Perheessämme on kaksi poikaa. Vanhempi poika tapaa äitiään säännöllisesti joka toinen viikonloppu. Nuorempi ei ole yhteydessä isäänsä. Joka toinen viikonloppu vanhempi poika tulee kauhean krääsäkasan kanssa kotiin, uusien vaatteiden ja elokuvalippujen kanssa. Äiti käyttää kaikkialla kivoissa jutuissa. Joo, hienoa, että käyttää, mutta olenko ihan kusipää, jos en ota vanhempaa poikaa mukaan itseni ja oman poikani kanssa kivoihin juttuihin? On vaikea selittää pienemmälle, että miksei hän pääse koskaan mihinkään ja miksi vanhempi poika pääsee kahteen kivaan juttuun, kun tulee meidän mukaan.. Nyt esim. keväällä vanhempi poika lähtee äitinsä kanssa ulkomaille, enkä aio siis ottaa vanhempaa poikaa mukaan meidän kesäreissulle, vaan lähden siskoni ja poikani kanssa kolmestaan. Joskus olisi kivaa lähteä jonnekkin ihan koko perhe, molemmat pojat, mieheni ja minä. Mutta mikään ei tunnu enää pojasta miltään, kun on tottunut "luksukseen" ja pilaa negatiivisuudellaan meidän muiden reissun. Esim. jos menemme uimahalliin, niin olemme kaikki iloisia, paitsi vanhempi poika, joka sanoo, että ihan tylsää, äiti vie hänet aina kylpylään, eikä pelkkään uimahalliin.. Mielestäni äiti hemmottelee pojan piloille, mutta ymmärrän, etten voi asialle mitään, muuta kuin valittaa täällä :).
Ns. normaalia arkea ei äidillä ja pojalla ole, vaan viikonloput ovat aina jotain aktiviteettia täynnä. Meillä ei ole varaa usein näitä tehdä. Minä olen sitten se tylsä äitipuoli, kun meillä on sitten sitä pelkkää arkea. Pojan asenne minuun on, että olen tylsä, tyhmä ja ilkeä, kun en vie häntä mihinkään, tosi negatiivinen välillä. Huolehdin kuitenkin pojan perustarpeista, olen läsnä ja mielestäni hyvä äitipuoli hänelle. Se ei tunnu riittävän pojalle, vaan elämän pitäisi olla jotain sirkusta kokoajan. Miehelle on turha puhua mistään, koska hän ei uskalla sanoa exälle mitään, ja minun mielestä minun ei tarvitse exälle näitä asioita sanoa, vaan miehen. Tunnen riittämättömyyden tunnetta suhteessa omaan pienempään poikaani ja vanhempaan poikaan, etten kelpaa kummallekkaan.. Sitten kun teemme vanhemman ollessa äidillään jotain erilaista loppuperhe, niin poika on kiukkuinen, kun ei päässyt meidän mukaan.. Eli kuitenkin kaipaa meitäkin.. Olenko ihan omituinen näiden sekavien fiilisten kanssa, vai ymmärtääkö kukaan..? Vertaistukea..?
Niin, ja toivoisin asiallisia vastauksia, enkä mitään lapsellista haukkumista..
Ns. normaalia arkea ei äidillä ja pojalla ole, vaan viikonloput ovat aina jotain aktiviteettia täynnä. Meillä ei ole varaa usein näitä tehdä. Minä olen sitten se tylsä äitipuoli, kun meillä on sitten sitä pelkkää arkea. Pojan asenne minuun on, että olen tylsä, tyhmä ja ilkeä, kun en vie häntä mihinkään, tosi negatiivinen välillä. Huolehdin kuitenkin pojan perustarpeista, olen läsnä ja mielestäni hyvä äitipuoli hänelle. Se ei tunnu riittävän pojalle, vaan elämän pitäisi olla jotain sirkusta kokoajan. Miehelle on turha puhua mistään, koska hän ei uskalla sanoa exälle mitään, ja minun mielestä minun ei tarvitse exälle näitä asioita sanoa, vaan miehen. Tunnen riittämättömyyden tunnetta suhteessa omaan pienempään poikaani ja vanhempaan poikaan, etten kelpaa kummallekkaan.. Sitten kun teemme vanhemman ollessa äidillään jotain erilaista loppuperhe, niin poika on kiukkuinen, kun ei päässyt meidän mukaan.. Eli kuitenkin kaipaa meitäkin.. Olenko ihan omituinen näiden sekavien fiilisten kanssa, vai ymmärtääkö kukaan..? Vertaistukea..?
Niin, ja toivoisin asiallisia vastauksia, enkä mitään lapsellista haukkumista..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nimittäin bonuspoikasi äiti tekee ehkä tahalleen (eli korvaa pojalleen koko ajan), tai se minun mielestä tärkein, eli olla läsnä poikansa kanssa, vaikka yhdessä kokkaaminen, yleensä touhuaminen (mikä nyt näyttää puuttuvan). Mitä lapsi oppii siitä kun saa kaiken tekemättä mitään?
Minä olen tehnyt omien lasten kanssa, esimerkiksi: syömme ravintolassa syysloman loputtua, ihan simppelisti ollaan yhdessä, keskustellaan, touhuillaan pihalla yms. Bonuslapsien kanssa sitten omia juttuja myös. Yksin ja erikseen omien ja bonuslasten kanssa.
Riittää kun olet paikalla, läsnä, kuuntelet, rajoja ja rakkautta. Lapseni isänsä luona ollessaan on omat jutut, esimerkiksi. Tallinnan reissu ja vastaavasti meillä ollessa kesämökillä oloa. Monipuolista ja samalla lapset oppivat näkemään ja tekemään eri asioita.
Harmittaa puolestasi kun lapsi vertaa (ehkä hakee kuitenkin sitä teidän yhdessäoloa, jos aina saa kakkua, niin siihenkin kyllästyy...)tekemisiä molempien vanhempien luona. Ja mikäs sen parempaa kuin olla lasten kanssa yhdessä siellä uimahallissa? =) Meillä perusarkea, se on kuitenkin se tärkein ja jos joskus saa jotain kivaa, sitä myös arvostaa.
Näin se joskus menee että asiat ei sujukaan ihan tasapuolisesti. Kyllähän se varmaan toista harmittaa mutta ei voi mitään. Mielestäni te voitte tehdä omia kivoja juttuja silloin kun vanhempi poika on äitinsä luona. Hänellä on siellä kivaa ja teillä on omaa kivaa. Ei vanhemman pojan tarvitse saada molemmissa paikoissa sitä kivaa vaan samalla tavalla pienempikin on oikeutettu kivaan.
Minun esikoinen saa isältään kaikkea kivaa; konserttimatkoja, kylpyläreissuja yöpymiseen jne mutta kaksi pienempää ei pääse mukaan kun ovat isän mielestä vielä liian pieniä. Me tehdään tuona aikana pienempien kanssa omia reissuja ja kyllähän esikoinen välillä kateellinen on mutta olen sanonut että et sinä voi kaikkea kivaa elämässäsi saada. Samalla tavalla muillakin on oikeus saada jotain muutakin kuin tylsää arkea. Minä en pysty lapsille maailman tähtien konsertteihin lippuja hankkimaan enkä järjestämään mitään tällaista joten esikoinen on loppujen lopuksi oppinut aika hyvin sen ettei välttämättä pääse kaikkiin minun järjestämiin kivoihin juttuihin.