Vuonna -60 poliisi epäili kolmoismurhasta vahvimmin lähellä asunutta kioskinpitäjää. Hän oli väkivaltainen ja aggressiivinen mies, joka oli uhkaillut telttailijoita jo aiemmin. Muistan hänet ulkonäöltä, sillä asuin tuolloin Bembölessä. Mies oli keski-ikäinen ja vahvarakenteinen, mutta ei kuitenkaan lihava tai erityisen tukeva. Olin yhdeksänvuotias kun murhat tapahtuivat. Kioskinpitäjää pelkäsivät kaikki, niin aikuiset kuin lapset. Hän ammuskeli usein pihallaan humalassa haulikolla ja uhkaili leiriytyjiä jatkuvasti tappamisella. Kyläläisten keskuudessa pidettään hänen syyllisyyttään varmana ja kerrottiin kaivoon pudotetusta puukosta. Kioskimies täytti kaivon pian murhien jälkeen.
Kioskinpitäjä oli menettänyt hermonsa sodassa ja käyttäytyi arvaamattomasti. Vuonna -69 hieman ennen kuolemaansa hän oli puukottanut erästä kyläläistä ilman syytä. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän hukuttautui Bodom-järveen. Hän tunnusti teot ainakin neljälle eri ihmiselle - yhtenä minun setäni.
Unohtakaa Hans Assmann ja Nils Gustafsson. Heillä ei ollut motiivia teoille. Eräällä oli...
Bodomin murhaaja kuoli vuonna 1969!
73
2038
Vastaukset
- Wagner_._
Kyllä minäkin kiskaukon tiesin. Se ei kuitenkaan mielestäni ollut murhaajatyyppi.
Ja miksi olisi lavastanut itsensä tekijäksi jemmaamalla kenkiä eri paikkoihin lähelle taloaan ?- järsijä-
"Juu ei siitä kiskaukosta mihinkään ollut, se oli vaan sellainen höperö". Näin lausahti Kivilahkin aikoinaan.
- Jari J. Ahola
järsijä- kirjoitti:
"Juu ei siitä kiskaukosta mihinkään ollut, se oli vaan sellainen höperö". Näin lausahti Kivilahkin aikoinaan.
Ei ollut tämä kiska mies. Oli ihan toinen ammatti tosin taitaa nykysellään olla jo eläkkeellä?
- Maija S. Määttä
Jari J. Ahola kirjoitti:
Ei ollut tämä kiska mies. Oli ihan toinen ammatti tosin taitaa nykysellään olla jo eläkkeellä?
mutta eräät eivät ole sitä vielä tajunneet.
- yftugyihjukl
Maija S. Määttä kirjoitti:
mutta eräät eivät ole sitä vielä tajunneet.
kerro esimerkki
- Navetanhajuinen
Jos kioskinpitäjän motivaatio oli karkoittaa ja jopa tappaa potentiaaliset asiakkaat kioskin mahdollisen tuoton takaamiseksi, siinähän ei tuntuisi olevan oikein ajatusta.
Nuorten keskinäinen tappelu, josta seurasi kolmen nuoren kuolema, NG.n ollessa jo alakynnessä paikkakuntalaisten nuorten avustuksella selviytyi vielä voitolle ja jäi ainoana henkiin.
Nuorten peitetoimintaan kuului myös teosta syyn johdattaminen heidän tuntemaansa äkkipikaiseen kioskimieheen. Kenkien piilotus suoritettiin nuorten toimesta juuri tästä syystä kioskinpitäjän kotinurkille.
Paikallisten rannan nuorten tekemiset kyseisen yön tapahtumista jätettiin tutkinnassa sivuun kioskimiehen vahvan syyllisyyden tunnossa ja oliko joku asiaan sekautunut nuori ehkä ylemmästä kastista.
Tapahtuman todellinen ajankohta on klo 2-3 joten myös Karjalainen on havainnut murhaniemessä ja keskiniemessä ulkopuolisia henkilöitä klo 3.45-4.15
Retkiseurue oli erittäin nuoria 15-18 vuotiaita, joten heidän seuraan on ollut helppo liittyä paikan nuorten. Nämä nuoret ovat OK.n kertomusesta ja lintupoikien arviosta onkipojasta 10-17 vuotiaita. OK.n lisäksi ei paikalla olleita nuoria ole jostakin syystä edes kuultu. Likimain Ex-bemböleläisen ja meikäläisen ikäisiä, joten ovat todenäköisesti vielä elävienkirjoissa.- cmoijoi
No onko joku ns, tunnustellut tyyliin
oon mä tappanukkiin ainaskin kolme, pah. - muutamia...
cmoijoi kirjoitti:
No onko joku ns, tunnustellut tyyliin
oon mä tappanukkiin ainaskin kolme, pah.Kioskinpitäjä tunnusti ainakin naapurilleen, lähiystävälleen, vaimolleen ja vaimon veljelle.
- Navetanhajuinen
muutamia... kirjoitti:
Kioskinpitäjä tunnusti ainakin naapurilleen, lähiystävälleen, vaimolleen ja vaimon veljelle.
Murhasta tuomitsemiseen ei yksistään tunnustuskaan riittäne.
Bodomin tapahtumiin 1960 ei taida kenellekkään todisteita esille murhatuomioon tulla, tätähän yritettiin 2005. Syytesuoja asian vanhentumisen perusteella tappotuomioon on jo 1970 astunut voimaan.
Uusi tutkinta toisi esille ehkä kolme nuorten henkilöitten tekemää tappoa, joista ei enää voitaisi langettaa tuomiota.
Yhteiskuntarauhan kannalta, asian selvittäminen kylläkin olisi tärkeää, kyseessähän oli jymäytyksestä yhteiskuntaa kohtaan. Ristisanatehtäväkin on sittenvasta ratkaistu kun kaikki palat on kohdallaan, niin myös tässäkin Bodomin jutussa.
Esitutkinnassa esille tulleet aihetodisteet ja silminäkö havainnot, kun ei NG.n ja OK.n lausuntoja pidetä tarkoin totuuden mukaisina, on nuorten keskinäinen riita ja tappelu joka johti kolmeen tappoon, ehkä lähinnä tämän jutun ratkaisua. - ekjgjrj
Navetanhajuinen kirjoitti:
Murhasta tuomitsemiseen ei yksistään tunnustuskaan riittäne.
Bodomin tapahtumiin 1960 ei taida kenellekkään todisteita esille murhatuomioon tulla, tätähän yritettiin 2005. Syytesuoja asian vanhentumisen perusteella tappotuomioon on jo 1970 astunut voimaan.
Uusi tutkinta toisi esille ehkä kolme nuorten henkilöitten tekemää tappoa, joista ei enää voitaisi langettaa tuomiota.
Yhteiskuntarauhan kannalta, asian selvittäminen kylläkin olisi tärkeää, kyseessähän oli jymäytyksestä yhteiskuntaa kohtaan. Ristisanatehtäväkin on sittenvasta ratkaistu kun kaikki palat on kohdallaan, niin myös tässäkin Bodomin jutussa.
Esitutkinnassa esille tulleet aihetodisteet ja silminäkö havainnot, kun ei NG.n ja OK.n lausuntoja pidetä tarkoin totuuden mukaisina, on nuorten keskinäinen riita ja tappelu joka johti kolmeen tappoon, ehkä lähinnä tämän jutun ratkaisua.saivat ansionsa mukaan
tai miten se meni
kiltit tytöt ei telttaile poikein kanssa
ja puhuja the one and the only - Juuso66
Navetanhajuinen kirjoitti:
Murhasta tuomitsemiseen ei yksistään tunnustuskaan riittäne.
Bodomin tapahtumiin 1960 ei taida kenellekkään todisteita esille murhatuomioon tulla, tätähän yritettiin 2005. Syytesuoja asian vanhentumisen perusteella tappotuomioon on jo 1970 astunut voimaan.
Uusi tutkinta toisi esille ehkä kolme nuorten henkilöitten tekemää tappoa, joista ei enää voitaisi langettaa tuomiota.
Yhteiskuntarauhan kannalta, asian selvittäminen kylläkin olisi tärkeää, kyseessähän oli jymäytyksestä yhteiskuntaa kohtaan. Ristisanatehtäväkin on sittenvasta ratkaistu kun kaikki palat on kohdallaan, niin myös tässäkin Bodomin jutussa.
Esitutkinnassa esille tulleet aihetodisteet ja silminäkö havainnot, kun ei NG.n ja OK.n lausuntoja pidetä tarkoin totuuden mukaisina, on nuorten keskinäinen riita ja tappelu joka johti kolmeen tappoon, ehkä lähinnä tämän jutun ratkaisua.Sekä teoriassa että käytännössä kioskimies sopii hyvin tekijäksi. Epäillyn henkilön silminnäkijäkuvaus tekijästä voi hyvin olla "valemuisto", jonka alitajunta on kehitellyt muistiaukon kohdalle, ja epäiltynä ollut ei välttämättä valehtele. Samaan on viitannut myös oikeudessa alan asiantuntijalääkäri, ja saman on todennut myös käräjäoikeus. Kivilahden näkemä mies on eri mies, joka on halunnut pysytellä erossa jutusta syystä tai toisesta - saattaa olla avustaja, jolla myös on omaa osuutta tapahtumiin. Tällainen tapausten kulku on hyvin mahdollinen.
Ei pidä puolustella sillä, että kioskimies olisi ollut vaaraton kylähullu, kyllä häntä silti voi epäillä. Siis on hyvin mahdollista, että oikean tekijän ulkonäköä ei kukaan ole pystynyt kuvaamaan. Tekijä ei välttämättä ole sen näköinen, kuin Kivilahti on kuvannut, eikä senkään näköinen, mitä Gustafsson on hypnoosissa kuvannut. Nuo kuvaukset eivät välttämättä osu oikeaan. Tekijä voi olla aivan eri näköinen. Näin myös kioskimies on hyvin mahdollinen. Kivilahden kuvaama mies on voinut olla avustaja. - Wagner.-.
Juuso66 kirjoitti:
Sekä teoriassa että käytännössä kioskimies sopii hyvin tekijäksi. Epäillyn henkilön silminnäkijäkuvaus tekijästä voi hyvin olla "valemuisto", jonka alitajunta on kehitellyt muistiaukon kohdalle, ja epäiltynä ollut ei välttämättä valehtele. Samaan on viitannut myös oikeudessa alan asiantuntijalääkäri, ja saman on todennut myös käräjäoikeus. Kivilahden näkemä mies on eri mies, joka on halunnut pysytellä erossa jutusta syystä tai toisesta - saattaa olla avustaja, jolla myös on omaa osuutta tapahtumiin. Tällainen tapausten kulku on hyvin mahdollinen.
Ei pidä puolustella sillä, että kioskimies olisi ollut vaaraton kylähullu, kyllä häntä silti voi epäillä. Siis on hyvin mahdollista, että oikean tekijän ulkonäköä ei kukaan ole pystynyt kuvaamaan. Tekijä ei välttämättä ole sen näköinen, kuin Kivilahti on kuvannut, eikä senkään näköinen, mitä Gustafsson on hypnoosissa kuvannut. Nuo kuvaukset eivät välttämättä osu oikeaan. Tekijä voi olla aivan eri näköinen. Näin myös kioskimies on hyvin mahdollinen. Kivilahden kuvaama mies on voinut olla avustaja."Siis on hyvin mahdollista, että oikean tekijän ulkonäköä ei kukaan ole pystynyt kuvaamaan"
Arska oli naamaltaan 5.6.60 juuri sen näköinen, miksi Gustafssonia hypnoosissa kuullut taiteilija hänet piirsi. Samanikäinen Anja Mäen kanssa, pippeli kuin katkarapu, naurettu pihalle tyttöjen ripariteltasta kuten epäiltävästi toinen 'lintutieteilijöistä'.
Arska pakoilee nykyään oikeutta, on Amerikoissa, eikä halua vastata kysymyksiin siitä, oliko osallinen Bodomin kolmoissurmissa 5.6.1960. On tunnustanut asian kirjalisesti viranomaisille ja suullisesti eri asiamiehilleen.
Pappa betalade. - 16
Juuso66 kirjoitti:
Sekä teoriassa että käytännössä kioskimies sopii hyvin tekijäksi. Epäillyn henkilön silminnäkijäkuvaus tekijästä voi hyvin olla "valemuisto", jonka alitajunta on kehitellyt muistiaukon kohdalle, ja epäiltynä ollut ei välttämättä valehtele. Samaan on viitannut myös oikeudessa alan asiantuntijalääkäri, ja saman on todennut myös käräjäoikeus. Kivilahden näkemä mies on eri mies, joka on halunnut pysytellä erossa jutusta syystä tai toisesta - saattaa olla avustaja, jolla myös on omaa osuutta tapahtumiin. Tällainen tapausten kulku on hyvin mahdollinen.
Ei pidä puolustella sillä, että kioskimies olisi ollut vaaraton kylähullu, kyllä häntä silti voi epäillä. Siis on hyvin mahdollista, että oikean tekijän ulkonäköä ei kukaan ole pystynyt kuvaamaan. Tekijä ei välttämättä ole sen näköinen, kuin Kivilahti on kuvannut, eikä senkään näköinen, mitä Gustafsson on hypnoosissa kuvannut. Nuo kuvaukset eivät välttämättä osu oikeaan. Tekijä voi olla aivan eri näköinen. Näin myös kioskimies on hyvin mahdollinen. Kivilahden kuvaama mies on voinut olla avustaja.mistä Kivilahti tietää minkä näköinen murhaaja on?
Ei hän nähnyt murhaajaa välttämättä, vaan ties minkä kulkijan. Ajattele. yritä edes. - 1+2=3
16 kirjoitti:
mistä Kivilahti tietää minkä näköinen murhaaja on?
Ei hän nähnyt murhaajaa välttämättä, vaan ties minkä kulkijan. Ajattele. yritä edes.Espoon kihlakunnansyyttäjä unohti syyttää Gustafssonia itsensä ryöstömurhan yrityksestä.
Ymmärrettävää, sillä Espoota hallinnoi epäiltävästi nykyään vain vajennetut , mutta koulutetut vanhoillispedofiilit. Kepu pettää aina, ja kun sille suosiollista, veronmaksajien varoin rikastutettua, joskin osaltaan vajennettua väkimäärää pistetään uurnille käsityskykyä mittaamatta piirtämään paperiin monen vl-vajeen mukanaan kantama numero paperiin piirtäen ollaankin sitten tilanteessa, jossa Kepu juhlii.
Oman ja lastensuojelun arvion mukaan vanhoillispedofiiliperheissä joka neljäs lapsi on vajatettu ennen syntymäänsä lisätulojen hankkimiseksi lestadiolaisyhteisölle eläkemaksuin ja samalla mahdollistaen näiden vajeiden, kuten lessut itse heitä kutsuvat, seksuaalinen hyväksikäyttä jo alaikäisinä.
Vanhoillispedofiilien suviseuraisäntien iloitteluista Viron lapsibordelleissa on videoitakin.
Parikymmentä Virosta tuotua lasta tapettiin vanhoillispedofiileille tehdyssä lapsibordellissa Vihdissä.
Crea Video Oy kuvasi hyväksikäyttötapahtumat, poliisin tarttis vaan tutkia, kuka kirjanpitotaho teki ko. firmalle kirjanpidot hyväksikäyttövuosina 1986-1989 ja keitä poliisiviranomaisia aineistolla edelleen kiristetään, kun Naula Päässä kukaan ei puhu liian levottomia. Ihan arvauksena on, että edellämainittu näennäistilitoimisto toimi osoiteessa Elimäenkatu 14 B, jossa myös Jammu Siltavuori kävi kyseiseltä yrittäjältä hakemassa 20.000 mummonmarkkaa palveluistaan joulukuussa 1988.
