Olen nyt kaksitoistavuotias tyttö, tammikuussa 13.Synnyin kaukana, lähellä Baikaljärveä Mongolian lähellä.
Suomalainen "puoli-isäni" sanotaan nyt vaikka Vesa , tuli sinne, ja vei minut ja äitini Suomeen, ja meni naimisiin biologisen äitini kanssa, vaikka äitini ei osannut yhtään Suomea.Nyt olemme asuneet täällä jo yli 11 vuotta, ja meillä on Suomen kansalaisuudet, äitini käy töissä, pikkusiskoni esikoulua, ja minä koulua.Äitini sai pikkusiskoni, sanotaan nyt vaikka " Klaaran" silloin kun olin n. 5-6 vuotias.Vesa oli töissä 5 kertaa viikossa kaukana suurella paikkakunnalla, ja äitini oli todella väsynyt.Muistan sen päivän, kun muuttoauto tuli, ja muutimme.Meillä ei ollut mitään, ei edes lusikoita tai haarukoita.Sitten he muuttivat taas yhteen, mutta kohta taas muutimme, nyt pysyvästi.Meillä on tietokoneet,televisiot,lemmikit, kaikki on hyvin.
Aloin miettimään, miten voi olla mahdollista, että Vesa sanoi, kun hän ensimmäisen kerran näki _MEIDÄT_ eli äitini ja itseni.Ajattelin nykyisellä logiikalla, että ei se voisi olla mahdollista.Menin eräänä iltana tivaamaan äidiltä, mutta hän ei suostunut kertomaan.Jankkasin, ja jankkasin, ja lopulta hän kertoi:
Hänet oli raiskattu, mutta hän ei tehnyt aborttia.Sanoin , että ok, ja lähdin hiljaa nyyhkyttämään huoneeseeni, niin että kukaan ei huomaisi, miltä musta tuntui.Lähdin kaverini kanssa lenkille, jolloin murruin ja kerroin kaiken.Hän vähätteli vain tilannetta, ja selitti omista huolistaan.Tunsin, että asia oli vähäpätöinen.Niinhän se ehkä onkin, minulla on asiat hyvin, yms.
Sain Beckin masennustestistä 29, ja olen 77% neuroottinen tekemieni testieni mukaan.
Minulla on paljon ystäviä, vietän heidän kanssa aikaa, kaikki on hyvin.Viime tammikuusta aloin laihduttamaan, laihduin 7 kiloa, kunnes joku huomasi.Se toistuu n.1-3 kuukauden välein.On ollu oksennuskausia, oksensin n. 1-3 kertaa päivässä, riippui, kuinka usein söin...
Kiitos että saisin purkaa, terveisin: Ikkunaprinsessa~
Suomalainen "puoli-isäni" sanotaan nyt vaikka Vesa , tuli sinne, ja vei minut ja äitini Suomeen, ja meni naimisiin biologisen äitini kanssa, vaikka äitini ei osannut yhtään Suomea.Nyt olemme asuneet täällä jo yli 11 vuotta, ja meillä on Suomen kansalaisuudet, äitini käy töissä, pikkusiskoni esikoulua, ja minä koulua.Äitini sai pikkusiskoni, sanotaan nyt vaikka " Klaaran" silloin kun olin n. 5-6 vuotias.Vesa oli töissä 5 kertaa viikossa kaukana suurella paikkakunnalla, ja äitini oli todella väsynyt.Muistan sen päivän, kun muuttoauto tuli, ja muutimme.Meillä ei ollut mitään, ei edes lusikoita tai haarukoita.Sitten he muuttivat taas yhteen, mutta kohta taas muutimme, nyt pysyvästi.Meillä on tietokoneet,televisiot,lemmikit, kaikki on hyvin.
