Täällä keskusteluissa ollaan paljon sitä mieltä, että mäykky ei sovi aktiiviselle liikkujalle, koska mäyräkoirahalvaus on rodulla suurena riskinä. Minä en ymmärrä sitä, minkä takia mäykkyjen ruumis on pidettävä niin matalana muihin mittaoihin suhteutettuna. Jos mäykky olisi lyhytselkäisempi ja pitkäraajaisempi, niin sen elämä olisi paljon huolettomampaa, kun mäyräkoirathan muutenkin nauttivat suuresti liikunnasta. Vaikka mäyräkoiran onkin kyettävä ahtautumaan mäyrien ja kettujen luoliin, niin ei siihen noin äärimmäisen epäterveellistä takennetta tarvita.
Tämäkin on siis vain sitä tunnettua sairaaksi jalostamista, jossa ulkonäkö on terveyttä tärkeämpää, kuten esimerkiksi myös mopsilla lyttynokka ja ulkonevat silmät.
Sairasta jalostusta mäyräkoirat
33
3906
Vastaukset
- tarkennusta
1. Tällä palstalla ei kirjoittele juuri minkään rodun asiantuntijoita. Eipä juuri edes mäyräkoirien, joten kannattaa noudattaa aika ankaraa lähdekritiikkiä. Suuri osa mäyräkoirista on aktiivisessa metsästyskäytössä paljon rankemmissa olosuhteissa kuin mihin tavallinen lenkkeily sen altistaa. Ja nekin pärjäävät työssään oikein hyvin. Jos jokin yksilö on altis välilevyongelmalle niin todennäköisemmin se saa sen jos lihakset eivät ole kunnossa eli se ei ole saanut tarpeeksi liikuntaa. Ihan niin kuin ihmisilläkin.
2. Mäyräkoirien rotujärjestö on jo joitakin vuosia vienyt eteenpäin ko. välilevyongelmaan liittyvää kehitystä, kuten tukenut selkien röngenkuvausta, jotta saataisiin lisää tietoa, jota voidaan käyttää jalostuksessa. Ks. rotujärjestön sivuilta
3. Kyseinen ongelma ei ole pelkästään mäyräkoirilla vaan monilla muillakin roduilla - kuten myös ihmisillä.- ENDAKSI.
Mäyris on yllättävän vanha rotu.Jo egyptin pyramideista on löytynyt kuvia jotka muistuttavat mäyräkoiraa.Meillä on neljäs mäykky ja ainoastaan ensimmäisellä oli selkävaivoja.Punkki on helppo poistaa mäykyltä,sen koira saa pitkästä ruohosta.Mul on itsellä ollu punkki tukassa.3-5 päivää ja sitte kunnon pinsetit.Antakaa punkin kasvaa tarpeeksi isoksi.Mäykyn itsepäisyydelle ei löydy mitään hoitokeinoa.Se on ja pysyy.
- Hukka-Musti
ENDAKSI. kirjoitti:

Mäyräköira on kyllä vanha rotu, mutta vasta koiranäyttelyiden muotiin muuttuminen maailmalla sai kasvattajat innostumaan mäyräkoirien jalostamisesta mahdollisimman erikoisen näköiseksi. Kyllä vanhojen mäyräkoirien kuvien koirat ovat selvästi tukevaselkäisempiä ja pitkäraajaisempia kuin nykyajan rotunsa edustajat, vaikka ennenmuinoinkin mäyräkoira taisi olla koiramaailman matalikko. Mutta silloin ei silti ollut kasvattajilla mielessä mennä yli rajojen, vaan antaa luonnon mukata koirien rakenne työhön sopivaksi, eli mahdollisimman matalaksi ilman että koira ehtii tulla alttiiksi selävaivoille.
No ehlä hiukan liioittelen tuossa aloitusviestissä, sillä eivät joo kaikki mäykkyjen kasvattajat ulkonäköä tärkeimpänä pointtina kasvatuksessa pidä. Kyllä niitä mäykkyjä näköjään mennä vilistää ympäri agilityratojakin.
Mutta täällä palstoilla varoitellaan jo yleisemminkin otettavasti mäyräkoirien selkien rasituksista. Ilmeisesti monet täällä ovat juuri niitä mäykkyjen pitkulaisuuteen pyrkiviä. - höpö...