Ja kaikki tämä on faktaa. Sallin palstan moderon välittää yhteystietoni KRP:lle ilman eri päätöstä. - kvoabffk
1+2=3 kirjoitti:
Espoon kihlakunnansyyttäjä unohti syyttää Gustafssonia itsensä ryöstömurhan yrityksestä.
Ymmärrettävää, sillä Espoota hallinnoi epäiltävästi nykyään vain vajennetut , mutta koulutetut vanhoillispedofiilit. Kepu pettää aina, ja kun sille suosiollista, veronmaksajien varoin rikastutettua, joskin osaltaan vajennettua väkimäärää pistetään uurnille käsityskykyä mittaamatta piirtämään paperiin monen vl-vajeen mukanaan kantama numero paperiin piirtäen ollaankin sitten tilanteessa, jossa Kepu juhlii.
Oman ja lastensuojelun arvion mukaan vanhoillispedofiiliperheissä joka neljäs lapsi on vajatettu ennen syntymäänsä lisätulojen hankkimiseksi lestadiolaisyhteisölle eläkemaksuin ja samalla mahdollistaen näiden vajeiden, kuten lessut itse heitä kutsuvat, seksuaalinen hyväksikäyttä jo alaikäisinä.
Vanhoillispedofiilien suviseuraisäntien iloitteluista Viron lapsibordelleissa on videoitakin.
Parikymmentä Virosta tuotua lasta tapettiin vanhoillispedofiileille tehdyssä lapsibordellissa Vihdissä.
Crea Video Oy kuvasi hyväksikäyttötapahtumat, poliisin tarttis vaan tutkia, kuka kirjanpitotaho teki ko. firmalle kirjanpidot hyväksikäyttövuosina 1986-1989 ja keitä poliisiviranomaisia aineistolla edelleen kiristetään, kun Naula Päässä kukaan ei puhu liian levottomia. Ihan arvauksena on, että edellämainittu näennäistilitoimisto toimi osoiteessa Elimäenkatu 14 B, jossa myös Jammu Siltavuori kävi kyseiseltä yrittäjältä hakemassa 20.000 mummonmarkkaa palveluistaan joulukuussa 1988.
Ja kaikki tämä on faktaa. Sallin palstan moderon välittää yhteystietoni KRP:lle ilman eri päätöstä.Jospa kiskamies tappo just sen takia, että paikasta tulis turistirysä ja kioskin tuotto nousisi humisten.. :)
- Navetanhajuinen
kvoabffk kirjoitti:
Jospa kiskamies tappo just sen takia, että paikasta tulis turistirysä ja kioskin tuotto nousisi humisten.. :)
Milloinka tuo kioskin pito lienee lopetettu noilta kulmilta?
Näinä elämysmatkojen ja hengissäpysymisleirien aikakautena, voisi olla ajatusta vaikka lipputuloista. - Bemböle stop
Navetanhajuinen kirjoitti:
Milloinka tuo kioskin pito lienee lopetettu noilta kulmilta?
Näinä elämysmatkojen ja hengissäpysymisleirien aikakautena, voisi olla ajatusta vaikka lipputuloista.- alibi varmistettiin useiltakin weri tahoilta
- tontti tutkittiin sentti sentiltä
- ei olisi ollut mitään järkeä lavastaa murhat ja johtaa poliisi suoraan omalle kotitilalle
- jne
Listaa perusteluista voisi jatkaa vaikk kuin pitkäksi. Se on varma että kioskiäijä se murhaaja ei ollut. Kyllä se oli joku muu. Tämän poliisi tiesi ja poissulki tekijäehdokkaat yks toisensa perään. Jäljelle jäi sitten vain yksi. - 1+2=3
Bemböle stop kirjoitti:
- alibi varmistettiin useiltakin weri tahoilta
- tontti tutkittiin sentti sentiltä
- ei olisi ollut mitään järkeä lavastaa murhat ja johtaa poliisi suoraan omalle kotitilalle
- jne
Listaa perusteluista voisi jatkaa vaikk kuin pitkäksi. Se on varma että kioskiäijä se murhaaja ei ollut. Kyllä se oli joku muu. Tämän poliisi tiesi ja poissulki tekijäehdokkaat yks toisensa perään. Jäljelle jäi sitten vain yksi."Tämän poliisi tiesi ja poissulki tekijäehdokkaat yks toisensa perään. Jäljelle jäi sitten vain yksi."
EI. Kolme. - varmoja:)
Bemböle stop kirjoitti:
- alibi varmistettiin useiltakin weri tahoilta
- tontti tutkittiin sentti sentiltä
- ei olisi ollut mitään järkeä lavastaa murhat ja johtaa poliisi suoraan omalle kotitilalle
- jne
Listaa perusteluista voisi jatkaa vaikk kuin pitkäksi. Se on varma että kioskiäijä se murhaaja ei ollut. Kyllä se oli joku muu. Tämän poliisi tiesi ja poissulki tekijäehdokkaat yks toisensa perään. Jäljelle jäi sitten vain yksi.No ei todellakaan olla varmoja kiskamiehen syyttömyydestä, höpö höpö:) Aivan hyvä tekijävaihtoehto vielä tänäkin päivänä.
Alibi varmistettiin useilta tahoilta? Niin miltä eri "tahoilta"?
Väkivaltaista ukkoaan pelkäävä vaimo, joka ennen kuolemaansa perui antamansa alibin.
Tonttia tutkittiin, mutta sekö tekee kiskamiehestä syyttömän:)?
Ei ulkopuolinen murhaaja yleensäkään "lavastanut " mitään.
Jos tuolla tasolla on perustelusi jota "voisi jatkaa vaikk kuinka pitkäksi" niin heikoissa kantimissa on:)
Ei silti, jos sitä tosiaan voi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi niin jatkahan pois. Saadaan nauraa.
Kun taso on tuota niin listaasi varmaan kuuluu sekin että "oli helluntai".
Murhaajakanditaatteja on täysin lukematon määrä, ei tosiaankaan "vain yksi":)
Bodom ei ole suljetun huoneen mysteeri jossa varmuudella voidaan sanoa että ehdokkaita on vaikkapa kolme jotka voidaan nimetä olleen paikalla.
Bodom on keskellä luontoa kenen hyvänsä milloin hyvänsä tulla ja mennä, liikkujia oli myöhään illalla ja varhain aamusta, mikään ei estä että heitä olisi ollut yönkin aikana. Murhaaja voi olla aivan hyvin joku josta ei ole kenelläkään havaintoa. - 5660
varmoja:) kirjoitti:
No ei todellakaan olla varmoja kiskamiehen syyttömyydestä, höpö höpö:) Aivan hyvä tekijävaihtoehto vielä tänäkin päivänä.
Alibi varmistettiin useilta tahoilta? Niin miltä eri "tahoilta"?
Väkivaltaista ukkoaan pelkäävä vaimo, joka ennen kuolemaansa perui antamansa alibin.
Tonttia tutkittiin, mutta sekö tekee kiskamiehestä syyttömän:)?
Ei ulkopuolinen murhaaja yleensäkään "lavastanut " mitään.
Jos tuolla tasolla on perustelusi jota "voisi jatkaa vaikk kuinka pitkäksi" niin heikoissa kantimissa on:)
Ei silti, jos sitä tosiaan voi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi niin jatkahan pois. Saadaan nauraa.
Kun taso on tuota niin listaasi varmaan kuuluu sekin että "oli helluntai".
Murhaajakanditaatteja on täysin lukematon määrä, ei tosiaankaan "vain yksi":)
Bodom ei ole suljetun huoneen mysteeri jossa varmuudella voidaan sanoa että ehdokkaita on vaikkapa kolme jotka voidaan nimetä olleen paikalla.
Bodom on keskellä luontoa kenen hyvänsä milloin hyvänsä tulla ja mennä, liikkujia oli myöhään illalla ja varhain aamusta, mikään ei estä että heitä olisi ollut yönkin aikana. Murhaaja voi olla aivan hyvin joku josta ei ole kenelläkään havaintoa.älä jaksa
widdu ku tietäsitte - Tiedän vittu kaiken!
5660 kirjoitti:
älä jaksa
widdu ku tietäsittewkt: mikä vitun guru sä olet olevinaan?! Koko ajan vouhotat uusista tutkinnoista koskien Bodomia. Mistä vitusta sinä tiedät mistään tuollaisista yhtikäs mitään. Olet samanlainen perkeleen turhake kuin kaikki muutkin täällä. Pidä ne näppikset kurissa jos sulla ei ole heittää muuta faktaa kuin "widdu ku tietäsitte".
- Hintrikka han så där
Tiedän vittu kaiken! kirjoitti:
wkt: mikä vitun guru sä olet olevinaan?! Koko ajan vouhotat uusista tutkinnoista koskien Bodomia. Mistä vitusta sinä tiedät mistään tuollaisista yhtikäs mitään. Olet samanlainen perkeleen turhake kuin kaikki muutkin täällä. Pidä ne näppikset kurissa jos sulla ei ole heittää muuta faktaa kuin "widdu ku tietäsitte".
Gussella on havainto mutta kuis ollakkaa hää ei muista mittään. Just just.
- mongertaa:)
Hintrikka han så där kirjoitti:
Gussella on havainto mutta kuis ollakkaa hää ei muista mittään. Just just.
Nätti-Hessu52, sinua kun ei ole varustettu järin kaksisella mielikuvituksella eikä myöskään sanankäyttösi ole muuta kuin kankeaa ja säälittävää tuherrusta niin antaisit olla nuo epämääräisellä murteella sönkkäämisesi.
Mutta ammutaanpa alas tuo tämänkertainen höpinäsi:)
Ensinnäkin Nils muistaa oikein hyvin tapahtumia ennen murhia. Ei tarvitse kuin lukea hänen kuulustelunsa vuodelta 1960. Se että hän ei muista varsinaista iskua eikä sen jälkeistä aikaa ei pitäisi olla mikään ihme, saihan hän pään alueelle vakavat vammat.
Kun Nils mainitsi vuosikymmeniä tapahtuman jälkeen "murhaajan vetäneen häntä", se perustui raahausjälkiin joista aikalaislehdet kertoivat heti tapahtuman jälkeen. Ne siis eivät ole Nilsin keksintöä.
Se että hän yhdisti ne itsensä retuuttamiseen taas on todennäköisesti Nilsin kuvitelmaa.
Mutta mietitäänpä Hessu sitä että Nils olisi tahallaan "valehdellut", jota sinä yötä päivää tietenkin kiihkeästi toivot.
Miksi ihmeessä hän olisi puhunut itsensä raahaamisista vasta vuosikymmenten jälkeen epävirallisesti? Miksei samantien vuonna 1960? Miksei hän kehittänyt aivan ikiomaa tarinaa raahaamisista ja pysynyt vankasti ja vuorenvarmuudella siinä heti alkujaan? Itseasiassa jos hän tahallaan olisi "valehdellut" niin hän olisi voinut kuvata yleensäkin murhaajan hyvin tarkkaan.
Kukapa sen olisi kumonnut.
Itseasissa todennäköisestä murhaajasta on todellakin havainto, bongaripojat tekivät sen välittömästä teltan läheisyydestä kuuden korvilla aamulla.
redulla (slangia) - wkt
Tiedän vittu kaiken! kirjoitti:
wkt: mikä vitun guru sä olet olevinaan?! Koko ajan vouhotat uusista tutkinnoista koskien Bodomia. Mistä vitusta sinä tiedät mistään tuollaisista yhtikäs mitään. Olet samanlainen perkeleen turhake kuin kaikki muutkin täällä. Pidä ne näppikset kurissa jos sulla ei ole heittää muuta faktaa kuin "widdu ku tietäsitte".
avainsanat
faktaa
aikanaan kuulet - Tie 132, Hessu?
mongertaa:) kirjoitti:
Nätti-Hessu52, sinua kun ei ole varustettu järin kaksisella mielikuvituksella eikä myöskään sanankäyttösi ole muuta kuin kankeaa ja säälittävää tuherrusta niin antaisit olla nuo epämääräisellä murteella sönkkäämisesi.
Mutta ammutaanpa alas tuo tämänkertainen höpinäsi:)
Ensinnäkin Nils muistaa oikein hyvin tapahtumia ennen murhia. Ei tarvitse kuin lukea hänen kuulustelunsa vuodelta 1960. Se että hän ei muista varsinaista iskua eikä sen jälkeistä aikaa ei pitäisi olla mikään ihme, saihan hän pään alueelle vakavat vammat.
Kun Nils mainitsi vuosikymmeniä tapahtuman jälkeen "murhaajan vetäneen häntä", se perustui raahausjälkiin joista aikalaislehdet kertoivat heti tapahtuman jälkeen. Ne siis eivät ole Nilsin keksintöä.
Se että hän yhdisti ne itsensä retuuttamiseen taas on todennäköisesti Nilsin kuvitelmaa.
Mutta mietitäänpä Hessu sitä että Nils olisi tahallaan "valehdellut", jota sinä yötä päivää tietenkin kiihkeästi toivot.
Miksi ihmeessä hän olisi puhunut itsensä raahaamisista vasta vuosikymmenten jälkeen epävirallisesti? Miksei samantien vuonna 1960? Miksei hän kehittänyt aivan ikiomaa tarinaa raahaamisista ja pysynyt vankasti ja vuorenvarmuudella siinä heti alkujaan? Itseasiassa jos hän tahallaan olisi "valehdellut" niin hän olisi voinut kuvata yleensäkin murhaajan hyvin tarkkaan.
Kukapa sen olisi kumonnut.
Itseasissa todennäköisestä murhaajasta on todellakin havainto, bongaripojat tekivät sen välittömästä teltan läheisyydestä kuuden korvilla aamulla.
redulla (slangia)sen tietää kaikki jotka ovat asiaan perehtyneet.
Nätti Hessu ei ole, sillä hän leikkii JR Ewingiä mersussaan, päässään hassu pikkupoikien lännenhattu. - Rope-Gang
wkt kirjoitti:
avainsanat
faktaa
aikanaan kuuletOlet tuota hokenut köysijengin perustamisesta asti. Käy jo tekoihin, älykääpiö. Olet väärässä edelleen.
Kjäh.
- syytön..
Nils G sanoi aikoinaan, ettei kioskinpitäjä ole syyllinen? Sellaista varmaa tietoa on ollut lehdissä jotta NG on sen todennut. Olisi ollut helppo vierittää syy edesmenneen niskoille, mutta ei hänkään ole sitä tehnyt.
- Nätti-Jussi
notta kiskaukkokin olis voinut muistaa tuon oman kylän mopopoijjaan nimen tai siis tuntomerkit paremmin jos olis niinku ollu tarpeen. Höh. Notta ei ollut kiskaukko syyllinen antakaa vaan sen olla rauhassa ettei turhia muistele.
- se sen teki!
Nätti-Jussi kirjoitti:
notta kiskaukkokin olis voinut muistaa tuon oman kylän mopopoijjaan nimen tai siis tuntomerkit paremmin jos olis niinku ollu tarpeen. Höh. Notta ei ollut kiskaukko syyllinen antakaa vaan sen olla rauhassa ettei turhia muistele.
Minä ainakin uskon kioskimiehen syyllisyyteen. Ja niin uskovat kaikki muutkin täällä Oittaan seudulla.
