Teema

Musiikki puuttuu

:( kirjoitti:

Musiikki puuttuu

veivaa grammarias.

Pitääkö tästä nyt vääntäytyä ulkoilmaan vain ei? Elämä on täynnä suuria kysymyksiä ilman Carlos Sauraa.

Mähän sanoin tykittäväni lunta sun tontilles, on nyt vaan niin
että se tykkimasiina on tukossa ja siitä lennähtää enään muutama hiutale kerrallaan:(

Mä pistin lahjapukettiin sulle kaks pakettii nessuja, oot onnenpekkajalmarihilma sulla on vaan flunssa
mulla on jouluun liittyvä kokovartalov***tus johon ei oo mitään lääkitystä!

eniveihalitzullenhymiö:)

Mikä hitto tämä piikittelyinto sussa oikein on? Moon niin ku moon.

Soot outo äijä.

Zakuskat kirjoitti:

Mikä hitto tämä piikittelyinto sussa oikein on? Moon niin ku moon.

Soot outo äijä.

adrenaliinia; sillä saatiin Bob hereille.
Kohtaus on elokuvasta Pink Floyd the Wall. Muuten minä en kyllä piikittele... sinua ainakaan... jos en yleensä muitakaan. Voin kyllä leikkiä piikitteleväni.

Kiitos viimeisestä.

Tekee hyvää saada kohteliaisuuksia tuollaisilta tavallisilta tytöiltä.

Love.

old_profile_49106 kirjoitti:

adrenaliinia; sillä saatiin Bob hereille.
Kohtaus on elokuvasta Pink Floyd the Wall. Muuten minä en kyllä piikittele... sinua ainakaan... jos en yleensä muitakaan. Voin kyllä leikkiä piikitteleväni.

Kiitos viimeisestä.

Tekee hyvää saada kohteliaisuuksia tuollaisilta tavallisilta tytöiltä.

Love.

Oletko nähnyt kun adrenaliinia tuikataan suoraan sydänlihakseen? Tuntuu aika hurjalta, mutta ei sitä ole.

Mä näin televisiossa, sillä oikeeta elämää mä kotihiiru en ole koskaan kohdannut.

Zakuskat kirjoitti:

Oletko nähnyt kun adrenaliinia tuikataan suoraan sydänlihakseen? Tuntuu aika hurjalta, mutta ei sitä ole.

Mä näin televisiossa, sillä oikeeta elämää mä kotihiiru en ole koskaan kohdannut.

viimeinen lause on varmasti totta. Hyvää yötä söpöliini.

P.S.
Itsekin olen kiitollinen että olen saanut elää tynnyrissä. Maailma on mielenkiintoinen paikka televisioruudun läpi, joskus vähän kauhea mutta mitä siitä, täällä neljän seinän sisällä kauhu on turvallista kokea, se tulee korkeintaan painajaisiin.

old_profile_49106 kirjoitti:

viimeinen lause on varmasti totta. Hyvää yötä söpöliini.

P.S.
Itsekin olen kiitollinen että olen saanut elää tynnyrissä. Maailma on mielenkiintoinen paikka televisioruudun läpi, joskus vähän kauhea mutta mitä siitä, täällä neljän seinän sisällä kauhu on turvallista kokea, se tulee korkeintaan painajaisiin.

Tänään Kallion kirkonkellot soivat klo viisitoista. Mä olin aivan sekaisn, sillä en ymmärtänyt miksi.
Kuulin jälkeen päin että oli ilmastopäivä.

Mä ilmastoiduin heti luistelemaan ja kivaa oli.


- peace -

Sä kun oksentelit kasareiden puolivälissä leffaan, niin mä harjottelin ajaan fillarilla meidän silloisen buduäärin sisäpihalla ja ajoin mattotelineeseen. No, ihan sama asia.

Zakuskat kirjoitti:

Sä kun oksentelit kasareiden puolivälissä leffaan, niin mä harjottelin ajaan fillarilla meidän silloisen buduäärin sisäpihalla ja ajoin mattotelineeseen. No, ihan sama asia.

Anna mun kaikki kestää & co. Ajattelin jo lopettaa mutta jatketaan... Koneenkäyttäjänä jouduin joskus hoitamaan kopiointilaitetta millä sai 60-min C-kasetista 3 kopioita noin kahdessa minuutissa, laite äänitti A- ja B-puolen samanaikaisesti, äänipäät olisi pitänyt puhdistaa säännöllisin väliajoin, kyljessä seisoi muistutus: "lousy heads make poor copies".