Aloin miettimään, miten voi olla mahdollista, että Vesa sanoi, kun hän ensimmäisen kerran näki _MEIDÄT_ eli äitini ja itseni.Ajattelin nykyisellä logiikalla, että ei se voisi olla mahdollista.Menin eräänä iltana tivaamaan äidiltä, mutta hän ei suostunut kertomaan.Jankkasin, ja jankkasin, ja lopulta hän kertoi:
Hänet oli raiskattu, mutta hän ei tehnyt aborttia.Sanoin , että ok, ja lähdin hiljaa nyyhkyttämään huoneeseeni, niin että kukaan ei huomaisi, miltä musta tuntui.Lähdin kaverini kanssa lenkille, jolloin murruin ja kerroin kaiken.Hän vähätteli vain tilannetta, ja selitti omista huolistaan.Tunsin, että asia oli vähäpätöinen.Niinhän se ehkä onkin, minulla on asiat hyvin, yms.
Sain Beckin masennustestistä 29, ja olen 77% neuroottinen tekemieni testieni mukaan.
Minulla on paljon ystäviä, vietän heidän kanssa aikaa, kaikki on hyvin.Viime tammikuusta aloin laihduttamaan, laihduin 7 kiloa, kunnes joku huomasi.Se toistuu n.1-3 kuukauden välein.On ollu oksennuskausia, oksensin n. 1-3 kertaa päivässä, riippui, kuinka usein söin...
Kiitos että saisin purkaa, terveisin: Ikkunaprinsessa~
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vesa antaa mielestäni enemmän rakkautta Klaaralle, kun hän tulee viikonloppuisin...
;__;
Se juuri taitaa olla kamalinta, kun jää yksin...esim kun ystäväsi ei kuullut kun puhuit kauheasta asiasta. Voi vain kuvitella miten kolkko ja ontto tunne syntyy kun kuulee tuollaisen totuuden. Osaat hyvin kirjoittaa: Jatka kirjoittamista esim, se auttaa itsesi etsinnässä. Sanojen löytäminen sinun tilanteessa sinulle itsellesi ja vain sinulle on mahdollinen keino tehdä itsestäsi kokonaisen tuntuinen. Kirjoita - tai piirrä myös. Jos äitisi kanssa voit puhua, pyydä, että hän etsisi terapeutin sinua varten...nuorten kriisipuhelimenkin kautta saattaa saada yhteystietoja mihin ottaa yhteyttä.
Kaikkea, KAIKKEA hyvää Sinulle, tyttönen!
Kirjoitan juuri nyt rekisteröityneellä käyttäjälleni, mutta olen juuri tuo Ikkunaprinsessa~.
En halua puhua siitä äitini kanssa,enkä periaatteessa kenenkään muunkaan kanssa, koska ei kukaan auta.Terveydenhoitajalle en ainaskaan mene, hän asuu samassa talossa kuin minä, ja nään häntä päivittäin, ja kun menin hänelle minun paasto/oksennuskaudellani itkemään ja purkautumaan, hän vain kysäisi, että oliko tämä vitsi?
Se satutti paljon.Minua on koulukiusattukkin, mutta ei nykyään.Läskiksi haukutaan, vaikka indeksi n. 21-22,
166-167cm/ 58-59.
Kiitos!Oletko itsekkin kokenut jotenkin saman,nimimerkistäsi päätellen, "Lajikumppani" ?
uskoo ken
Tuo on todellinen tarinani.Jos et usko, en pakota, mutta kerron vain ja ainoastaan tosiasiat tiivistettynyä, pahoittelen jos joudut uskomaan omaan luuloosi.
En ole samaa kokenut, tarkoitan Lajikumppanilla sitä, että olemme vastuussa toisistamme yhteisesti, kaikki yhtä epätäydellisiä ja täydellisiä ja kaikilla meillä on riski masentua (sinulle on selvinnyt aikamoinen paha tapahtuma ja olet varmaan ihan yksin ja sinulle on valehdeltu).
Ehkä sinun ei kannata tällä palstalla kirjoittaa, täällä vierailee potkijoita ja veitsenpyörittelijöitä jos kertoo haavastaan, tuo edelleinen on ihan lievää.
Jos googletat esim "masennus", luulisi että siellä on tarkat seriffit, jotka ei päästä epäasiallisia kommentteja näkyviin.
En muista mikä taho (ehkä MLL) pitää ilmaista puh.vastaanottoa nuorille: 0800 120 400
Ehkä voisit tiedustella miten saisit aikuisen tukihenkilön itsellesi. Lastensuojelusta ei kannata missään nimessä pyytää apua, sieltä tarjotaan huonotasoista ja jopa vahingollista apua, ikävä kyllä, ainakin näinä aikoina.
soittaa.Mutta joskus aikoinani, kun minua koulukiusattiin, ja syrjittiin, soitin johonkin kiusattujen tukiplaaplaaa. puhelimeen.No tieto levisi jotenkin kuraattorille >: O Vaikka vaitiolovelvollisuus pitäisi olla..Joten siksi en luota auttaviin puhelimiin, koska tieto levisi ja siitä tuli "suuri kohu".
Olen iloinen, olen ystävieni kanssa päivittäin, minulla on harrastuksia, olen onnellinen.En silti ymmärrä maanisuusjaksojani, ja joitakin piirteitä itsessäni.Tuo raiskaus-asia on jäänyt mieleeni pyörimään vain..
Masennustesti (DEPS-seula)
Sait 15 DEPS-pistettä
Vastauksesi perusteella näyttää siltä, että podet masennusta. Keskustele asiasta lääkärin kanssa.
Hrr... Ja Beckin masennustestistä, jonka eilen tein, 29 pistettä.
näytti tänään 38...
On se kummallista, että jonkun "verkoston" pitää puuttua huolineen jos on jollakulla murhe! Ideana hyvä, mutta se ei ole toiminut. Juuri tuollainen kun kuraattorille soitetaan sinun ohitse. Se vie luottamuksen niinkuin huomaat. Kun yhteisvastuu tarkoittaa ihan muuta kuin ammattihuolestuminen mitä nuo viranomaiset tekee työkseen, (ainakin suurin osa tekee, eivät kaikki!) Pyrkimys on kuitenkin, että toimintansa muuttuisi kunnioittavammaksi.
Oletko lukenut Tsaziki -kirjoja? En muista kirjailijan nimeä, mutta niissä on pääosissa isätön lapsi...kuulin vasta eräältä tuttavalta, hän suositteli niitä minun lapselle,( häntä kiusataan koulussa) Muutenkin kirjaston henkilökunta voisi hyvinkin avittaa löytämään kirjoja, jotka sivuavat sinun tilannetta. Yleensä kirjastoissa on kivoja (ja vähän kummallisia!) ihmisiä töissä eli en usko että törmäät ilkeilyyn. Kirjat ovat monen monen pelastus ja ei ole haitaksi, vaikka niihin jäisi koukkuunkin.
Ihanaa, että sinulla on harrastuksia ja ystäviä:) Osaat antaa myös arvoa ystäville. Se on monille itsestäänselvyys. -Kun löytäisit jonkun aikuisen tueksesi, niin oisi hyvä. Ehkä harrastuksen kautta löytyisi kuuntelija? Rinnallakulkija, joka ei toitota asioistasi muille...
Olenkin jäänyt kirjoihin koukkuun.Luen niitä, joskus satojakin sivuja romaaneja päivässä.
Tämä onkin tälläinen tuppukylä, että kirjastotädin tunnistavat minut, ja minä heidät.Voisin käydäkkin katsomassa niitä kirjoja..Mutta kyllä "Vesa" on hyvä korvike, saan häneltä kaikkea tarpeellista, ja pidän häntä minun isänäni..
Olet harvinaisen fundeeraava lapsi/nuori! Taidat pärjätä jatkossakin, kun otat itsesi noin tosissaan! Siis hyvällä tavalla tosissaan. Osaat hakea apua esim ja se on jo paljon...tyhmää, että olet törmännyt ontuvaan auttajatahoon:(
Tuppukylät on joskus hyvinkin ahdistavia asuinpaikkoja. Muutin aikanaan pois suvaitsemattomuuden takia ja aina kun käyn kotikylässä, ihmettelen miten jotkut voivat asua siellä koko ajan. Toisaalta, jos on hyvä ystäväpiiri, se auttaa olemisessa. -Ja kirjat tietysti!!
Joskus kun olet tarpeeksi vanha (18v), sinun on vielä hyvinkin mahdollista hakeutua terapiaan. Silloin ei ole noita turhia huolestujia ympärillä.
Kiitos kuitenkin.