Lapsia meillä riittää, lisää tulee ulkomailta

koko ajan

Vuoden 2008 lopussa Suomen väestöstä 20 prosenttia eli kaikkiaan 1 091 560 oli alle 18-vuotiaita. Alle 5-vuotiaita oli 295 002 eli 6 prosenttia väestöstä. Suomessa syntyi viime vuonna 59 530 lasta: poikia syntyi 30 415 ja tyttöjä 29 115 eli 1 045 poikaa 1 000 tyttöä kohti. Lapsista 41 prosenttia syntyi avioliiton ulkopuolella. 42 prosenttia syntyneistä oli esikoisia, 34 prosentilla oli jo yksi sisarus ja vähintään viisi sisarusta oli 3 prosentilla syntyneistä.

Lapsiperheitä eli perheitä, joissa asui alle 18-vuotiaita lapsia, oli viime vuoden lopussa 585 224. Lapsiperheistä 43 prosenttia oli yksilapsisia ja 38 prosenttia kaksilapsisia. Neljän tai useamman lapsen perheitä oli 5 prosenttia. Yksinhuoltajaperheitä oli 117 099, joista 87 prosentissa lapset asuivat äitinsä kanssa. Isän ja lasten muodostamia perheitä oli 15 382. Rekisteröity pari oli vanhempina 187 lapsiperheessä.

Suomeen muutti viime vuonna 29 114 henkilöä, joista alle 15-vuotiaita oli 5 001 eli 17 prosenttia kaikista muuttaneista. Lapsia muutti maahan enemmän kuin maasta pois, sillä Suomesta muutti ulkomaille 2 027 alle 15-vuotiasta, mikä oli 15 prosenttia kaikista muuttaneista.

http://www.tilastokeskus.fi/ajk/tiedotteet/2009/tiedote_017_2009-12-07.html

Suomen väkiluku 14.12.2009: 5 351 285 henkeä.

http://www.vrk.fi/

3

601

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 292 euroa

      15.12.2009 - STT (Päivitetty 15.12.2009 13.45)

      Turvapaikanhakijoiden toimeentulotuen leikkauksen on maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin (r.) mukaan tarkoitus astua voimaan ensi helmikuun alusta. Eduskunnan budjettikeskustelussa tuen suuruutta arvosteltiin useissa puheenvuoroissa. Muun muassa Antti Rantakangas (kesk.) piti sitä "aika hulppeana" ja arvioi, että se lisää yhteiskunnallista katkeruutta.

      Yksin asuva turvapaikanhakija saisi hallituksen iltakoulussa käsitellyn ehdotuksen mukaan 292 euroa kuussa. Tämä olisi 84 euroa vähemmän kuin nykyisin. Thors myönsi, että Suomessa on maksettu suurempaa tukea kuin Ruotsissa tai Norjassa. Ruotsi on kuitenkin päättänyt liki kaksinkertaistaa tuen ja Norjassa pienemmistä tuista huolimatta vastaanoton kustannukset henkeä kohti ovat verrattain korkeat.

      Thors vastasi turvapaikkapolitiikkaan kohdistuneeseen arvosteluun huomauttamalla, että varsinaisia turvapaikkoja Suomi myönsi vuonna 2008 kuudenneksi vähiten EU:ssa. Alaikäisiä hakijoitakin tulee enemmän Norjaan ja Tanskaan.

      • Toisen autistin äiti

        Tietääkö holhoajasi, että tykität keskustelupalstoille satunnaisia uutisia sen mukaan mikä milloinkin "erilaista" mieltäsi askarruttaa?
        Saatko apua yrityksiin tavoittaa keskusteluyhteys jonkun ihmisen kanssa?


      • Virpinen41
        Toisen autistin äiti kirjoitti:

        Tietääkö holhoajasi, että tykität keskustelupalstoille satunnaisia uutisia sen mukaan mikä milloinkin "erilaista" mieltäsi askarruttaa?
        Saatko apua yrityksiin tavoittaa keskusteluyhteys jonkun ihmisen kanssa?

        vanha keskustelu mutta vastaan silti.Mistä saat nämä tiedot????? ei päätä eikä häntää!!!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2057
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      27
      1115
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      97
      814
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      133
      799
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      727
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      716
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      676
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      672
    Aihe