Tuolloin ajattelin että voisi kirjoittaa diskografisen teoksen bändistä nimeltä Lousy Heads. Siinä olisi noin 350 sivua. Teos esittelisi bändin syntyhistoriaa, jäseniä ja heidän perhesuhteita, keikkamatkoja ym. Tietysti siinä olisi runsas kuvaliite. Bändillä ei ole omia biisejä. Se tekee coverversioita muiden tuotannosta. Uransa aikana 1995 - 2003 bändi ehti julkaista 7 levyä: Lousy Head Make Poor Copies 1 - 7. Noin 1/5 kirjasta käsittelee levytyssessioita ja kuvailee kappaleiden erinomaisuutta.

Kirjan innostamana joku saattaisi oikeasti perustaa bändin... Se vasta olisi jotain.

Idea tuli ja meni. Vihelsi mennessään.

Pink Floyd teki biisistä useita studio- ja liveversioita. Yksi on Michelangelo Antonionin elokuvassa Zabriskie Point (soundtrack-levyllä biisi kulkee nimellä "Come in Number 51, Your Time Is Up"). Niin että laitetaanko tulemaan espanjalaisella intimiteetillä, Pompeijin versiona (mikä on kuvamatskultaan paras) vai vuoden 1973 liveversio. Jälkimmäinen on musiikillisesti parhaita. Laitetaan kaikki kolme.

Be Careful With That Axe, Eugene. Studioversio (espanjalaisella ulkoilmakuvituksella).
http://www.youtube.com/watch?v=iJuOBsWHpfE&feature=related

Be Careful With That Axe, Eugene. Live at Pompei.
http://www.youtube.com/watch?v=r3R2PgMiTvw&feature=related

Be Careful With That Axe, Eugene. 1973 live.
http://www.youtube.com/watch?v=tMpGdG27K9o&feature=related

Jotain muuta mutta lähes yhtä kaunista
http://www.youtube.com/watch?v=bPmwPs5QF54&feature=related

Pinkkarit opettamassa jäykille ranskalaisille muodin uusimpia virtauksia...
http://www.youtube.com/watch?v=2t0lf8auHys&feature=related

Ja oppi menee perille.
http://www.youtube.com/watch?v=myRjU24S-Jw&feature=related

Siihen aikaan kun vielä harrastin leffoja Carlos Saura oli yksi lemppareita. Michelangelo Antonionin ja Wim Wendersin ohella. Sittemmin en ole paljon jaksanut. Antonionin venäjänkaudelta oleva Andrei Rublev on harvoja minkä pystyy vieläkin ja Coenin veljeksiltä jotain.

BE CAREFUL WITH THAT AXE

Down, down. Down, down. The star is screaming.
Beneath the lies. Lie, lie. Tschay, tschay, tschay.
[sound of Waters blowing into the microphone]
[light screaming from Waters]
Careful, careful, careful with that axe, Eugene.
[very loud and prolonged scream]
[another very loud and prolonged scream]
[Waters blowing into the microphone]
[light screaming from Waters]
The stars are screaming loud.
Tsch.
Tsch.
Tsch.
[low groaning sound from Waters]

http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1235946751774_3_large.jpg

http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1235946751774_1_large.jpg

Ja nyt jätän teidät nuoret naiset rauhaan. Mulla on jo muutenkin ihan tarpeeksi kummallinen maine...


- - -


http://www.youtube.com/watch?v=B1bR1XTt3cI&feature=related

Zakuskat kirjoitti:

Sä kun oksentelit kasareiden puolivälissä leffaan, niin mä harjottelin ajaan fillarilla meidän silloisen buduäärin sisäpihalla ja ajoin mattotelineeseen. No, ihan sama asia.

Sorry Andrei Rublev on tietysti Tarkovskin tuotantoa. Oli lemppariohjaajiani Antonionin, Wendersin ja Sauran ohella. Stalkerista en pitänyt.

Mä olen nähnyt tuon leffan mutta en muista siitä mitään muuta kuin sen että se oli R&A festiksillä jonkinlainen puffi, briiffi tai skeema jollekin muulle, jota sitäkään en muista, että mikä se oli.

Oliko se leffa vai mikä se oli? Mä jaksa Kuukkeloida. Mutta sussa tuota kirjoittamisen virtaa taitaa olla. Onko leivänpaahtimessa jokin sähkövika?

Mä sain joskus tällit mun entisestä. Vieläkin kipunoi kun koskee ovenkahvaan.

Zakuskat kirjoitti:

Mä olen nähnyt tuon leffan mutta en muista siitä mitään muuta kuin sen että se oli R&A festiksillä jonkinlainen puffi, briiffi tai skeema jollekin muulle, jota sitäkään en muista, että mikä se oli.