Hukka-Musti kirjoitti:
Mäyräköira on kyllä vanha rotu, mutta vasta koiranäyttelyiden muotiin muuttuminen maailmalla sai kasvattajat innostumaan mäyräkoirien jalostamisesta mahdollisimman erikoisen näköiseksi. Kyllä vanhojen mäyräkoirien kuvien koirat ovat selvästi tukevaselkäisempiä ja pitkäraajaisempia kuin nykyajan rotunsa edustajat, vaikka ennenmuinoinkin mäyräkoira taisi olla koiramaailman matalikko. Mutta silloin ei silti ollut kasvattajilla mielessä mennä yli rajojen, vaan antaa luonnon mukata koirien rakenne työhön sopivaksi, eli mahdollisimman matalaksi ilman että koira ehtii tulla alttiiksi selävaivoille.
No ehlä hiukan liioittelen tuossa aloitusviestissä, sillä eivät joo kaikki mäykkyjen kasvattajat ulkonäköä tärkeimpänä pointtina kasvatuksessa pidä. Kyllä niitä mäykkyjä näköjään mennä vilistää ympäri agilityratojakin.
Mutta täällä palstoilla varoitellaan jo yleisemminkin otettavasti mäyräkoirien selkien rasituksista. Ilmeisesti monet täällä ovat juuri niitä mäykkyjen pitkulaisuuteen pyrkiviä.Koiranäyttelyillä ei kyllä ole ollut osaa eikä arpaa mäyräkoiran perusrakenteen (=pitkä ja matala) syntymisessä. Kannattaa vähän tutustua aiheeseen. Siihen aikaan kun koiranäyttelyjä ei vielä ollut olemassakaan.
Ja, Hukka-Musti, kannattaa ihan oikeasti katsoa niitä vanhoja 1700-1800 -luvun kuvia, niin huomaat, että silloin tuo rotu oli käyrine etujalkoinen nimenomaan maan alla työskentelevä rotu, jonka ei ollut tarkoituskaan "liikkua aktiivisesti omistajansa kanssa lenkillä". Nyttemmin tilanne on sentään paljon parempi. - sekametelisoppaa
höpö... kirjoitti:
Koiranäyttelyillä ei kyllä ole ollut osaa eikä arpaa mäyräkoiran perusrakenteen (=pitkä ja matala) syntymisessä. Kannattaa vähän tutustua aiheeseen. Siihen aikaan kun koiranäyttelyjä ei vielä ollut olemassakaan.
Ja, Hukka-Musti, kannattaa ihan oikeasti katsoa niitä vanhoja 1700-1800 -luvun kuvia, niin huomaat, että silloin tuo rotu oli käyrine etujalkoinen nimenomaan maan alla työskentelevä rotu, jonka ei ollut tarkoituskaan "liikkua aktiivisesti omistajansa kanssa lenkillä". Nyttemmin tilanne on sentään paljon parempi.Mäyräkoira on ollut alun alkujaan vain luolakoira :) Käyrineen etujalkoineen ,notkoselkineen
(lyhyempi selkä) eikä oikeesti mitenkään muistuta tämän päivän näyttelymäyristä. Kyllä ihminen on tosi paljon muokannut jalostuksellaan nyky mäykyn kokoa, suoraa selkää ja etujalkoja .
Mitä vielä pentutehtailu saakaan oikein aikaan jatkossa ;) ?
Kaikki on niin suuria tietäväisiä kasvattajia :)))
Osa ajossa käytetyistä mäyräkoirista on jo muodoltaan niin rumia ja erikoisen näköisiä !
Korkeita , tosi pitkä selkäisiä ,huonoineen kulmauksineen , ihmetellä täytyy että jos selkä
kestää kovaa rasitusta vuosia ? - vain...
sekametelisoppaa kirjoitti:
Mäyräkoira on ollut alun alkujaan vain luolakoira :) Käyrineen etujalkoineen ,notkoselkineen
(lyhyempi selkä) eikä oikeesti mitenkään muistuta tämän päivän näyttelymäyristä. Kyllä ihminen on tosi paljon muokannut jalostuksellaan nyky mäykyn kokoa, suoraa selkää ja etujalkoja .
Mitä vielä pentutehtailu saakaan oikein aikaan jatkossa ;) ?
Kaikki on niin suuria tietäväisiä kasvattajia :)))
Osa ajossa käytetyistä mäyräkoirista on jo muodoltaan niin rumia ja erikoisen näköisiä !