Tuo yöllinen moottoripyöräilijä oli muuten Henrik Lindelöf. - Tietää, sillä sipuli
se sen teki! kirjoitti:
Minä ainakin uskon kioskimiehen syyllisyyteen. Ja niin uskovat kaikki muutkin täällä Oittaan seudulla.
Tuo yöllinen moottoripyöräilijä oli muuten Henrik Lindelöf.Vaan toisena iltana ja silloin Karl Waldemar häntä päräytti haulikolla.
- VM45
se sen teki! kirjoitti:
Minä ainakin uskon kioskimiehen syyllisyyteen. Ja niin uskovat kaikki muutkin täällä Oittaan seudulla.
Tuo yöllinen moottoripyöräilijä oli muuten Henrik Lindelöf.Tunsin Gyllströmin. Paha rintamatakauma. Mahdollinen päävamma. Jo pienen viinamäärän jälkeen saattoi menettää muistinsa. Mahdollisesti tästä syystä saattoi luullakkin itseään tekijäksi. Ei ollut tekijä.
- sopi tekijäksi
VM45 kirjoitti:
Tunsin Gyllströmin. Paha rintamatakauma. Mahdollinen päävamma. Jo pienen viinamäärän jälkeen saattoi menettää muistinsa. Mahdollisesti tästä syystä saattoi luullakkin itseään tekijäksi. Ei ollut tekijä.
Eräs miehen tunbtenut on kertonut seuraavaa:
"Hyvä ja paha taistelivat siinä miehessä ylivallasta. Liian usein paha pääsi vallalle ja varsinkin humalassa hän saattoi olla hyvinkin raju ja väkivaltainen."
"Kylän kauhu se koetti olla. Niiden kanssa se pärjäsi, jotka sitä pelkäs. Niitä jotka sitä ei pelännyt, pelkäs se itte. Siltä saattoi odottaa just tällaista".
Olen miettinyt, viittasiko tuo viimeinen lausahdus kioskimiehen väleistä Hans Assmanniin. Kioskimies säilytti kahta kirvestä sänkynsä vieressä, koska pelkäsi jotain. Hans Assmann mökkeili muutaman sadan metrin päässä. Täällä Bodomin rannoilla on huhuttu, että kioskimies pelkäsi Assmannia jostain syystä. Miksi, sitä ei tiedetä. - ja taas mennään
sopi tekijäksi kirjoitti:
Eräs miehen tunbtenut on kertonut seuraavaa:
"Hyvä ja paha taistelivat siinä miehessä ylivallasta. Liian usein paha pääsi vallalle ja varsinkin humalassa hän saattoi olla hyvinkin raju ja väkivaltainen."
"Kylän kauhu se koetti olla. Niiden kanssa se pärjäsi, jotka sitä pelkäs. Niitä jotka sitä ei pelännyt, pelkäs se itte. Siltä saattoi odottaa just tällaista".
Olen miettinyt, viittasiko tuo viimeinen lausahdus kioskimiehen väleistä Hans Assmanniin. Kioskimies säilytti kahta kirvestä sänkynsä vieressä, koska pelkäsi jotain. Hans Assmann mökkeili muutaman sadan metrin päässä. Täällä Bodomin rannoilla on huhuttu, että kioskimies pelkäsi Assmannia jostain syystä. Miksi, sitä ei tiedetä.on nostettu taas listalle
tutiseeks gussen housut
listaa you know - juoppoilija1764
ja taas mennään kirjoitti:
on nostettu taas listalle
tutiseeks gussen housut
listaa you knowse oli kiskamies eikä kukaan muu! todisteita on!!
homma roger!
seuraava tapaus... - wkt
juoppoilija1764 kirjoitti:
se oli kiskamies eikä kukaan muu! todisteita on!!
homma roger!
seuraava tapaus...wkt
- Wagner.-.
Olin Bodomilla kalassa elokuussa -69 kun 'kiskaukko' hyppäsi mölisten veteen.
Keli oli hyvä ja melua oli rannan laajuudelta.
Se hyppäsi niemen kärjestä veteen, siinä on vettä kolmisen metriä.
Ei huutanut 'minä ne tapoin' kuten legenda väittää.
Luultavasti kuoli sydänkohtaukseen, kuten keski-ikäisillä rasvamahoilla on tapana. - Kokonperä2
Onko menty merta edemmäs kalaan?
Tällaiset murhaajat ovat aika usein sellaisia, että ei ulkonäen perusteella ja päältäpäin uskoisi. Kyllä kioskimies sopii kaikin puolin murhaajaksi tiedossa olevien tosieikkojen perusteella. Paras ehdokas.
Sopivuus murhaajaksi ei tietysti vielä osoita sitä, onko mies todella murhaaja. Ainakin tilaisuus oli. Asui lähellä. Tunsi alueen hyvin. Vihasi alueelle telttailemaan tulevia. Oli uhkaillut edellisenä iltana uimarannalla. Alibi oli olematon - oman vaimon antama. Tunnettiin omituiseksi ja väkivaltaiseksi sekä fyysisesti vahvaksi. Itse asiassa ei alibia. Hyvin sopiva tekijäksi. Oliko liiankin hyvin sopiva? Sekin on voinut hämärä tutkijoita. Ykkösepäilty. Itse teko sopii kokonaisuutena vanhemmalle ja sodan käyneelle miehelle, ei 18-vuotiaalle nuorukaiselle. Tuon murhan "käden jälki" viittaa vanhempaan mieheen.- kröhmm
Nyt on menty merta edemmäs kalaan. Murhaaja löytyy aina läheltä. Neljä meni metsään yksi tuli pois. Hän ei muista tietenkään mitään.
Tällaiset murhaajat ovat aika usein sellaisia, että ei ulkonäen perusteella ja päältäpäin uskoisi. Kyllä tämä sopii kaikin puolin murhaajaksi tiedossa olevien tosieikkojen perusteella. Paras ehdokas poliisin mielestä.
Sopivuus murhaajaksi ei tietysti vielä osoita sitä, onko mies todella murhaaja. Ainakin tilaisuus oli. Oli paikalla murhailtana murhaniemellä. Asui lähellä. Tunsi alueen hyvin. Vihasi tappiota ja nolatuksi tulemista. Oli nähty edellisenä iltana rannalla. Alibi oli olematon - tai ei siis alibia ollenkaan. Tunnettiin omituiseksi ja väkivaltaiseksi sekä fyysisesti vahvaksi. Itse asiassa ei alibia. Hyvin sopiva tekijäksi. Oliko liiankin hyvin sopiva? Sekin on voinut hämärä tutkijoita. Ykkösepäilty. Itse teko sopii kokonaisuutena vanhemmalle ja 18-vuotiaalle nuorukaiselle aivan yhtälailla. Tuon murhan "käden jälki" viittaa lavastukseen ja yritykseen viedä tutkijoiden huomio toiseen tekijään. Pois syyllisestä. - wkt
kröhmm kirjoitti:
Nyt on menty merta edemmäs kalaan. Murhaaja löytyy aina läheltä. Neljä meni metsään yksi tuli pois. Hän ei muista tietenkään mitään.
Tällaiset murhaajat ovat aika usein sellaisia, että ei ulkonäen perusteella ja päältäpäin uskoisi. Kyllä tämä sopii kaikin puolin murhaajaksi tiedossa olevien tosieikkojen perusteella. Paras ehdokas poliisin mielestä.
Sopivuus murhaajaksi ei tietysti vielä osoita sitä, onko mies todella murhaaja. Ainakin tilaisuus oli. Oli paikalla murhailtana murhaniemellä. Asui lähellä. Tunsi alueen hyvin. Vihasi tappiota ja nolatuksi tulemista. Oli nähty edellisenä iltana rannalla. Alibi oli olematon - tai ei siis alibia ollenkaan. Tunnettiin omituiseksi ja väkivaltaiseksi sekä fyysisesti vahvaksi. Itse asiassa ei alibia. Hyvin sopiva tekijäksi. Oliko liiankin hyvin sopiva? Sekin on voinut hämärä tutkijoita. Ykkösepäilty. Itse teko sopii kokonaisuutena vanhemmalle ja 18-vuotiaalle nuorukaiselle aivan yhtälailla. Tuon murhan "käden jälki" viittaa lavastukseen ja yritykseen viedä tutkijoiden huomio toiseen tekijään. Pois syyllisestä.w tehän jo kt
- liikeidea
tappaa parhaat(ainoat?) asiakkaat.
- Soutaja..
liikeidea kirjoitti:
tappaa parhaat(ainoat?) asiakkaat.
Bodomin arvoitus on ratkennut. Taitaa jäädä kuule ikuiseksi arvoitukseksi. Mietitään seuraavaksi kuka murhasi Kyllikki Saaren. Taitaa olla Suomen kuuluisin henkirikos kautta aikojen. Vieläkö tekijä elää.
http://www.youtube.com/watch?v=cKZyjDxKqcg - rähähähhää köh köh
Soutaja.. kirjoitti:
Bodomin arvoitus on ratkennut. Taitaa jäädä kuule ikuiseksi arvoitukseksi. Mietitään seuraavaksi kuka murhasi Kyllikki Saaren. Taitaa olla Suomen kuuluisin henkirikos kautta aikojen. Vieläkö tekijä elää.
http://www.youtube.com/watch?v=cKZyjDxKqcgmutteri ellää hyvinnii
- Wagner...-...
Soutaja.. kirjoitti:
Bodomin arvoitus on ratkennut. Taitaa jäädä kuule ikuiseksi arvoitukseksi. Mietitään seuraavaksi kuka murhasi Kyllikki Saaren. Taitaa olla Suomen kuuluisin henkirikos kautta aikojen. Vieläkö tekijä elää.
http://www.youtube.com/watch?v=cKZyjDxKqcgKRP ilmoitti kesäkuun Alibissa jatkavansa tutkintaa murhat minullekin tunnustaneen Arskan osalta.
Arska on pakoillut vuosia haastetta ilmoitten oleskelevansa Amerikoissa.
KRP:lle tein tuon muitakin kuin Bodomin surmia myöntäneen asiakkaani osalta ilmoituksen jo 1995.
Hitaasti tutkinta etenee, isänsä oli neuvos, joka juotti ja syötti Aasia ja hevosiakin.
- +-+
Hans Assmannin kohdalla kaikki palaset loksahtavat paikoilleen.On täysin käsittämätöntä,että poliisi ei suostunut kuulustelemaan Helsingin Kirurgisen sairaalan henkilökuntaa.Myöskään Assmannin vaatteissa olleita punasia tahroja (verta) poliisi ei ikinä suostunut tutkimaan.
- oikeaakin löytyy
Assmanilla oli kolmen henkilön vahvistama alibi.
Assmanilla ei ollut minkäänlaista motiivia.
Assmanin vaatteet tutkittiin.
Assman itse pyysi liuotinta vaatteidensa puhdistukseen (vesi tepsii veritahroihin ja sitä olisi löytynyt vessasta, liuotin tepsii maalitahroihin).
Että silleen. Kaikki palaset tosiaan loksahtavat kohdalleen. Assmanilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. - Yynö III pieni
oikeaakin löytyy kirjoitti:
Assmanilla oli kolmen henkilön vahvistama alibi.
Assmanilla ei ollut minkäänlaista motiivia.
Assmanin vaatteet tutkittiin.
Assman itse pyysi liuotinta vaatteidensa puhdistukseen (vesi tepsii veritahroihin ja sitä olisi löytynyt vessasta, liuotin tepsii maalitahroihin).
Että silleen. Kaikki palaset tosiaan loksahtavat kohdalleen. Assmanilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.Assmanin kerrotaan yöpyneen naisystävänsä sisaren ja tämän miehen omistamassa asunnossa. Tuo mies oli henkirikoksesta tuomittu ja rangaistuksensa käsrsinyt. Jos nuo todistajat olivat nuo kolme henkilöä, on alibi aika heikoissa kantimissa. Sellaista ei usko kukaan järkevä tutkija. Muodollisesti kolme eri henkilöä, mutta kaikki sidoksissa toisiinsa ja lisäksi Assmaniin. Sellainen alibi ei ole uskottava.
- uskoi
Yynö III pieni kirjoitti:
Assmanin kerrotaan yöpyneen naisystävänsä sisaren ja tämän miehen omistamassa asunnossa. Tuo mies oli henkirikoksesta tuomittu ja rangaistuksensa käsrsinyt. Jos nuo todistajat olivat nuo kolme henkilöä, on alibi aika heikoissa kantimissa. Sellaista ei usko kukaan järkevä tutkija. Muodollisesti kolme eri henkilöä, mutta kaikki sidoksissa toisiinsa ja lisäksi Assmaniin. Sellainen alibi ei ole uskottava.
Aika moni järkevä ja pätevä tutkija uskoi ja uskoo edelleenkin tuohon alibiin.
Harvapa sitä öitään viettää ihan vieraiden kanssa joten tokihan yöporukka on useimmiten sidoksissa toisiinsa. - wkt
uskoi kirjoitti:
Aika moni järkevä ja pätevä tutkija uskoi ja uskoo edelleenkin tuohon alibiin.
Harvapa sitä öitään viettää ihan vieraiden kanssa joten tokihan yöporukka on useimmiten sidoksissa toisiinsa.W K T
- +-+
oikeaakin löytyy kirjoitti:
Assmanilla oli kolmen henkilön vahvistama alibi.
Assmanilla ei ollut minkäänlaista motiivia.
Assmanin vaatteet tutkittiin.
Assman itse pyysi liuotinta vaatteidensa puhdistukseen (vesi tepsii veritahroihin ja sitä olisi löytynyt vessasta, liuotin tepsii maalitahroihin).
Että silleen. Kaikki palaset tosiaan loksahtavat kohdalleen. Assmanilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.On myöskin mahdollista,että Hans Assmannin "täydellinen" alibi on täysin tekaistu.Suomen poliisilla ei ollut edes minkäänlaista mielenkiintoa tutkia Assmannin osuutta murhiin.Selvää suojelua ja peittelyä tapahtuneesta.
- tähän oli?
+-+ kirjoitti:
On myöskin mahdollista,että Hans Assmannin "täydellinen" alibi on täysin tekaistu.Suomen poliisilla ei ollut edes minkäänlaista mielenkiintoa tutkia Assmannin osuutta murhiin.Selvää suojelua ja peittelyä tapahtuneesta.
> Suomen poliisilla ei ollut edes minkäänlaista mielenkiintoa tutkia Assmannin osuutta murhiin.Selvää suojelua ja peittelyä tapahtuneesta.
Varmaan osaat kertoa jonkin edes likimain älyllisen syynkin tähän? - +-+
tähän oli? kirjoitti:
> Suomen poliisilla ei ollut edes minkäänlaista mielenkiintoa tutkia Assmannin osuutta murhiin.Selvää suojelua ja peittelyä tapahtuneesta.
Varmaan osaat kertoa jonkin edes likimain älyllisen syynkin tähän?todennäköistä,että Assmann oli KGB:n agentti ja häntä ei poliittisista syistä haluttu yhdistää murhiin.Tämän arvoituksen juuret saattavat ylettyä ties miten syvälle ja arvoitusta on lähes mahdotonta ratkaista enää.Ja eihän miehen oikea nimi edes ollut Hans Assmann.
- edes likimain
+-+ kirjoitti:
todennäköistä,että Assmann oli KGB:n agentti ja häntä ei poliittisista syistä haluttu yhdistää murhiin.Tämän arvoituksen juuret saattavat ylettyä ties miten syvälle ja arvoitusta on lähes mahdotonta ratkaista enää.Ja eihän miehen oikea nimi edes ollut Hans Assmann.
Kysyin kyllä edes likimain älyllistä syytä ...
