Itkua pukkaa.. olen kuuleman mukaan huono ihminen. Siskoni sanoi yhteytensä minuun irti, koska otin lapsille kissan. Ennestään meillä oli vanha kolli, joka jo viettää eläkepäiviään. Se enimmäkseen nukkuu takan lömmössä, mutta öisin menee ulos ja palaa sisälle aamusta. Asumme maaseudulla, joskin aika lähellä taajamaa.
Keväällä otin toisen kollin, joka piti leikkauttaa ennen ensi kevättä. Pari vkoa sitten poikakolli katosi. Laitoimme nettiin ja kauppojen seinille etsintäilm. Kukaan ei ole ottanut yhteyttä.
Nyt siskoni kylmästi ilmoitti, että koska en ole radiossa kuuluttanut ja ihmisten ovilla kysellyt, olen täysin heittiö ja vastuuntunnoton ihminen. En pidä huolta kissoista ja minulle ei pitäisi antaa enää yhtään eläintä.
Hän on aktivisti eläinten suhteen ja koko pieni asunto on ihan täysi kissoja ja koiria. Itse en ole puuttunut hänen asiaan, koska en enää pysty käymään siellä lasten kanssa. ( Ei ole tilaa.. joka nurkka on täysi kissan laatikoita jne. Heillä kissat ovat sisäkissoja, tietysti, koska asuvat kaupungissa.
Aivan kamalaa, että ihmissuhteet katkeavat näin!!!!!! Olen yhä ihan sanoton, koska olen kuvitellut olevani ihan tavis kissan omistaja, joskin vanhanaikainen, koska minusta kissa saa olla vapaana jos se ei aiheuta vaaraa / hankaluuksia muille. Hiiriä meillä kyllä riittää, ja kylän kissat niitä öisin meidän talleista tulevatkin nappaamaan. ( siis tyhjillään olevia talleja ). Myrkkyjä en mieluusti laita ja loukkuihin menee muutkin eläimet.
Lupasin oitis lopettaa tämän vanhankin kollin, mikäli minä niin iso rikollinen olen. Minulla on vain yksi sisko. Vanhempieni mielestä siskoni on kyllä mennyt oman "aktiivisuutensa" huippuun eli ei ole heidän mielestään enää normaalia. Aloin jo miettiä psyykkeensä tilaa. Hienoa jos ihmiset pitävät huolta hylätyistä eläimistä, mutta joskus parempi lopettaa eläin, kuin väen väkisin etsiä sillä kotia..
Ja tämä on vain minun mielipiteeni!
Keväällä otin toisen kollin, joka piti leikkauttaa ennen ensi kevättä. Pari vkoa sitten poikakolli katosi. Laitoimme nettiin ja kauppojen seinille etsintäilm. Kukaan ei ole ottanut yhteyttä.
Nyt siskoni kylmästi ilmoitti, että koska en ole radiossa kuuluttanut ja ihmisten ovilla kysellyt, olen täysin heittiö ja vastuuntunnoton ihminen. En pidä huolta kissoista ja minulle ei pitäisi antaa enää yhtään eläintä.
Hän on aktivisti eläinten suhteen ja koko pieni asunto on ihan täysi kissoja ja koiria. Itse en ole puuttunut hänen asiaan, koska en enää pysty käymään siellä lasten kanssa. ( Ei ole tilaa.. joka nurkka on täysi kissan laatikoita jne. Heillä kissat ovat sisäkissoja, tietysti, koska asuvat kaupungissa.
Aivan kamalaa, että ihmissuhteet katkeavat näin!!!!!! Olen yhä ihan sanoton, koska olen kuvitellut olevani ihan tavis kissan omistaja, joskin vanhanaikainen, koska minusta kissa saa olla vapaana jos se ei aiheuta vaaraa / hankaluuksia muille. Hiiriä meillä kyllä riittää, ja kylän kissat niitä öisin meidän talleista tulevatkin nappaamaan. ( siis tyhjillään olevia talleja ). Myrkkyjä en mieluusti laita ja loukkuihin menee muutkin eläimet.