Oliko se leffa vai mikä se oli? Mä jaksa Kuukkeloida. Mutta sussa tuota kirjoittamisen virtaa taitaa olla. Onko leivänpaahtimessa jokin sähkövika?

Mä sain joskus tällit mun entisestä. Vieläkin kipunoi kun koskee ovenkahvaan.

Zabriskie Point on jonkinlainen ylänkö Californiassa Death Valleyn kansallispuistossa. Ihastuneena kiipeilemään kallioisilla rinteillä ja luonnonkivimuodostelmilla tykkäisin varmaan olla sielläkin, mutta en viitsi ostaa lentolippua yhden kiipeilyreissun vuoksi, tuoreessa muistissa vielä on "pakkokiipeily" Kappadokian tuffikivivuoristossa Göremessä. Tapauksesta tosin on jo yksitoista vuotta. Neuvoin silloin 10 v. pojalleni että meidän kandee poiketa vähän sivuun merkityltä reitiltä, parhaat nähtävyydet kun yleensä löytyy virallisten reittien ulkopuolelta. Saatiin sitten kiipeillä paahtavassa helteessä ilman juomavettä ylös alas että löydettiin takaisin ihmisten ilmoille. Yhden mielenkiintoiselta näyttävän hiekalla täyttyneen luolan löysin kiipeilymme varrelta, luulen että se on ollut koskematon yli tuhat vuotta tai siitä asti kun varhaiset kristityt pakoili vainoojia vuorten sisään kovertamissaan onkaloissa, luolaan hyppääminen olisi vaatinut pientä taktiikkaa ja rohkeus petti, mutta harhailusta selvisimme hengissä kiitos aprikoosien jotka olin ostanut aamupäivällä. Kuriositeettina mainittakoon ettei poikani edelleenkään syö aprikoosia. Hänen lentävä koiransa lähettää terveisiä, zakus-katille:

http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1261047892784_2_large.jpg

http://www.examiner.com/x-4400-LA-Outdoor-Recreation-Examiner~y2009m12d7-Zabriskie-Point

http://www.examiner.com/ExaminerSlideshow.html?entryid=808700&slide=1

Voi olla että Antonioni on ollut R&A:n teemaohjaaja ja näkemäsi traileri eli briiffi liittyisi siihen, mene ja tiedä. Siihen aikaan kun katsoin elokuvan telkusta ja tallensin upouudella videonauhurillamme ei ollut näitä R&A -festareita tai olen unohtanut. Onhan siitä kulunut 25 vuotta. Ymmärrettävistä syistä muistikuvani leffasta ovat siis hyvinkin hatarat, jossain mielenosoituksessa ammutaan väkijoukkoa hajoittamaan tullut poliisi, tapahtumaa seuraava televisiokamera tallentaa kohtauksen: nuori radikaali vetää saappaan varresta aseen. Media leimaa nuorukaisen murhaajaksi ja poliisi käynnistää etsinnät, hän varastaa pikkukoneen ja lentää erämaahan. Sitten romantiikkaa. On tyttö joka on päässyt seurapiireihin tai ehkä hän on sitä luonnostaan syntymänsä perusteella, tämä ajaa Zabriskie Pointiin, poika suhahtaa pään yli lentokoneella, eri taustoista tulevat nuorukaiset kohtaavat ja laskeutuvat laaksoon bylsimään. Seuraa elokuvan ehkä tunnetuin kohtaus. Nuoren parin rakastelu kasvaa pervertin Antonionin mielessä nykyaikaiseksi fallossymboliksi jota meidän on kumartaminen. Laaksossa ei rakastele ainostaan yksi pari vaan lukuisia nuoria pareja ja ryhmiä joita elokuvan päähenkilöiden akti edustaa, kyseessä on sukupolven vapautuminen aiempien rajoitteista, amerikkalaisesta kaksinaismoralismista? 1960-lukulaista estottomuuden ihannointia siis, tekijänä noin 60-vuotias italialaismies. Jossain vaiheessa sankarimme maalaa lentokoneen kirkuvilla väreillä (yhteiskunnan arvostaman omaisuuden, statussymbolin turmeleminen) ja ehkä polttoaineen loppuessa joutuu laskeutumaan häntä seuraavan virkavallan armoille. Seuraa piiritystilanne missä sankari saa surmansa. Elokuva huipentuu loppua kohti, erämaan laidalle kalliorinteeseen rakennettuun seurapiirihuvilaan palaava tyttönen kuulee traagiset uutiset autoradiosta. Hän kävelee huvilassa, katselee sen upeaa sisustusta, palvelusväkeä. Jotain tapahtuu hänen päässään. Hän lähtee ulos, ajaa vähän matkaa ja pysähtyy, nousee katsomaan taakseen. Rinteeseen rakennettu huvila räjähtää kappaleiksi hänen silmiensä edessä.

Räjähtääkö se todella vai hänen mielessään? Antonioni ei selittele. Antonioni vain kuvaa. Kohtaus puhukoon puolestaan ja herättäköön assosisaatioita. Se on äärimmäisen runollinen, kaunis, häkellyttävän visuaalinen. Se on korkealaatuista taidetta.

Luultavasti korrekti tulkinta on ajatella kohtausta symbolina kaiken "vanhan ja arvostetun, makunsa menettäneen, porvarillisen ja tekopyhän, äkkiä paljastetuksi tulleen ja aikansa eläneen" sortumiselle henkilön mielessä.
Hän kääntää selkänsä räjähtäneelle ylä- ja keskiluokkaiselle sivistykselle, suunnaten kuluneen autoromunsa auringonlaskua ja erämaata kohti.

http://www.youtube.com/watch?v=9rxpfO90mg8&feature=related

Jep. Nyt täytyy lähteä kaupungille.

old_profile_49106 kirjoitti:

Zabriskie Point on jonkinlainen ylänkö Californiassa Death Valleyn kansallispuistossa. Ihastuneena kiipeilemään kallioisilla rinteillä ja luonnonkivimuodostelmilla tykkäisin varmaan olla sielläkin, mutta en viitsi ostaa lentolippua yhden kiipeilyreissun vuoksi, tuoreessa muistissa vielä on "pakkokiipeily" Kappadokian tuffikivivuoristossa Göremessä. Tapauksesta tosin on jo yksitoista vuotta. Neuvoin silloin 10 v. pojalleni että meidän kandee poiketa vähän sivuun merkityltä reitiltä, parhaat nähtävyydet kun yleensä löytyy virallisten reittien ulkopuolelta. Saatiin sitten kiipeillä paahtavassa helteessä ilman juomavettä ylös alas että löydettiin takaisin ihmisten ilmoille. Yhden mielenkiintoiselta näyttävän hiekalla täyttyneen luolan löysin kiipeilymme varrelta, luulen että se on ollut koskematon yli tuhat vuotta tai siitä asti kun varhaiset kristityt pakoili vainoojia vuorten sisään kovertamissaan onkaloissa, luolaan hyppääminen olisi vaatinut pientä taktiikkaa ja rohkeus petti, mutta harhailusta selvisimme hengissä kiitos aprikoosien jotka olin ostanut aamupäivällä. Kuriositeettina mainittakoon ettei poikani edelleenkään syö aprikoosia. Hänen lentävä koiransa lähettää terveisiä, zakus-katille:

http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1261047892784_2_large.jpg

http://www.examiner.com/x-4400-LA-Outdoor-Recreation-Examiner~y2009m12d7-Zabriskie-Point

http://www.examiner.com/ExaminerSlideshow.html?entryid=808700&slide=1

Voi olla että Antonioni on ollut R&A:n teemaohjaaja ja näkemäsi traileri eli briiffi liittyisi siihen, mene ja tiedä. Siihen aikaan kun katsoin elokuvan telkusta ja tallensin upouudella videonauhurillamme ei ollut näitä R&A -festareita tai olen unohtanut. Onhan siitä kulunut 25 vuotta. Ymmärrettävistä syistä muistikuvani leffasta ovat siis hyvinkin hatarat, jossain mielenosoituksessa ammutaan väkijoukkoa hajoittamaan tullut poliisi, tapahtumaa seuraava televisiokamera tallentaa kohtauksen: nuori radikaali vetää saappaan varresta aseen. Media leimaa nuorukaisen murhaajaksi ja poliisi käynnistää etsinnät, hän varastaa pikkukoneen ja lentää erämaahan. Sitten romantiikkaa. On tyttö joka on päässyt seurapiireihin tai ehkä hän on sitä luonnostaan syntymänsä perusteella, tämä ajaa Zabriskie Pointiin, poika suhahtaa pään yli lentokoneella, eri taustoista tulevat nuorukaiset kohtaavat ja laskeutuvat laaksoon bylsimään. Seuraa elokuvan ehkä tunnetuin kohtaus. Nuoren parin rakastelu kasvaa pervertin Antonionin mielessä nykyaikaiseksi fallossymboliksi jota meidän on kumartaminen. Laaksossa ei rakastele ainostaan yksi pari vaan lukuisia nuoria pareja ja ryhmiä joita elokuvan päähenkilöiden akti edustaa, kyseessä on sukupolven vapautuminen aiempien rajoitteista, amerikkalaisesta kaksinaismoralismista? 1960-lukulaista estottomuuden ihannointia siis, tekijänä noin 60-vuotias italialaismies. Jossain vaiheessa sankarimme maalaa lentokoneen kirkuvilla väreillä (yhteiskunnan arvostaman omaisuuden, statussymbolin turmeleminen) ja ehkä polttoaineen loppuessa joutuu laskeutumaan häntä seuraavan virkavallan armoille. Seuraa piiritystilanne missä sankari saa surmansa. Elokuva huipentuu loppua kohti, erämaan laidalle kalliorinteeseen rakennettuun seurapiirihuvilaan palaava tyttönen kuulee traagiset uutiset autoradiosta. Hän kävelee huvilassa, katselee sen upeaa sisustusta, palvelusväkeä. Jotain tapahtuu hänen päässään. Hän lähtee ulos, ajaa vähän matkaa ja pysähtyy, nousee katsomaan taakseen. Rinteeseen rakennettu huvila räjähtää kappaleiksi hänen silmiensä edessä.