Korkeita , tosi pitkä selkäisiä ,huonoineen kulmauksineen , ihmetellä täytyy että jos selkä
kestää kovaa rasitusta vuosia ?Annat ymmärtää, että ajossa käytettävät mäyräkoirat on rakenteellisesti jalostettu pilalle.
Aika erikoinen näkökulma. Käyttökoirilla rakenne muokkautuu sen mukaan millainen rakenne parhaiten kestää käyttöä. Jalostuskriteerinä on erityisesti käyttöominaisuudet ja sillä puolella pärjäävät ne, joiden rakennekin mahdollistaa käytön. Tästä on esimerkkejä vaikka kuinka monilla roduilla: rodut - tai rotujen käyttölinjat - ovat rakenteeltaan kestävämpiä (=lue terveempiä) kuin ne joilla ei ole fyysisen rasituksen kestoa edellyttävää käyttötarkoitusta. Rakenteellisesti huonompaan suuntaan ovat menneet juuri ne rodut, joilla käyttötarkoituksen sijaan on vaalittu ominaisuuksia, jotka näyttävät ihmisen silmään "kauniilta". Ne "rumat ja erikoisen näköiset" - kuten kirjoitit - ovat yleensä rakenteeltaan terveempiä kuin ne kauniit silmää miellyttävät. Eli juuri päinvastoin kuin annat ymmärtää.
Kannattaa tutustua kirjallisuuteen ja tutkimuksiin siitä, miten käyttötarkoituksen unohtaminen on vienyt rotuja huonompaan suuntaan. - kuten tämäkin..
vain... kirjoitti:
Annat ymmärtää, että ajossa käytettävät mäyräkoirat on rakenteellisesti jalostettu pilalle.
Aika erikoinen näkökulma. Käyttökoirilla rakenne muokkautuu sen mukaan millainen rakenne parhaiten kestää käyttöä. Jalostuskriteerinä on erityisesti käyttöominaisuudet ja sillä puolella pärjäävät ne, joiden rakennekin mahdollistaa käytön. Tästä on esimerkkejä vaikka kuinka monilla roduilla: rodut - tai rotujen käyttölinjat - ovat rakenteeltaan kestävämpiä (=lue terveempiä) kuin ne joilla ei ole fyysisen rasituksen kestoa edellyttävää käyttötarkoitusta. Rakenteellisesti huonompaan suuntaan ovat menneet juuri ne rodut, joilla käyttötarkoituksen sijaan on vaalittu ominaisuuksia, jotka näyttävät ihmisen silmään "kauniilta". Ne "rumat ja erikoisen näköiset" - kuten kirjoitit - ovat yleensä rakenteeltaan terveempiä kuin ne kauniit silmää miellyttävät. Eli juuri päinvastoin kuin annat ymmärtää.
Kannattaa tutustua kirjallisuuteen ja tutkimuksiin siitä, miten käyttötarkoituksen unohtaminen on vienyt rotuja huonompaan suuntaan.Kannattaa tutustua rotumääritelmään !!!! Kannattaa myös tutustua kirjallisuuteen jollei ole omaa kokemusta mäyräkoirasta vuosien varrelta .Ihminen niitä "rakenteita" muokkaa juuri yhdistelmiä tehdessään.
Mäyräkoiran PITÄISI muistuttaa silti MÄYRÄKOIRAA käyttöpuolellakin , heh...
Kyllä käyttökoiratkin sairastuu, esim. ovat halvantuneet tai sydän pettänyt kovassa "käytössä" ;( - monikin...
Odotan sitä päivää että kaikki ne mäyräkoiran omistajat jotka käyttävät koiraansa niin putkissa/luolissa tai
ajossa kuvauttaisit koiriensa selät !!!!
Mäyräkoirien "ajoliikunta" yleensä keskittyy VAIN SYKSYYN muuten ovat kytkettynä/häkeissä pihan perällä :( ??
Kyseinen selkäongelma ei tosiaan ole vain mäyräkoirien mutta vain mäyräkoiraa ,lyhyt jalkaisena,
pitkä selkäisenä käytetään ajossa tai luolissa. - on...
kuten tämäkin.. kirjoitti:
Kannattaa tutustua rotumääritelmään !!!! Kannattaa myös tutustua kirjallisuuteen jollei ole omaa kokemusta mäyräkoirasta vuosien varrelta .Ihminen niitä "rakenteita" muokkaa juuri yhdistelmiä tehdessään.
Mäyräkoiran PITÄISI muistuttaa silti MÄYRÄKOIRAA käyttöpuolellakin , heh...
Kyllä käyttökoiratkin sairastuu, esim. ovat halvantuneet tai sydän pettänyt kovassa "käytössä" ;(Heh sinullekin...
Kyllä minä rodun ja rotumääritelmän oikein hyvin tunnen - ei ongelmia sen kanssa ;-)
Missasit vastaukseni pointin. Noiden ajavien rakenteita ei ole sen kummemin muokattu. Jalostuksen perusteena ovat pääsääntöisesti käyttöominaisuudet, joiden yhtenä tekijänä on se, että koiran rakenne kestää. Jos tulos on silloin "ruma" (mutta kestävä) niin se ei niin hirveästi haittaa käytössä.
Eli "rumia" ne voivat olla ja rotumääritelmän vastaisia, mutta tässä ketjussa aiheena oli terveys ja rakenteen vaikutus terveyteen.
Sinä annoin ymmärtää, että "ruma ajava mäyräkoira" = "sairas mäyräkoira" ja sitähän ei ole kysymys. Päinvastoin, tuo manitsemasi "ruma" rakenne tuntuu kestävän käytössä paljon paremmin kuin näyttelykehien nykyinen ihanne - joka suoraan sanoen alkaa olla kaukana rotumääritelmästä jo pelkästään koonkin osalta. - metästystä
on... kirjoitti:
Heh sinullekin...
Kyllä minä rodun ja rotumääritelmän oikein hyvin tunnen - ei ongelmia sen kanssa ;-)
Missasit vastaukseni pointin. Noiden ajavien rakenteita ei ole sen kummemin muokattu. Jalostuksen perusteena ovat pääsääntöisesti käyttöominaisuudet, joiden yhtenä tekijänä on se, että koiran rakenne kestää. Jos tulos on silloin "ruma" (mutta kestävä) niin se ei niin hirveästi haittaa käytössä.
Eli "rumia" ne voivat olla ja rotumääritelmän vastaisia, mutta tässä ketjussa aiheena oli terveys ja rakenteen vaikutus terveyteen.
Sinä annoin ymmärtää, että "ruma ajava mäyräkoira" = "sairas mäyräkoira" ja sitähän ei ole kysymys. Päinvastoin, tuo manitsemasi "ruma" rakenne tuntuu kestävän käytössä paljon paremmin kuin näyttelykehien nykyinen ihanne - joka suoraan sanoen alkaa olla kaukana rotumääritelmästä jo pelkästään koonkin osalta.Miksi pitäisi muuttaa rotumääritelmää ? Eikä sopivaa rotua löydy esim. Beagle,dreeveri ?
miksi pitää väkisin muuttaa rotumääritelmää ajoon sopivaksi ? muka kestävämmäksi :))))))
Kyllä nämä "rumat" mäyräkoirat jo tuon sallitun säkäkorkeuden kuiteskin ylittää !!
Ihmettelen vain metästäviä "kasvattajia" ! - ihmettä???
metästystä kirjoitti:
Miksi pitäisi muuttaa rotumääritelmää ? Eikä sopivaa rotua löydy esim. Beagle,dreeveri ?
miksi pitää väkisin muuttaa rotumääritelmää ajoon sopivaksi ? muka kestävämmäksi :))))))
Kyllä nämä "rumat" mäyräkoirat jo tuon sallitun säkäkorkeuden kuiteskin ylittää !!
Ihmettelen vain metästäviä "kasvattajia" !Kuka tässä on halunnut muuttaa rotumääritelmää - en minä ainakaan edellisissä viesteissäni. Hassua miten jotkut eivät ymmärrä lukemaansa. Yritän nyt sanoa saman yhdellä lauseella, josko silloin menisi perille:
*** Se, että koira on "ruma" - eli ei kaikilta osin vastaa rotumääritelmän kauneusihannetta - ei tarkoita sitä, että se olisi sairas tai edes alttiimpi sairauksille. *** - Kiitosnäkemiin!
monikin... kirjoitti:
Odotan sitä päivää että kaikki ne mäyräkoiran omistajat jotka käyttävät koiraansa niin putkissa/luolissa tai
ajossa kuvauttaisit koiriensa selät !!!!
Mäyräkoirien "ajoliikunta" yleensä keskittyy VAIN SYKSYYN muuten ovat kytkettynä/häkeissä pihan perällä :( ??
Kyseinen selkäongelma ei tosiaan ole vain mäyräkoirien mutta vain mäyräkoiraa ,lyhyt jalkaisena,
pitkä selkäisenä käytetään ajossa tai luolissa.Kyllä meidän seutuvilla mäyräkoirien kanssa metsästetään koko kausi! Lukuunottamatta tietenkin älyttömän kovia pakkasia ja mahdottomia kelejä muutenkin. Peuraa ajetaan niin pitkään kuin mahdollista ja sitten rusakkoo ja kettua, ei ehkä kannattaisi yleistää jos ei mistään oikeasti tiedetä!!! Eivätkä kaikki metsästäjät pidä koiriaan pihan perällä, äkkiseltään keksin kymmenkunta tuttua ajavaa mäykkyä jotka kaikki asustelevat oikein mukavasti sisätiloissa, syöden hyvin ja nukkuen leveästi... Nykyään monet metsästävät arvostavat suuresti rotua ja haluavat myös jalostaa terveitä riistaverisiä.
- konna2
Ei mäyriksen selkä ole pitkä ,sillä on vain lyhyet jalat jolloin selkäkin näyttää pitkältä. Kaikesta huolimatta se on terve ja pitkäikäinen rotu.
- keuruu
minulla on 12 v vanha lk kääpiö mäyrä koira uros. ja lk kaniini mäyrä koira narttu joka oli iältään 11v 4 kkautta vanha kun nukkui pois .itse olen tyytyväinen rotuun.
- hajustiina
keuruu kirjoitti:
minulla on 12 v vanha lk kääpiö mäyrä koira uros. ja lk kaniini mäyrä koira narttu joka oli iältään 11v 4 kkautta vanha kun nukkui pois .itse olen tyytyväinen rotuun.
mäyräkoirat eivät ole sen sairaampia eikä jalostetumpia kuin muut koirat. Jokaisella koiralla on omat riskinsä sairastua rodusta riippumatta!
Vanhempieni karkkari eli melkein 17 vuotiaaksi ja oma vanhin koirani 15 vuotiaaksi - joten nautitaanpa vain koirista joista pidämme!
Jouluslurps... kaikille koiruliystäville ! - Hukka-Musti
hajustiina kirjoitti:
mäyräkoirat eivät ole sen sairaampia eikä jalostetumpia kuin muut koirat. Jokaisella koiralla on omat riskinsä sairastua rodusta riippumatta!
Vanhempieni karkkari eli melkein 17 vuotiaaksi ja oma vanhin koirani 15 vuotiaaksi - joten nautitaanpa vain koirista joista pidämme!
Jouluslurps... kaikille koiruliystäville !Pitkäikäisyys ei kerro koiran terveydestä. Jos sinä eläisit 100-vuotiaaksi kärsien koko elämäsi selkävaivoista, ihotaudeista, korvatulehduksista, astmoista, epilepsioista, luustojen kasvuhäiriöistä ja silmäsairauksista, etkä pysyisi hengissä ilman jatkuvaa lääkintää ja sairaanhoitoa, niin pitäisitkö itseäsi terveenä? En nyt tarkoita tämän liittyvän mäyräkoiriin.
Ja kyllä se on totta, että kasvattaja on vastuullinen huolehtimaan koiransa jälkeläisten terveydestä, valitsemalla jalostuskoiriksi tervettä materiaalia, mutta kyllä rotukohtaisiakin eroja. Jotkin koirarodut ovat jo koko kannaltaan niin sairaiksi jalostettuja sekä rakenteellisesti että muine sairauksineen, että parasta olisi lopettaa niiden kasvatus kokonaan ja aloittaa jalostus suoraan puhtaalta pöydältä. Mäyräkoiraa en tähän liitä, se on yhä perusterve rotu. Järkevällä jalostuksella ja kasvatuksella siitäkin saa kyllä vallan terveselkäisen.
Aloitusviestiini keräsin tietomateriaalia juuri täältä Mäyräkoirat-palstalta, vaikka tiesin sen olevan virheellistä. Vaikutti siltä, että monet täällä eivät älyä koiran terveyden olevan jostain muustakin kiinni kuin rodusta. Kun kerran he osaavat käsityksillään ärsyttää, niin päätin minäkin ärsyttää ottamalla mielipiteet vastaan. - luppakorva
Hukka-Musti kirjoitti:
Pitkäikäisyys ei kerro koiran terveydestä. Jos sinä eläisit 100-vuotiaaksi kärsien koko elämäsi selkävaivoista, ihotaudeista, korvatulehduksista, astmoista, epilepsioista, luustojen kasvuhäiriöistä ja silmäsairauksista, etkä pysyisi hengissä ilman jatkuvaa lääkintää ja sairaanhoitoa, niin pitäisitkö itseäsi terveenä? En nyt tarkoita tämän liittyvän mäyräkoiriin.
Ja kyllä se on totta, että kasvattaja on vastuullinen huolehtimaan koiransa jälkeläisten terveydestä, valitsemalla jalostuskoiriksi tervettä materiaalia, mutta kyllä rotukohtaisiakin eroja. Jotkin koirarodut ovat jo koko kannaltaan niin sairaiksi jalostettuja sekä rakenteellisesti että muine sairauksineen, että parasta olisi lopettaa niiden kasvatus kokonaan ja aloittaa jalostus suoraan puhtaalta pöydältä. Mäyräkoiraa en tähän liitä, se on yhä perusterve rotu. Järkevällä jalostuksella ja kasvatuksella siitäkin saa kyllä vallan terveselkäisen.
Aloitusviestiini keräsin tietomateriaalia juuri täältä Mäyräkoirat-palstalta, vaikka tiesin sen olevan virheellistä. Vaikutti siltä, että monet täällä eivät älyä koiran terveyden olevan jostain muustakin kiinni kuin rodusta. Kun kerran he osaavat käsityksillään ärsyttää, niin päätin minäkin ärsyttää ottamalla mielipiteet vastaan.ole muuta sanottavaa kuin että mäyräkoira ei tosiaan ole ainoa rotu jolla esiintyy mäyräkoirahalvausta. Itsellä oli pk. mäyris narttu 18 vuotta, jolla oli selkävaivoja, mutta paranivat itsekseen. Nyt on uusi 3 vuotias pk. uros eikä vielä onneksi vaivoja näy. Kummankin kanssa olen lenkkeillyt pitkiäkin lenkkejä ja selvästi koirat nauttivat. harrastan myös luolaa ja mejää. ensi keväänä aion koittaa agilityäkin.
Mäyräkoirilla on myös silmäsairauksia, joista kannattaa olla tietoisia. mutta monet muut rodut ovat paljon sairaampia siis on enemmän sairauksia kuin mäyräkoirilla. - sateenkaari..
.... molempia löytyy riittämiin ! Mistä sinä niin päättelet että on terve ja pitkäikäinen rotu ???
HÖPÖ,HÖP ;( - tästä...
sateenkaari.. kirjoitti:
.... molempia löytyy riittämiin ! Mistä sinä niin päättelet että on terve ja pitkäikäinen rotu ???
HÖPÖ,HÖP ;(Hanki vaikka käsiisi Agria -vakuutusyhtiön tilastot noin 80 eri koirarodun alttiudesta sairasteluun. Mäyräkoirat on käsitelty ko. tilastossa yhtenä ryhmänä.
Mäyräkoira ei ole terveimmästä eikä sairaammasta päästä - hyvää keskitasoa kylläkin.
Eli ei näitä asioita puutteellisin tiedoin tarvitse "päätellä". Ihan faktatietoakin löytyy. - siitä
tästä... kirjoitti:
Hanki vaikka käsiisi Agria -vakuutusyhtiön tilastot noin 80 eri koirarodun alttiudesta sairasteluun. Mäyräkoirat on käsitelty ko. tilastossa yhtenä ryhmänä.
Mäyräkoira ei ole terveimmästä eikä sairaammasta päästä - hyvää keskitasoa kylläkin.
Eli ei näitä asioita puutteellisin tiedoin tarvitse "päätellä". Ihan faktatietoakin löytyy.kuinkahan moni mettämies vakuuttaa koiransa yleensä ? Kysynpä vain ;)))
Mitä tiedän , ei yksikään ! - vaan...
siitä kirjoitti:
kuinkahan moni mettämies vakuuttaa koiransa yleensä ? Kysynpä vain ;)))
Mitä tiedän , ei yksikään !Minun tuntemistani mäyräkoiraa käyttävistä metsästäjistä noin yhdeksän kymmenestä on ottanut vakuutuksen. Itse asiassa vakuuttaminen on yleisempää käyttökoirilla kuin soffachampiooneilla. (Ja senkin voi päätellä noista Agrian tilastoista)
Ja syykin on selvä. Soffalla makaavalla koiralla on paljon pienempi todennäköisyys joutua onnettomuuteen tai satuttaa itsensä verrattuna koiraan, joka juoksee metsässä peurojen ja supien perässä. Vakuutuksiahan luonnollisesti ottavat enemmän ne, jotka todennäköisemmin niitä tarvitsevat.
