tarkka summakin löytyy Kelan sivuilta, mutta en nyt lähde tuota hakemaan.
Koska kyseessä on kertamaksunluonteinen juttu ja se ei ole palkkatuloa eikä palkkiota, niin tuo summa pitäisi joka tapauksessa jakaa koko kalenterivuodelle ja vasta sitten yhteensovittaa. Sinuna unohtaisin koko jutun summan pienuuden vuoksi. Mutta voithan asian vielä Kelalta tarkistaa, jos haluat.Lisään vielä:
Soitapa verottajalle ja tiedustele, mikä on se verolaji, jota sovelletaan tuohon palkintosummaasi. Jos se on tulovero, niin sitten vaikuttaa pahasti siltä, että se maksetaan palkkiona. Ja siihen viittaa sekin, että palkinnon maksaja vaatii verokirjaa. Tuo muuttaisi tilanteen.
Moni työtönhän varmasti saa erisuuruisia voittoja Veikkaukselta, mutta tuskin kenelläkään tulee mieleen ilmoittaa muutaman satasen voitoista Kelaan. Mutta noista voitoistahan pidätetään vero jo heti päältä eikä voiton saaja maksa henkilökohtaisesti mitään veroa voiton saadessaan.
Vielä verotuksen sattumanvaraisuudesta ja Kelan suhtautumisesta perinnön osalta.
Opiskeleva sukulaiseni sai isovanhempansa jälkeenjättämänä osuuden henkivakuutuksesta. Kun selviteltiin Kelan suhtautumista tuohon, kävi selväksi, että se riippui täysin siitä, mikä vero tuosta henkivakuutusosuudesta perittiin. Jos se oli perintövero, Kela ei ollut kiinnostunut jutusta ja ilmoitti, ettei perintöverojen alaisia tuloja ylipäänsä Kelaan verottaja ilmoittele. Mutta jos kyse oli tuloveronalaisesta, niin sitten juttu oli kokonaan toinen. Se, kumman verotuksen piiriin tuo henkivakuutusosuus kuului, riippui siitä, mistä se oli otettu ja millä ehdoin. Saadulla summalla ei ollut mitään merkitystä.
Siis henkivakuuksen Kela-kohtelu on perintötilanteessa riippuvainen vähän sattumankaupasta eli siitä, onko edunjättäjä osannut ottaa riittävästi huomioon verokohtelua. Ja perinnönsaajat hyvin erilaisissa asemissa, vaikka peritty summa on sama. - kirppus
^^^^^^^^^ kirjoitti:
Lisään vielä:
Soitapa verottajalle ja tiedustele, mikä on se verolaji, jota sovelletaan tuohon palkintosummaasi. Jos se on tulovero, niin sitten vaikuttaa pahasti siltä, että se maksetaan palkkiona. Ja siihen viittaa sekin, että palkinnon maksaja vaatii verokirjaa. Tuo muuttaisi tilanteen.
Moni työtönhän varmasti saa erisuuruisia voittoja Veikkaukselta, mutta tuskin kenelläkään tulee mieleen ilmoittaa muutaman satasen voitoista Kelaan. Mutta noista voitoistahan pidätetään vero jo heti päältä eikä voiton saaja maksa henkilökohtaisesti mitään veroa voiton saadessaan.
Vielä verotuksen sattumanvaraisuudesta ja Kelan suhtautumisesta perinnön osalta.
Opiskeleva sukulaiseni sai isovanhempansa jälkeenjättämänä osuuden henkivakuutuksesta. Kun selviteltiin Kelan suhtautumista tuohon, kävi selväksi, että se riippui täysin siitä, mikä vero tuosta henkivakuutusosuudesta perittiin. Jos se oli perintövero, Kela ei ollut kiinnostunut jutusta ja ilmoitti, ettei perintöverojen alaisia tuloja ylipäänsä Kelaan verottaja ilmoittele. Mutta jos kyse oli tuloveronalaisesta, niin sitten juttu oli kokonaan toinen. Se, kumman verotuksen piiriin tuo henkivakuutusosuus kuului, riippui siitä, mistä se oli otettu ja millä ehdoin. Saadulla summalla ei ollut mitään merkitystä.
