Meren aallot loiskahtelivat ylväitä rantakalliota vasten eräänä lämpimänä kesäyönä, tuulen puhaltaessa poukamassa. Taivas oli tummansinistä silkkiä ja tähdet sädehtivät yliluonnollista hämyään. Vanhan laiturin päässä istui erittäin kaunis tyttö. Yötuulen hulmutessa hänen pitkissä tummissa hiuksissaan ja kuunvalon hohtaessa tytön lumoavilta kasvoilta hän näytti melkein liian kauniilta kuolevaiseksi ihmiseksi. Pitkän hameen alta pisti esiin kuunvalossa valkea, siro jalka, joka kurkotti veden tummaa pintaa.
-Saida, Saida! Tytön pää kääntyi äänen suntaan, ja hän näki nuoren, hauskannäköisen miehen tulevan hiekkarantaa pitkin häntä kohden. Saida kastoi varpaansa veteen. Se oli kirpaisevan kylmää.
-Endre, oliko sinun pakko tulla? Saida kysyi suuret harmaat silmät kiusaantuneina. Anna minun ajatella rauhassa ja mene pois.
-Ole kiltti, minä haluan puhua kanssasi. Endre sanoi astellen varmasti tyttöä kohden ja istahti suurelle kivelle laiturin viereen. Lämmin tuuli leikki Endren poskipäille ulottuvilla kauranvärisillä hiuksilla. Saida loi häneen musertavan ylvään katseen.
-Niin, minä ajattelin... Tai siis... Halusin kertoa... Endren ajatukset lamaantuivat Saidan ärsyyntyneen katseen paistaessa avoimesti tytön kasvoilta. Saida itse tunsi olonsa sitäkin tukalammaksi. Oliko Endren pakko tuhota heidän ystävyytensä? Heidän lapsuudesta asti juontuvan ystävyytensä? Jonkin ohimenevän pikku ihastuksen vuoksi? Saidasta se ei ollut laisinkaan hyvä ajatus.
-Saida, minä tarkoitan... Endren kompuroidessa sanasotkunsa seassa Saida nousi seisomaan. Tuuli leiskusi hänen tummissa hiuksissaan ja hänen ilmeensä oli niin kovin ylpeä ja kolea, mutta samalla unelman kaunis. Endrestä Saida oli kuin tarujen jumalatar, niin lumoava, niin jalo. Niin saavuttamaton.
-Ääh... Älä viitsi... Saida sanoi jo ystävällisemmin huomattuaan Endren ilmeen. Auta minut alas. Hänen äänensä sävy oli käskevä, mutta samalla hän hymyili vastustamattomasti. Endre nosti Saidan viereensä yhä haikea katse silmissään. Saida kahlasi veteen vetäen Endren mukanaan, Saidan pitkän hameen helma tummui kostuessaan. Yllättäen hän virnisti leikillisesti Endrelle, ja roiskautti viileää vettä tämän kasvoille saaden Endren havahtumaan unelmistaan. Saidan heleä nauru oli tarttuvaa, ja pian he kahlasivat käsikädessä, nauraen, pitkin rantaa. Ystävinä.
------------------------
Jos joku sai luettua tänne asti, olen hirmuisen onnellinen. Se on ihan kamalan kliseistä, mutta kun minä tykkään kliseistä. Pakko se kai on niitä karsia oikein kunnolla. Ja tuota, ikää on vasta 15-vuotta, ja en ole oikeastaan koskaan kirjottanu muuta kun koulun aineita.
Tää oli vaan tämmönen, minkä eilen illalla huvikseni kirjoittelin. Hih, tää on muuten versio 2 -se eka oli jotain ihan kamalaa. No juu, oon hirmu iloinen, jos joku vaivautuu arvostelemaan tai edes lukemaan.
-Saida, Saida! Tytön pää kääntyi äänen suntaan, ja hän näki nuoren, hauskannäköisen miehen tulevan hiekkarantaa pitkin häntä kohden. Saida kastoi varpaansa veteen. Se oli kirpaisevan kylmää.
-Endre, oliko sinun pakko tulla? Saida kysyi suuret harmaat silmät kiusaantuneina. Anna minun ajatella rauhassa ja mene pois.
-Ole kiltti, minä haluan puhua kanssasi. Endre sanoi astellen varmasti tyttöä kohden ja istahti suurelle kivelle laiturin viereen. Lämmin tuuli leikki Endren poskipäille ulottuvilla kauranvärisillä hiuksilla. Saida loi häneen musertavan ylvään katseen.
-Niin, minä ajattelin... Tai siis... Halusin kertoa... Endren ajatukset lamaantuivat Saidan ärsyyntyneen katseen paistaessa avoimesti tytön kasvoilta. Saida itse tunsi olonsa sitäkin tukalammaksi. Oliko Endren pakko tuhota heidän ystävyytensä? Heidän lapsuudesta asti juontuvan ystävyytensä? Jonkin ohimenevän pikku ihastuksen vuoksi? Saidasta se ei ollut laisinkaan hyvä ajatus.
-Saida, minä tarkoitan... Endren kompuroidessa sanasotkunsa seassa Saida nousi seisomaan. Tuuli leiskusi hänen tummissa hiuksissaan ja hänen ilmeensä oli niin kovin ylpeä ja kolea, mutta samalla unelman kaunis. Endrestä Saida oli kuin tarujen jumalatar, niin lumoava, niin jalo. Niin saavuttamaton.
-Ääh... Älä viitsi... Saida sanoi jo ystävällisemmin huomattuaan Endren ilmeen. Auta minut alas. Hänen äänensä sävy oli käskevä, mutta samalla hän hymyili vastustamattomasti. Endre nosti Saidan viereensä yhä haikea katse silmissään. Saida kahlasi veteen vetäen Endren mukanaan, Saidan pitkän hameen helma tummui kostuessaan. Yllättäen hän virnisti leikillisesti Endrelle, ja roiskautti viileää vettä tämän kasvoille saaden Endren havahtumaan unelmistaan. Saidan heleä nauru oli tarttuvaa, ja pian he kahlasivat käsikädessä, nauraen, pitkin rantaa. Ystävinä.
------------------------
Jos joku sai luettua tänne asti, olen hirmuisen onnellinen. Se on ihan kamalan kliseistä, mutta kun minä tykkään kliseistä. Pakko se kai on niitä karsia oikein kunnolla. Ja tuota, ikää on vasta 15-vuotta, ja en ole oikeastaan koskaan kirjottanu muuta kun koulun aineita.
Tää oli vaan tämmönen, minkä eilen illalla huvikseni kirjoittelin. Hih, tää on muuten versio 2 -se eka oli jotain ihan kamalaa. No juu, oon hirmu iloinen, jos joku vaivautuu arvostelemaan tai edes lukemaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ihan kivahan tuo oli, mutta aika kliseinen. Mutta ei se mitään tykkäänhän kliseistä!
Minä itse ei tykkää tippaakaan tuosta 'kauneuden ylistämisestä'. Se on jotenki häiritsevää.
Mutta no jaa se on vain mun mielipide ;)
Tommonen piristävä pikku "tarina". Ei sitä oikeen voi arvostella...mutta...ihan hyvähän se oli!!
Ehkä IHAN vähän liian lässynlässyä,mutta antaa olla... =)
se on... "arvostelulla" tarkotinkin vaan sitä, että sanoisitte pidettekö vai ette. Huhuh... Uudelleen luettuna se on ihan kamala. Toi kauneuden ylitys ja kliseisyys alkaa oksettaa mua. HUHUH... En kirjota enää koskaan mitään noin kamalaa...
Piti kiittää teitä oikein kovasti... =)
Huhuh, jos joku vaan olis nähny sen ekan version.... Se oli, uskokaa tai älkää, kliseisempi ja lässympi. Kyllä se on mahdollista. Ja se oli kaiken lisäksi juoneltaankin hiukan eri (en itse asiassa saanut edes loppumaan) ja kamalan dramaattinen........
Voin olla väärässä, mutta musta ne ns. klisheet sopi tohon pikku tarinan pätkään. Ei se olis sama ilman niitä. En itekään kyll pidä klisheistä, mutt tekstiä pitää käsitellä kokonaisuutena :)
...eihän se edennyt mihinkään? Tai no, toi olisi ehkä sopinut jonkun loppuun, mutta että "novelli" tuollaisenaan? Tulee kovasti pettynyt olo.
Muuten, jos kerran olet itsekin sitä mieltä, että kirjoitat kamalaa tekstiä ja huomaat, mikä siinä on vikana, niin osaisit varmaankin myös parantaa sitä? (Itse ainakin ajattelen, että kukapa EI haluaisi parantaa kirjoitustensa tasoa...) Jos jo seuraavana päivänä huomaat, että edellisen päivän teksti on täyttä sontaa, niin sehän tarkoittaa, että kehityt huimaa vauhtia! Älä alita omaa rimaasi!
just noin..näin kuvan mielessäåni,tapahtuman,ja tunsin tuulen..totta,että kliseitä voi karsia,niukempi on ytimekkäämpi.mutta noin minä kirjoitin ihania rakkausnovelleja sinun iässäsi..olen nyt keski-ikäinen,rakastan edelleen kirjoittamista,saanut lyriikan ja proosan palkinnon 20vuotiaana,sitten pari runoa julkaistu kirjoissa,ja toiminut lehtiavustajana.nyt menen kouluttamaan itseäni,elämäntarinaa varten..ihan rakkaudesta kirjoittamiseen.JATKA IHMEESSÄ,SIINÄ OLI tunnelma.jos kiinnostaa on olemassa kesäkurssej mm.orivedellä ja muissakin opistoissa..siinä kuohu käy ja mieli elää kun saa kirjoittaa.ONNEA!NÄEN TUMMAN TAIVAAN JA KUULEN LOISKEEN..TSEMPPIÄ
Kerroppa lisää tuosta oriveden kesä kurssista.En ole tiennytkään ennen....
Minäkin luin novellisi. Kaunista, todella, mutta ei mitään erityisen uutta. Aina lapsuudenystävistä se poika rakastuu tyttöön, joka taas ei halua pilata ystävyyttä vain pienen ihastumisen takia. Olisi joskus mukavaa lukea sellaistakin, jossa suurin syy rakastumiseen ei olisi tytön ulkonäkö.=)
Mutta toisaalta, tapahtuuko sellaista? Ei ikinä.
Ihan kiva. Minä itse kirjoitan aina välillä samantaipaista tekstiä. Rauhoittaa kummasti oloa ja mieltä :) Sen vain halusinkin oikeastaan sanoa, että mitäs vikaa kliseissä oikeastaan on? Niiltä ei voi välttyä. Miksi ei siis käyttää niitä aivan tietoisesti ;)
Kiva n
ovelli :D kyl sellatteet romanttiset on kyl kivempii ':D