Lupasin oitis lopettaa tämän vanhankin kollin, mikäli minä niin iso rikollinen olen. Minulla on vain yksi sisko. Vanhempieni mielestä siskoni on kyllä mennyt oman "aktiivisuutensa" huippuun eli ei ole heidän mielestään enää normaalia. Aloin jo miettiä psyykkeensä tilaa. Hienoa jos ihmiset pitävät huolta hylätyistä eläimistä, mutta joskus parempi lopettaa eläin, kuin väen väkisin etsiä sillä kotia..
Ja tämä on vain minun mielipiteeni!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet hyvä kissan omistaja.
Mieluummin kissalle lyhyempi ja onnellinen elämä kuin vangittuna sisälle josta voi haikeana katsella ikkunasta suurta maailmaa.
Kaupunkielämä ei sovi maatiaiskissalle.
Rotukissat on asia erikseen, ne on jalostettu viihtymään sisällä.
Meillä on ollut kissoja, kaikki ulkokissoja, ne ovat olleet onnellisia, toisin kuin vankeudessa elävät.
Ovat kuolleet eläinlääkärin avustuksella vanhuuden vaivoihin.
Nyt on yksi kissa, se oli aivan romuna henkisesti kun oli neljä ensimmäistä vuottaan ollut kerrostalossa sisäkissana.
Isäntäväki teki vielä pitkää työpäivää joten yksinoloa riitti.
Kun tuli meille niin oli kauhean arka, säikkyi jopa tulta pesässä, meni sängyn alle piiloon.
Nyt on itsevarma ja arvonsa tunteva hiirien kauhu.
Siskosi ei ole enää normaali eläinten ystävä, ei eläimet saa ottaa ihmisen elämää hallintaansa, johan tuon järkikin sanoo.
Olo helpottui kun sain purkaa täällä kiukkuani. Oli ihan kamala yö, ei uni tullut silmään. Olemme olleet niin läheisiä ennen, mutta nyt en enää tunne siskoani. Jossain kulkee eläinten suojelemisen raja, ja olin kai julma kun jokin aika sitten pyysin häntä armeliaasti lopettamaan loukkaantuneen harakan ( etsi sille sijoituspaikkaa esim. eläintarhoista jne. ) Ei harakka kuulu sisälle, vaikka olisi kuinka ihana ja söpö. Ihan kamalaa edes "juoruta" tässä läheisestään, mutta kun ei pysty silmätysten jutella, puran pahaa oloani täällä.
Mieheni ei enää kestä koko "suojelua". Hän sattuu olemaan aktiivinen metsämies ja koirien kanssa metsästää jäniksiä ja lintuja. Kai me koirienkin takia olemme ihan kamalia. Koirat tulevat sisälle nimittäin vain sulattelemaan tassuja ajojen jälkeen ja kipeinä tietysti. Heillä on EU:n mukaiset ulkotarhat, lämmin koppi. Vanhin ja lyhytkarvaisin on kylmät pakkasyöt pannuhuoneen vieressä "sosiaalitilassa".
Aivan kuin eläinrakkautta ei saisi olla muilla kuin sisäkissojen ja koirien omistajilla. Koiramme lenkkeilevät vapaina useina iltoina, kun muu liikenne rauhoittuu. Mutta vaarana on aina viettien viettelys eli metsä..
Siskollani on sisäkoirana 2 metsästyssukuista koiraa, jotka eivät tule toimeen keskenään. Joutuvat lenkittämäänkin eriaikaan narttuja. Ja ovat erihuoneissa lähes koko ajan, ja kissat kolmannessa.
Me nykyajan ihmiset kai olemme mustavalkoisia. Vain oma tapa on se oikea. Itse yritän katsoa välillä peiliin ja pistos joskus tuntuu sydämessä, kun ei ole ehtinyt antaa eläimille huomiota.. Onneksi lapset ovat jo vähitellen sen ikäisiä, että heihinkin voi luottaa ja pitävät eläimistä. Meille eläimet ovat vielä ns. hyötykäytössä, eivät pelkästään lemmikkeinä. Se ajatus on vieraantunut kai monilla.. en silti kerää kaikkia pelastettavia kotiini. Muutama koiramme olemme itse lopettaneet ampumalla. Sekin on kai nykyisin julma rikos.. en tiedä, mutta nopea ja varma kuolema. Ja joskus metsästyskoirien kanssa ainut vaihtoehto. Menevät riistan perässä tielle, ja autolle jää aina kakkoseksi.