Siis henkivakuuksen Kela-kohtelu on perintötilanteessa riippuvainen vähän sattumankaupasta eli siitä, onko edunjättäjä osannut ottaa riittävästi huomioon verokohtelua. Ja perinnönsaajat hyvin erilaisissa asemissa, vaikka peritty summa on sama.Kiitos viisaista kommenteista.
Alustavan soiton (verotoimistoon) mukaan tämä kilpailuvoitto olisi tuloveroa, koska kyseessä oli työstä saatu palkinto (vaikkakin julkinen kilpailu). Toivottavasti nyt ymmärsin oikein..
Eli haen verokortin ja toimitan sen kilpailun järjestäjälle.
En ilmoita mitään mihinkään. Mietin vain, menevätkö tiedot automaattisesti kelalle vai esim, verokauden vaihtuessa tai kenties lainkaan (pistokokeet)?
Menen siis kuitenkin myöhemmin töihin, joten jos tiedot katsellaan vain kerran vuodessa, niin ei sitten varmaan ongelmia. Sanon sen olevan työstä saatua palkkaa, enhän kuitenkaan saa koko vuotta työmarkkinatukea. - ^^^^^^^^^
kirppus kirjoitti:
Kiitos viisaista kommenteista.
Alustavan soiton (verotoimistoon) mukaan tämä kilpailuvoitto olisi tuloveroa, koska kyseessä oli työstä saatu palkinto (vaikkakin julkinen kilpailu). Toivottavasti nyt ymmärsin oikein..
Eli haen verokortin ja toimitan sen kilpailun järjestäjälle.
En ilmoita mitään mihinkään. Mietin vain, menevätkö tiedot automaattisesti kelalle vai esim, verokauden vaihtuessa tai kenties lainkaan (pistokokeet)?
Menen siis kuitenkin myöhemmin töihin, joten jos tiedot katsellaan vain kerran vuodessa, niin ei sitten varmaan ongelmia. Sanon sen olevan työstä saatua palkkaa, enhän kuitenkaan saa koko vuotta työmarkkinatukea.Jos kyseessä on tuloveronalainen tulo, niin sitten se näkyy Kelalle menevistä verotiedoista. Tosin Kela saa tiedon vain klönttisummista ja jos tuo ei ole ainut vuoden tulo, vaan sinulla on tuloveronalaisia tuloja enemmänkin tälle vuodelle, niin tuskin Kelan tulonnousua havaitsee. Mutta jos tuloja on vähän, niin käry käy ja Kela selvittää sen, mistä tulonnousu johtuu. Ja se voi käydä vasta kuluvan vuoden verotuksen valmistuttua, joten asia ajankohtaistuu Kelassa vuoden parin päästä. Kela ei jätä mitään takaisinperimättä, Tuloveronalainen tulo vaikuttaa maksuperusteisesti eli sille kuukaudelle, minä sen on maksettu. Sitä ei siis jaeta koko kalenterivuodelle, vaan se yhteensovitettaisiin maksukuukaudelle kokonaisuudessaan, ts. vähentäisi n. 250 eurolla maksukuukauden tukea.
- Home in space
Jostakin. Eiköhän se kela saa tiedot kaikista veronalaisista tuloista, jos on pieniä rahastosijoituksia, niin
niistäkin kela vatii selvityksiä, jos kelalta jotain tukia saa ja jos ei ole niistä ilmoittanut kellalle, jos niistä jotain tuloa saa.
Jos on vahingossa unohtanut ilmoittaa kelalle, niin kela kyllä muistuttaa eli kyllä verotiedot menee kelan
tietoon, ei se muuten olisi selvityksiä pyytänyt.
Mulla on vähän eri tilanne, minä en ilmoita kelalle mitään tuloja, en vedonlyöntituloja tai mitään muitakaan tuloja, koska en ole kelalta mitään avustuksiakaan enää hakenut.- ''''''''''''''''''
Kela saa tietoonsa pääoma- ja tuloveronalaiset tulot, ei muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613111Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa912037- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä831370- 391280
- 791110