Tiede ja parapsykologia

Tuolla alempana joku nimtti parapsykologian tieteellistä tutkimusta valetieteeksi.
Mutta kun mitään valetiedettä ei ole olemassakaan silloin kun tutkimusta ytehdään tieteelliset kriteerit täyttävällä tavalla. On vain asioita, joihin tiedemiehet eivät pysty vastaamaan.

Aikanaan luin jostain kirjasta venäläisestä Nina Mihailovasta, jolla oli kyky liikuttaa esineitä ajatuksen voimalla. No. Moskovan tiedeakatemian lautakunta oli tutkinut tapausta sillä seurauksella, että akateemikko A. A. Migulin oli joutunut kirjoittamaan lausutonsa. "Lautakunta ei ole pystynyt selvittämään, miksi esineet ovat liikkuneet". (Lausunto lienee vieläkin Moskovan tiedeakatemian arkistossa).
3568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Esineitä ei voi liikuttaa ajatusten voimalla...

Äänestä
  • kaksi selvittämätöntä mysteeriä.

    Toinen on maailmankaikeus ja toinen on ajatteleva ihmismieli.

    Äänestä

Eiköhän asia ole lopulta hyvin yksiselitteinen, ei pidä etsiä monimutkaista teoriaa.
Ihmisen dna:sta on suurin osa aktivoimatta ja mahdollisuudet ovat rajattomat.
Esteenä jokaisenlaiselle kehitykselle ovat aina olleet skeptikot, kehdosta hautaan. Jotka tukahduttavat ihmismielissä terveen eteenpäin pyrkivän kehityksen. Luomisen, tekemisen sijasta he väittelevät ja vänkäävät ja haluavat vain faktaa pöydälle,omalle. Itse kutsuisin sokeudeksi.

Tein sunnuntaina keksinnön vahingossa, tosin vain minulle tämä on uusi jotkut jo taidon taitavat eläinkommunikoinnin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poika.tuntureilta kirjoitti:

Tuolla alempana joku nimtti parapsykologian tieteellistä tutkimusta valetieteeksi.
Mutta kun mitään valetiedettä ei ole olemassakaan silloin kun tutkimusta ytehdään tieteelliset kriteerit täyttävällä tavalla. On vain asioita, joihin tiedemiehet eivät pysty vastaamaan.

Aikanaan luin jostain kirjasta venäläisestä Nina Mihailovasta, jolla oli kyky liikuttaa esineitä ajatuksen voimalla. No. Moskovan tiedeakatemian lautakunta oli tutkinut tapausta sillä seurauksella, että akateemikko A. A. Migulin oli joutunut kirjoittamaan lausutonsa. "Lautakunta ei ole pystynyt selvittämään, miksi esineet ovat liikkuneet". (Lausunto lienee vieläkin Moskovan tiedeakatemian arkistossa).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu