Väärä ala tuli

Opiskelen kolmatta vuotta merkonomiksi ja on tuntunut jo jonkin aikaa, että ei tämä ole se minun ala. Olen ajatellut lähteväni sähköasentajaksi opiskelemaan kunhan täältä valmistun.

Onko kenelläkään kokemuksia uuden alan opiskelusta? Kuinka kauan menee opiskella esimerkiksi tuo sähköasentajan koulutus jos olen jo valmistunut merkonomiksi?

Olen myös miettinyt oppisopimusta. Saako sillä kyseisen koulutuksen nopeammin kuin koulussa käymällä?
Ajattelin vain kysyä jos löytyisi kokeneempia, että saan jonkinlaisen kuvan kuinka kauan aikaa uuden alan opiskelu vie.
2417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaks vuotta kestää uudet opinnot. Oppisopimus on ihan yhtä pitkä taival, kuin koulun kautta. Oppisopimuspaikat on kuitenkin kiven alla. Paremmat mahdollisuudet oppisopimuspaikan saamiseen on esim. vuoden opintojen jälkeen, jolloin osaat jo tehdä itse jotain.

Äänestä
  • Kiitoksia asiallisesta vastauksesta.
    Niin tuli vain mieleen vielä semmoinen, että valmistunko tuossa 2 vuodessa jos pääsen kaikki kurssit läpi, vai meneekö se sillä tavalla, että alan opiskelu kestää kolme vuotta, jolloin minulla on vapaata silloin kun muut käyvät kursseja jotka minulla on jo suoritettu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valittua... kirjoitti:

Opiskelen kolmatta vuotta merkonomiksi ja on tuntunut jo jonkin aikaa, että ei tämä ole se minun ala. Olen ajatellut lähteväni sähköasentajaksi opiskelemaan kunhan täältä valmistun.

Onko kenelläkään kokemuksia uuden alan opiskelusta? Kuinka kauan menee opiskella esimerkiksi tuo sähköasentajan koulutus jos olen jo valmistunut merkonomiksi?

Olen myös miettinyt oppisopimusta. Saako sillä kyseisen koulutuksen nopeammin kuin koulussa käymällä?
Ajattelin vain kysyä jos löytyisi kokeneempia, että saan jonkinlaisen kuvan kuinka kauan aikaa uuden alan opiskelu vie.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu