elikkäs mulla 1v7kk ikänen poju joka on joka toinen vkonloppu isällään.. tuntuu että poika viihtyy paremmin isän luona, esim kun isä tulee hakemaan menee välittömästi sen syliin ja kun isä tuo pojan kotiin takas niin joskus itkee kun isä lähtee. mutta kuitenki ku tääl kahdestaan ollaan en saa pojalta hetken rauhaa, tvtä en voi kattoa enkä mitään muutakaan ettei poika hakis koko ajan huomiota, eli koko ajan pitäis keskittyä häneen. nukkumaan on todella vaikeaa saada, saattaa mennä päivässä 3 tuntia pelkkään nukuttamiseen, enää ei riitä että makaan omassa sängyssä vieressä vaan pitää koko ajan silittää ettei ala narina.. huoh.. jos esim näkee mut koneella istumassa ni alkaa hirveä kitinä.. pitäis vaan koko ajan tuijottaa silmiin ja tehä niinku hän sanoo. välillä menee hermo ja huudan ja se ei tietysti auta asiaa.. ja sitte jos mennään jonneki paikkaan mis on ihmisisä niin poika ei edes suunnilleen kato muhun päin vaan menee muiden ihmisten luo, hoitoonkin oli helppo jättää ku ei ees huomannu mun lähtevän ja sit ku pois hain niin huuto päällä. miellestäni kyl oon hyvä äiti kun koko ajan kuitenkin otan huomioon ja halailen vähän väliä ja puhelen koko ajan. missä siis vika...
hermoromahdus
yh-äiPPä......
2574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"tuntuu että poika viihtyy paremmin isän luona, esim kun isä tulee hakemaan menee välittömästi sen syliin ja kun isä tuo pojan kotiin takas niin joskus itkee kun isä lähtee." tää nyt voi johtua ihan vain siitä että lapsella on ikävä isäänsä. kuitenkin kun ottaa huomioon sen että lapsi on isällää JOKA TOINEN viikonloppu. lapsi ei siis näe isäänsä joka päivä eikä ole sitä isän ja pojan kahdenkeskistä aikaa joka päivä tai edes joka viikko.
toi miten käyttäytyy sun kanssa, voi olla sitä että poika ns.osottaa mieltään jostain tai ikävöi isäänsä. ja kun lapsi on sun kanssa muuten joka päivä paitsi ne viikonloput kun on isällään, lapsi enemmän saattaa uhmata. ja jos lapsi on tottunut viikonloppuna siihen että saa isältään jakamatonta huomiota, niin lapsi saattaa odottaa sitä myös sulta.
meillä lapsi tuon ikäisenä pisti myös vastaan kun piti alkaa nukkua, en tiedä kuuluuko johonkin kehitysvaiheeseen vai mitä mutta ton kaltasia ongelmia tulee myöhemminkin eteen.
älä muuten tee niinkuin lapsi sanoo aina, koska lapsi saattaa alkaa luulla että hän on talon herra, et sinä. ja tällöin tulee sitten heti kitinää jos ei ala tapahtua sitä mitä lapsi sanoo ja silloin kun lapsi sanoo.
huutamisesta: jokaisella vanhemmalla menee joskus hermot lapseensa vaikka kuinka rakastaakin tätä. se joka sanoo ettei olekoskaan mennyt hermot, valehtelee :D mutta jos huudat lapselle kun hermot menee, niin pyydä lapselta anteeksi ja kerro että äitiltä meni hermot, mutta ei ole mitään hätää. ja halit päälle :) voit vaikka laittaa lapselle jonkun lelun tai keksiä jonkun pienen leikin tms. kun menee hermot ja mene hetkeksi toiseen huoneeseen rauhoittumaan, se auttaa :)
varmasti olet hyvä äiti!!! älä luule muuta :) tilanteenne pojan kanssa saattaa johtua ihan siitä teidän(sinun ja pojan isän)tilanteesta, jolle ei voi mitään. ja se voi myös johtua kehitysvaiheesta, meillä tuossa iässä tyttö haki koko ajan huomiota.
tämä oli omaa mietelmääni, en voi täysin samaistua tilanteeseen koska me olemme tytön isän kanssa edelleen yhdessä ja asumme yhdessä, joten toivottavasti joku samassa tilanteessa oleva kommentoisi kirjoitustasi paremmalla tiedolla kuin mitä minulla on :)
hyvää joulun odotusta!! ja eiköhän tuo teidän tilanne tuosta mene paremmaksi ajan kanssa kun poikakin kasvaa :)
Kun lapsi on ennemmin ventovieraitten kanssa kuin sinun, silloin on jotain vialla. Minulla on likimain saman ikäinen poika, joka on hyvä esimerkki. Minäkin olen yksinhuoltaja, ja hermot välillä kireällä. Yhdessä vaiheessa oli tosi kova stressi ja räyhäsin kotona tosi paljon. Menetin hermoni vähän väliä, en jaksanut touhuta lapsen kanssa, kuvittelin, että juttelu ja välillä joku pieni palikkaleikki olisi riittänyt hellyyden korvikkeeksi, välillä vaatteita pukiessa otteetkin kovenivat, kun lapsi ei suostunut pukeisiin suosiolla. Pojan reaktio oli se, ettei viihtynyt enää lainkaan kanssani. Juoksi hoitajan syliin ja rupesi itkemään aina, kun tulin hakemaan hoidosta jne. Ihan tismalleen kuten sinun lapsesi. Tein kovasti töitä, että sain suhteen lapseeni korjattua. Aikaa siihen ei mennyt kauan, mutta se itsensä hillitseminen ja lapsen ymmärtäminen ja lapsen kanssa oleminen tuntui kamalan rasittavalta, kun oli niin paljon muitakin murheita, rahahuolia, riitoja exän kanssa jne. Kun sain itseni aisoihin, lapsen hoitaminen kotona helpottui. Lapsi luotti siihen, että rakastan ja hellin, vaikken aina olekaan kanniskelemassa. Hoitopaikasta oli taas ihana hakea, kun ipana juoksi hymyssä suin luokse. En siis todellakaan ollut hyvä äiti, vaikka jaksoinkin kääntää pääni pojan suuntaan ja jutella töiden tai netissä istumisen ohessa. Ehei. Lapsi tarvitsee täydellistä rakkautta ilman sitä, että äiti kaipaa rauhaa tehdä omia juttujaan....
... MUTTA tästä tullaan toiseen asiaan. Vaikka lapsi tarvitsee täydellistä rakkautta, rakkauden täytyy olla niin vahvaa, että lapsi aistii sen myös huoneen toiseen päähän. Lapsi tohtii irrottautua sinusta, kun kokee, että se on turvallista. Nyt lapsesi kokee, ettei rakkautesi riitä täyttämään huonetta ja siksi pitää roikkua helmoissa koko ajan, ettei jää totaalisesti vaille. Heti kun lapsi kokee, että on joku sijaispersoona, hoitotäti tai isä, jolla olisi rakkautta annettavana enemmän kuin sinulla, ipana on valmis vaihtamaan varaäitiin. Et voi hakea syytä periaatteella, mikä lapsessa on vikana tai miksi lapsi käyttäytyy näin. Pitää hakea parannusta sinun ja lapsesi väleihin. Jokin hiertää niitä, mikä se jokin on