Räjähtääkö se todella vai hänen mielessään? Antonioni ei selittele. Antonioni vain kuvaa. Kohtaus puhukoon puolestaan ja herättäköön assosisaatioita. Se on äärimmäisen runollinen, kaunis, häkellyttävän visuaalinen. Se on korkealaatuista taidetta.

Luultavasti korrekti tulkinta on ajatella kohtausta symbolina kaiken "vanhan ja arvostetun, makunsa menettäneen, porvarillisen ja tekopyhän, äkkiä paljastetuksi tulleen ja aikansa eläneen" sortumiselle henkilön mielessä.
Hän kääntää selkänsä räjähtäneelle ylä- ja keskiluokkaiselle sivistykselle, suunnaten kuluneen autoromunsa auringonlaskua ja erämaata kohti.

http://www.youtube.com/watch?v=9rxpfO90mg8&feature=related

Jep. Nyt täytyy lähteä kaupungille.

Yritin tuossa kelailla sitä mitä näin, mutta ei se palautunut kuin tuolta esiin nostamaltasi osin mieleen. Naisen ilme oli mojova, lähes eksoottinen, hänen nähdessä ruman rakennuksen räjähtävän taivaan tuuliin; taisi siinä mennä pari rekkiä kledjujakin - ja jokunen broisku.

Ai naamat mä nauran.

Muuten. Ei se auto nyt niin romu ollut. Musta se oli aika symppis, jotenkin turvallinen valinta.

Jep. Nyt täytyy palata kaupungilta.

Kiits valaistamisen vaivasta (siis niin kuin oikeasti).

Zakuskat kirjoitti:

Yritin tuossa kelailla sitä mitä näin, mutta ei se palautunut kuin tuolta esiin nostamaltasi osin mieleen. Naisen ilme oli mojova, lähes eksoottinen, hänen nähdessä ruman rakennuksen räjähtävän taivaan tuuliin; taisi siinä mennä pari rekkiä kledjujakin - ja jokunen broisku.

Ai naamat mä nauran.

Muuten. Ei se auto nyt niin romu ollut. Musta se oli aika symppis, jotenkin turvallinen valinta.

Jep. Nyt täytyy palata kaupungilta.

Kiits valaistamisen vaivasta (siis niin kuin oikeasti).

minunkin mielestäni se auto oli symppis, oli silloin 25 vuotta sitten ja edelleen; mutta jos tarkastellaan asiaa suhteessa huvilaan ja sen asukkaisiin tässä vertailussa auto näyttää tosi romulta; onneksi huvila räjähti, romu auto jäi sekä auringonlasku ja autiomaa.

Antonioni osasi asiansa.
Tarkkailepa pimun ilmeitä 1, asunnossa, vanhan arvomaailman sisällä (hämillisyys, epätietoisuus - ratkaisematon sisäinen ristiriita, kahden maailman rajalla häälymisen ja avuttomuuden synnyttämä turta raivo sekä uhma - ulkopuolisuuden tunne) 2, asunnosta poistuessa ja pihamaalla (arvomaailmojen yhteentörmäyksestä syntynyt ristiriita syvenee käsinkosketeltavaksi, absurdius, lähes pelko tutun ja turvallisen näyttäytyessä uudessa valossa, epätietoisuuden tuottama ahdistus), ja 3, vanhan arvomaailman pirstouduttua kertakaikkiaan (räjähdysfantasian tuottama mielihyvä - sisäisen paineen helpottuminen, vapautuminen, eräänlainen selkiytyminen ja selviytyminen, orastava tietoisuus jostakin uudesta - ihan sama mistä, mutta tästä mennään ja life goes on).