Kerrohan mitä tuollainen puolijuoppo maalari olisi toimitellut KGB:n laskuun? Ei yhtään mitään, niinpä niin. Eikä enää nykyisin olisi mitään syytä olla kertomatta tätä tietoa jos sellainen kerran tiedettiin.
Sinulla ei varmaankaan ole mitään asiallista lähdettä tuollekaan tiedolle ettei Assmannin nimi ollut Assmann? - Kellomestari
edes likimain kirjoitti:
Kysyin kyllä edes likimain älyllistä syytä ...
Kerrohan mitä tuollainen puolijuoppo maalari olisi toimitellut KGB:n laskuun? Ei yhtään mitään, niinpä niin. Eikä enää nykyisin olisi mitään syytä olla kertomatta tätä tietoa jos sellainen kerran tiedettiin.
Sinulla ei varmaankaan ole mitään asiallista lähdettä tuollekaan tiedolle ettei Assmannin nimi ollut Assmann?Tieto oli kirjoitettu kellolasiin jonka irroitin keväällä Hietalahden kirpputorilta ostamastani vanhasta kellosta. Teksti oli tosi pientä salakirjoitusta jonka vain isoisäni veljen naapuri pystyi tulkkaamaan. Se oli kirjoitettu arbiaksi Turtzzegganin murteella väärin päin, alhaalta ylös päin ja vielä peilikuvana. Tää ei ollut helppo. Mutta helppo Minulle loogisen ajattelun ja päättelykyvyn mestarille kyllä.
- +-+
Kellomestari kirjoitti:
Tieto oli kirjoitettu kellolasiin jonka irroitin keväällä Hietalahden kirpputorilta ostamastani vanhasta kellosta. Teksti oli tosi pientä salakirjoitusta jonka vain isoisäni veljen naapuri pystyi tulkkaamaan. Se oli kirjoitettu arbiaksi Turtzzegganin murteella väärin päin, alhaalta ylös päin ja vielä peilikuvana. Tää ei ollut helppo. Mutta helppo Minulle loogisen ajattelun ja päättelykyvyn mestarille kyllä.
Bodomin murhat jäivät selvittämättä poliisin välinpitämättömyyden takia.Assmannia ei kirveelläkään haluttu yhdistää murhiin.Lääkärit,jotka Assmannia Kirurgisessa sairaalassa hoitivat tietävät kyllä tasan tarkkaan,kuka Bodomin murhaaja oli.Lisäksi Assmann oli väkivaltainen persoona ja huumeidenkäyttäjä.
- Yyno III suuri

Tiedossa on, että siellä Bodomilla oli Assmanilla joku mökki käytössä melko lähellä kioskin pitäjän kioskia. On mahdollista, että nämä kaksi tunsivat toisensa, jopa melko hyvin. Tästä tulee mieleen, että tekijöinä oli ollut tämä parivaljakko. Kivilahden näkemä mies olisi ollut juuri Assman, kuvaus sopii häneen oikein hyvin. Gustafssonin kuvaama mies olisi sitten ollut kioskimies. Hypnoosissa annettu kuvaus voi poiketa todellisesta paljonkin, jos henkilö on nähnyt kohteen vain hyvin epäselvästi. Mielikuvitus on voinut lisätä jälkeenpäin niitä yksityiskohtia "valemuistoiksi".. Näillä kahdella henkilöllä on olemattoman huono alibi molemmilla. Tämän teorian mukaan varsinainen tappaja olisi ollut kioskimies ja jälkien peittelijä (jonka Kivilahti näki) olisi ollut Assman. Tämä on vain teoria, mutta tuntuu mahdolliselta.
- Yyno III suuri
Yyno III suuri kirjoitti:

Näin varsinainen tappaja olisi ollut juuri kioskimies. Juorut kertovat, että mies on tunnustanut tämän rikoksen ainakin neljälle eri henkilölle. Saattaapa olla totta, ja saattaapa se hänen kertomuksensa pitää paikkansa. Sitä ei ole voitu todistaa - vaikka kioskimiestä on aina epäilty.

Teoriasi ei ole ollenkaan huono.Tuo "kioskimies" Karl Gyllström oli pitkään pääepäilty.Hän ja Assmann saattoivat toimia yhdessä.Gyllströmin alibi murhayölle on muistaakseni myös todella hutera.Kioskimies taisi hukkua/hukuttautua Bodominjärveen vuonna 1969?
- ettei myös
Yyno III suuri kirjoitti:
Tiedossa on, että siellä Bodomilla oli Assmanilla joku mökki käytössä melko lähellä kioskin pitäjän kioskia. On mahdollista, että nämä kaksi tunsivat toisensa, jopa melko hyvin. Tästä tulee mieleen, että tekijöinä oli ollut tämä parivaljakko. Kivilahden näkemä mies olisi ollut juuri Assman, kuvaus sopii häneen oikein hyvin. Gustafssonin kuvaama mies olisi sitten ollut kioskimies. Hypnoosissa annettu kuvaus voi poiketa todellisesta paljonkin, jos henkilö on nähnyt kohteen vain hyvin epäselvästi. Mielikuvitus on voinut lisätä jälkeenpäin niitä yksityiskohtia "valemuistoiksi".. Näillä kahdella henkilöllä on olemattoman huono alibi molemmilla. Tämän teorian mukaan varsinainen tappaja olisi ollut kioskimies ja jälkien peittelijä (jonka Kivilahti näki) olisi ollut Assman. Tämä on vain teoria, mutta tuntuu mahdolliselta.
Oletko varma ettei myös joulupukki ollut mukana? Olen kuullut että hänen alibinsa kyseiselle yölle on hyvin epävarma (vain joulumuorin vahvistama). Bodomin rannalla on myös pukin reen vakituinen parkkipaikka.
- +-+
ettei myös kirjoitti:
Oletko varma ettei myös joulupukki ollut mukana? Olen kuullut että hänen alibinsa kyseiselle yölle on hyvin epävarma (vain joulumuorin vahvistama). Bodomin rannalla on myös pukin reen vakituinen parkkipaikka.
Hehheh taidat olla jämähtänyt lastentarhatasolle jutuissasi.En tarvitse kommentoida mitään,jos tuo on järkevintä mitä pystyt sanomaan.
- kuin jutut
+-+ kirjoitti:
Hehheh taidat olla jämähtänyt lastentarhatasolle jutuissasi.En tarvitse kommentoida mitään,jos tuo on järkevintä mitä pystyt sanomaan.
Samaa tasoa kuin jutut KGB-agenteista ja useammasta murhaajasta.
- +-+
kuin jutut kirjoitti:
Samaa tasoa kuin jutut KGB-agenteista ja useammasta murhaajasta.
sitten oma teoriasi.Kuka oli murhaaja? Entä hänen motiivinsa? Ja yritä keksiä jotain järjellistä.
- kaunihimpi
kuin jutut kirjoitti:
Samaa tasoa kuin jutut KGB-agenteista ja useammasta murhaajasta.
Kahteen murhaajaan viittaa ainakin se että että teoissa käytettiin ainakin kahdenlaista asetta. Oli siis puukkomies ja kivimies. Tai mikä lie astalona ollut.
Merkille pantavaa on että Tuulikki ei saanut yhtään puukoniskua eikä hänen vertaan löytynyt teltan sisäpuolelta. Eli todennäköisesti hän ehti ulos teltasta joutuen kivimiehen käsittelyyn.
Kovin vaivalloista olisi yhden vaihdella aseita.
Kahteen tekijään viittaa myös kenkien piilotus eri puolille polkua. Paetessa molemmilla oli ykis pari joista päättivät sitten luopua ja molemmat poikkesivat eri puolille polkua niitä jemmaamaan.
Miksipä yksi murhaaja konkoilisi eri puolilla polkua siksakkia. - Kaikkihan sen tietää
+-+ kirjoitti:
sitten oma teoriasi.Kuka oli murhaaja? Entä hänen motiivinsa? Ja yritä keksiä jotain järjellistä.
Sehän selvitettiin jo. Kaikkihan sen tietää, jotkut vaan eivät myönnä sitä.
- huhuhhuu
kaunihimpi kirjoitti:
Kahteen murhaajaan viittaa ainakin se että että teoissa käytettiin ainakin kahdenlaista asetta. Oli siis puukkomies ja kivimies. Tai mikä lie astalona ollut.
Merkille pantavaa on että Tuulikki ei saanut yhtään puukoniskua eikä hänen vertaan löytynyt teltan sisäpuolelta. Eli todennäköisesti hän ehti ulos teltasta joutuen kivimiehen käsittelyyn.
Kovin vaivalloista olisi yhden vaihdella aseita.
Kahteen tekijään viittaa myös kenkien piilotus eri puolille polkua. Paetessa molemmilla oli ykis pari joista päättivät sitten luopua ja molemmat poikkesivat eri puolille polkua niitä jemmaamaan.
Miksipä yksi murhaaja konkoilisi eri puolilla polkua siksakkia.Oon mä tappanukin AINASKIN kolme...
- "selvitettiin"
Kaikkihan sen tietää kirjoitti:
Sehän selvitettiin jo. Kaikkihan sen tietää, jotkut vaan eivät myönnä sitä.
Missäs ihmeen välissä se "selvitettiin"?
Onko siis vakaa uskosi että oikeus ei "myönnä sitä"?
Se kun totesi päätöslauselmassaan että ei ole yksinkertaisesti mitään mikä viittaisi mustasukkaisuuteen, ei mitään mikä viittaisi teltatasta ulos sulkemiseen, ei pienintä viitettä että leiriläisten kesken olisi ollut riitaa. Eikä yleensäkään mitään viitettä mihinkään syytteessä esitettyyn.
Kaikenkattavasti oikeus vielä totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
Eli kerro nyt milloin se "selvitettiin"? - vai mitä
"selvitettiin" kirjoitti:
Missäs ihmeen välissä se "selvitettiin"?
Onko siis vakaa uskosi että oikeus ei "myönnä sitä"?
Se kun totesi päätöslauselmassaan että ei ole yksinkertaisesti mitään mikä viittaisi mustasukkaisuuteen, ei mitään mikä viittaisi teltatasta ulos sulkemiseen, ei pienintä viitettä että leiriläisten kesken olisi ollut riitaa. Eikä yleensäkään mitään viitettä mihinkään syytteessä esitettyyn.
Kaikenkattavasti oikeus vielä totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
Eli kerro nyt milloin se "selvitettiin"?Tunteroiselle selittäminen on kuin pyytäsi kalaa ajamaan polkupyörällä.
- +-+
huhuhhuu kirjoitti:
Oon mä tappanukin AINASKIN kolme...
Ihmettelen tuollaista vastustelua,ettei murhaaja voinut olla Hans Assmann.Tietysti murhaaja saatoi olla Assmann ja todennäköisesti hän olikin Bodomin murhaaja.Tietysti murhien takana voi olla Nils Gustafsson,joka ei murhia koskaan tule tunnustamaan.Myös tuo vuonna 1969 kuollut "kioskimies" saattoi olla murhaaja.Jokaisella saa olla omat teoriansa ja sillä hyvä.

Murhaajaa ei enää koskaan saada kiinni,mutta loogista päättelykykyä käyttämällä pystyy selvittämään monia asioita.Jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä.Hans Assmannia kohtaan on kuitenkin syystäkin kohdistunut eniten epäilyjä.
- voisi olla
kaunihimpi kirjoitti:
Kahteen murhaajaan viittaa ainakin se että että teoissa käytettiin ainakin kahdenlaista asetta. Oli siis puukkomies ja kivimies. Tai mikä lie astalona ollut.
Merkille pantavaa on että Tuulikki ei saanut yhtään puukoniskua eikä hänen vertaan löytynyt teltan sisäpuolelta. Eli todennäköisesti hän ehti ulos teltasta joutuen kivimiehen käsittelyyn.
Kovin vaivalloista olisi yhden vaihdella aseita.
Kahteen tekijään viittaa myös kenkien piilotus eri puolille polkua. Paetessa molemmilla oli ykis pari joista päättivät sitten luopua ja molemmat poikkesivat eri puolille polkua niitä jemmaamaan.
Miksipä yksi murhaaja konkoilisi eri puolilla polkua siksakkia.Mikähän voisi olla kahden tekijän motiivi?
Ryöstö ei ollut kyseessä.
Kioskimies voisi olla suuttunut telttailijoille mutta mitäpä se telttailu olisi Assmania häirinnyt?
Kovin epätodennäköistä että kaksi pervoa olisi tieten tahtoen hyökännyt neljän melkein aikuisen kimppuun. Vielä epätodennäköisempää että molemmat olisivat pimahtaneet yhtä aikaa.
Joku ehkä vielä voisi kehitellä jonkun syyn miksi KGB:n agentti haluaisi murhata neljä nuorta mutta miksi kioskimies siihen liittyisi? Ja miksi KGB:n agentti ottaisi ketään sivullista mukaansa? - veijo53
voisi olla kirjoitti:
Mikähän voisi olla kahden tekijän motiivi?
Ryöstö ei ollut kyseessä.
Kioskimies voisi olla suuttunut telttailijoille mutta mitäpä se telttailu olisi Assmania häirinnyt?
Kovin epätodennäköistä että kaksi pervoa olisi tieten tahtoen hyökännyt neljän melkein aikuisen kimppuun. Vielä epätodennäköisempää että molemmat olisivat pimahtaneet yhtä aikaa.
Joku ehkä vielä voisi kehitellä jonkun syyn miksi KGB:n agentti haluaisi murhata neljä nuorta mutta miksi kioskimies siihen liittyisi? Ja miksi KGB:n agentti ottaisi ketään sivullista mukaansa?Kyseeessä ollut salaliitto teoria..he.he. On teillä jutut..Huh huijaa sentään.) On se kuitenkin varmaan jännää ratkoa tarinoita jotka ovat jääneet selvittämättä..Menee se aika noinkin..) Minä parantelen syys flunssaa ja onko tietoo onks toi Perttula pätevä parantamaan sen. Arvostettu lääkäri Tampeereella kai--mut ei ole minulle kuitenkaan tuttu.)
- Vänrikki Spolman.
veijo53 kirjoitti:
Kyseeessä ollut salaliitto teoria..he.he. On teillä jutut..Huh huijaa sentään.) On se kuitenkin varmaan jännää ratkoa tarinoita jotka ovat jääneet selvittämättä..Menee se aika noinkin..) Minä parantelen syys flunssaa ja onko tietoo onks toi Perttula pätevä parantamaan sen. Arvostettu lääkäri Tampeereella kai--mut ei ole minulle kuitenkaan tuttu.)
Tuolla Veijo 53: lla jotain osaa Bodomin juttuihin. Oliko hän kenties siellä kioskissa. Täsmääkö ikä ym. tapahtumat kyseiseen henkilöön. Tarina alkaa näyttää vallan mielenkiintoiselta. Onko hän Saksalaista sukujuurta esim. Saksalaisen sotilaan synnyttämä poika sodan aikoihin. Onko ratkaisu vihdoinkin saatu tähän Bodomin mysteeriseen juttuun.
- +-+
Vänrikki Spolman. kirjoitti:

se,että murhien tekijää ei enää kiinni saada.Tämänhetkinen tilanne on pelkkää spekulointia ja ehdottelua.Ei näitä 50-ja 60-luvun selvittämättömiä rikoksia pystytä enää ratkaisemaan.On ollut jo pitkään liian myöhäistä...
- 6667dh

Kytät mokas, jos Assermann'illa oli mökki lähistöllä.
Verissä keskustassa.
Todistajia saa...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516643Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?384497HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972597- 1351898
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311543Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3931496- 141349
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101283Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76982- 115965