Edellisen viestin kirjoittajalla tuntuu olevan aika asenteellinen kanta metsästäjiin koiranomistajina. Tervetuloa joskus mukaan katsomaan, niin huomaat, että se mielikuviisi juurtunut vääristynyt stereotyyppi ei olekaan ihan todellisuutta. Voit sitten sen jälkeen vähän objektiivisemmin tarkastella tätäkin aihetta. - onhan noita jäpiä
vaan... kirjoitti:
Minun tuntemistani mäyräkoiraa käyttävistä metsästäjistä noin yhdeksän kymmenestä on ottanut vakuutuksen. Itse asiassa vakuuttaminen on yleisempää käyttökoirilla kuin soffachampiooneilla. (Ja senkin voi päätellä noista Agrian tilastoista)
Ja syykin on selvä. Soffalla makaavalla koiralla on paljon pienempi todennäköisyys joutua onnettomuuteen tai satuttaa itsensä verrattuna koiraan, joka juoksee metsässä peurojen ja supien perässä. Vakuutuksiahan luonnollisesti ottavat enemmän ne, jotka todennäköisemmin niitä tarvitsevat.
Edellisen viestin kirjoittajalla tuntuu olevan aika asenteellinen kanta metsästäjiin koiranomistajina. Tervetuloa joskus mukaan katsomaan, niin huomaat, että se mielikuviisi juurtunut vääristynyt stereotyyppi ei olekaan ihan todellisuutta. Voit sitten sen jälkeen vähän objektiivisemmin tarkastella tätäkin aihetta.Ei ole vakuutettu meidänkään hurtat. Onhan niitä jäihin hukkunut tai muuten sairastuneet.
Toisia menee ja lisää tulee.... - ilmeisesti...
onhan noita jäpiä kirjoitti:
Ei ole vakuutettu meidänkään hurtat. Onhan niitä jäihin hukkunut tai muuten sairastuneet.
Toisia menee ja lisää tulee.......provoilija joka ei ole koskaan työkoiraa nähnytkään...
- mettäkaveri
ilmeisesti... kirjoitti:
...provoilija joka ei ole koskaan työkoiraa nähnytkään...
no huh " provoilija" , kyllä minäkin tiedän paria mäyristä (työkoiria )kumpainenkin on jäihin hukkunut :(( snif..
- täysin tietämätön
ilmeisesti... kirjoitti:
...provoilija joka ei ole koskaan työkoiraa nähnytkään...
Sydänkohtaus lopetti erään mäyräkoiran ajon :(
Oletkohan ollut tosi hommissa työkoiran remmissä ??? kysyn vaan ... - ei nimimerkkiä
Hukka-Musti kirjoitti:
Pitkäikäisyys ei kerro koiran terveydestä. Jos sinä eläisit 100-vuotiaaksi kärsien koko elämäsi selkävaivoista, ihotaudeista, korvatulehduksista, astmoista, epilepsioista, luustojen kasvuhäiriöistä ja silmäsairauksista, etkä pysyisi hengissä ilman jatkuvaa lääkintää ja sairaanhoitoa, niin pitäisitkö itseäsi terveenä? En nyt tarkoita tämän liittyvän mäyräkoiriin.
Ja kyllä se on totta, että kasvattaja on vastuullinen huolehtimaan koiransa jälkeläisten terveydestä, valitsemalla jalostuskoiriksi tervettä materiaalia, mutta kyllä rotukohtaisiakin eroja. Jotkin koirarodut ovat jo koko kannaltaan niin sairaiksi jalostettuja sekä rakenteellisesti että muine sairauksineen, että parasta olisi lopettaa niiden kasvatus kokonaan ja aloittaa jalostus suoraan puhtaalta pöydältä. Mäyräkoiraa en tähän liitä, se on yhä perusterve rotu. Järkevällä jalostuksella ja kasvatuksella siitäkin saa kyllä vallan terveselkäisen.