Minulla on sellainen muistikuva että tämä Antonioni erikoistui vierauden ja ulkopuolisuuden kuvaukseen, se varmaan on yksi teema leffassa, mistä syystä loppukohtauksen tunnekehitys (hämmennyksestä yhä kasvavaan ristiriitaan, ahdistukseen ja lopulta vapautumiseen) kuvataan vähäeleisesti, alleviivaamatta. Eleettömyys, lähes tunteettomuus on tehokeino mikä antaa vain aavistaa pinnan alla vellovia vaikeasti käsiteltäviä, monimutkaisia tunteita. Räjähdyksenjälkeinen mielihyvä on vähän voimakkaammin näytelty ja viittaa yllättävän yksinkertaiseen, puhtaaseen tunteeseen.

Kuinka monta ottoa kohtauksiin on tarvittu ohjaajan selittäessä rauhallisella äänellä käsiään väännellen: muista kulmakarvojen asento, hivenen tuijottava katse, vasemman suupielen juuri ja juuri havaittava värähtely. Ylinäyttelyn välttäminen tuottaa toisenlaista ylinäyttelyä, toisenlaista alleviivaamista. Minun silmiini elokuvan yhteiskuntakriittinen kantaaottavuus (yhteiskunnallinen ulottuvuus) ja yksilön sisäisten ristiriitojen kuvaus (henkinen ulottuvuus) taiteilevat nautinnollisen taide-elämyksen ja naurettavuuden rajamaastossa. Todella hieno elokuva siis. Saattaa olla että voisin joskus katsoa uudelleen hyvässä seurassa jos ei olisi parempaakaan tekemistä, no... jos olisi ihan pakko kelata näitä nuoruuden ihastuksia katsoisin mieluummin Tarkovskin Peilin, se kun aikoinaan jäi katsomatta.

Minäkin kiinnitin huomioni broiskuun. En voinut olla ajattelematta käyttikö Antonioni oikeita broiskuja vai muovijäljitelmiä. Jos kyseessä on oikea broisku syötiinkö se kohtauksen jälkeen vai heitettiin ketuille? Eniten minua viehätti kirjahyllyn räjähtäminen. Entisenä antikvariaatin pitäjänä ja osittain vielä nykyisenäkin kirjakauppiaana jonka kodissa asuu noin 20 000 vanhaa kirjaa joista puolet on itselle kerättyjä ja noin puolet myyntikamaa. Kauniisti sinkoilevat ympäriinsä.

Pink Floydin säveltämän leffamusiikin lisäksi elokuvassa kuullaan musaa Grateful Deadin Jerry Carcialta ja Campuksen mielenosoituskohtauksessa jengi hoilaa Doorsin Light my firea. Erittäin 60-lukulainen elokuva ja varsinkin Antonioni.

http://www.youtube.com/watch?v=-pu49SYGRnk

old_profile_49106 kirjoitti:

minunkin mielestäni se auto oli symppis, oli silloin 25 vuotta sitten ja edelleen; mutta jos tarkastellaan asiaa suhteessa huvilaan ja sen asukkaisiin tässä vertailussa auto näyttää tosi romulta; onneksi huvila räjähti, romu auto jäi sekä auringonlasku ja autiomaa.

Antonioni osasi asiansa.
Tarkkailepa pimun ilmeitä 1, asunnossa, vanhan arvomaailman sisällä (hämillisyys, epätietoisuus - ratkaisematon sisäinen ristiriita, kahden maailman rajalla häälymisen ja avuttomuuden synnyttämä turta raivo sekä uhma - ulkopuolisuuden tunne) 2, asunnosta poistuessa ja pihamaalla (arvomaailmojen yhteentörmäyksestä syntynyt ristiriita syvenee käsinkosketeltavaksi, absurdius, lähes pelko tutun ja turvallisen näyttäytyessä uudessa valossa, epätietoisuuden tuottama ahdistus), ja 3, vanhan arvomaailman pirstouduttua kertakaikkiaan (räjähdysfantasian tuottama mielihyvä - sisäisen paineen helpottuminen, vapautuminen, eräänlainen selkiytyminen ja selviytyminen, orastava tietoisuus jostakin uudesta - ihan sama mistä, mutta tästä mennään ja life goes on).

Minulla on sellainen muistikuva että tämä Antonioni erikoistui vierauden ja ulkopuolisuuden kuvaukseen, se varmaan on yksi teema leffassa, mistä syystä loppukohtauksen tunnekehitys (hämmennyksestä yhä kasvavaan ristiriitaan, ahdistukseen ja lopulta vapautumiseen) kuvataan vähäeleisesti, alleviivaamatta. Eleettömyys, lähes tunteettomuus on tehokeino mikä antaa vain aavistaa pinnan alla vellovia vaikeasti käsiteltäviä, monimutkaisia tunteita. Räjähdyksenjälkeinen mielihyvä on vähän voimakkaammin näytelty ja viittaa yllättävän yksinkertaiseen, puhtaaseen tunteeseen.

