Mitä tehdä ?
Kahdeksan vuotta kestänyt avioliitto on mitä ilmeismmin tullut tiensä päähän. Puhumattomuus, maton alle siirretyt parisuhteen ongelmat pulpahtavat esiin säännöllisin väliajoin aina vain rajumpina riitoina. Riitoja ei ole koskaan saatu selvitettyä kunnolla. Riitojen jälkeen menee vähän aikaa hyvin ja taas räjähtää.
Olemme molemmat väsyneet riitelyihin. Haluan uskoa että vaimollanikin on tahtoa olla yksi kokonaisuus, yksi perhe mutta kyky löytää yhteinen tahti saman päämäärän saavuttamiseksi on kadoksissa.
Itse aviomiehenä, isänä en aio luovuttaa. Eräs suurista ongelmista on oma mustasukkaisuus. Vaimo ei puhu omista asioistaan vedoten tekemiini virheisiin mm yrittäessäni selvittää onko olemassa ns toinen mies sekä oma vuosien välinpitämätön elämä omassa perheessä. Oma käytökseni mustasukkaisuudessani on raskasta, syystä koska en tiedä mitä vaimoni todella ajattelee. On olemassa vain epätietoisuutta, omia johtopäätöksiä, häpeää omista ajatuksista ja suunnaton pelko rakkaimpieni ihmisten menettämisestä.
Itse olen kokenut eläväni perheessä "jatkoajalla", olen uskoakseni elänyt kuin perheenisän tuleekin mutta oma riittämättömyyteni tunne yhdistettynä kykenemättömyyden tunteeseen hoitaa asioita avioliitossa oikein, halusta huolimatta, on ajanut minut tilanteeseen etten enää tiedä kuinka saisin solmut avattua. Haluan saada vaimoni vielä uskomaan että minäkin toivon vain meidän kaikkien parasta äiteinä, lapsina ja isinä, perheenä.
Eväät oikeisiin ratkaisuihin tuntuvat olevan vähissä mutta älkää koskaan luovuttako vaikeimpienkaan tilanteiden edessä, hakekaa ratkaisuja, tehkää yhdessä kaikki mahdollinen sen arvokkaimman eteen omista virheistä, yhteisestä tuskasta huolimatta.
Kahdeksan vuotta kestänyt avioliitto on mitä ilmeismmin tullut tiensä päähän. Puhumattomuus, maton alle siirretyt parisuhteen ongelmat pulpahtavat esiin säännöllisin väliajoin aina vain rajumpina riitoina. Riitoja ei ole koskaan saatu selvitettyä kunnolla. Riitojen jälkeen menee vähän aikaa hyvin ja taas räjähtää.
Olemme molemmat väsyneet riitelyihin. Haluan uskoa että vaimollanikin on tahtoa olla yksi kokonaisuus, yksi perhe mutta kyky löytää yhteinen tahti saman päämäärän saavuttamiseksi on kadoksissa.
Itse aviomiehenä, isänä en aio luovuttaa. Eräs suurista ongelmista on oma mustasukkaisuus. Vaimo ei puhu omista asioistaan vedoten tekemiini virheisiin mm yrittäessäni selvittää onko olemassa ns toinen mies sekä oma vuosien välinpitämätön elämä omassa perheessä. Oma käytökseni mustasukkaisuudessani on raskasta, syystä koska en tiedä mitä vaimoni todella ajattelee. On olemassa vain epätietoisuutta, omia johtopäätöksiä, häpeää omista ajatuksista ja suunnaton pelko rakkaimpieni ihmisten menettämisestä.
Itse olen kokenut eläväni perheessä "jatkoajalla", olen uskoakseni elänyt kuin perheenisän tuleekin mutta oma riittämättömyyteni tunne yhdistettynä kykenemättömyyden tunteeseen hoitaa asioita avioliitossa oikein, halusta huolimatta, on ajanut minut tilanteeseen etten enää tiedä kuinka saisin solmut avattua. Haluan saada vaimoni vielä uskomaan että minäkin toivon vain meidän kaikkien parasta äiteinä, lapsina ja isinä, perheenä.
Eväät oikeisiin ratkaisuihin tuntuvat olevan vähissä mutta älkää koskaan luovuttako vaikeimpienkaan tilanteiden edessä, hakekaa ratkaisuja, tehkää yhdessä kaikki mahdollinen sen arvokkaimman eteen omista virheistä, yhteisestä tuskasta huolimatta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vie naisesi epsanjaan katselemaan tulisia miehiä.
Lopeta tuo vouhotuksesi. Naisesi haluaa nähdä
muutakin kuin sinun hikiset munat.
Jos ei sulla parempia kommentteja ole, jätä kirjoittamatta. Toisella on paha olo ja sä vaan ilkut, sydämetön ihminen.
Tsemppiä vaan kaikille vaikeassa parisuhteessa eläville. Puhua kannattaa aina.
Viimeiseen kappaleeseen nojaten uskon, ettei avioliittonne sittenkään olisi aivan tiensä päässä. Avioliitto vaatii uskomattoman paljon tahtoa rakastaa - vaikka äärirajoille asti.
Puhutaan seitsemän vuoden kriisistä avioliitosta. Monien kohdalla pitää varmasti paikkansa. Mutta ristiriitoja ei voi välttää - mahtaako ollakaan parisuhdetta, jossa ei otettaisi yhteen välillä kiivaastikin...? Ja kyllähän se syö niin naista kuin miestäkin.
Ja kuitenkin hassua: yleensä sekä miehellä että vaimolla on tahto oikeaan ja hyvään, mutta avaimet ristiriitojen ratkaisemiseen puuttuvat.
Pillit pussiin, omille teille ja myöhemmin uuden etsintää paremman toivossa -tekniikka ei kovin helposti toimi. Usein siinä vain kannamme omia käymättömiä keskeneräisyyksiämme uuteen suhteeseen. Ja painolastina lisäksi ristiriitaiset tunteet lasten huoltajuudesta jaa elatusmaksuista.
Ymmärrän todella hyvin, mutta haastaisin taistelemaan, kunnes kuolema luonnollisesti teidät erottaa. Oletteko missään tilanteessa ajatelleet parisuhdekursseja? Tiedän, että niitä järjestävät mm. Nmky, perheasiain neuvottelukeskukset ja seurakunnat. Perheneuvoloista voisi saada myös vinkkejä kursseista.
Jos huollamme määräajoin autojammekin, miksi emme parisuhdettammekin. Kursseille hakeutuminen ei ole heikkoutta vaan halua oppia ja kasvaa parisuhteessa sekä saada niitä työvälineitä ristiriitojen ratkaisemiseen.
Toivon sinulle ja perheellesi paljon voimia ja uusia ajatuksia yhteisen elämäntehtävänne löytämiseksi.
Entä joku avioliittoneuvoja? Varmasti vaikea mennä, mutta pieni hinta liiton pelastamisesta ja tasapainottamisesta. Ulkopuolinen neuvoja saa näkemään asiat yllättävän eri tavalla! Suosittelen.
Itse olen hyvin vastaavassa tilanteessa ja kuin myös hukassa kuin höyhen tuulessa. Ensin katosi intohimo sitten läheisyys. Enää on jäljellä päätös ja sitoutuminen. Silti haluan uskoa, että tilanteesta voi selviytyä voittajana jos intohimo on joskus ollut palava ja läheisyys on arvona molemmille tärkeää.
Meillä on kolme lasta, jotka vaimo on hoitanut kotona viimeksi kuluneet kuusi vuotta ja itse olen tehnyt ne vuodet töitä kuin hullu (oikeasti nykyään tunnen olleeni laiska kuin mikä). Vaimo taisi olla minulle vain äiti ja lasteni erinomainen kasvattaja. En huomannut, että parisuhde kuoli kun kiireessä unohdin keskittyä muihin minulle tärkeisiin asioihin - unohdin itseni. Vuosi sitten vaimo palasi työelämään ja kaiketi huomasi olevansa tärkeä, taitava, kaunis, seksikäs, kiinnostava jne. hänessä on kaikki ne ominaisuudet, jotka minä olin jättänyt huomioimatta. Enkä "kuullut" kun hän yritti sitä minulle selittää ja jakaa kokemuksensa kanssani.
Parisuhteessa on aika ajoin unohdettava itsensä ja omat tarpeensa täysin. Ei koskaan kokonaan. Toinen on nostettava jalustalle ja tärkeämmäksi kuin omat tarpeensa. Naisen on saatava kokea olevansa objekti suhteessa, muuten sielu sammuu. Mielestäni vain näin voi edes olettaa saavansa jotain myös itselleen.
Olen ollut erittäin mustasukkainen, sitova ja vaativa. Olen halunnut omistaa vaimoni kokonaan ja tietää kaiken hänen elämästään - ihan kuin se olisi mahdollista. Ihan kun joku oikeasti haluaisi kertoa kaiken itsestään jollekin. Haluaisitko itse?
Nyt kun vihdoin olen herännyt (ehkä liian myöhään) ja olen saanut mustasukkaisuuteni sammutettua, osaan kuunnella ja olen valmis tekemään töitä rakkautemme eteen - emme pysty enää puhumaan kuin arkipäiväiväisistä asioista. Hän puhuu itsestään muille. Se tuntui pitkään pahalta. Nyt olen huomannut, että hänellä ei ole ollut muuta keinoa. Minulle puhuminen oli kuin keskustelisi seinille - en välittänyt. En ennekuin todella olimme kynnyksellä ja päätös eroon oli vain lauseen päässä. Tiesin ja tunsin sen syvällä sydämessäni. En jatkanut lausetta loppuun. Vaan päätin, etten luovuta vaan etsin itseni ja selvitän mitä todella haluan elämässäni saavuttaa, mitä olen valmis sen eteen tekemään ja minkälaisen parisuhteen haluan itselleni ja sille toiselle, jonka kanssa elämäni jaan. Toivottavasti se on vaimoni, lasteni äiti.
Aina näihin päiviin asti olen vaatinut vastauksia omaan ahdistukseeni ja yrittänyt väkisin repiä hänestä irti edes menetettyä läheisyyttä.
Tiedän, että hän on päässyt minusta jo henkisesti eroon ja hänelle olisi helppoa jatkaa elämäänsä ilman minua. Kaikkiin kysymyksiini suhtaudutaan kriittisesti - hän ei halua vastata, enkä voi häntä siitä syyttääkään - enhän koskaan aikaisemminkaan kuunnellut. Itsehän hänet jätin huomioimatta ja nyt hän saa huomiota muualta.
Nyt aion löytää ensin itseni. Sisältöä elämääni ja kasvaa ihmiseksi joka on jonkun rakkauden arvoinen. En ole sitä nyt, enkä ole pitkään aikaan ollutkaan. Toivottavasti joskus.
Kehotan kaikkien saman kokeneiden ja muidenkin tutustuvan loistavaan tutkielmaan rakkaudesta osoitteessa:
www.uta.fi/~le56153/love/
Ainakin minulle siihen tutustumisesta oli apua itseni ja ongelmieni ymmärtämisessä.