Aloitusviestiini keräsin tietomateriaalia juuri täältä Mäyräkoirat-palstalta, vaikka tiesin sen olevan virheellistä. Vaikutti siltä, että monet täällä eivät älyä koiran terveyden olevan jostain muustakin kiinni kuin rodusta. Kun kerran he osaavat käsityksillään ärsyttää, niin päätin minäkin ärsyttää ottamalla mielipiteet vastaan.Haluaisin lisätä oman kommenttini Hukka-mustin viestiin. Luin vastikään yhdestä kirjasta seuraavan: "terve koira ei haise". Kirja kritisoi aika rankasti teollisen ruokavalion osuutta koirien sairasteluun. Eli tästä voi johtaa sen, että ne jotka syöttävät niitä tehdasjätteitä koirilleen on omalla vastuulla miten terve kyseinen koira sitten on, koska koiralle voi syöttää muunkinlaista ruokaa. Kaiken lisäksi eräs haastateltu eläinlääkäri oli kommentoinu että jos kaikki syöttäisivät "terveellistä ruokaa" koiralleen heiltä loppuisi työt. Tähän voisin vielä lisätä etten ole vielä koskaan nähnyt eläinlääkärin vastaanottoa missä ei olisi ollut esillä tehdasruokaa eli kuivamuonaa.
- touhua
Sairasta jalostusta, TOSIAAN !!!
KAIKKI koirat nauttivat liikunnasta vaikka kipua tuottaen :( Ei sitä -jalostajat- yhtään kyllä ajattele
omasta mielestään ovat niiiiiiiin pirun oikeassa !!- mäyris2
Näyttelyissä kun mäykkyjä katsoo, niin tuntuvat aina pärjäävän ne, joilla on kaikkein suurimmat takajalkojen kulmaukset -> laskeva selkälinja (ja kasvattajat tuomarin hyviä tuttuja..). Käyttökoiralle ja koiran terveydelle nuo ihannointikohteet tuskin ovat hyväksi.
- Meijuli
Haaveena on pieni pitkismäyräkoira :)
Selatessani netissä sukutauluja niin huomasin erään tulevan pentueen isän veljellä löytyvän PRA:
epäilyttävä !!??? Onko syytä huoleen esim. mahdollisen tulevan pennun kanssa ?
Itseäni kyllä arveluttaa tuo että periytyykö PRA suvussa ???
Onko kellään tietoa tuosta silmäsairaudesta ?- mäykkysen omistaja
OHO , älä vaivaa muita ???? Töykeää ,miksi kirjoitit/vastaat muidenkin puolesta ?
Pipoko kireä tai sairauksista PIITTAAMATON KASVATTAJAKO lieneet .
Kyllä täällä kysellä saa jos jokin asia mieltä painaa !
Asiasta vielä tietämätön tai aloittelijana on hienoa että ottavat asioista selvää.
Suomen Mäyräkoiraliiton sivuilta "Meijuli" saat paljon hyvää tietoa .Kannattaa kysellä
myös jalostustoimikunnalta . PRA on vakava ,periytyvä silmäsairaus.
Ei kysyvä tieltä eksy ;D
- mäykkynen
Mäyräkoirakannan määrään nähden sanoisin, että mäyräkoirat on suhteelisen terve rotu. Jotain sairauksia esiintyy joissain roduissa ja linjoissa. Silmien suhteen mielestäni karkkarit ja pitkäkarvaiset oireilee enemmän. Mielestäni selkävaivoja esiintyy kaikilla roduilla ja todennäköisesti on seurausta useammasta syystä. Lyhytkarvaiset standardit ovat olleet terveitä, mutta nyt vallitseva jalostus ja karvanlattujen sekoittaminen tulee varmasti muuttamaan tilannetta. Tällä jalostuksella on pilattu se vähäinenkin kanta mikä meillä on ollut olemassa ja ja tuo oikea tyyppi kärsii ja häviää kokkonaan. Jotain olisi tehtävä tuon vanhan kannan pelastamiseksi. Kasvattajien ahneudella ei ole tässäkään rajoja, kun tuhotaan terve koirakanta. Yksin tätä ongelmaa ei voi kukaan hoitaa päiviltä, siihen oitäisi osallistua mahdollisimman monen kasvattaja. Olen katsonut tätä ongelmaa jo pitkään ja sille tosiaan olisi tehtävä jotain.
- Anonyymi
mäyräkoirat ajavat myös peuraa, ja peuran ajamisessa ei saa käyttää mäyräkoiraa tai dreeveriä suurempaa koiraa.
- Anonyymi
Aiemmin oli juttua jäihin hukkuneista mäykyistä.Mäyris ja nää pienet ajokoirat tulee aika näppärästi avannosta ylös Mulla ovat olleet kaikki narttuja.Otako uroksen pyssy kiinni.🤔🤔🤔
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838