Kuinka monta ottoa kohtauksiin on tarvittu ohjaajan selittäessä rauhallisella äänellä käsiään väännellen: muista kulmakarvojen asento, hivenen tuijottava katse, vasemman suupielen juuri ja juuri havaittava värähtely. Ylinäyttelyn välttäminen tuottaa toisenlaista ylinäyttelyä, toisenlaista alleviivaamista. Minun silmiini elokuvan yhteiskuntakriittinen kantaaottavuus (yhteiskunnallinen ulottuvuus) ja yksilön sisäisten ristiriitojen kuvaus (henkinen ulottuvuus) taiteilevat nautinnollisen taide-elämyksen ja naurettavuuden rajamaastossa. Todella hieno elokuva siis. Saattaa olla että voisin joskus katsoa uudelleen hyvässä seurassa jos ei olisi parempaakaan tekemistä, no... jos olisi ihan pakko kelata näitä nuoruuden ihastuksia katsoisin mieluummin Tarkovskin Peilin, se kun aikoinaan jäi katsomatta.

Minäkin kiinnitin huomioni broiskuun. En voinut olla ajattelematta käyttikö Antonioni oikeita broiskuja vai muovijäljitelmiä. Jos kyseessä on oikea broisku syötiinkö se kohtauksen jälkeen vai heitettiin ketuille? Eniten minua viehätti kirjahyllyn räjähtäminen. Entisenä antikvariaatin pitäjänä ja osittain vielä nykyisenäkin kirjakauppiaana jonka kodissa asuu noin 20 000 vanhaa kirjaa joista puolet on itselle kerättyjä ja noin puolet myyntikamaa. Kauniisti sinkoilevat ympäriinsä.

Pink Floydin säveltämän leffamusiikin lisäksi elokuvassa kuullaan musaa Grateful Deadin Jerry Carcialta ja Campuksen mielenosoituskohtauksessa jengi hoilaa Doorsin Light my firea. Erittäin 60-lukulainen elokuva ja varsinkin Antonioni.

http://www.youtube.com/watch?v=-pu49SYGRnk

Mä tässä mietin, että näetkö sinä tämän jonkinlaisena hiljaisena protestoinnin keinona? Sillä itselleni tuo tilanne muodostuu lähes absurdiksi tavaksi kohdata oma voimattomuutensa. On olemassa keinoja joita ei käytetä, mutta fiilistellään popparipurkki handussa salien pimeydessä ja älyllis-henkisesti masturboidaan semi-fantasiassa sisäiset realiteetit uusiksi.

Sitäkö on taiteen kuluttaminen?

Tuo viittauksesi divareihin oli hieno. Mä rakastan divareita. Ja täällähän niitä piisaa. Olen - oman muistikuvani mukaan - joskus kirjoittanut tänne keltaisesta divarin kakadusta, joka messinkihäkissään kertoili sisään astujille satuja kamalalla äänellään ja vapaa-aikana nokki lukkoa. En vain muista missä se on, enkä sitä löydä, vaikka miten haen ja haen.

Itse olet ehkä saitin mielenkiintoisin ihminen. Harmi, kun olet mies.

(tämän lopun voit unohtaa - hymiö)

Zakuskat kirjoitti:

Mä tässä mietin, että näetkö sinä tämän jonkinlaisena hiljaisena protestoinnin keinona? Sillä itselleni tuo tilanne muodostuu lähes absurdiksi tavaksi kohdata oma voimattomuutensa. On olemassa keinoja joita ei käytetä, mutta fiilistellään popparipurkki handussa salien pimeydessä ja älyllis-henkisesti masturboidaan semi-fantasiassa sisäiset realiteetit uusiksi.

Sitäkö on taiteen kuluttaminen?

Tuo viittauksesi divareihin oli hieno. Mä rakastan divareita. Ja täällähän niitä piisaa. Olen - oman muistikuvani mukaan - joskus kirjoittanut tänne keltaisesta divarin kakadusta, joka messinkihäkissään kertoili sisään astujille satuja kamalalla äänellään ja vapaa-aikana nokki lukkoa. En vain muista missä se on, enkä sitä löydä, vaikka miten haen ja haen.

Itse olet ehkä saitin mielenkiintoisin ihminen. Harmi, kun olet mies.

(tämän lopun voit unohtaa - hymiö)

erilaisilla hakusanoilla minäkin mutta en löytänyt.

Juu.

Muistan kun muunsin kirjojen hintoja uudelle valuutalle.
Lopetin antikvaarisen kirjakaupan syystä ettei aikaa enää riittänyt yrittämisen ohella mihinkään tärkeämpään. Sekin on totta että asun kirjojen keskellä. Vuokra-asunnossani olevista noin 20 000 kirjasta puolet on myyntiin mutta en ole jaksanut nyt perehtyä siihen puoleen joten tuossapa lojuvat. Kirjallisuussivusto on ollut rakenteilla useamman vuoden ajan ja periaatteessa sen voisi avata, siellä on myyntikirjojen lisäksi kaikenlaista pientä sälää kuten koostamiani kirjailijoiden elämäkertatietoja ja kuvia vanhojen postikorttien kokoelmasta. Mutta en ole malttanut. Pitäisi vielä vähän hioa...



DIVARIN PAPUKAIJA


katselivat kaltereiden läpi
kuinka kaunis lintu
ihailivat,
ja tietysti minä
pajatin heille ulkoaopitut lauseet

öisin
valojen sammuttua
tuhansien kirjojen keskellä
kuuntelin kaikuja tyhjyydessä
kaipasin viidakkoon josta olin kuullut

vain tarinoita



eräänä päivänä
ovi avautui
nainen käveli häkin luokse,
hän katsoi silmiini
ja ymmärsi

lukkojeni takana
kuulin viidakon kohinan
syvältä
hänen lukitusta sydämestään

ovi sulkeutui ja hän
oli poissa

mutta viidakon kohina jäi



ainakin hetkeksi,
tähän pölyiseen divariin

minä pajatan ulkoaopitut lauseet




http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1261241082407_1_large.jpg

http://www.youtube.com/watch?v=RXYhLF2z_NM&feature=related

old_profile_49106 kirjoitti:

erilaisilla hakusanoilla minäkin mutta en löytänyt.

Juu.

Muistan kun muunsin kirjojen hintoja uudelle valuutalle.
Lopetin antikvaarisen kirjakaupan syystä ettei aikaa enää riittänyt yrittämisen ohella mihinkään tärkeämpään. Sekin on totta että asun kirjojen keskellä. Vuokra-asunnossani olevista noin 20 000 kirjasta puolet on myyntiin mutta en ole jaksanut nyt perehtyä siihen puoleen joten tuossapa lojuvat. Kirjallisuussivusto on ollut rakenteilla useamman vuoden ajan ja periaatteessa sen voisi avata, siellä on myyntikirjojen lisäksi kaikenlaista pientä sälää kuten koostamiani kirjailijoiden elämäkertatietoja ja kuvia vanhojen postikorttien kokoelmasta. Mutta en ole malttanut. Pitäisi vielä vähän hioa...



DIVARIN PAPUKAIJA


katselivat kaltereiden läpi
kuinka kaunis lintu
ihailivat,
ja tietysti minä
pajatin heille ulkoaopitut lauseet

öisin
valojen sammuttua
tuhansien kirjojen keskellä
kuuntelin kaikuja tyhjyydessä
kaipasin viidakkoon josta olin kuullut

vain tarinoita



eräänä päivänä
ovi avautui
nainen käveli häkin luokse,
hän katsoi silmiini
ja ymmärsi

lukkojeni takana
kuulin viidakon kohinan
syvältä
hänen lukitusta sydämestään

ovi sulkeutui ja hän
oli poissa

mutta viidakon kohina jäi



ainakin hetkeksi,
tähän pölyiseen divariin

minä pajatan ulkoaopitut lauseet




http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1261241082407_1_large.jpg

http://www.youtube.com/watch?v=RXYhLF2z_NM&feature=related

Mä äsken tossa himaan kävellessä kirjoitin mun kakadun uusiksi päässäni, mutta se katos kun ajattelin jotain aivan muuta. Ja jumlaut! Se oli ihan hyvä, tosin über täynnä lintua koko häkki.

Siis perseestä tällanen.

(naurua)

sellaista se on

kädet koskettavat niin kuin
ei koskaan ennen

niin kuin ei koskaan tämän jälkeen rakkaani

ei tule ketään niin kuin sinä

niin kuin tätä ennen
ei tullut,
niin kuin tämän jälkeenkin

jokaiselle jota kädet koskettavat niin kuin nyt

rakkaani
sellaista se on

tule, ole minun maailmani tässä ja nyt
pienen hetken verran

ikuisesti


http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1209403229961_1_orig.jpg

http://www.youtube.com/watch?v=RpsphN4Q5TM&feature=related